Lastentarhanopettajien palkat, palkkakartelli ja #eileikkirahaa-kansanliike

Kuva: Joona Kotilainen / kuviasuomesta.fi (CC 0)
Lukuaika: 5 min. 

Pääkaupunkiseudulla paljastui hiljattain palkkakartelli, jossa Helsinki, Espoo ja Vantaa olivat sopineet, etteivät kilpaile lastentarhanopettajien palkoilla. Samaan aikaan kun kunnat pitävät palkkoja tietoisesti alhaalla, kunnissa on pula lastentarhanopettajista ja satoja työpaikkoja täyttämättä.  

Julkinen sektori on tyypillisesti profiloitunut kohtuullisen rehtinä työnantajana. Tähän imagoon uutisointi palkkakartellista iski särön ja aiheutti laajamittaista kritiikkiä.

Uutinen palkkakartellista ravisteli yleistä käsitystä palkkojen määräytymisen perusteista. Kävi ilmi, että naisenemmistöisten tehtävien palkat eivät suinkaan ole muotoutuneet matalammiksi markkinoilla, vapaassa kilpailussa työvoimasta. Uutinen palkkakartellista paljasti rakenteet sekä toimijat, jotka tietoisesti alihinnoittelevat naisten tekemää työtä ja pitävät palkat alhaalla.

Suomessa suuri osa naisista työskentelee julkisella sektorilla, erityisesti kuntasektorilla, suhteellisen matalapalkkaisissa töissä. Sukupuolten keskimääräinen noin 17 prosentin palkkaero palautuu pitkälti juuri työmarkkinan vahvaan sukupuolittuneisuuteen ja naisten tekemän työn vähäisempään arvostukseen, joka konkretisoituu matalampana palkkatasona. Tämä yleisesti tiedossa oleva asia harvoin ylittää uutiskynnystä.

Tyypillisempi julkisessa keskustelussa esiintyvä argumentti on ollut se, että työmarkkinoiden eriytyminen selittää sukupuolten palkkaerot ja palkat määräytyvät markkinoilla. Tämän ajattelutavan mukaan keskimääräinen palkkaero voisi kaventua, mikäli naiset enenevissä määrin suuntaisivat miesenemmistöiselle yksityiselle sektorille töihin.

Palkkaeron selittäminen työmarkkinoiden segregaatiolla oikeuttaa palkkaeriarvoisuutta ja sysää vastuuta rakenteellisesta ongelmasta yksilölle. Palkkakartellipaljastus onkin kiinnostava ja tärkeä juuri siksi, että se ravistelee käsitystämme siitä, mihin palkat perustuvat ja miten työmarkkina toimii.

Eivätkö liitot tienneet?

Ammattiliitot, erityisesti lastentarhanopettajien palkoista kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa neuvotteleva Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ilmaisi kritiikkiä palkkakartellista ja julisti, että palkkakartelli rikkoo palkkausjärjestelmää. On vaikea kuitenkaan uskoa, että varhaiskasvatusalan palkkataso ja palkanmäärityksen käytännöt tulivat esimerkiksi OAJ:lle yllätyksenä.

OAJ korosti, että työehtosopimuksessa mainittu palkka on vain minimi ja työnantaja saa maksaa sen yli. Sopimuksessa esiintyvä minimipalkka antaa kuitenkin kunnille oikeuden maksaa niin pientä palkkaa, vain 2 308,88 euroa kuukaudessa, suurelle joukolle koulutettuja, vaativassa tehtävässä toimivia naisia. Asia on kyllä ollut tiedossa, vaikka nyt muuta väitettäisiin.

Lastentarhaopettajien palkat ovat osa naisten työn juurtunutta aliarvostusta, joka on kiinteästi kiinnittynyt suomalaiseen sopimusjärjestelmään.

Paljastunut palkkakartelli aiheuttaa tyrmistystä. Hiljaisen hyväksynnän turvin palkkojen poljenta on kuitenkin saanut jatkua jo vuosikymmeniä. Lastentarhaopettajien palkat ovat osa naisten työn juurtunutta aliarvostusta, joka on kiinteästi kiinnittynyt suomalaiseen sopimusjärjestelmään. Sillä on pitkä historia.

