Arvoasein terroria vastaan

Sunnuntaina järjestettiin suurmielenosoitus Républiquen aukiolla Pariisissa. Kuva: Wikimedia Commons

Ranskan terrori-iskut kohdistuivat suoraan ranskalaiseen tasavaltaan ja sen edustamiin arvoihin. Vaikka eurooppalaisen demokratian, vapauden, maallisuuden ja pluralismin arvoihin tukeutuminen kuulostaa idealismilta, ei politiikkaa voi tehdä ilman arvopohjaa. Jotta kasvavaa railoa eri uskontokuntien ja väestönosien välillä voitaisiin lieventää, on tästä arvoidealismista pidettävä yhä vankemmin kiinni.

Satiirilehti Charlie Hebdoa vastaan kohdistuneen ja sitä seuranneen juutalaiskauppaan tehdyn iskun jälkeen tasavaltalainen Ranska näytti voimansa sunnuntain marssilla. Tasavaltalaisten marssiksi nimetty tapahtuma keräsi miljoonia osanottajia ja symbolisoi yhtenäisyyttä paitsi sananvapauden myös tasavaltalaisten arvojen suhteen. Tässä mielessä presidentti François Hollanden toivomus siitä, että ”yhtenäisyys on paras aseemme” taistelussa terroria, rasismia ja antisemitismiä vastaan, toteutui symbolisesti. Ytimeensä haavoitettu tasavalta osoitti näin vastarintaansa.

Nimenomaan François Hollande kuvaili iskua Charlie Hebdoon iskuksi tasavallan ytimeen. Osuvasti, sillä lehti sinänsä edustaa äärimmilleen viritettyä sananvapautta ja satiirista naurua, joille Ranskan lait ja poliittinen kulttuuri antavat mahdollisuuden. Ranskan edustamat vallankumouksen ideaalit vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus sekä ihmisoikeuksien julistus takaavat perustuslaillisesti nämä ilmaisun- ja uskonvapaudet. Tämä arvopohja puolestaan liittyy tasavaltaiseen kansalaiskäsitykseen ja sen edustamaan laïcitén eli valtiollisen maallisuuden tai tunnustuksettomuuden periaatteeseen.

Virallinen Ranska siis takaa kansalaisilleen yhtäläiset oikeudet yksilöllisiin uskonnäkemyksiinsä (tai niiden puutteeseen), toisin sanoen uskonnolliseen moninaisuuteen ja sen tasavertaiseen kunnioitukseen. Tasavaltalainen yhtenäisyys sen sijaan rakennetaan virallisesti maallisuuden varaan esim.  kouluopetuksen avulla. Konkreettisesti periaate toteutuu paitsi uskonnottomassa kouluopetuksessa, myös voimassa olevan ns. huivilain vuoksi (näyttävien uskonnollisten tunnusten kielto kouluissa ja kasvot peittävän hunnun kielto julkisilla paikoilla).

Tasavaltalaiset arvot eivät ole pelkästään älymystön abstraktia sanahelinää, vaan tasavaltalaisuus ja laïcitén periaate kuuluvat koululaisten arkiohjelmaan. Iskujen jälkeen opetusministeriöstä myös painotettiin, että tulevaisuudessa arvojen opetusta kouluissa aiotaan entisestään korostaa. Tällä tietysti tähdätään siihen, että tasavaltalaiset arvot olisivat myös tulevaisuudessa se poliittinen liima, jolla Ranskan monimuotoisuus ja –kulttuurisuus pysyisi kasassa.

Tällä hetkellä tasavaltalaisella yhtenäisyydellä haetaan ennen muuta väkivallatonta yhteisymmärrystä terrorismia vastaan. Tässä mielessä sunnuntain marssit osoittivat poikkeuksellista yhtenäisyyttä maassa, jolla on pitkä vastakkainasettelujen historia ja peräti tietynlainen ideologisen kahtiajakautumisen mentaalinen perimä. Vallankumouksesta lähtien ja erilaisten poliittisten kriisitilanteiden aikana ranskalaiset ovat saattaneet ryhmittyä joko vallankumouksen maallisia ja tasavaltalaisia arvoja kannattavaan rintamaan tai monarkista, katolista uskoa ja kirkkoa kannattavaan joukkoon.

