Katalonian uhkapeli

Viime päivät Kataloniassa ovat seurausta jo pidempään jatkuneesta nokittelusta, jossa panoksia nostetaan toivoen, että toinen väistää. Dramatiikkaa on luvassa jatkossakin.

Katalonian viimeaikaiset tapahtumat ovat politiikan tutkijan näkökulmasta olleet kuin poliittisen pelin oppikirjasta. Viholliskuvia on rakennettu, tunteita herätetty ja hyväksikäytetty poliittisessa kamppailussa ja panoksia nostamalla on painostettu toista osapuolta tekemään väistöliike ensin.

Katalonian itsenäisyyspyrkimykset eivät ole erityisen uusi ilmiö. Katalaaniseparatismi oli aina 2010-luvulle asti varsin marginaalinen poliittinen voima. Katalonia on verrattain hyvinvoiva alue, jossa monia, etenkin parempituloisia, on harmittanut nettomaksajan rooli Espanjan kokonaiskansantaloudessa.

Katalaaniseparatismi oli aina 2010-luvulle asti varsin marginaalinen poliittinen voima.

Koska Espanjan monimutkaisessa aluehallintomallissa eri alueilla on erilaisia oikeuksia, sitä on pyritty viilaamaan useaan otteeseen vuoden 1978 perustuslain jälkeen. Vuonna 2005 Kataloniassa valmisteltiin itsehallintoa käsittelevän lain uudelleentulkinta, jolle haettiin hyväksyntä vuonna 2006 kansanäänestyksessä.

Sen vaikutteina oli Baskimaan kaltainen, laajat verotusoikeudet sisältävä malli, sekä osia Andalusian itsehallintoalueen oikeuksista, kuten oikeusjärjestelmän rakenteista. Kansanäänestys järjestettiin sillä kertaa sosialistihallituksen (PSOE) siunauksella. Äänestysprosentti jäi alhaiseksi, se oli himpun verran yli 49 prosenttia, mutta 74 prosenttia äänesti itsehallinnon laajentamisen puolesta. Espanjan sosialistienemmistöinen parlamentti hyväksyi uudistukset.

Perustuslain tulkinnan mukaan kansanäänestys voidaan järjestää Espanjassa vain niin, että siihen sisällytetään kaikki espanjalaiset eikä valikoitua osaa kansalaisista.

Oppositiossa ollut konservatiivipuolue (PP) kuitenkin vei prosessin perustuslakituomioistuimeen. Tuomioistuimen päätös vuonna 2010 vei pohjan päätösten taustalla olevalta kansanäänestykseltä. Perustuslain uuden – ja nyt virallistetun – tulkinnan mukaan kansanäänestys voidaan järjestää Espanjassa vain niin, että siihen sisällytetään kaikki espanjalaiset eikä valikoitua osaa kansalaisista.

Ennen päätöstä Katalonian kansanäänestyksen kaltaisia äänestyksiä oli järjestetty muuallakin, kuten vuonna 2007 Andalusiassa. Näitä uudistuksia ei kuitenkaan peruttu. Niin tai näin, Mariano Rajoyn (PP) hallitukset ovat sittemmin piiloutuneet perustuslakituomioistuimen päätöksen taakse: laki on laki, joten mitään dialogia ei tarvita.

Talousvaikeuksia ja syyllisten etsintää

Vuonna 2008 alkanut talouskriisi ravisti Espanjaa voimakkaasti. Työttömyys nousi hurjiin lukemiin, ja pankit horjuivat ja kaatuivat. Samalla horjui myös valtiovaltaa kohtaan tunnettu luottamus, kun korruptioskandaaleja alkoi paljastua kuningashuonetta myöten.

Vauraassa Kataloniassa pudottiin korkeammalta kuin muualla Espanjassa. Katalonialaiset itsenäisyysmieliset poliitikot katsoivat tilaisuutensa koittaneen. Ongelmista oli helppo syyttää Espanjan keskushallintoa.

Vauraassa Kataloniassa pudottiin korkeammalta kuin muualla Espanjassa.