Naisystävällinen hyvinvointivaltio?

Pohjoismaisia hyvinvointivaltioita on usein pidetty naisystävällisinä. Meillä on julkisen sektorin tuottamia palveluja, esimerkiksi varhaiskasvatus, jotka tekevät kansalaisten, erityisesti naisten, elämästä monella tapaa helpompaa. Vaikka hyvinvointivaltion palvelut voidaan nähdä naisystävällisinä, hyvinvointivaltio työantajana ei välttämättä ole erityisen naisystävällinen.

Naisenemmistöisten ammattien matalampi palkka on yleensä ymmärretty aliarvostuksena. Sen on nähty liittyvät ammattikuntien historiaan, usein esimerkiksi siihen, että naiset ovat palkkatyössä tehneet tehtäviä, joiden on katsottu sopivan naisille ”luonnostaan”. Ne ovat olleet tietynlaisia jatkeita naisten roolille kotona ja perheissä. Naisten työn vaativuutta ei ole tunnistettu ja tunnustettu palkan arvoiseksi.

Suomessa hyvinvointivaltion työllisyyden laajeneminen osuu ajallisesti kohtaan, jota täpärästi edelsi aika, jolloin oli vielä täysin normaalia ja yleisesti hyväksyttyä maksaa naisille pienempiä palkkoja kuin miehille.

Erilaiset palkat esiintyivät paitsi virallisessa käytännössä – kuten työehtosopimuksissa – myös tuon ajan arkiymmärryksessä miesten ja naisten roolista yhteiskunnassa ja perheessä. Miehillä katsottiin olevan ensisijainen perheenelatusvelvollisuus, naisilla taas vastuu kodista, perheestä ja hoivasta.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että tuohon aikaan kasvavalle julkiselle sektorille muodostui naisammatteja, joiden palkkataso oli suhteellisen matala.

Sopimusjärjestelmästä ja tasa-arvosta

Myöskään suomalainen sopimusjärjestelmä ei ole syytön nyt esiin tulleeseen lastentarhanopettajien palkkakuoppaan. Tämä on hyvä pitää mielessä siitäkin huolimatta, että palkkakartellin tullessa esiin syyttävä sormi osoitti kuntiin.

Palkoista ja niiden korotuksista on sovittu Suomessa keskitetysti ja koordinoidusti 1960-luvun lopulta lähes näihin päiviin saakka muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämä tarkoittaa, että vakiintuneet palkkasuhteet eivät kovastikaan ole heiluneet ja tiettyjen, esimerkiksi kuntasektorin naisalojen, palkkojen korottaminen muita aloja enemmän olisi ollut huomattavan vaikeaa ellei mahdotonta.

Alun perin matalammaksi muotoutunut palkkataso on säilynyt käytännössä muuttumattomana ilman, että sitä olisi sen kummemmin pyritty kyseenalaistamaan. Julkisen sektorin naisenemmistöisten tehtävien palkkataso on ollut tietynlainen itsestäänselvyys, sukupuolittunut rakenne, jota ei ole haastettu. Poikkeuksena voi mainita sairaanhoitajien palkankorotuspyrkimykset, jotka ovat kuitenkin aina kohdanneet merkittävää vastustusta.

Muutos vaatii sen haastamista, mikä on arkiymmärryksemme naisten ja miesten roolista yhteiskunnassa, miten ajattelemme työn arvon ja mitä pidämme tärkeänä ja palkan arvoisena.

Kuntasektorin työehtosopimuksista

Pienen Suomen mittakaavassa kuntasektori on merkittävä työnantaja noin 430 000 työntekijällä. Heistä 80 prosenttia on naisia. Erityisen naisenemmistöinen on kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES, jonka piirissä työntekijöistä 90 prosenttia on naisia.

Myös lastentarhanopettajien työsuhteen ehdot ja palkat määrittää KVTES. Kuntasektorilla on myös muita sopimuksia, joista merkittävimmät ovat miesenemmistöinen kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS, kunnallinen opetushenkilöstön virka-ja työehtosopimus OVTES, kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus LS sekä kunnallinen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus TTES.

