Münkler & Beck: Kaksi kertomusta saksalaisesta Euroopasta

Asema eurooppalaisena keskusvaltana tarkoittaa niin poliittista, taloudellista, kulttuurista, kuin sotilaallistakin vastuuta, Münkler muistuttaa. Beck vierastaa uutta saksalaista kansalaisylpeyttä. Kuva: Veera Mitzner

Arvio: Herfried Münkler: Macht in der Mitte: Die Neuen Aufgaben Deutschlands in Europa. Hamburg: Körper-Stiftung 2015.
Ulrich Beck: German Europe. Cambridge: Polity Press 2013 (Deutsches Europa, 2012)

Kaksi kirjaa, Herfried Münklerin Macht in der Mitte (2015) ja Ulrich Beckin Deutsches Europa (2012, englanninnos German Europe, 2013) käsittelevät eri näkökulmista samaa asiaa: saksalaista Eurooppaa ja sen tulevaisuutta.

Eurokriisin ensimmäisistä myrskyistä lähtien Saksa on ollut Euroopan politiikan polttopisteessä. Oli kyseessä yhteisvaluutan kohtalon hetket, Ukrainan kriisi tai EU:n alueelle tulviva pakolaisvirta, niin eurooppalaisten toiveet kuin frustraatiotkin ovat säännönmukaisesti kohdistuneet Berliiniin.

Voimatasapaino unionissa näyttää muuttuneen, kun yhä useampi Euroopan kohtalonkysymyksistä lankeaa ”haluttoman hegemonian” harteille.

Eurooppalaisista ajattelijoista mantereen uuteen todellisuuteen näyttävät ensimmäisenä heränneen saksalaiset itse. Jos sivuutamme kylmän sodan päättymisen ja Saksan yhdistymisen kirvoittaneen parinkymmenen vuoden takaisen debatin, kansainvälisellä tutkijakentällä on ollut hiljaista.

Siksi kaksi suhteellisen tuoretta teosta, politiikan tutkija Herfried Münklerin keväällä julkaisema Macht in der Mitte. Die neuen Aufgaben Deutschlands in Europa ja tammikuussa poismenneen saksalaissosiologi Ulrich Beckin vuonna 2012 julkaisema Deutsches Europa, toimivat mainioina keskustelun avauksina.

Saksalainen Eurooppa

Lähtöasetelma molemmissa kirjoissa on osapuilleen sama: ”Tosiasia on”, Beck kirjoittaa, ”että Euroopasta on tullut saksalainen. Kukaan ei aikonut niin tapahtuvan, mutta euron mahdollisen luhistumisen valossa Saksa on ’luisunut’ ratkaisevan poliittisen vallan rooliin Euroopassa.”

Münklerin mukaan se, että ”Saksasta on tullut Euroopan keskusvalta” oli seurausta monien, Saksasta itsestään pitkälti riippumattomien, ”päätösten ja kehityskulkujen yhteispelistä”.

Otsikossaan Beck lainaa kirjailija Thomas Mannia, joka vuonna 1953 toivoi eurooppalaista Saksaa pikemminkin kuin saksalaista Eurooppaa. Saksalainen Eurooppa oli pitkään tabu. Nyt sen aika on tullut.

Maksumies ja kurinpitäjä

Muuten kirjat ovat hyvin erilaiset. Saksan vaikutusvaltaisimpiin politiikan tutkijoihin lukeutuva Münkler keskittyy voimapolitiikkaan. Paitsi historiallinen analyysi valtasuhteiden muutoksista Euroopassa Macht in der Mitte on saksalaisille suunnattu kehotus tunnustaa Saksan uusi status ja toimia sen mukaisesti.

Asema eurooppalaisena keskusvaltana tarkoittaa niin poliittista, taloudellista, kulttuurista, kuin sotilaallistakin vastuuta, Münkler muistuttaa. Paluuta aikaan, jolloin Saksa, pitkälti historian painolastinsa vuoksi, saattoi jättäytyä maailmanpolitiikan sivustakatsojaksi, ei enää ole.