Populismin myötä keksittiin tarinoita alistetusta kansakunnasta ja historiallisista vääryyksistä. Francisco Francon ajoilta toki löytyy kaikenlaisia vääryyksiä, jotka eivät suinkaan rajoittuneet Kataloniaan. Oman kielen puhumisen kieltäminen varmasti harmitti kaikilla kielialueilla, mutta se oli yksi pienimpiä ongelmia diktatuurissa.

Arkikokemuksista puolestaan poimittiin useita epäkohtia – Kataloniassa ei ole kuin yksi katalaaninkielinen TV-kanava, Barcelonassa ei ole yhtä hyvää metroverkostoa kuin vain vähän suuremmassa Madridissa ja moottoriteistäkin pitää maksaa itse tiemaksuja, toisin kuin muualla (paitsi Baskimaassa). Kaiken tämän takana nähtiin olevan Madrid.

Euroopan unioni puolestaan on perinteisesti nähty Kataloniassa hyvin myönteisessä valossa. Sen vuoksi katalaaniseparatistit ovat lupailleet, että itsenäistymisestä huolimatta, tai ehkä juuri sen ansiosta, katalaanit saavat vapaasti ja maagisesti poimia kaikki rusinat pullasta. Toisin sanoen Katalonia tulee pysymään suoraan EU:ssa ja eurossa sekä saamaan automaattisesti edustuksen kaikkiin muihin haluamiinsa kansainvälisissä järjestöissä.

Poliittisen mandaatin metsästys

Aikaisemmin hyvässä yhteistyössä konservatiivihallituksen kanssa ollut, niin ikään konservatiivinen Convergència i Unió (CiU) käänsi talouskriisin myötä kelkkansa ja lähti voimakkaasti ajamaan Katalonian itsenäisyyttä. Puolue oli alueen suurin, ja sillä oli myös suhteellisesti suuri edustus Espanjan parlamentissa.

Vuonna 2014 Artur Mas toimi Katalonian aluehallinnon presidenttinä ja halusi järjestää sitovan kansanäänestyksen itsenäisyydestä. Jos tulos olisi myönteinen, Katalonia itsenäistyisi Espanjan mielipiteestä riippumatta. Kyynikot sanoivat, että puolueen johdossa olleella Masilla oli oma lehmä ojassa: itsenäistymisprosessissa Espanjan rikostuomioistuimen koura ei olisi saavuttanut Masia korruptiossa.

Rajoyn edellinen hallitus johti maata, mutta se asemoi itsensä prikulleen samoin kuin nykyinen hallitus: kansanäänestys on laiton. Mas taipui kuitenkin kompromissiin: kansanäänestyksen nimi muutettiin osallistumisprosessiksi. Poliisin väliintuloa ei tuolloin tarvittu.

Nimenvaihdon myötä voimakkaat odotukset lässähtivät.

Nimenvaihdon myötä voimakkaat odotukset lässähtivät. Äänestysprosentti jäi arviolta 37 prosenttiin, sillä muut kuin separatistit eivät halunneet antaa tukeaan äänestykselle. Vaikka tulos oli noin 80-prosenttisesti itsenäisyyden puolesta, ei se siis kuvastanut hyvin kaikkien katalaanien mielipidettä.

Äänestys oli myös hyvin epävirallinen, joten se ei täyttänyt minkäänlaisia kansainvälisiä luotettavuuskriteereitä. Mas ymmärsi tämän ja siirsi katseensa tulevaan.

Kohti vuoden 2017 äänestystä

Vuoden 2014 epäonnistuneen ”osallistumisprosessin” jälkeen CiU ajautui vakaviin korruptioskandaaleihin ja jakautui sisäisesti itsenäistymispyrkimysten suhteen. Puolue hajosi, ja itsenäisyysmieliset perustivat Masin johdolla uuden koalition vuoden 2015 itsehallintoalueen vaaleja varten. Sen nimeksi tuli Junts pel Sí (JxSí), eli ”Yhtymä kyllän puolesta”.

