Europuolueet: harvoin esillä, paljon vaikutusvaltaa

Euroopan parlamentti. Kuva: Flickr

Lähestyvät Euroopan parlamentin (EP) vaalit ovat tuoneet ainakin hetkellisesti medianäkyvyyttä europuolueille eli Euroopan tasolla toimiville poliittisille puolueille.

Europuolueet ovat nimenneet ehdokkaitaan komission puheenjohtajaksi: kolmesta suurimmasta europuolueesta keskustaoikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen (EPP) ehdokas on luxemburgilainen Jean-Claude Juncker, Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (ESP) ehdokas on saksalainen Martin Schulz, ja Euroopan liberaalidemokraattien puolueen (ALDE) ehdokas on belgialainen Guy Verhofstadt. Vaalien jälkeen europuolueet jäänevät kuitenkin taas pimentoon. Europuolueilla on kuitenkin aidosti merkitystä unionin politiikassa.

Europuolueiden lyhyt historia

Euroopan yhdentyminen on asettanut uusia vaatimuksia kansallisille puolueille. Kansalliset puolueet ovat integraation edetessä sijoittaneet voimavaroja yhä enenevässä määrin Euroopan tason puolueyhteistyöhön vaikuttaakseen EU:n (ja sen kautta myös kansalliseen) politiikkaan. Eurooppalaisen puolueyhteistyön tiivistyminen on siis loogista seurausta unionin vallan kasvusta. Mitä enemmän jäsenmaat siirtävät valtaa Brysseliin, sitä tärkeämpää kansallisille puolueille on yhteistyö eurooppalaisten sisarpuolueidensa kanssa.

Europuolueiden tai puoluefederaatioiden merkitys oli hyvin alhainen aina 1980-luvun lopulle asti. Vuonna 1992 allekirjoitetun Maastrichtin sopimuksen artikla 138a tunnusti virallisesti europuolueiden aseman yhdentymisessä: ”Euroopan tason poliittiset puolueet ovat tärkeä yhdentymistä edistävä tekijä unionissa. Ne myötävaikuttavat eurooppalaisen tietoisuuden muodostumiseen ja unionin kansalaisten poliittisen tahdon ilmaisemiseen.” Tämä oli ensimmäinen kerta kun europuolueet mainittiin unionin perussopimuksissa. Artikla kirjattiin sopimukseen nimenomaan kristillisdemokraattien ja konservatiivien muodostaman ja jo vuonna 1976 perustetun EPP:n sekä sosialidemokraattien ja liberaalien eurofederaatioiden puheenjohtajien yhteisestä aloitteesta. Puolueet reagoivatkin nopeasti sopimustekstiin. ESP perustettiin 1992 ja seuraavana vuonna syntyi Euroopan liberaalidemokraattinen puolue (ELDR), joka omaksui uuden nimensä ALDE vuonna 2012. Vuonna 1993 perustettiin myös Euroopan vihreiden puolueiden federaatio, joka muutti vuonna 2004 nimensä Euroopan vihreäksi puolueeksi (EGP). EPP, ESP, ALDE ja EGP ovat keskeisimmät ja vakiintuneimmat europuolueet.

Europuolueet tarjoavat myös luontevan foorumin yhteistyölle unionin ulkopuolisten eurooppalaisten maiden puolueiden kanssa. Näin europuolueet osaltaan madaltavat EU:n ja muun Euroopan välistä kuilua ja ovat myötävaikuttaneet sekä unionin laajentumiseen että demokratian vakiintumiseen unionin ulkopuolisissa Euroopan valtioissa.

Puoluetukea EU:n budjetista

Kansallisista jäsenpuolueistaan riippuvaiset ja voimavaroiltaan heikot europuolueet vetosivat Maastrichtin sopimuksen puolueartiklaan vaatiessaan itselleen rahoitusta EU:n budjetista. Vuodesta 2004 alkaen europuolueet ovatkin saaneet puoluetukea Euroopan parlamentilta, mikä on myötävaikuttanut uusien, pienempien europuolueiden syntyyn. Saadakseen puoluetukea europuolueen on täytettävä seuraavat ehdot:

  • Puolue on oikeushenkilö siinä jäsenvaltiossa, jossa sen kotipaikka sijaitsee.
  • Se on edustettuna Euroopan parlamentissa tai kansallisissa parlamenteissa tai alueparlamenteissa tai alueneuvostoissa vähintään yhdessä neljäsosassa jäsenvaltioista.
  • Se kunnioittaa vapauden, demokratian, ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatetta.
  • Se on osallistunut Euroopan parlamentin vaaleihin tai ilmaissut aikomuksensa tehdä näin.

