Ideologia ja jihadistinen radikalismi

Kuva: Leena Malkki

Miten jihadistisen liikkeen luonnetta ja organisoitumista voidaan ymmärtää radikalisoitumisen kautta? Kirjoitus on osa Uskonto terrorismin selittäjänä -kirjoitussarjaa, jossa tutkijat pohtivat uskonnon ja terrorismin suhdetta eri näkökulmista.

Radikalismi herättää keskustelua. Jihadismin ja poliittisen väkivallan tutkijat ovat mielenkiinnolla seuranneet yhtä tällaista, kahden tunnetun tutkijan Olivier Royn ja Gilles Kepelin välille äitynyttä ja henkilökohtaisuuksiinkin mennyttä kiistaa radikaalin islamin, islamismin ja jihadismin muna–kana-suhteista.

Tämän artikkelisarjan johdannossa Leena Malkki luonnehtii, mistä kiistassa on kyse ja miten se kuvaa keskustelua erityisesti uskonnon merkityksestä terrorismille. Artikkelisarjan tässä osassa käsittelen Roy–Kepel-kiistan innoittamana jihadistisen liikkeen luonnetta ja organisoitumista radikalisoitumisen kautta.

Radikalisaation takana esitetään tavallisesti olevan syitä puhtaan sosiaalisista yksiselitteisen uskonnollisiin.

Radikalisaation takana esitetään kotimaisessakin keskustelussa tavallisesti olevan syitä puhtaan sosiaalisista yksiselitteisen uskonnollisiin. Tällaisiin tulkintoihin sitoutuminen kuitenkin sulkee mahdollisuudet monitahoisilta selityksiltä ja siten myös aidolta reaalimaailmassa tapahtuvalta ilmiöön puuttumiselta.

Menneinä vuosina pohdittiin, onko al-Qaida luonteeltaan ideologinen vai toimiva organisaatio. Radikalismin juurisyitä käsittelevässä keskustelussa kuulee nopeasti samoja kaikuja. Kyse on lopulta oman ymmärryskykymme ahtaudesta ja sen asettamista rajoitteista.

Oli tässä väittelyssä voitolla sitten kumpi tahansa kanta, on selvää, että islamistisen radikalismin yhteistä nimittäjää etsivä on jossain vaiheessa prosessiaan törmäävä jihadistisen ideologian ainakin pinnalliseen sympatisointiin ja hyväksyntään.

Pienin yhteinen nimittäjä radikalisoituneiden yksilöiden välillä on lopulta löydettävissä ideologiasta.

Oli radikalisoituva tai jo radikalisoitunut henkilö millaisista taustoista tahansa ja olivat hänen juurisyynsä mitkä tahansa, on pienin yhteinen nimittäjä eri yksilöiden välillä lopulta löydettävissä ideologiasta.

Ideologian keskeinen merkitys

Ideologia on keskeistä radikalisaatiolle. Sen osuus prosessissa korostuu erityisesti silloin, kun sosiaaliset vuorovaikutussuhteet ja organisaatiokulttuuri pohjaavat ideologiseen vaikutukseen.

Tästä kehityksestä esimerkkinä mainittakoon Mostafa Rejain näkemys ideologiasta, joka hänelle edustaa

”…tunneperäisten tekijöiden, kuten ajatusten, uskomusten, myyttien ja arvojen muodostamaa maailmaa, joka nivoo liikkeen yhdeksi kokonaisuudeksi. Tärkeä osuus ideologian merkityksestä on sen kyky vaikuttaa kohdeväestöönsä tunneperäisesti saadakseen aikaan tehokkaan vastareaktion.”

Rejain tulkinta antaa kuvan ideologiasta keskeisenä voimana, joka pitää käynnissä kumouksellisen liikkeen ja radikaalin poliittisen toimijan sisäistä dynamiikkaa.

Kun tarkastellaan aikamme monien terrorististen iskujen takaa löytyvän globaalin jihadistisen liikkeen ja sitä edustavien organisaatioiden dynamiikkaa, nousee esiin myös kuvaavampi termi.

Tällaisen liikkeen käynnissä pitävää voimaa Gordon M. Hahn kutsuu teo-ideologiaksi, aatemaailmaksi, joka kumpuaa selkeästi islamin uskonnosta ja perustuu hänen mukaansa tawhid- ja takfir-oppeihin sekä niiden tulkintaan sodankäynnillisessä viitekehyksessä.

Tawhid tarkoittaa yksijumalaisuutta, joka jihadistisessa kontekstissa sidotaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja täten myös uskonelämän yhdenmukaistamisen vaatimuksiin. Takfir taas merkitsee ulossulkemista islamilaisesta uskonyhteisöstä. Laajennettuna tämä tarkoittaa myös takfir-leiman saaneiden olevan legitiimejä väkivallan kohteita.