Koalitio yritti määritellä aluevaalit viralliseksi itsenäistymisvaaliksi luvaten, että jos JxSí voittaa, Katalonia julistautuu itsenäiseksi. Mas joutui kuitenkin itse astumaan sivuun vaaleista, kun häntä alettiin epäillä julkisten varojen väärinkäytöstä, eli siitä, että hän käytti varoja laittomaan itsenäisyyshankkeeseen.

Koalitio sai vain noin 40 prosenttia äänistä, mikä ei riittänyt parlamentissa paikkaenemmistöön. Apuun saatiin erikoinen, jokseenkin anarkistinen ja globalisaation vastainen Candidatura d’Unitat Popular (CUP), joka ei halunnut kuulua separatistikoalitioon, mutta kannatti Katalonian eroamista ei vain Espanjasta vaan likimain kaikesta muustakin.

Yhdessä CUPin kanssa itsenäisyysmieliset saivat määräenemmistön alueparlamenttiin. Sen voimin, joskin viime kädessä vähemmistöön tukeutuen, Katalonian nykyhallinto on ajanut maata yhä syvemmälle umpisolmuun.

Lokakuun äänestys oli aikaisempaa heikommalla pohjalla, eikä yksin laittoman aseman ja poliisin tukahduttamistoimien vuoksi.

Lokakuun 1. päivänä järjestetty äänestys on siis kaikessa dramaattisuudessaan jatkumoa pitkässä prosessissa. Itse äänestys oli kuitenkin aikaisempaa heikommalla pohjalla, eikä yksin laittoman aseman ja poliisin tukahduttamistoimien vuoksi.

Vaikka tilaisuus oli itsehallinnon näkökulmasta virallinen, sen laittomuudesta johtuen sitä oli järjestämässä vain vapaaehtoisia separatistiaktivisteja. Mistään päivänvaloa kestävästä kansanäänestyksestä ei siis ollut kyse. Silti demokraattista mandaattia hakenut itsenäisyysmielinen hallinto törmäsi taas kerran samaan numeroon: noin 40 prosenttia äänioikeutetuista kansalaisista kannatti itsenäistymistä, eli absoluuttisesta enemmistöstä jäätiin yhtä kauas kuin aikaisemminkin.

Ainoa jossain määrin odottamaton tekijä kansanäänestyssunnuntain tapahtumissa oli se, että Rajoyn hallitus yritti tukahduttaa voimatoimin äänestyksen. Poliittisesti päätös oli typerä, vaikka laillisesti olisikin perusteltavissa. Poliisiväkivalta polarisoi tilannetta entisestään ja antoi lisäuskottavuutta separatistien väitteille siitä, miten Espanja alistaa katalonialaisia.

Poliisiväkivalta polarisoi tilannetta entisestään ja antoi lisäuskottavuutta separatistien väitteille siitä, miten Espanja alistaa katalonialaisia.

Poliisin ylilyönnit tulee kuitenkin erottaa itse itsenäistymisprosessista, oli niistä mitä mieltä hyvänsä. Espanja on oikeusvaltio, jossa rikkeet tutkitaan ja niistä jaetaan rangaistukset tuomioistuimissa, ei kaduilla.

Kysymys kuuluu, ovatko katalaaniseparatistit valmiita tähän. Toistaiseksi kaduilla riehuu mielenosoittajia, jotka käyttäytyvät uhkaavasti keskushallintoa ja sitä edustavia viranomaisia ja jopa heidän perheenjäseniään kohtaan. Myös enemmistönä olevat, separatismia kannattamattomat katalaanit tuntevat olevansa ahdistelun ja syrjinnän kohteina tai ainakin, ettei heidän mielipiteillään ole äänekkäälle vähemmistölle mitään merkitystä. Katalaanipoliitikot eivät ole yrittäneet hillitä mielenosoituksia.

Onko Katalonia siis ajautumassa yhden totuuden valtioksi vain siksi, että separatistit ovat vuodesta toiseen niin lähellä määräenemmistöä, että he haluavat muuttaa tilanteen vaikka väkisin?

