Kirjoitusoppaat

Erilaisia kirjoitusoppaita on julkaistu lähes maailman sivu. Kirjoittamiseen liittyviä tarpeita on monia, ja niinpä oppaiden kirjo koko ajan laajenee. Perinteisten kirjoittamisoppaiden ohella löytyy niin kielenhuolto- kuin viestintäoppaita, ja viime vuosina suomeksikin on julkaistu monia tieteen yleistajuistamista käsitteleviä kirjoja.

Yksi juuri tällainen opas on Tiina Raevaaran Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistamiseen (Vastapaino, 2016). Sen lisäksi omassa käytössä on kulunut esimerkiksi Kimmo Svinhufvudin Tohtoritakuu. Töissä kielen parissa ei kulu päivääkään, etten joutuisi nojaamaan Kielitoimiston sanakirjaan ja Kielitoimiston ohjepankkiin. Akateemisessa viestinnässä on usein ollut apua Helsingin yliopiston Kielijelpistä.

Nämä esimerkit ovat kaikki suomalaisia ja suomenkielisiä – ja ainoastaan pienen pieni murunen valtavassa tarjonnassa. Kerro kommenteissa omat suosikkisi kirjoittamiseen, viestimiseen ja yleistajuistamiseen liittyvistä apuvälineistä – kirjoista, verkkosivuista tai muista. Miksi juuri se?

Kootaan siten tähän yhteyteen mahdollisimman kattava ja käytettävä lista kaikille asiasta kiinnostuneille. Mitä siis lainata kirjastosta? Kenen blogia seurata? Kuka kannattaa tilata työpaikalle kouluttamaan?

1 ajatus aiheesta “Kirjoitusoppaat”

  1. Minna Santaoja

    Olen vetänyt Tampereen yliopistossa graduntekijöille muutaman kerran kirjoituspajaa, jossa olemme käyneet käsiksi monenlaisiin kirjoittamisen haasteisiin Kimmo Svinhufvudin kokonaisvsltaisen kirjoittamisen hengessä. Viime kurssilla syntynyt blogi löytyy täältä: http://kirjoituspaja.blogspot.fi. Kirjoittamisesta tulisi akateemisessa maailmassa puhua enemmän!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top