Kun valtio tuuppii kansalaisia – tapaus perustulo

Perustulokokeiluun valikoituminen on esitetty ”arpajaisvoittona”, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia. Valtion käyttäytymisperustaiseen ohjaukseen liittyy kuitenkin monia eettisiä ja poliittisia kysymyksiä, jotka herättävät perusteltua kritiikkiä.

Kelan perustulokokeilu on herättänyt uteliaisuutta ja hämmennystä. New York Times hihkuu Suomen jakavan työttömille ilmaista rahaa.

Yle puolestaan tekee juttusarjaa onnekkaista perustulokokeiluun valitusta. Sarjan ensimmäisessä osassa yksi kokeiluun valituista toteaa huojentuneena vapautuneensa orjamarkkinoilta ja saaneensa kansalaisuutensa takaisin.

Perustulokokeiluun valittiin osallistujat arpomalla. Arpalipun sai, mikäli nosti Kelan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa ja osui ikähaarukkaan 25–58. Satunnaisotannan joukko oli 175 000 kansalaista, ja osallistujia valittiin 2 000.

Valitut muodostavat ryhmän, joka saa automaattisesti 560 euroa kuukaudessa vuosina 2017–2018. Kelan kokeilua leikkisästi esittelevässä videossa osallistumisesta kirjeen kotiin saanut kansalainen muuttuu murheellisesta onnelliseksi vapautuessaan kannustinloukusta.

Hallitusohjelman mukaan perustulokokeilu edistää terveyttä ja hyvinvointia. Sen tarkoitus on opastaa työtöntä ottamaan vastuuta itsestään ja omasta elämästään. Kokeilussa työttömiä aktivoidaan voimavaroja vapauttamalla.

Perustulokokeilu on myös sosiaaliturvan uudistamista varten tehty taustatutkimus, jossa uteliaisuus kohdistuu tutkimuskohteiden käytökseen. Syntyykö yrityksiä? Vapautuvatko voimavarat? Jäävätkö ihmiset kotisohvalle vai lisääntyykö aktiivisuus?

Vastauksia kysymyksiin saadaan vertaamalla kokeiluun valittuja verrokkiryhmään, jolla ei tällä kertaa ollut onnea arpajaisissa.

Mentorivaltio

Perustulokokeilussa valtio on mentori, joka tukee ja mahdollistaa. Kumppanuus muodostuu sen jälkeen, kun arpalippu on osunut kohdalle. Kelan asiakkaat eivät saa päättää osallistuvatko kokeiluun, vaan osallistuminen on pakollista. Sekä osallistujat että verrokkiryhmä valitaan Kelan rekistereistä.

Perustulokokeiluun liittyvä tutkimus on tuore esimerkki valtion kiinnostuksesta kansalaisten käyttäytymiseen ja työttömien toimintakyvyn arviointiin. Tulokset vaikuttavat sosiaaliturvan uudistuksiin kytkeytyvään poliittiseen päätöksentekoon.

Kelan asiakkaat eivät saa päättää osallistuvatko kokeiluun, vaan osallistuminen on pakollista.

Perustulon kohdalla tutkimukseen perustuvaan päätöksentekoon suhtaudutaan erityisen myönteisesti. Laajasta myötämielisyydestä kertoo se, että kiireestä huolimatta kokeilulle onnistuttiin luomaan oma kokeilulakinsa, ja perustuslakivaliokunta katsoi kokeilun niin tärkeäksi, että se hyväksyi sosiaaliturvan satunnaistamisen ja osallistumisen pakollisuuden. Yhdenvertaisuusperiaatteesta poikettiin sillä oletuksella, että kokeilu tuottaa arvokasta yhteiskunnallista tietoa poliittiseen päätöksentekoon.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomistit ovat jo tovin suositelleet päätöksentekoa tukevan tutkimuksen tehostamista julkisen vallan, tutkijoiden ja lainsäätäjien yhteistyöllä. Vuonna 2014 Juhana Vartiainen ja Kari Hämäläinen kirjoittivat Helsingin Sanomien Vieraskynässä olevan harmillista, että lainsäätäjät estävät luotettavan tiedon tuottamisen ja siihen perustuvan politiikan toteuttamisen.