ESPANJAN NÄKÖKULMA:

• Äänestyksen järjestäminen oli laitonta
• Järjestelyihin osallistui aluehallinnon nimissä vain separatisteja
• Viikko ennen vaaleja tehty poliisiratsia oli viesti: estämme rikollisen, valtionvastaisen toiminnan
• Koska separatistit silti järjestivät äänestyspaikkoja, poliisi määrättiin keräämään äänestyslaput pois
• Poliisin työtä yritti estää hyvin aktiivisesti joukko mieltään osoittavia kansalaisia, joten poliisi teki valtuuksiensa mukaisesti sen mitä tarvitsi voidakseen tehdä työnsä loppuun
• Yli 400 loukkaantui mielenosoittajien ja poliisin välisisissä yhteenotoissa
• 39 loukkaantuneista oli poliiseja
• 4 vaati sairaalahoitoa, kaksi ihmistä vakavassa tilassa
• Äänestystuloksella ei väliä, koska kyseessä ei ollut virallinen, säännöt täyttävä äänestys. Minkäänlaista kirjanpitoa äänestäjistä ei ollut, jokainen sai äänestää niin monta kertaa kuin huvitti ja äänet kerättiin separatistiaktivistien koteihin laskettavaksi.
• Katalaanien enemmistö ei osallistunut vaaleihin ja on nyt separatistien vuoksi peloissaan
• Katalonian poliisi, Mossos d’Esquadra osoitti olevansa poliittisesti johdettavissa, koska ei toiminut virkavelvollisuuksiensa mukaisesti
• Itsenäiseksi julistautumisella ei ole minkäänlaista legitimiteettiä, joten se on estettävä.
• Keskushallinto ei suostu dialogiin niin kauan kuin separatistit eivät kunnioita lakeja ja oikeusvaltion periaatteita.
• Jos katalaanit haluavat muuttaa lakeja, sen tulee tapahtua normaaliprosessin mukaisesti.
• Euroopan unioni ja kansainvälinen yhteisö tukee keskushallinnon lähestymistapaa

KATALAANISEPARATISTIEN NÄKÖKULMA:

• Äänestyksen laillisuudella ei ollut väliä, koska lait ovat Espanjan sanelemia, ei Katalonian
• Kaikki saivat osallistua vapaaehtoisesti, edes virkamiehiä ei pakotettu järjestelyihin poliisin mahdollisten vastatoimien vuoksi
• Poliisi yritti estää kansalaisia äänestämästä
• Poliisi hakkasi ja pahoinpiteli rauhanomaisia äänestäjiä, vanhuksia ja lapsia, jotka olivat kerääntyneet täyttämään demokraattisia velvollisuuksiaan
• Miltei 900 ihmistä loukkaantui poliisiväkivallan uhrina
• Äänestystulos oli selvä: 90 prosenttia katalaaneista äänesti itsenäisyyden puolesta
• Äänestämättä jättäneet tekivät itse oman valintansa, joten heitä ei tarvitse huomioida
• Poliisiväkivalta aiheutti vähäisen osallistumisen
• Epäselvyydet ääntenlaskennassa ovat poliisin painostuksen syytä
• Ainoa tie ulos Madridin kuristusotteesta on itsenäisyysjulistus, vaikka yksipuolisesti, jos ei muuten
• Katalonia ei saa riittävästi valtaa Espanjan parlamentissa, jotta se voisi saada haluamansa lakimuutokset normaali teitse läpi.
• Euroopan unionin tulee tukea Kataloniaa

Uhkapelin seuraavat vaiheet

Katalaanipoliitikot ovat myös esittäneet julistavansa itsenäisyytensä yksipuolisesti lähipäivinä. Jos tätä ei tapahdu, voi kansalaisten turhautuminen kääntyä katalaanipoliitikkoja itseään vastaan.

