Kaupunkitilan valtaus kiinalaisittain

Kuva: Noora Geagea. Kuva on osa Geagean ARTag Galleryssa olevaa näyttelyä One Move.
Lukuaika: 3 min. 

Yhdenlainen tapa protestoida Kiinan yksipuoluevaltaa vastaan on vallata katutilaa perinteisille länsimaisille paritansseille, jotka saapuivat Kiinaan jo vuosisata sitten.

Kiinasta puhuttaessa ei usein mainita sitä, miten sielläkin kansalaiset pitävät kiinni omista oikeuksistaan. Sitä tapahtuu, mutta se jää monesti länsimaisilta tarkkailijoilta havaitsematta.

1980-luvun loppupuolella puistoihin ja kaupunkien kaduille alkoi ilmestyä varjonyrkkeilijöiden, lintujen ulkoiluttajien ja kiinalaisia kuntoilulajeja harrastavien ryhmien lisäksi myös paritanssijoita. Siis valssia, fokstrottia ja tangoa pareittain tanssivien ryhmiä.

Koska kiinalaiset ovat alkaneet tanssia?

Länsimaista kulkeutuneet paritanssit saapuivat Kiinan suurkaupunkeihin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä elokuvan ja länsimaisen viihteen vanavedessä. Siis samaan aikaan, kun ne yhdessä tanssilavojen kanssa yleistyivät Suomessakin.

Tanssitaito oli menestymään pyrkiville ja moderneille suurkaupunkilaisille välttämätön avu.

Tanssitaito oli menestymään pyrkiville ja moderneille suurkaupunkilaisille välttämätön avu. Myös monet myöhemmin merkittäviin asemiin kohonneet kommunistijohtajat oppivat paritanssin taidot nuorina.

Pitkällisen sisällissodan päätyttyä ja kommunistien noustua valtaan suhtautuminen paritanssiin alkoi muuttua, mutta ei välittömästi. Vanhat valokuvat kertovat, että neuvostoliittolaisetkin neuvonantajat tanssivat paritansseja luontevasti ja pyörähtelivät suurten kiinalaisten kaupunkien parketeilla yhdessä kiinalaisten parien kanssa.

Individualismi pilaa sosialistisen moraalin

Kun kulttuurivallankumous lähestyi, paritanssista tehtiin länsimaista individualistista hapatusta, joka pilaa kiinalaisen sosialistisen moraalin. Paritanssi joutui pannaan, jota kukaan ei henkensä ja terveytensä uhalla uskaltanut julkisesti rikkoa. Samalla tavalla länsimaisen klassisen musiikin harrastaminen painui maan alle.

Paritanssista tehtiin länsimaista individualistista hapatusta, joka pilaa kiinalaisen sosialistisen moraalin.

Kulttuurivallankumouksen kaudellakin suurten kaupunkien puistoissa tapahtui. Kiinalaista juurta olevia meditaatio- ja urheilumuotoja kuten varjonyrkkeilyä (taiji) ja taistelutaitoja (wushu) pyrittiin edistämään yksinkertaistamalla niiden monimutkaisia perinteisiä muotoja. Niiden harrastamiseen julkisilla paikoilla kannustettiin pääasiassa joukkoliikkeinä, ei individualistisina harrastuksina.

Kulttuurivallankumouksen päättyminen 1970-luvun puolimaissa ja Deng Xiaopingin seuraavalla vuosikymmenellä aloittama uudistuspolitiikka ei suoraan johtanut julistukseen paritanssin pannan päättymisestä, vaikka se vapautti taloudellista toimintaa ja monella tavalla jopa yksilön vapaata ilmaisua.

Vanhat kommunistitkin tanssivat. Kuvassa vuonna 1953 Suomessa rauhankokouksessa vierailleen kiinalaisvaltuuskunnan kakkosjohtaja tanssin pyörteissä ravintola Kestikartanon parketilla. Kuva: Suomi−Kiina-seuran kuva-arkisto.

Kaupunkitila otetaan haltuun

Paritanssikielto kumottiin kansalaisaktiivisuudella ja kaupunkitilan haltuun ottamisella. Paritanssia ei tavallaan ole vieläkään rehabilitoitu, vaan paritanssin harrastajat ovat itse raivanneet tilan harrastukselleen.

Kun paritanssijat nousivat maan alta puistojen nurkkauksiin, eivät sen pioneerit olleet vasta-alkajia, vaan selvästi kokeneita tanssijoita − aivan kuten länsimaista musiikkia harrastaneet muusikotkin. He eivät olleet nuorisoa, vaan vanhempaa keski-ikää olevia, ennen pannaa taitonsa oppineita ja jotenkin sitä julkisuudelta piilossa ylläpitäneitä ihmisiä.

