Kuvia katoavasta ja näkymättömästä Hongkongista

Kuva: Riina Yrjölä

Riina Yrjölä tarjoaa valokuvien kautta vaihtoehtoisen ja kriittisen näkökulman Hongkongin juhlistetun talousihmeen tarinaan.

Pilvenpiirtäjien täyttämä, alati tuikkivista neonvaloista eloisasti sykkivä miljoonakaupunki. Liberaalin maailmanjärjestyksen tuoman vapauden, hyvinvoinnin, joustavan muutoksen ja rajattomien mahdollisuuksien mallimaa.

Tämä on mielikuva, joka useilla ihmisillä Hongkongista on. Tätä mielikuvaa Hongkong myös pyrkii ylläpitämään maabrändien vetovoimaisuuden mestaruuskisoissa ylväästi tituleeraten itseään  ”Aasian maailmankaupungiksi”.

Onhan Hongkong yksi maailman tärkeimmistä kansainvälisistä talouden keskuksista. Kun kartoitetaan kilpailukykyä, elintason nousua tai taloudellista kasvua tai sen vapautta, asettuu kaupunki usein kansainvälisten vertailujen kärkisijoille. Liberaali talouspolitiikka on nostanut elintasoa nopeasti: kaupungin bruttokansantuote asukasta kohden hipoo maailman kärkeä ja kansalaisten elinajanodote on yksi maailman korkeimmista.

Tätä loisteliasta tarinaa Hongkongin uskomattomasta noususta maailman globaaliksi metropoliksi toistetaan usein niin kiihkeästi, että tarinan toinen puoli unohtuu. Ihmeenomainen vapaan markkinatalouden menestystarina  syrjäyttää kertomuksen alueen kokemista rajuista rakenteellisista, kulttuurisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista muutoksista.

Nämä muutokset ovat näkyvimpiä Uusilla territorioilla (New Territories), alueella, jota ovat muokanneet siirtolaisuus, maa-alueiden pakkolunastukset ja kokonaisten kylien pyyhkäisyt kartalta tiiviimmän asutuksen ja kehityksen tieltä.

Uudet territoriot kattavat noin kaksi kolmasosaa Hongkongin pinta-alasta ja ulottuvat Kowloonin niemimaan pohjoisosasta Kiinan rajalle. Aina 1950-luvulle asti alue oli syrjäistä, vaikeakulkuista ja harvaan asuttua maaseutua, jossa useat kulttuurisesti ja kielellisesti toisistaan eroavat omavaraiset ja eristyneet kyläyhteisöt elivät.

Alueen sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen muutos eteni asteittain.  Vuosina 1949–64 yli 1,5 miljoonaa kiinalaista pakolaista saapui Hongkongiin, mikä mullisti Uusien territorioiden kyläyhteisöjen traditionaalisen elämän. Useat näistä pakolaisista olivat kouluttamattomia ja kielitaidottomia maatyöläisiä. Monet heistä aloittivatkin uuden elämän maanviljelijöinä joko vuokraamalla tai valtaamalla maa-alueita Uusien territorioiden alueelta.

Kun 1960-luvun lopulla Hongkongin kolonia-ajan hallitus päätti rakentaa alueelle niin sanottuja satelliittikaupunkeja (New Towns), muutos oli peruuttamaton. Alkuperäinen tarkoitus oli rakentaa kahdeksan uutta kaupunkia 1,8 miljoonalle ihmiselle, mutta vuonna 2013 melkein puolet Hongkongin kansalaisista asuivat niissä. Alueen kokema muutos ja sen nopeus kulminoituu kalskeisiin numeroihin: kun vuonna 1911 alueella asui 94 246 ihmistä, vuonna 2013 alueen asukasmäärä hipoi jo 3,2 miljoonaa.

Siirtomaavallan hallinnon motivaatio Hongkongin työväenluokan asumisolojen parantamiseksi ei niinkään noussut humanitaarisesta myötätunnosta. Pikemminkin päämääränä oli siirtää hökkelikylissä asuvat paikalliset kauemmaksi kaupungin taloudellisen ja poliittisen keskustan liepeiltä sekä varmistaa kaupungille keskeisiä maa-alueita teollisuuden ja palveluiden käyttöön.

Varsinkin vuosien 1966–67 mellakoiden jälkeen uudet kaupungit olivat myös ideologinen projekti: ne ajoivat kansallista yhteenkuuluvuutta, sosiaalista koheesiota ja yhteiskuntarauhaa. Osana Hongkongin hallinnon laajempaa yhteiskunnan modernisaatioon tähtäävää projektia niiden tarkoitus oli rakentaa maahan uusi hongkongilainen identiteetti perinteisen kiinalaisen perhekeskeisen arvomaailman, auktoriteetin ja lojaliteetin tilalle.

Lopullinen muutos alueen perinteiselle kyläyhteisöjen elämälle saapui 1970-luvun lopussa, kun noin 40 prosenttia koko Hongkongin maa-alasta muutettiin kansallispuistoiksi. Vielä asutetut kylät Uusien territorioiden reunoilla, teiden ja modernisaation ulottumattomissa, menettivät vuosittaiset oikeutensa maanviljelykseen, metsästykseen ja metsien käyttöön. Kylien elinehtojen ja -keinojen huvetessa kansallispuistojen perustaminen johti viimeistenkin omavaraisten kyläyhteisöjen autioitumiseen ja niiden traditionaalisten kulttuurien ja elämänmuotojen häviämiseen.

Valokuvani käsittelevät kolmea Uusien territorioiden kylää. Nämä aikoinaan vähemmistö-hakka-kiinalaisten asuttamat Kuk Po, So Lo Pun ja Fung Hang löytyvät Plover Coven kansallispuistossa, joka sijaitsee Hongkongin ja Kiinan rajalla.

Nykyisin kaikki kuvaamistani kylistä ovat autioita. Ihmiset ovat muuttaneet pois paremman elämän perässä tai pakon edessä. Nämä syrjäiset kylät ovat edelleen saavutettavissa vain kävellen. Vaivalloinen kävelymatka vie tunteja ja on osaltaan auttanut säilyttämään näiden hylättyjen kyläyhteisöjen koskemattomuuden. Kasvun ja kehityksen vaatimukset levittäytyvät kuitenkin jo näihinkin kyliin. Viime vuosina Hongkongissa onkin käyty kiihkeää keskustelua siitä, miten maan kansallispuistoja voitaisiin muuttaa asumis- ja virkistyskäyttöön.

Taloudellinen globalisaatio ja modernisaatio näyttäytyvät usein kliinisinä termeinä. On tärkeää repiä tätä termistöä auki, raottaa ikkunaa historiaan ja nähdä niiden voima, valta ja vaikutukset arkielämän tasolla.

Kuvaamani kylät ovat täynnä tarinoita eletystä elämästä ja ihmisistä, jotka ovat jo aikoja sitten lähteneet.  Joku on lukinnut oven jälkeensä ajatellen kenties kotiinpaluuta. Toinen on jättänyt ikkunat ammolleen tietäen, ettei koskaan enää palaa kotiinsa.

Eletyn elämän kerrokset näyttäytyvät kaikkialla ja jokainen niiden säie on täynnä merkityksiä. Tarkentamalla kamerani linssini kaikkeen tähän, mikä on jäänyt sivuun, unohdettu, sysätty syrjään ja jo katoamaisillaan, päämääräni onkin tarjota vaihtoehtoinen ja kriittinen näkökulma Hongkongin juhlistetun talousihmeen tarinaan.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*