Perustulo on paitsi työvoimapoliittinen kokeilu, myös laaja tutkimus, jossa neuvotellaan julkisen vallan, tieteellisen tutkimuksen ja lainsäädännön rajoista.

Käyttäytymisperusteinen ohjaus

Perustulokokeilu tuo käyttäytymistaloustieteellisen tutkimuksen suomalaiseen politiikkaan. Käyttäytymistaloustieteellinen tutkimussuuntaus haastaa uusklassisen taloustieteen oletuksen rationaalisesta toimijasta. Käyttäytymistaloustieteellisten mallien mukaan yksilöt toimivat tunteiden ja virhepäätelmien ohjaamina.

Käyttäytymistaloustieteellinen tutkimussuuntaus haastaa uusklassisen taloustieteen oletuksen rationaalisesta toimijasta.

Kiinnostus käyttäytymistaloustieteeseen kasvoi vuosien 2007–2009 finanssikriisin jälkeen. Edelläkävijänä toimi Britannia, jossa David Cameronin hallitus perusti julkisen sektorin toimintaa tehostavan soveltavan yksikön Behavioural Insights Team.

BIT-yksikön tavoitteena on tutkimus, jonka avulla kansalaisia voidaan hienovaraisesti tuupata kohti taloudellisia ja terveydelle edullisia ratkaisuja. Tuuppausoppi perustuu teokseen Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth, and Happiness.

Teoksessa hiljattain taloustieteen Nobelin palkinnolla palkittu Richard H. Thaler ja hänen kollegansa Cass R. Sunstein nimittävät tuuppausta libertaariksi paternalismiksi. Libertaari paternalismi ei rajoita yksilöiden vapautta, mutta se muodostaa kansalaisia oikeaan suuntaan tuuppaavan valinta-arkkitehtuurin.

Suomessa käyttäytymistaloustieteen mahdollisuuksista sosiaaliturvan uudistamiseen ovat kirjoittaneet muun muassa Libera sekä ajatushautomo Tänk. Myös Valtioneuvoston Design for Government -hanke ehdottaa viheliäisten ongelmien ratkaisemiseksi käyttäytymisperusteisia kokeilevia tutkimuksia.

Viime vuosina myös Euroopan komissio on suositellut ”kovaan” käyttäytymistaloustieteelliseen tietoon perustuvaa ”pehmeää” ihmislähtöistä politiikkaa. Poliitikoille käyttäytymistaloustiede tarjoaa mahdollisuuden tulkita, ennustaa ja ohjailla kansalaisen käyttäytymistä.

Hallituksella on myös muita käyttäytymisperusteiseen ohjaukseen perustuvia hankkeita kuin perustulo.

Hallituksella on myös muita käyttäytymisperusteiseen ohjaukseen perustuvia hankkeita kuin perustulo. Yksi näistä on Omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) -hanke, jossa kansalaisia kehotetaan digitaalisella valinta-arkkitehtuurilla terveellisiin elämäntapoihin yksilöllisistä riskeistä huomautellen.

Molemmissa hankkeissa rekisteriaineistojen käyttöön liittyvät eettiset ongelmat sivuutetaan lupauksilla hyvinvoinnista ja kustannustehokkuudesta.

Tuuppauspolitiikan eettisyys

Britanniassa käyttäytymistaloustieteellinen poliittinen päätöksenteko on saanut osakseen kritiikkiä. Tutkija William Davies huomauttaa, että käyttäytymisperusteinen ohjaus ja siihen liittyvät kokeilut tarjoavat poliitikoille uuden työkalun arvioida, hallita ja ohjailla työvoimaa.

Daviesin mukaan historiallisesti työntekijöiden psykofyysisiä ominaisuuksia ja käytöstä on arvioinut ja lokeroinut henkilöstöhallinto. Nyt samaa tekee valtio, jolla on käytössä laaja kansalaisia koskeva rekisteriaineisto.

Perustulokokeilun esiselvityksessä eettisiä kysymyksiä sivutaan vain lyhyesti. Selvityksessä mainitaan YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, jonka mukaan ketään ei saa alistaa ilman vapaata suostumusta tieteelliseen kokeiluun.