Puistotilojen tasaisille nurkkauksille ja katujen syrjäisiin kolkkiin alkoi 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun vaiheilla ilmestyä paritanssia harrastavia ryhmiä, jotka toivat äänentoistolaitteet tanssipaikalle tullessaan ja veivät ne taas lähtiessään mukanaan.

Paritanssia ei harrasteta salassa ja anteeksi pyytäen. Äänentoisto on aasialaiseen malliin äänekästä ja tanssijoiden elekieli on lähempänä argentiinalaista kuin suomalaista mallia.

Vapaudet on ankarasti rajattu

Kaupunkitilan käyttö on Kiinassa kontrolloitua eikä kadulla järjestetä tanssiaisia, ellei siihen ole viranomaisen suostumusta.

Viranomaisten suhtautuminen paritanssiin on saman sukuista kuin seksuaalisuuden julki tuomiseen − varmuuden vuoksi sosialistisen moraalin ja länsimaisen individualismin verukkeella torjuvaa ja syrjään työntävää. Falun Gong -liikkeen toiminta on Kiinassa ankarasti kielletty, mutta se ei johdu ryhmän harrastamista qigong-harjoituksista, vaan Kiinan johdon pelosta liikkeen ulkomaisia yhteyksiä kohtaan.

Ilmiötä ei kokonaan suoraan kielletä, mutta julkiseen paritanssiin ei myöskään kannusteta.

Paritanssien harrastajat löytyvätkin puistojen äärimmäisestä nurkkauksesta tai katutilan valaisemattomalta alueelta. Ilmiötä ei kokonaan suoraan kielletä, mutta julkiseen paritanssiin ei myöskään kannusteta.

Oma kulttuurimme voi rajoittaa kykyämme nähdä toiseen kulttuuriin

En hämmästy, kun näen, että suomalainen valokuvaaja Noora Geagea on innostunut kuvaamaan ARTag Galleryn näyttelyynsä One Move pekingiläistä katutanssia.

Kiinassa ei enemmistöväestön, han-kiinalaisten, parissa juurikaan ole tanssimisen perinnettä, lukuun ottamatta joidenkin juhlatilaisuuksien seremoniaalisia tansseja. Kadun nurkkauksessa ylpeästi ja taitavasti tanssivat parit poikkeavat ympäristöstään silmiinpistävästi. Siinä on länsimaiselle katsojalle kutkuttavan tuttuja elementtejä, mutta epätavallisessa yhteydessä  − siksi se pysähdytti Geageankin.

Kiinalaiset protestoivat kiinalaisittain.

Länsimaisen kulttuurin jäseninä odotamme vaistomaisesti kiinalaisilta samankaltaista reaktiota yhteiskunnallisiin epäkohtiin kuin meillä on tapana. Mutta kiinalaiset protestoivatkin kiinalaisittain. Mielestäni paritanssijat protestoivat yksilönvapauksien puolesta vahvasti, melkeinpä julkeasti, valtaamalla katutilan äärimmäisiä nurkkauksia oman harrastuksensa käyttöön.

Protestointia kiinalaisittain

Myös kiinalaiset reagoivat yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Yli kaksi vuosituhatta vallinnut keisarivalta on opettanut kiinalaiset protestoimaan perinteisen kiinalaisen teatterin tapaan symbolien ja kiertoilmausten kautta.

Yhden puolueen valta on tabu, jonka vastustaminen julkisesti kielletään välittömästi ja ankarasti, kuten kävi Liu Xiaobolle. Suoraan ihmisten terveyttä uhkaavat ympäristöongelmat kuitenkin saavat kiinalaisetkin nykyisin usein joukolla kaduille.

En väitä, että paritanssien harrastus olisi sinänsä voimakas yhteiskunnallinen protesti yksipuoluevaltaa vastaan, mutta se on merkki siitä, että yksilöt Kiinassakin haluavat vallata liikkumatilaa siellä, missä se on mahdollista. Mihin se voikaan johtaa?

Veli Rosenberg on kiinalaisen kulttuurin tuntija ja kulttuurikonsultti, joka on toiminut pitkään Suomi−Kiina-seuran parissa, viimeksi puheenjohtajana 2002−2016. Hän on toiminut vuodesta 2004 lähtien Kiina sanoin ja kuvin -lehden päätoimittajana.

Tekstissä mainittu Noora Geagean näyttely One Move on avoinna ARTag Galleryssa 8.10. asti.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*