Krim suurennuslasin alla

Krimin poliittiset nuorisojärjestöt vahvistavat patriotismia merkittävien historiallisten tapahtumien avulla. Toisen maailmansodan muiston pitäminen esillä on erityisen tärkeää. Kuvassa Robert Gibbin maalaus The Thin Red Line (1881), joka kuvaa Krimin sodan aikana vuonna 1854 käytyä tunnettua Balaklavan taistelua. Kuva: Wikimedia Commons (Skotlannin kansallinen sotamuseo, nms.ac.uk)

Krimin niemimaa on joutunut hetkessä huomion keskipisteeseen Ukrainan levottomuuksien painopisteen siirryttyä Kiovasta etelään. Krimin venäläiset ja tataarit ottivat yhteen Simferopolissa, ja pian Venäjä oli jo vyöryttämässä sotakoneistoaan kohti Krimiä tarkoituksenaan ”suojella Ukrainassa asuvia Venäjän kansalaisia ja Ukrainan venäjänkielisten oikeuksia”. Monet krimiläiset suhtautuvat Venäjän väliintuloon myönteisesti. On silti vaikea uskoa, että tilanne olisi kiristynyt yhtä paljon ilman Venäjän aktiivista roolia alueella, Emma Rimpiläinen kirjoittaa.

Krimin sekavasta tilanteesta tehdyissä analyyseissa on keskitytty ymmärrettävistä syistä paljon niemimaan geopoliittiseen merkitykseen. Krimin asukkaiden oma mielipide Krimin tulevaisuudesta on jäänyt näissä analyyseissa kuitenkin sivurooliin. Vietin Krimillä kaksi kuukautta keväällä 2012 haastatellen kahden krimiläisen nuorisojärjestön jäseniä pro graduani varten. Tarkastelen tässä keräämäni aineiston perusteella Krimin venäläisväestön keskuudessa yleisiä mielipiteitä niemimaan paikasta Ukrainan ja Venäjän välissä.

Lienee syytä mainita, ettei ukrainalaisten ja venäläisten välillä ole suuria eroja kielellisesti tai etnisesti; kansojen vastakkainasettelussa on pikemminkin kyse merkityksellisten erojen tekemisestä kahden hyvin samankaltaisen ihmisryhmän välille. Benedict Andersonin teoriaa kuvitelluista yhteisöistä tuskin tarvitsee enempää avata tässä yhteydessä. Lisäksi Venäjällä ja Ukrainalla on pitkä yhteinen historia, joka tekee selvän kulttuuri- tai kielirajan vetämisen Ukrainan ja Venäjän välille vaikeaksi. Itä- ja Etelä-Ukrainassa venäläisyyden vaikutus on suurempi kuin Länsi-Ukrainassa, mutta näilläkin alueilla suurin osa väestöstä identifioituu ukrainalaiseksi, vaikka puhuisi äidinkielenään venäjää.

Poliittiset nuorisojärjestöt patriotismin lipunkantajina

Ensimmäinen järjestö, jonka jäseniä Krimillä haastattelin, on Venäläinen yhtenäisyys -puolueen (Русскоеединство) nuorisojärjestö, nimeltään ytimekkäästi Nuoret (Молодые). Toinen on Ukrainan silloisen valtapuolueen Alueiden puolueen paikallinen nuorisojärjestö Nuoret alueet (Молодыерегионы). Kenttätyöni aikaan Nuoret alueet oli vielä Ukrainan suurimpia nuorisojärjestöjä, mutta Alueiden puolueen jouduttua epäsuosioon Euromaidanin tapahtumien myötä ainakin sen sosiaalisen median ryhmistä on kaikonnut suurin osa jäsenistä, eikä puolueen sivuja ole päivitetty helmikuun jälkeen. Järjestöt olivat erilaisia kooltaan ja rakenteeltaan, mutta niiden toiminta oli hyvin samantyyppistä. Molemmille oli ensisijaisen tärkeää pitää esillä toisen maailmansodan muistoa ja harjoittaa nuorten patrioottista kasvatusta.