Artiklaa ei yhteiskuntatieteellisen kokeilun kannalta koeta tärkeäksi, sillä se on luotu hyvin erilaisissa olosuhteissa. Artiklan tarkoitus on estää natsien tekemät julmat ihmiskokeet. Silti en ole vakuuttunut artiklan sivuuttamisesta natsivertauksella.

Voiko valtion tilaamalla päätöksentekoa tukevalla hyvinvointi-nimikkeen alla tehtävällä tutkimuksella olla oma eettinen koodistonsa?

Tieteellisen tutkimuksen valtasuhteisiin liittyvät ongelmat on kirjoitettu auki eri tieteenaloilla lukuisia kertoja, ja tutkimussuunnitelmissa eettisiä kysymyksiä on välttämätöntä reflektoida. Niitä ei voi tavallisesti sivuuttaa oletuksilla tieteen vapaudesta tai yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimisen tärkeydestä.

Voiko valtion tilaamalla päätöksentekoa tukevalla hyvinvointi-nimikkeen alla tehtävällä tutkimuksella olla oma eettinen koodistonsa?

Kustannustehokasta tutkimusta?

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijat perustelevat perustulokokeilun kaltaisia satunnaiskokeita kustannustehokkuudella. Suomessa on poikkeuksellisen laadukkaat rekisteritiedot, jotka ovat syntyneet, kun viranomaiset ovat keränneet tietoja asiakkaistaan. Rekisterit tarjoavat nopeita ja edullisia mahdollisuuksia tarkastella kansalaisten käyttäytymistä satunnaistetuilla ”objektiivisilla” kokeilla.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan kokeiden ainoa riski näyttää olevan se, että tutkittavat tietävät olevansa tutkimuksen kohteena:

”Satunnaistettuun kenttäkokeeseen liittyy kaikkien muiden kokeiluiden tavoin riski siitä, että pelkkä tietous kokeilusta muuttaa käyttäytymistä. […] Lääketieteessä ongelmaa lievennetään suorittamalla satunnaiskokeet sokkoutettuina, jolloin tutkimukseen osallistujat eivät tiedä, saavatko he tutkittavaa lääkettä vai lumelääkettä. Tätä voidaan toisinaan käyttää yhteiskuntatieteissäkin. Palveluiden lisäämisen tai toimintatapojen muuttamisen vaikutuksia voidaan hyvin tutkia kertomatta asiakkaille taustalla olevasta laajemmasta kehikosta. Infokirjeissäkään ei aina tarvitse kertoa, että henkilö tai yritys on osana laajempaa kokeilua.

Jos kokeilusta kertominen on välttämätöntä, tilannetta voidaan lieventää muunlaisin keinoin. Yksi mahdollisuus on jatkaa rekisteriseurantaa kokeilun jälkeen, jolloin kohdejoukkoon kuuluvat eivät enää tiedosta olevansa seurannassa mukana.”

Yllä kuvattu tutkimuseettinen näkemys on linjassa EU-komission käyttäytymistieteellisten suositusten kanssa. Suosituksessa todetaan, että parhaan tuloksen saamiseksi yksilöiden  käytöstä tulee tutkia ”luonnollisissa olosuhteissa” satunnaisotannalla siten, että ulkopuolinen tarkkailija vertailee ”kontrolliryhmää” ja ”hoidettavaa ryhmää” toisiinsa.

Mutta onko valtion tilaama yhteiskunnallinen, päätöksentekoa tukeva tutkimus millään mittarilla objektiivista? Poliittiseen päätöksentekoon liittyvien tutkimusasetelmien eettinen tarkastelu on paikallaan, sillä perustulokokeilu on alkusoittoa. Tulevaisuudessa kansalliseen tulorekisteriin kerätyt tiedot mahdollistavat laajemmat sosiaaliturvan uudistamisen liittyvät kokeilut yhdessä perustulokokeilusta saatavien tulosten kanssa.

Kansalaisten on syytä tietää, miten kokeellisissa tilaustutkimuksissa yhdistellään erilaisia rekistereitä, millä tavoin niiden kautta tarkastellaan kansalaisten käytöstä ja miten kansalaisten käytös vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.

Mona Mannevuo työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopistossa historian, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen laitoksella.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*