Puoluetuella voidaan kattaa korkeintaan 85 % europuolueen menoista. 15 % puoluetukeen kohdennetuista määrärahoista jaetaan tasaosuuksina. Loput 85 % määrärahoista jaetaan edustajien määrän mukaisessa suhteessa niiden puolueiden kesken, joilla on edustajia Euroopan parlamentissa.

Vuonna 2007 puoluetukea oikeutettiin saamaan myös europuolueisiin yhteydessä olevat Euroopan tason poliittiset säätiöt.

Konsensushakuista päätöksentekoa

Europuolueiden organisaatiorakenne vastaa pitkälti kansallisten puolueiden organisaatioita: niillä on puoluekokouksen valitsema puheenjohtaja, puoluehallitus ja/tai puoluevaltuusto (tai niitä vastaavat elimet), puoluekokous, Brysselissä sijaitseva puoluetoimisto sekä ryhmä Euroopan parlamentissa. Europuolueilla on myös usein alakohtaisia työryhmiä sekä erilaisia liitännäisjärjestöjä, kuten nuorten ja naisten järjestöt. Vaikka europuolueissa sovelletaan tarvittaessa määräenemmistöpäätöksiä, leimaa niiden päätöksentekoa edelleen vahva konsensushakuisuus. Vaikka europuolueet voivat sääntöjensä mukaan tarvittaessa erottaa jäsenpuolueitaan, ei niillä ole juuri käytettävissään rangaistuksia jäsenille, jotka rikkovat puolueen sääntöjä tai eivät muutoin toimi puolueen poliittisten tavoitteiden mukaisesti.

Europuolueiden hallitseva piirre onkin jäsenpuolueiden itsenäinen asema ja liikkumavapaus. Europuolueet ovat enemmän jäsenpuolueidensa yhteistyöelimiä tai kattojärjestöjä kuin kansallisiin puolueisiin rinnastettavia, keskitetysti toimivia puolueita. Europuolueiden kansalliset jäsenpuolueet ovat vanhoja järjestöjä, joiden identiteetti ja poliittinen profiili ovat useimmissa tapauksissa muovautuneet vuosikymmenten saatossa. Ei myöskään pidä väheksyä käytännön esteiden, kuten kielimuurin ja maantieteellisen etäisyyden, merkitystä. Ennen kaikkea kansalaisten ja europuolueiden suhde on toistaiseksi lähes olematon. Vaikka esimerkiksi suomalaiset puolueaktiivit kuuluvat kansallisen puolueensa välityksellä epäsuorasti europuolueeseen, on erittäin todennäköistä, ettei enemmistö heistä tunne oman europuolueensa ideologiaa tai toimintaperiaatteita.

Moninaista vaikutusvaltaa

Poliittiselta painoarvoltaan merkittäväksi europuolueiden toimielimeksi ja vaikutuskanavaksi on 1990-luvulta alkaen noussut varsinkin EPP:n ja ESP:n kohdalla puheenjohtajien kokous, joita järjestetään yleensä Eurooppa-neuvoston kokousten yhteydessä. Kokouksiin osallistuvat tavallisesti europuolueen puheenjohtajisto ja kansallisten jäsenpuolueiden puheenjohtajat sekä edustajia unionin instituutioista. Puheenjohtajien kokousten arvo selittyy nimenomaan osanottajien sekä Eurooppa-neuvoston poliittisella asemalla. Kokoukset tuovat saman pöydän ääreen kansallisten puolueiden johtajat, kun taas muiden europuolueen elinten – kuten hallituksen, valtuuston tai puoluekokouksen – kokouksiin osallistuvat enimmäkseen puolueiden kansainväliset sihteerit ja kansanedustajat tai euroedustajat. Puoluejohtajien kokoukset tarjoavat lisäksi jäsenvaltioissaan oppositiossa oleville puolueille Eurooppa-poliittisen vaikutuskanavan.

Europuolueet ovat koordinoineet jäsenpuolueidensa kantoja myös esimerkiksi hallitustenvälisissä konferensseissa, joissa on neuvoteltu unionin perussopimusten muutoksista. Mutta ehkä suorimmin europuolueiden merkityksen voi hahmottaa niiden EP-ryhmien kautta. Yhteispäätösmenettelyssä (tavanomainen lainsäätämisjärjestys Lissabonin sopimuksen mukaan) lakiesityksen hyväksymiseen vaaditaan sekä parlamentin että neuvoston hyväksyntä. Neuvostossa on edustettuina 28 jäsenmaata kun taas parlamentissa kaksi selkeästi suurinta ryhmää, eli EPP ja ESP (S&D vuoden 2009 vaalien jälkeen), ovat hallinneet noin 2/3 paikoista. Täten unionin arkisessa lainsäädäntötyössä suurimmilla europuolueilla on ainakin numeroilla mitattuna selkeästi enemmän valtaa kuin yhdelläkään jäsenmaalla.