Etenkin Nuoret-järjestölle oli lisäksi olennaista puolustaa Krimin venäjänkielisten oikeuksia, joita Ukrainan valtion kielipolitiikka järjestön mielestä uhkaa. Järjestön manifestissa ja tiedotteissa kielikysymys saa ihmisoikeuspuheen sävyjä: järjestön mukaan ”venäläisen maailman viholliset” yrittävät estää venäläisiä ajamasta oikeuksiaan. Järjestö kontrastoi venäjänkielisen kansan ukrainalaiseen poliittiseen eliittiin, jonka se näkee moraalisesti epäilyttävänä ja lähes fasistisena. Samalla kaikki ukrainalainen nationalismi rinnastetaan järjestön teksteissä fasismiin, jonka määritelmä jätetään kuitenkin auki. Fasismin vastakohtana järjestön teksteissä ja sen jäsenten haastatteluissa esiintyi patriotismi, joka nähtiin myönteisenä asiana. Myös patriotismin sisältö jäi kuitenkin epämääräiseksi. Samoin Nuoret alueet -järjestön jäsenten haastatteluissa korostui patriotismi toivottavana asiana, mutta järjestö käytti fasismia säästeliäämmin lyömäaseena Nuoret-järjestöön verrattuna.

Järjestöjen tapa käyttää patriotismin käsitettä voidaan jäljittää kansallisuuskeskusteluun Neuvostoliitossa. Lojaalisuus monikansallista neuvostoisänmaata kohtaan oli oikeanlaista patriotismia, kaikki muu nationalismi separatismia, joka piti kitkeä. 1930-luvulta lähtien Neuvostopatriotismin ja russosentrismin yhteys vahvistui, ja venäläisistä tuli Neuvostoliiton johtava etnisyys, ”ensimmäiset tasavertaisten joukossa”. Haastattelemani nuoret tarkastelivat länsiukrainalaisia liikkeitä edelleen tämän perinteen valossa ja muistuttivat näiden liikkeiden usein tehneen yhteistyötä natsien kanssa toisen maailmansodan aikaan.

Länsiukrainalainen nationalismi esitetään luonnottomana, moraalittomana ja väistämättä fasismiin rinnastuvana ideologiana riippumatta siitä, onko kritiikin kohteena oleva liike äärioikeistolainen vai ei. Nuorten ja Nuorten alueiden jäsenten näkemykset eroavat hieman tässä suhteessa: Nuoret sanoo aktiivisesti vastustavansa nationalismia ja fasismia Ukrainassa, kun taas Nuorten alueiden jäsenet kieltävät koko ukrainalaisen nationalismin olemassaolon mahdollisuuden.

Venäläinen idea Krimin politiikassa

Neuvostoliiton romahtaminen ja rajojen yhtäkkinen ilmestyminen kansallisvaltioiden väliin aiheutti akuutteja identiteettiongelmia etenkin Ukrainan venäjänkielisille kansalaisille. Krimillä neuvostonostalgia on yleistä, ja väestön samaistuminen Ukrainan valtioon on hyvin heikkoa.

1990-luvun alussa poliittisen skaalan keskusta oli Krimillä heikko, mikä johti poliittiseen polarisaatioon etnisten jakolinjojen mukaan. Jonkinlainen venäläinen liike nähtiin toivottavana Ukrainan keskusvallan ukrainalaistamisyritysten vastapainoksi. Monenlaisia venäjänmielisiä puoleita ja ryhmittymiä perustettiin Krimille, mutta ne eivät olleet organisaatioina vakaita. Hajanaiset ryhmät koostuivat aktivisteista ja poliitikoista, joista osa propagoi irtautumista Ukrainasta tai ainakin jonkinlaista liittoa Venäjän kanssa. Venäjänmielisiä ryhmiä haastoivat etenkin Krimin tataarien järjestöt, joiden intressit olivat ristiriidassa venäläisten ryhmien kanssa. Tataarien kannalta oli hyödyllisempää pysyä Ukrainan yhteydessä ja tehdä yhteistyötä Ukrainan keskusvallan kanssa.

