Euroopan unionin menestystarina?

Kuva: Wikimedia Commons

Toukokuun yhdeksäntenä päivänä vietetään Eurooppa-päivää erilaisin tapahtumin ympäri Eurooppaa. Mutta onko päivän juhlistamiseen aihetta?

Virallisesti Eurooppa-päivä juhlistaa toisen maailmansodan jälkeisen eurooppalaisen integraation alkusysäystä, Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin vuonna 1950 tekemää ehdotusta Saksan ja Ranskan hiili- ja teräsvarantojen yhdistämisestä, joka loi perustan myös Euroopan poliittiselle yhteistyölle. Nykyisin Eurooppa-päivä symboloikin ennen kaikkea Euroopan unionin historiallisia saavutuksia. Talouskriisin jälkeisessä Euroopassa voidaan kuitenkin kysyä, onko päivän juhlistamiseen aihetta.

Integraation saavutukset

Euroopan unionista sanotaan usein, että se on yksi historian menestyksekkäimmistä rauhanprojekteista. Sen onnistumisen taustalla nähdään ajatus taloudellisen ja poliittisen integraation yhteenkuuluvuudesta, jonka juuret palautuvat jo 1700-luvun poliittisessa filosofiassa muotoutuneeseen ajatukseen valtioiden keskinäisriippuvuudesta. Myös toisen maailmansodan jälkeisen integraatioajattelun mukaan taloudellisten intressien yhtenäisyys tulisi lisäämään yhteistyötä myös muilla aloilla ja lähentämään eurooppalaisia valtioita niin poliittisesti kuin sosiaalisestikin. Euroopan taloudellisella ja poliittisella yhteistyöllä onkin ollut merkittävä vaikutus Euroopan sisäiseen turvallisuuteen.

Euroopan unionin laajentumista pidetään samoin esimerkkinä integraation onnistumisesta. Euroopan unionin suuresta itälaajentumisesta tuli vappuna kuluneeksi kymmenen vuotta. Peloista huolimatta laajeneminen on tapahtunut kohtuullisen sujuvasti ja moni uusista jäsenmaista on edistynyt ihmisoikeus- ja demokratiakehityksessään. Esimerkiksi Balkanilla Euroopan unionin ja ennen kaikkea sen markkina-alueen houkuttelevuus on edistänyt kansalaisyhteiskuntien kehitystä, ja vahvistaa näin unionin merkitystä rauhan ja vakauden edistäjänä.

Euroopan unioni arvoyhteisönä

Vaikka puhe ”eurooppalaisista arvoista” esiintyi talousalueen perussopimuksissa jo 1970-luvulta lähtien, nousi ajatus Euroopasta ”arvoyhteisönä” (community of values) esiin oikeastaan vasta Maastrichtin sopimuksen (1993) jälkeen. Arvojen korostaminen liittyi ennen kaikkea Neuvostoliiton romahtamiseen ja Itä-Euroopan kommunistihallitusten hajoamiseen. Sosialististen talousjärjestelmien kadottua pelkkä markkinatalous ei enää riittänyt määrittelemään Euroopan yhteisön erityisluonnetta, mikä synnytti tarpeen Euroopan poliittisen identiteetin uudelleenmäärittelyyn.

Kööpenhaminan huippukokous vuonna 1993 merkitsi tässä suhteessa keskeistä käännekohtaa, sillä se esitti ensimmäistä kertaa periaatteellisen suunnitelman niistä kriteereistä, jotka valtion tuli täyttää hakeakseen Maastrichtin sopimuksella perustetun Euroopan unionin jäsenyyttä. Näiksi kriteereiksi katsottiin ennen kaikkea demokratian, ihmisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen ja tasa-arvon kunnioittaminen. Nykyisin EU:n perusarvoja rikkovaa jäsenmaata voidaan rangaista sanktioin ja jopa sen jäsenyyden pidättämisellä.

Euroopan unionin jäsenyys tarjoaa sitovan perustan tietyille yksilön perusoikeuksille Euroopan unionin perusoikeuskirjan avulla. Lissabonin sopimuksen myötä perusoikeuskirjasta tuli oikeudellisesti sitova asiakirja. Lisäksi Lissabonin sopimus mahdollisti EU:n liittymisen Euroopan ihmisoikeussopimukseen, jonka osalta neuvottelut on saatu päätökseen. Liittyminen mahdollistaa EU:n oikeuden tulkitsemisen ihmisoikeussopimuksen mukaisesti ja parantaa EU:n kansalaisten oikeussuojaa.

Arvot, kuten ihmisoikeudet, ovat myös keskeinen osa EU:n ulkopoliittista toimintaa. EU on ottanut päättäväisen roolin esimerkiksi kansainvälisissä ympäristökysymyksissä, kuolemanrangaistuksen vastaisessa taistelussa ja kriisinhallinnassa. Vuoden 2013 suurimmat ulkopoliittiset onnistumiset liittyvät Kosovon ja Serbian välien liennyttämiseen ja Iranin ydinohjelmasta käytyihin neuvotteluihin, joissa molemmissa on tärkeitä arvolatauksia. EU kokee tehtäväkseen puolustaa maailmalla niitä arvoja, joiden tärkeä merkitys nousee sen omista kokemuksista. Arvojen ulkoinen edistäminen on aina sidoksissa omaan hyvään esimerkkiin. EU:n tulee huolehtia arvojen toteutumisesta unionin sisällä ennen kuin se pyrkii saarnaamaan niiden kunnioittamisesta muille.

Voiko menestystarina saada jatkoa?

Eurobarometritutkimusten mukaan valtaosa eurooppalaisista pitää edelleen EU-jäsenyyttä hyvänä asiana ja katsoo maansa hyötyneen Unionin jäsenyydestä. Kasvava kriittisyys Euroopan unionia kohtaan on kuitenkin näkynyt viime vuosina eri puolilla Eurooppaa ja eurokriittisten puolueiden uskotaan saavuttavan suuren voiton tulevissa europarlamenttivaaleissa. Kriittisyyteen on myös aihetta.

Euroopan unionin ja erityisesti EU-komission tapa hoitaa eurokriisiä jäsenmaissa osoittavat, ettei eurooppalaisten arvojen toteutuminen ole itsestäänselvyys. Talouskriisin rampauttamien jäsenmaiden säästökuurit ovat tehneet esimerkiksi Kreikassa tavallisen ihmisen arjesta ja tulevaisuuden näkymistä lohduttomia. Terveydenhuollon ja koulutuksen rapautuessa taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien toteutuminen on vaakalaudalla. Vaikka tilanteesta ei voida syyttää yksin Euroopan unionia, voidaan silti kysyä, onko ajatus arvoyhteisöstä pätevä tilanteessa, jossa EU ei kykene puolustamaan arvojaan edes omissa jäsenmaissaan.

Euroopan sisäiset ihmisoikeusongelmat heikentävät Unionin uskottavuutta sekä sisäisesti että ulkoisesti.  Sen historiallisten saavutusten jatkaminen edellyttää tarkempaa huolenpitoa arvojen toteutumisesta myös EU:n sisällä. Unionin arvot – ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen –eivät saa olla vain sopimuksissa ja puheissa esiintyviä ideaaleja, vaan niitä on käytettävä uudella tavalla Euroopan nykytilanteen kriittiseen tarkasteluun.

Kirjallisuutta

Schumanin julistus 

 The European Union as a Community of values: safeguarding fundamental rights in times of crisis 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*