Kaksijako on tietysti kärjistetty ja pitää sisällään, tilanteista riippuen, erilaisia nyansoituja ryhmiä. Tendenssi tällaiseen kahtiajakoon on näkynyt esimerkiksi jo historiallisessa oikeisto-vasemmisto –jaossa tai 1800-1900 –lukujen vaihteessa Dreyfus-jutun yhteydessä, jolloin Ranska jakautui joko puolustamaan tai vastustamaan juutalaista upseeria, joka tuomittiin syyttömänä maanpetturuudesta.

Nyttemmin tämä samantyyppinen jakolinja on ollut nähtävissä valmisteltaessa lakeja samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Vuoden 2013 Manif pour tous -liikehdintä hallituksen ajamaa tasa-arvoista avioliittolakia vastaan osittain toisinsi vanhaa vastakkainasettelua katolisten perhearvojen ja maallisen, nyttemmin liberaalin Ranskan välillä ja siten aktualisoi jälleen keskustelun (joidenkin mukaan turhan abstraktista) laïcitén ideaalista. Ideaalista, joka on kuulunut virallisen Ranskan poliittisiin tukipilareihin vuodesta 1905, jolloin (katolinen) kirkko erotettiin valtiosta.

Luonnollisesti tällaiset pinnan alla kytevät aatteelliset jakolinjat ovat olleet oivallista polttoainetta poliittiselle hyväksikäytölle. Ranskalaisen nationalismin kulta-aikana, 1800-1900 –lukujen vaihteessa lanseerattiin myös sanapari pays légalpays réel eli jako ”lailliseen” kansakuntaan ja ”todelliseen” kansakuntaan. Tämä idea poliittisen eliitin ja kansan välisestä perustavasta erosta putkahtelee luonnollisesti aika ajoin esiin, kun Ranskassakin eletään talouskurimuksen, korkean työttömyyden ja ennätysalhaisen poliittisen establishmentin arvostuksen tilanteessa.

Esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia vastustavat mielenosoittajat tunsivat olevansa vailla demokraattista äänivaltaa (”les sans voix”) presidenttivetoisen poliittisen establishmentin tehdessä mieleisiään päätöksiä. Pariisin terrori-iskujen jälkeen nationalistis-populistinen Front national -puolue jättäytyi pois tasavaltalaisten marssista ja otti siten etäisyyttä sekä tasavaltalaisiin arvoihin että – jälleen kerran – korosti olevansa ”todellisen” Ranskan, pays réelin, edustaja. Presidentti Hollanden kutsuun osallistua tapahtumaan puolueen puheenjohtaja Marine Le Pen totesi, etteivät he tuppaudu sinne, minne poliittinen eliitti ei heitä oikeasti tahdo. Sen sijaan he järjestivät omat marssinsa, osoittaen solidaarisuutta etenkin murhatuille poliiseille.

Vastakkaiset näkemykset uskonnoista, kulttuureista ja muista ihmisryhmistä sekä näihin liittyneet nationalistiset ja rasistiset näkemykset ovat kautta historian olleet ranskalaisen, ideologisen vastakkainasettelun katalysaattoreita. Ne ovat aktualisoituneet kriisin hetkellä ja niitä on käytetty poliittisesti hyväksi – puolin ja toisin.

Vastakkainasetteluiden konteksti on tänä päivänä toki Ranskan rajoja laajempi ja sen vuoksi professori Dominique Moïsin kiteytys siitä, että ”Ranskan tehtävä on pitää kiinni arvoista, jotka tekivät siitä iskun kohteen” (Helsingin Sanomat 11.1.15) pitää ymmärtää täysin universaalina vaatimuksena. Vastakkaisuudet voi nähdä erilaisuutena laïcitén käsitteen kautta, siten, että yksilöllistä tai kollektiivista ajattelun, omantunnon ja uskonvapautta kunnioitetaan, mutta tietyn yleisinhimillisen moraalin kehikossa.

Kuten monet ovat iskujen jälkeen painottaneet, on yritettävä välttää se poliittinen ansa, joka on nyt viritetty. Ei voida vetää yhtäläisyysmerkkiä islaminuskoisten ja niiden terroristien välille, jotka tappavat radikaalin islamismin nimissä. On tehtävä selkeä rajanveto fanatismin, fundamentalismin, terrorismin ja maltillisen islamin välillä, jotteivät tavalliset muslimit joudu jatkuvan epäilyksen alle ja alituisesti todistamaan omaa rajanvetoaan: not in my name, pas en mon mon, ei minun nimissäni.

Lähteet

Les guerres franco-françaises. Vingtième Siècle. 5/1985.

Béllon, Fauconnier, Mercier, Pena-Ruiz: Mémento du républicain. Paris: Fayard, Mille et une nuits, 2006.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*