Neuvostoliiton hajotessa Krimin venäläismieliset ryhmät pyrkivät irrottautumaan Ukrainasta ja julistamaan Krimin itsenäiseksi, mutta nämä pyrkimykset jäivät ryhmien sisäisten kiistojen takia epämääräisiksi. Lisäksi Moskovasta ei löytynyt tarvittavaa tukea Krimin venäläisryhmien ponnisteluille, sillä ensimmäinen Tšetšenian sota vei kaiken huomion. Krim jäi lopulta autonomiseksi alueeksi Ukrainan yhteyteen.

Krimin venäjänmielisten ryhmien hajaannus on jatkunut tähän päivään asti. Liikkeiden johtajien kyvyttömyys tulla keskenään toimeen vaikeuttavat yhtenäisen venäläisen liikkeen syntymistä Krimille. Aina vuodenvaihteen tapahtumiin asti suosituin puolue Krimillä on ollut Alueiden puolue. Ukrainan kommunistinen puolue on hiljalleen kasvattanut suosiotaan ja oli Krimin toiseksi suosituin puolue syksyn 2012 parlamenttivaaleissa. Venäjänmielisiä puolueita on ainakin kaksi, Venäläinen yhtenäisyys ja Venäläinen blokki (РусскийБлок). Syksyn 2012 parlamenttivaaleissa Krimin venäjänmieliset puolueet eivät ylittäneet vaadittua viiden prosentin äänikynnystä muualla kuin Sevastopolissa, jossa Venäläinen blokki sai 5,48 prosenttia äänistä.

Krimin äänestysprosentti jäi syksyn 2012 vaaleissa alle viiteenkymmeneen, mikä oli koko maan alhaisin. Alhainen äänestysaktiivisuus voi kertoa niin todellisten poliittisten vaihtoehtojen puutteesta kuin väestön poliittisesta passiivisuudestakin. Alueiden Puolue sai kaikilla Krimin alueilla enemmistön äänistä, yhteensä 52 prosenttia. Toiseksi suurin puolue äänituloksen perusteella oli Ukrainan Kommunistinen puolue (20%), kolmanneksi suurin Julija Tymošenkon Isänmaa (Батьківщина) (13%) ja neljänneksi suurin Vitaly Klytškon Isku (Удар) (7%). Ukrainan parlamentin verkkosivujen mukaan kaikki parlamenttiin valitut krimiläiset kansanedustajat ovat Alueiden Puolueen listalta.

Venäjänmielinen agenda ei siis vaikuttanut syksyn 2012 vaaleissa olleen krimiläisille äänestäjille houkutteleva vaihtoehto siitä huolimatta, että valtaosa krimiläisistä on venäjänkielisiä tai etnisiä venäläisiä. Arvelin ennen Krimin viimeaikaisia tapahtumia, että Krimin venäjänmieliset puolueet eivät kykene vakiinnuttamaan itselleen uskollista äänestäjäkuntaa ilman uskottavaa taloudellista ohjelmaa.

Krimin paikka maailmassa – autonomia, itsenäisyys vai liittyminen Venäjään?

Venäläisen yhtenäisyyden verkkosivuilla oli vielä kenttätyöni aikaan slogan ”Tulevaisuutemme – yhtenäisyydessä Venäjän kanssa!” (Нашебудущее– вединствесРоссией!). Kenttätyöni jälkeen verkkosivut on kuitenkin uudistettu kokonaan ja slogan jätetty pois. Puolueen ohjelmaa on myös selvästi muokattu korostamaan Ukrainan oikeutta itsenäisyyteen valtiona. Tämä lienee yhteydessä siihen, että puolue on brändännyt itsensä koko Ukrainan laajuiseksi puolueeksi, kun aiemmin se on toiminut vain Krimillä. Venäläinen Yhtenäisyys oli siis ennen Euromaidania alkanut pitää Ukrainan itsenäisyyttä tosiasiana eikä yrittänyt enää haastaa sitä.