Münklerin mielestä Saksan on johdettava Eurooppaa, joskin sen on tehtävä se harkiten ja kestävällä tavalla. Sana ’johtaa’ (führen) vilahtelee tekstissä ilman perinteisiä pehmennyksiä ja kieltämättä särähtää historioitsijan korvaan (usein saksalaiset korvaavat termin englanninkielisellä käännöksellä leadership).

Vaan Münkler ei pelkää menneisyyden varjoja. Hänelle historiallinen haavoittuvaisuus on sittenkin voimavara, sillä nimenomaan se tekee Saksan johtoasemasta hyväksyttävän. Haavoittuvaisuus lisää luottamusta.

Toisaalta eurooppalainen keskusvalta ei voi aina olla pidetty. Saksan vastaisia mielenilmaisuja lienee tulevaisuudessakin, Münkler ennustaa. Nämä ovat kuitenkin vain ”taustamusiikkia toimivalle EU:lle ja reaktioita sille, että Macht in der Mitte on tehtäviensä tasalla.”

Siinä missä Münkler kannustaa saksalaisia omaksumaan vahvan roolin niin maksumiehenä kuin kurinpitäjänäkin (Zahlmeister und Zuchtmeister), Beck vierastaa uutta saksalaista kansalaisylpeyttä. Pyrkimys kouluttaa ja ojentaa muita johtaa saksalaiseen universalismiin.

”Saksalaiseksi ei ole tulossa vain Eurooppa”, Beck kirjoittaa, ”totuus – siis totuus niukkuuspolitiikasta – on tulossa saksalaiseksi. Ja nämä kaksi asiaa ovat yhteydessä toisiinsa.” Millä oikeudella Berliinin päättäjät kertovat italialaisille tai kreikkalaisille, mikä heille on parasta?

Besservisserismin Beck uskoo kumpuavan lähihistoriasta: saksalaiset jos ketkä ovat joutuneet nöyrtymään ja oppimaan läksynsä. Seitsemässäkymmenessä vuodessa heistä on tullut ”mallidemokraatteja, malliydinvoimastakieltäytyjiä, mallisäästäjiä ja mallipasifisteja”, jotka nyt katsovat voivansa levittää moraalia Eurooppaan.

Merkiavellianismi

Ei ole yllättävää, että teosten arviot Saksan nykyhallituksen politiikasta ja erityisesti liittokansleri Angela Merkelistä eroavat toisistaan. Münkler varoo kritisoimasta Merkeliä ja kehuu Saksan toimintaa niin eurokriisissä kuin Ukrainan konfliktissakin.

Beck puolestaan maalaa kuvan ”Euroopan kruunaamattoman kuningattaren” machiavellimaisesta valtakunnasta, jossa saksalainen universalismi valtaa alaa. Nojaten teoriaansa riskiyhteiskunnasta Beck katsoo eurokriisin poikkeustilanteen (Niccolo Macchiavellin occasione) mahdollistaneen sekä Saksan että liittokansleri Merkelin suhteettoman vallan.

Beckin ”merkiavellianismi” perustuu neljään toisiaan täydentävään komponenttiin: Ensinnäkin Merkel on taitavasti asettautunut Eurooppa-mielisten ja kansallisvaltion kannattajien väliin, ottamatta varsinaisesti kantaa suuntaan tai toiseen.

Toiseksi Merkel on omaksunut tavan käyttää viivästelyä painostamisen ja pakottamisen välineenä.

Kolmanneksi Merkel tapaa priorisoida kansallista politiikkaa yleiseurooppalaisen edun kustannuksella.

Neljänneksi hän pyrkii ulottamaan saksalaisen talouskulttuurin koko Eurooppaan.

Beckin mielestä ”merkiavellianismi” loukkaa eurooppalaisen yhteiskunnan perusperiaatteita: oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta, pyrkimystä sovintoon ja kaikkien osapuolien kunnioitusta.

