Kaikki alkaa ehdokkuudesta

Kuva: Stefano Corso / Flickr [CC BY-NC-ND 2.0]
Lukuaika: 3 min. 

Suomen naiskansanedustajien määrä on maailman korkeimpia, mutta miehet sekä harkitsevat että tavoittelevat vaaliehdokkuutta useammin kuin naiset. Politiikan naisehdokkaiden miehiä pienempään määrään on monia syitä, eikä sen lisäämiseen siksi ole yhtä yksittäistä keinoa.

Suurimpien eduskuntapuolueiden johtopaikoilla on Suomessa lähes yksinomaan miehiä ja hallituksessa vähemmän naisia kuin kertaakaan 2000-luvulla. Viime vuosina onkin kannettu huolta siitä, että naisten määrä politiikan huipulla on laskenut.

Keskustelussa on hyvä kiinnittää huomiota myös tuotantolinjan alkupäähän, eli siihen, hakeutuvatko naiset niille paikoille, joista noustaan politiikan huipulle. Vaikka Suomi kuuluu maailman kärkeen naiskansanedustajien määrällä mitattuna, naispuolisten eduskuntavaaliehdokkaiden määrä on ylittänyt 40 prosentin rajan vain kerran. Ehdokkaiden ja valittujen määrä on puolestaan aina kulkenut pitkälti käsi kädessä.

Naisten alhaisempi poliittinen kunnianhimo

Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että naiset eivät ole yhtä kiinnostuneita vaaliehdokkuudesta kuin miehet. Yhdysvaltalaiset politiikan tutkijat Jennifer L. Lawless ja Richard L. Fox esittävät teoksessaan It still takes a candidate miehillä olevan naisia enemmän poliittista kunnianhimoa. Heidän mukaansa miehet sekä harkitsevat että tavoittelevat ehdokkuutta huomattavasti useammin kuin naiset.

Lawlessin ja Foxin tutkimus perustui laajaan kysely- ja haastatteluaineistoon, jonka kohteena olivat niin sanotut potentiaaliset ehdokkaat eli miehet ja naiset, jotka olivat tehneet menestyksekästä uraa niissä ammateissa, joista tyypillisesti ponnistetaan poliittiselle uralle. Vertailun kohteena olleet miehet ja naiset olivat siis ammatillisessa mielessä yhtä päteviä ja menestyneitä. Kiinnostus politiikkaa kohtaan oli aavistuksen yleisempää naisten keskuudessa.

Miksi naiset eivät asetu ehdolle?

Lawlessin ja Foxin tutkimuksessa naisten vähäisempää poliittista kunnianhimoa selittivät kolme pääsyytä. Naiset kantoivat päävastuun perheestä ja kodista, eikä heillä sen vuoksi ollut aikaa politiikalle. Naiset saivat myös miehiä vähemmän kannustusta poliittiselle uralle niin omalta lähipiiriltään kuin puolueilta.

Naisilla oli myös vähäisempi luottamus omia kykyä kohtaan. Miehistä huomattavasti useampi arvioi itsensä päteväksi, vaikka objektiivisessa mielessä kyse oli samankaltaisesta joukosta ammattilaisia.

Useat tutkimukset osoittavat, että naiset kokevat perheen ja politiikan yhdistämisen erityisen haastavaksi.

Useat tutkimukset osoittavat, että naiset kokevat perheen ja politiikan yhdistämisen erityisen haastavaksi. Naiset myös usein kyseenalaistavat pätevyytensä politiikoksi. Joko he eivät itse usko kykyihinsä tai kokevat, että naisia ja miehiä arvioidaan eri kriteerein ja naisilta odotetaan miehiä enemmän. Naiset myös suhtautuvat selkeästi miehiä skeptisemmin mahdollisuuksiinsa kerätä vaalirahaa ja saada puolueelta tukea kampanjan aikana.

Olipa kyse asioiden todellisesta tilasta tai pelkästä subjektiivisesta tunteesta – josta jälkimmäisen useat tutkimukset ja muun muassa vaalirahailmoitustiedot kumoavat – ovat nämä kokemukset omiaan laskemaan naisten halukkuutta pyrkiä ehdolle.

Kannustus auttaa

Harva poliitikko on päätynyt poliittiselle uralle täysin oma-aloitteisesti. Puolueet aktiivisesti rekrytoivat ja kannustavat potentiaalisiksi katsomiaan henkilöitä mukaan vaaleihin.  Erityisesti naiset kokevat kannustuksen hyvin tärkeäksi.

Puolueen ehdokasrekrytoinnista vastaavat tahot ovat usein miehiä. Miehet ovat tyypillisesti paremmin verkostoituneita toisten miesten kuin naisten kanssa, mikä heijastuu siihen, ketä kannustetaan asettumaan ehdolle. Miehet ovat myös usein yliedustettuina sellaisilla näkyvillä ja vaikutusvaltaisilla paikoilla – kuten puolueen paikallisorganisaatiossa, kunnallispolitiikassa ja bisneksen tai ammattiyhdistysliikkeen puolella – joista puolueet mielellään pyrkivät rekrytoimaan uusia kykyjä.

Myös rekrytoijan sukupuoli vaikuttaa siihen, miten hän arvioi potentiaalisia ehdokkaita. Niin naiset kuin miehet arvioivat positiivisemmin sellaisia henkilöitä, jotka ovat heidän itsensä kaltaisia. Naisten mukanaolo puolue-eliiteissä ja ehdokasrekrytoinnissa lisääkin naisehdokkaiden määrää. Naiskansanedustajien määrällä taas ei ole suoraa yhteyttä naisten poliittiseen aktiivisuuteen.

Kannustuskaan ei kuitenkaan aina tee autuaaksi.

Kannustuskaan ei kuitenkaan aina tee autuaaksi. Naiset reagoivat puolueen rekrytointipyrkimyksiin miehiä varovaisemmin. Naiset torjuvat miehiä todennäköisemmin heihin kohdistetut rekrytointipyrkimykset ja tarvitsevat enemmän suostuttelua.

Mikä avuksi?

Naisehdokkaiden määrän lisäämiseen ei ole mitään yksittäistä keinoa. Yhtäältä on kyse naisten resursseista, eli esimerkiksi siitä, miten hoivavastuu jakaantuu vanhempien kesken tai mikä on naisten asema työmarkkinoilla ja laajemmin yhteiskunnassa. Toisaalta uudet poliittiset roolimallit voivat purkaa perinteisiä käsityksiä siitä, kuka on sopiva ja pätevä politiikoksi.

Uudet poliittiset roolimallit voivat purkaa perinteisiä käsityksiä siitä, kuka on sopiva ja pätevä politiikoksi.

Naisten rekrytoiminen vaatii myös puolueilta tietoista ponnisteluja ja sitoutumista sekä uusien rekrytointikäytäntöjen omaksumista. Ennen ensi vuoden vaalisumaa puolueiden tulisikin istua alas ja tehdä konkreettisia suunnitelmia naisehdokkaiden rekrytoimiseksi.

Annu Perälä (YTM) on tohtorikoulutettava Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Perälä tutkii väitöskirjassaan poliittista rekrytoitumista ja erityisesti poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen roolia tulevien päätöksentekijöiden kouluttamisessa.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*