Venäläisen yhtenäisyyden pyrkimys laajentua Krimin ulkopuolelle tuskin tapahtui kaikkein otollisimpaan aikaan, sillä Kiovan vallanvaihdoksen myötä venäläismyönteiset teemat ovat joutuneet Ukrainassa huonoon huutoon. Puolue ei antielitistisestä retoriikastaan huolimatta käyttänyt Euromaidanin yhteydessä hyödykseen tilaisuutta kritisoida Alueiden puoluetta, vaan järjesti Krimillä vastamielenosoituksia Kiovan mellakoita vastaan. Näin se on asettunut Alueiden puolueen puolelle muuta oppositiota vastaan. Levottomuuksien levittyä Krimille puolue on esiintynyt kärkkäästi Krimin venäläisten edustajana, ja puolueen johtaja Sergei Aksjonov hankki itselleen nimityksen Krimin pääministeriksi.

Vielä kenttätyöni aikaan useimpien Nuoret-järjestön jäsenten käsitys oli, että jos Venäjä olisi halunnut siirtää Krimin itselleen, se olisi jo tehnyt niin. Heistä krimiläisten tuli nyt pärjätä omillaan. Järjestön perustaja sanoi haastattelussa, että vaikka aiemmin järjestö on ajanut Krimin liittymistä Venäjään, ”tämä tavoite ei enää ole yksinkertaisesti realistinen”. Hänestä krimiläisten olisi otettava kohtalonsa omiin käsiinsä ja pyrittävä omin voimin kohottamaan Krim kukoistavaksi alueeksi.

Nuoret alueet -järjestön jäsenet olivat ymmärrettävästi melko diplomaattisia lausunnoissaan Ukrainan venäläisväestön asemasta. Heistä Nuoret-järjestön tapa pitää Krimin venäläisten asioita esillä oli tarpeetonta ja jopa lapsellista. Nuoret alueet- jäsenten mukaan Krimin ja etenkin Sevastopolin venäläinen luonne oli niin itsestään selvä asia, ettei sen propagoinnin takia kannata vaarantaa Krimin etnisten ryhmien välisiä suhteita. Järjestön jäsenten ajatukset Krimistä ja Ukrainan itsenäisyydestä olivat monimuotoisia, mutta suurin osa näki Ukrainan valtion jonkinlaisena pragmaattisena kokonaisuutena, jonka Venäjän vastaisella rajalla ei ollut suurta merkitystä. Ukraina ei yhden haastattelemani Nuoret alueet -jäsenen mukaan itse asiassa ole lainkaan kansakunta, joten ukrainalaista nationalismia ei määritelmällisesti voi olla olemassa.

Etenkin sevastopolilaisten nuorten keskuudessa yleinen oli ajatus Sevastopolista kotimaana, josta he käyttivät sanaa rodina. Rodina viittaa terminä useimmiten äiti-Venäjään. Simferopolissa asuvat nuoret sen sijaan kertoivat kokevansa itsensä pikemminkin krimiläisiksi (крымчанин) kuin esimerkiksi ukrainalaisiksi tai venäläisiksi. Mielestäni tämä viittaa siihen, ettei tiukasti kansallisuuteen perustuva identiteetti ollut ainakaan ennen Euromaidania relevantti Venäjän ulkopuolella asuville venäläisille, tai että Krimin venäläisten identiteetti oli vielä muovautumisvaiheessa. Jää nähtäväksi säilyykö erityinen krimiläinen identiteetti siinä epätodennäköisessä tilanteessa, että Krim liitetään Venäjään. Joka tapauksessa Krimin venäläiset vaatinevat vähintään niemimaan autonomian laajentamista ehtona suhteiden säilyttämiselle Ukrainan keskusvaltaan.

Lähteet

Anderson, Benedict 1991 [1983]. Imagined Communities: Reflection on the origin and spread of nationalism. London: Verso.

Kuzio, Taras 2004. Crimea. Encyclopedia of Russian History. James R. Millar (toim.): 339-340.

Sasse, Gwendolyn 2007. The Crimea Question: Identity, transition, and conflict. Cambridge: Harvard University Press.

Wilson, Andrew 2009. The Ukrainians: Unexpected nation. New Haven: Yale University Press.

 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*