Saksalaisen Euroopan sijasta hän tarjoaa ruohonjuuritasolta kumpuavaa sosiaalista Eurooppaa, jossa yleiseurooppalainen sosiaaliturva ja demokratia kulkevat käsi kädessä.

Tämän hän uskoo olevan realistinen optio, sillä neoliberalistinen Eurooppa on eurokriisin myötä menettänyt legitimiteettinsä. Samalla riskistä on tullut uusi mobilisoiva voima, joka voi synnyttää poliittisen unionin ”alhaalta ylös”.

Saksan ja Euroopan tulevaisuus

Münklerille tulevaisuuden EU on Saksa-keskeinen unioni, jonka koossapysymiselle ja selviytymiselle poliittisesta ja taloudellisesta kriisistä Saksan määrätietoinen johtoasema on välttämätön.

Eurooppalaiselle liittovaltiolle hän jättää jo jäähyväiset: ”Idean, jonka mukaan Eurooppa-projektista voisi joskus kehkeytyä eurooppalainen kansa, voi katsoa epäonnistuneeksi”, hän toteaa. ”Eurooppa tulee, missä muodossa se sitten esiintyykään, jäämään kansojen liitoksi.”

Beck ei tarjoa suoraa vastausta sille, mitä tehdä yhä vahvemman Saksan kanssa. Hänelle saksalainen Eurooppa ei ole tavoite vaan aito uhka demokratialle eurooppalaisessa riskiyhteiskunnassa. Silti hänen kehotuksensa nationalismin voittamiseksi ja yhteiskuntasopimuksen (Jean-Jacques Rousseaun social contract, ei suinkaan pääministeri Juha Sipilän malli) solmimiseksi jää abstraktiksi.

Münkler on valmis hyväksymään Saksan uuden aseman ja jopa pitää sitä toivottavana, mutta hänenkin analyysinsä vaikuttaa keskeneräiseltä. Mitä tapahtuu Euroopan unionille kun valta mantereella keskittyy saksalaisten käsiin? Miten muuttuu eurooppalainen politiikka, kuinka uusiutuvat instituutiot? Ja ennen kaikkea: miten vastaamme demokratian haasteeseen? Näinkö vain taivumme saksalaiseen todellisuuteen?

Kirjojen välillä on kaksi vuotta. Merkille pantavaa on, ettei Münkler viittaa Beckiin kertaakaan, vaikka leikkauspintoja olisi monta. Siksikö ettei hän tunne Beckin ajatuksia omakseen? Vai välttääkseen demokratiadebatin hetteikön?

Eurooppalaisessa karusellissa kaksi vuotta on pitkä aika, johon ovat mahtuneet Ukrainan konflikti ja suhteiden jännittyminen EU:n ja Venäjän välillä, myrskyisät neuvottelut Kreikan kolmannesta lainapaketista sekä pakolaiskriisin nopea kärjistyminen.

Beckin tulkinta ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, vaikka unelma sosiaalisesta Euroopasta näyttää siirtyneen yhä kauemmaksi. Unioni jatkaa erimielisenä, Saksa empii. Keskustelu Saksan paikasta on kuitenkin alkanut. Näkemystä tarvitaan Euroopan muuntuessa nopeammin kuin huomaammekaan.

Lisää aiheesta

1 Comments

  1. ”Asema eurooppalaisena keskusvaltana tarkoittaa niin poliittista, taloudellista, kulttuurista, kuin sotilaallistakin vastuuta, Münkler muistuttaa.” Lieneekö Munkler tiedostanut, että sotilaallisen vastuun lisääminen olisi askel pois päin Beckin luonnehtimasta ”mallipasifismista”, joka on tärkeä osa Saksan moraalista uskottavuutta?

    Hieno ja mielenkiintoinen vertaileva kirjoitus!

Leave a comment

Your email address will not be published.


*