Ideologia voi olla myös itsessään mobilisoiva voima.

Jihadistisen liikehdinnän tutkija Jarret Brachman nostaa Hahnin mainitsemien oppilauselmien lisäksi tarkasteluun jihadistisen ideologian kaksi muuta kivijalkatermiä.

Ensimmäinen on aqidah, joka yksinkertaisuudessaan tarkoittaa islamin uskontunnustusta. Tämä ei jihadisteille yksistään riitä, vaan heille tunnustus tuo vaateen profeetan aikaisen perinteen mukaan elämisestä. Näin tawhidin merkitys ja sen suhde takfiriin nousee jihadistisessa ideologiassa itsetarkoitukselliseen asemaan.

Toinen Brachmanin esittelemistä teeseistä on sanapari al-Wala wal Bara. Tämä tarkoittaa karrikoiden vihaamista ja rakastamista Jumalan vuoksi. Tätä teesiä jihadistisen liikkeen parissa käytetään oleellisena perusteena mustavalkoisen maailmankuvan muodostamisessa.

Nämä tekijät saattavat vaikuttaa ensisilmäyksellä irrallisilta ja yksittäisiltä termeiltä. Niiden arvo jihadiselle ideologialle oppijärjestelminä on kuitenkin kulttuurisidonnaisuuksien ja tulkinnallisuuksiensa takia keskeinen.

Ne ovat tekijöinä myös juuri niitä, joita Rejai kutsuu ideologian muodostaviksi ajatuksiksi, uskomuksiksi, myyteiksi ja arvoiksi, jotka ovat myös kohdeväestössään luomassa vastakkainasettelun tiloja ja siten potentiaalisia poliittisia ongelmia.

Ne siis toimivat yhteisönsä parissa yleisesti hyväksytystä moraalikoodistosta löydettävinä teeseinä, joiden tulkinnan kautta esimerkiksi väkivallankäyttö kyetään perustelemaan uskonnollisena velvollisuutena.

Näin väkivallan käyttöä korostavalla ideologialla onkin mahdollista korostaa hallitsevan koneiston moraalittomuutta.

Näin rakentuvalla ja väkivallan käyttöä korostavalla ideologialla onkin mahdollista korostaa hallitsevan koneiston moraalittomuutta. Se taas aiheuttaa kohdeyleisössään ymmärryksen omien tekojen moraalisesta oikeutuksesta.

Ideologia voi olla myös itsessään mobilisoiva voima, joka saa yksilön mukaan kumoukselliseen, radikaaliin ja väkivaltaiseen toimintaan takaamalla hänelle merkityksen ja yhtenäisyyden tunteen. Se mahdollistaa yhteenkuuluvuuden kehittymisen kulloisenkin liikkeen sisällä.

Ideologia myös tarjoaa todellisen poliittisen vaihtoehdon selkeine tavoitteineen, jotka ovat sidottavissa kulttuurillisiin yhden sanan tai sanaparin määritelmiin. Ideologiasta itsessään tulee liikkeen käyttämien keinojen ja tavoitteiden välinen silta.

Edellä esitetyt tekijät kuuluvat luonnollisesti hierarkkisen organisaation sisäiseen dynamiikkaan. Ne ovat kuitenkin myös sovellettavissa sosiaaliseen liikkeeseen.

Ideologia organisaation käyttövoimana

Globaali jihadistinen liike on klassinen esimerkki liikkeestä, jonka uloimmilla kehillä radikalisoituneet yksilöt ja pienryhmät muodostavat kokonaisen, vaikeasti hahmotettavan väkivaltaiseen ideologiaan sitoutuneiden subjektien verkoston.

Iskijöiden suhde toisiinsa, heitä inspiroivaan emojärjestöön ja mahdollisiin iskujen organisoijiin eroaa toki tapauskohtaisesti.

Viimeaikaisista Isisiin linkittyneistä iskuista on monessa yhteydessä nostettu esiin kuvaus, että iskijä olisi ollut vähintäänkin inspiroitunut jihadistisesta ideologiasta. Tämän lisäksi julkisuuteen nousee ajoittain tietoja Isisin halusta toteuttaa ulkomaanoperaatioita ja organisoida niihin kykeneviä verkostoja.

Isis ei tietenkään ole synonyymi aikamme jihadistiselle liikehdinnälle.

Isis ei tietenkään ole synonyymi aikamme jihadistiselle liikehdinnälle. Se edustaa jo sinällään marginaalisen liikehdinnän millenaristista laitaa, kuten Teemu Sinkkonen tämän artikkelisarjan kirjoituksessaan valottaa.

Toimittaja Graeme Wood on käsitellyt haastatteluaineistonsa perusteella tätä jihadistisen liikkeen laitaa. Wood esittää juuri lopunaikojen tematiikan olevan Isisille luonteenomaista. Sen kannattajat menevät varsin pitkälle todistaessaan vakaan uskonsa tällaiseen apokalyptiseen maailmankuvaan.