Jos Katalonia julistautuu itsenäiseksi, ei Espanjan keskushallinnolla ole muita vaihtoehtoja kuin tukahduttaa se. Keinoina ovat esimerkiksi johtavien poliitikkojen pidättäminen, julkishallinnon rahahanojen sulkeminen, aluehallinnon kaataminen ja uudet vaalit tai valtaoikeuksien siirtäminen pala kerrallaan Madridiin.

Jos Katalonia julistautuu itsenäiseksi, ei Espanjan keskushallinnolla ole muita vaihtoehtoja kuin tukahduttaa se.

Rajoyn määräämästä repressiosta ja sen saamasta kielteisestä julkisuudesta huolimatta Espanjan keskushallinto on Kataloniaa vahvemmassa asemassa sekä sisä- että ulkopoliittisesti. Siksi se ei suostu dialogiin separatistien kanssa. Se katsoo, ettei uhkailemalla ja kiristämällä, saati kaduilla mellakoimalla tule kenenkään saada tahtoaan läpi.

Sisäpoliittisesti sympatiaa muita vauraampien katalaanien irtautumiselle ja keskisormen heiluttelulle lakien ja demokraattisten periaatteiden suuntaan on vähän. Vain Baskimaassa seurataan tilannetta selvästi katalaanien puolella.  Tämä selittyy pitkälti sillä, että heillä on jo vuoronumero tiukasti nyrkissä omaa irtautumista ajatellen. Baskimaa kuitenkin odottaa ja katsoo mitä Katalonialle käy, ennen kuin yrittää itse mitään vastaavaa. Muutenkin vuosikymmenten itsenäisyystaistelu on selvästi aiheuttanut Baskimaassa tietynlaista väsymystä.

Ulkopoliittisesti sekä Euroopan unioni, YK että kaikki merkittävät suuret maat ovat selvästi sanoneet, että tunnustusta tai silkkihansikkain käsittelyä katalaaneille ei ole luvassa. Poliisiväkivallan jälkeen kansainvälinen yhteisö oli korvia huumavan hiljaa. Tämä osoittaa selvästi, että Katalonia on yksin.

Katalonia on yrittänyt sittemmin vedota Euroopan unioniin ja pyytänyt tätä välittäjäksi tilanteeseen. Se on mahdollista nykysääntöjen mukaan vain, jos pyyntö tulee Madridista.

Euroopan parlamentti käsitteli asiaa 4. lokakuuta. Viesti Katalonialle oli hyvin selvä: poliisiväkivalta oli surullista, mutta Espanjan toiminta lakien mukaista. Lakeja voi yrittää muuttaa, mutta perustuslaillista järjestystä on noudatettava. Nyt on neuvoteltava.

Viesti Katalonialle oli hyvin selvä: poliisiväkivalta oli surullista, mutta Espanjan toiminta lakien mukaista.

Edes siinä tapauksessa, että Espanja hyväksyisi Katalonian itsenäistymisen, pysyminen EU:ssa ei ole itsestäänselvyys. Katalonia joutuisi eroamaan unionista ja siitä tulisi niin kutsuttu kolmas maa. Sitten se joutuu hakemaan jäsenyyttä jonon hänniltä.

Ei ole mitenkään selvää, että Katalonia edes täyttää jäsenyyskriteereitä. Katalonian lait ovat pitkälti Espanjan lakeja, eikä kaikkia tarvittavia instituutioita ole vielä olemassa. Niiden perustaminen vie aikaa. Talouskaan ei välttämättä ole kriisin jäljiltä riittävän vahvalla tolalla.

Kokonaan toinen kysymys on, onko EU valmis ylipäänsä laajentumaan. Kannattaisivatko esimerkiksi Saksa ja Ranska tai Belgia Katalonian valtion mukaantuloa? Ne voivat pelätä joutuvansa sen seurauksena paloittelemaan omaa maataan.

Dominoefektiä ei kukaan halua, ja Katalonia on nyt hakeutumassa ennakkotapauksen asemaan.

YTT Teemu Tammikko toimii Ulkopoliittisen instituutin vanhempana tutkijana ja on erikoistunut tutkimaan poliittista radikalismia, terrorismia ja terrorismin vastaista toimintaa.