Europuolueet ovat keskeisiä toimijoita myös komission valinnassa. Perussopimusten mukaan komission puheenjohtajaehdokkaan valitsee Eurooppa-neuvosto määräenemmistöllä. Sen jälkeen puheenjohtajaehdokkaan on saatava EP:n hyväksyntä jäsenten enemmistöllä. Lissabonin sopimuksen mukaan Eurooppa-neuvosto ”ottaa huomioon Euroopan parlamentin vaalit” puheenjohtajaehdokasta valitessaan. Parlamentti oli tosin jo ennen Lissabonin sopimusta edellyttänyt vaalituloksen kunnioittamista. Täten esimerkiksi vuosien 2004 ja 2009 vaalien jälkeen keskustaoikeistolaiset ryhmät – ja varsinkin suurin ryhmä EPP – ilmoittivat suoraan, etteivät ne hyväksy komission puheenjohtajaksi vasemmistolaista poliitikkoa tai sellaista komissiota, jossa enemmistö jäsenistä edustaa vasemmistolaisia puolueita. Puheenjohtajaehdokkaan saatua parlamentin hyväksynnän jäsenvaltiot valitsevat yhdessä tulevan puheenjohtajan kanssa komission muut jäsenet. Seuraavaksi koko komission on saatava EP:n hyväksyntä (äänten enemmistöllä). Lopuksi Eurooppa-neuvosto vielä nimittää komission virkaansa määräenemmistöllä. Europuolueet kykenevät näin vahvasti määrittämään komission puoluepoliittista koostumusta.

Kansalliset puolueet eivät mainosta europuolueitaan

Lissabonin sopimuksen artiklan 10(4) mukaan ”Euroopan tason poliittiset puolueet myötävaikuttavat eurooppalaisen poliittisen tietoisuuden muodostumiseen ja unionin kansalaisten tahdon ilmaisemiseen”. Näin varmasti tapahtuukin, mutta kansalaiset kautta unionin saavat kovin niukasti tietoa europuolueista.

Syy on pitkälle kansallisissa jäsenpuolueissa. Europuolueiden toimintaan osallistuu vain murto-osa kansallisten puolueiden jäsenistä – europarlamentaarikot, kansainväliset sihteerit sekä muut europuoluevaltuuskuntiin lukeutuvat henkilöt. Haasteena onkin europuolueiden ja kansallisten puolueiden rivijäsenten ja kannattajakunnan välisen kuilun kaventaminen. Suomessakin puolueet voisivat tuoda europuolueitaan näkyvämmin esiin aivan oma-aloitteisesti. Puolueemme mainostavat mielellään EP:n jäseniään, mutta varsinaiset europuolueet jätetään pimentoon. Näkyvämpi europuolueesta tiedottaminen myötävaikuttaisi puolueen kannattajien mahdollisuuksiin hankkia tietoa europuolueesta ja sen tavoitteista. Tämä ei tosin aina ole kansallisen puolueen etujen mukaista, varsinkaan jos kansallisen puolueen ja sen europuolueen ideologiat eivät ole yhteneväisiä. Aktiivisempi tiedottaminen europuolueiden toiminnasta ja tavoitteista sekä EP:n jäsenten runsaampi hyödyntäminen puolueorganisaatioissa vahvistaisivat kuitenkin kansalaisten ja EU-päätöksenteon välistä yhteyttä.

 

Lisätietoa ja kirjallisuutta

Luettelo europuolueista:

http://www.elections2014.eu/fi/european-political-parties

Tietoa europuolueiden rahoituksesta

http://www.europarl.europa.eu/aboutparliament/fi/00264f77f5/Avustukset-poliittisille-puolueille-ja-säätiöille.html

Hanley, David (2008): Beyond the Nation State: Parties in the Era of European Integration. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Hix, Simon. 2008. What’s Wrong With the European Union and How to Fix It. Cambridge: Polity Press.

Hix, Simon ja Lord, Christopher (1997): Political Parties in the European Union. Basingstoke: Macmillan.

Johansson, Karl Magnus ja Raunio, Tapio (2004): Politiska partier i den europeiska författningen. Tukholma: SNS Förlag.

Lindberg, Björn, Rasmussen, Anne ja Warntjen, Andreas toim. (2008): The Role of Political Parties in the European Union. Journal of European Public Policy 15:8.

Raunio, Tapio (2009): Europuolueiden tulevaisuus. Teoksessa Rauli Mickelsson (toim.) Puolueiden tulevaisuus. Helsinki: Oikeusministeriön julkaisuja 2009:6, 214-238.

Timus, Natalie ja Lightfoot, Simon toim. (2014): Europarties between ’deepening and widening’. Acta Politica 49:1.

 

 

 

 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*