Oikeutettuun kysymykseen siitä, uskooko koko Isisin korkein johto tällaiseen pian koittavaan maailmanloppuun, Wood ei pysty tarjoamaan vastausta. Selvää kuitenkin on, että Isis rakentaa julkisen viestinsä esimerkiksi al-Qaidaan verraten juuri jihadistiseen eskatologian ja sen erilaisten esiintymien varaan.

Isisin tapa pyrkiä hyötymään laajemman sosiaalisen liikkeen uloimman kehän aktiivisuudesta ei rajoitu vain jihadistiseen ideologiaan.

Myöskään Isisille tyypillinen tapa pyrkiä hyötymään laajemman sosiaalisen liikkeen uloimman kehän aktiivisuudesta ei rajoitu vain jihadistiseen ideologiaan. Samanlaista ideologiasidonnaisuutta ja jopa johtajattomuutta strategisena organisoitumisen keinona korostavaa ajattelua esiintyy esimerkiksi valkoisen rodun ylivaltaa ideologianaan tunnustavan yhdysvaltalaisen Louis Beamin tuotannossa.

Radikalisaation tarkastelu ei ole nollasummapeliä

Radikalisoitumisprosessin tekijät liittyvät edelleen omaan tajunnanahtauteemme käsittäessämme ideologian ja organisaation välistä suhdetta.

Monesti hierarkkisessa ja systeemisessä hahmottamisessa tavataan löytää vain nollasummaisia joko–tai-vaihtoehtoja: on olemassa joko iskukykyinen organisaatio tai sitten kyse on vain ideologiasta tai identiteettirakenteesta, jolla sellaisenaan ei voi olla kykyä strategiseen ajatteluun tai toimintaan.

Tällainen ajattelu on vahingollista, koska esimerkiksi globaalin jihadistisen liikkeen hengissä pitävä ja samalla myös todellisia tapahtumia aikaansaava voima asuu juuri ideologiassa.

Globaalin jihadistisen liikkeen hengissä pitävä ja todellisia tapahtumia aikaansaava voima asuu ideologiassa.

Ideologiasidonnaisuus on itse asiassa kykenevä korvaamaan toiminnalliset käskyvaltasuhteet silloin, kun tavoitteenasettelu, toimintamenetelmät ja näiden mukanaan tuoma palkinto yksilölle tai ryhmälle on riittävän suuri eikä toimintaa ole ajallisesti sidottu tiukkoihin raameihin.

On tärkeää ja haastavaa hahmottaa ideologiasidonnaisen toiminnan luonne, kun kohdataan Isisin tapaisen organisaation luoma potentiaalinen uhka.

Kun radikalisoituva yksilö ottaa kriittisen askeleen radikalisminsa suuntaan, on se otettu kuinka nopeasti tahansa, vähenevät oleellisesti mahdollisten sosiaalisten juurisyiden merkitykset. Mitä syvemmälle radikaalia poliittista muutosta ajavassa järjestössä, liikkeessä tai edes aatemaailmassa yksilö meneekään, korvautuvat myös mahdolliset alkuperäiset syyt uudella maailmanselityksellä.

Mitä syvemmälle radikalisoituva yksilö meneekään, korvautuvat mahdolliset alkuperäiset syyt uudella maailmanselityksellä.

Uusi maailmanselitys osoittaa aikaisempien ja yleisesti hyväksyttyjen moraalirakenteiden mädännäisyyden. Pahimmillaan se tarjoaa väkivallan käyttöön turvautumisella uuden ja uljaan identiteetin sekä voimaantumisen tunteen sitä hakevalle.

Organisaation, ideologian, uskonnon, sosiaalisten juurisyiden tai yhteiskunnallisten tekijöiden merkityksestä radikalisaatiolle voi olla mitä mieltä tahansa. On kaikesta huolimatta helppo yhtyä alussa mainitun Olivier Royn vaatimukseen siitä, että radikaalin islamin ja islamilaisen radikalisaation luoman turvallisuusuhan kohtaamiseksi on syytä etsiä aktiivisesti monitieteellistä, yhteiskunnallisen elämän eri osa-alueita kokoavaa ja viranomaisten välistä monialaista yhteistyötä korostavaa kokonaisvaltaista ratkaisua.

Tehtävä ei ole helppo, mutta sen haasteellisuuden edessä ei kuitenkaan voida luovuttaa, sillä menetettävänä on liian paljon.

ST Antti Paronen palvelee Maanpuolustuskorkeakoululla tutkijaupseerina.

Politiikasta.fi järjesti Uskonto terrorismin selittäjänä -kirjoitussarjan pohjalta keskustelutilaisuuden Tiedekulmassa. 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*