Sopimusjärjestelmään juurtunut aliarvostus

Olen väitöskirjassani tutkinut samapalkkaisuutta suomalaisessa kuntasektorissa. Olen myös tutkinut kuntasektorin työehtosopimusten palkanmäärityskäytäntöjä.

On toki totta, että kunnilla on paikallisia palkkausjärjestelmiä eikä palkkojen kanssa välttämättä pitäydytä työehtosopimusten määrittelemissä minimipalkoissa. Tästä huolimatta näkemykseni on, että työehtosopimukset ohjaavat vahvasti sitä, minkälaisiksi palkkatasot lopulta muodostuvat ja minkälainen palkka nähdään oikeutettuna millekin työntekijäryhmälle.

Artikkelissa, jossa teimme palkkavertailuja KVTES:in ja TS:n välillä, löysimme huomattavan negatiivisen palkkavaikutuksen KVTES:iin kuuluvissa varhaiskasvatuksen tehtävissä verrattuna saman koulutustason ja yhtä pitkän työkokemuksen omaaviin teknisten sopimuksen (TS) piirissä työskenteleviin.

Koulutustaso ja työkokemusvuodet eivät toki ole sama asia kuin työn vaativuus, joten tuloksemme ovat näiltä osin suuntaa-antavia. Yhdessä laadullisten tutkimustulosten kanssa, jotka osoittavat palkanmäärityksen käytäntöjen laajan skaalan, ne kuitenkin antavat vahvaa näyttöä siitä, että kuntasektorilla esiintyy rakenteellista palkkasyrjintää, joka kohdistuu erityisesti perinteisiin naisenemmistöisiin hyvinvointivaltion töihin, kuten varhaiskasvatukseen.

Varhaiskasvatuksessa työskentelevät saavat huomattavasti vähemmän palkkaa kuin samantasoisen koulutuksen omaavat, kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen piirissä työskentelevät henkilöt.

Saman työnantajan tulisi maksaa samaa palkkaa samasta ja samanarvoisesta työstä sukupuolesta riippumatta. Tällä hetkellä tämä ei toteudu. Varhaiskasvatuksessa työskentelevät saavat huomattavasti vähemmän palkkaa kuin samantasoisen koulutuksen omaavat, kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) piirissä työskentelevät henkilöt.

Palkkakartellipaljastus puhuu omaa karua kieltään tästä ilmiöstä. Naisten palkat on tietoisesti pidetty alhaalla eikä edes työvoimapula ole saanut niitä nousemaan.

Pystyykö kansanliike siihen, mihin neuvottelupöydissä ei olla pystytty?

Lastentarhanopettajien palkkakysymyksen ympärille on noussut aktiivinen #eileikkirahaa-kansanliike, joka pyrkii toteuttamaan palkankorotukset ohi tehottomiksi todettujen työmarkkinapöytien. On kiinnostavaa seurata, kykenevätkö kansalaiset haastamaan paitsi kunnat työnantajina myös patriarkaalisen miesten ja vientisektorin etua pönkittävän työmarkkinajärjestelmän.

Kansanliikkeen aktivoituminen on ollut poikkeuksellinen. Ryhmä keräsi muutamassa päivässä 10 000 jäsentä ja pienemmän joukon aktiivisia toimijoita. Tällä hetkellä jäseniä on yli 16 000.  Perinteisemmät toimijat, kuten työmarkkinajärjestöt ja poliittiset puolueet, ovat kilvan rientäneet tukemaan tavoitteita ja osallistuneet esimerkiksi 24.3.2018 järjestettyyn mielenosoitukseen lastentarhanopettajien palkankorotuksien puolesta.

Nähtäväksi jää, onnistuuko ulkopuolinen painostus viimein murtamaan status quon suomalaisilla työmarkkinoilla ja tuomaan julkisen sektorin naisille palkankorotuksia.

Kirjoitus perustuu osin Koskinen Sandbergin väitöskirjaan The Politics of Gender Pay Equity – Policy Mechanisms, Institutionalised Undervaluatian, and Non-Decision Making, joka julkaistiin 2016 Hankenin julkaisusarjassa.

FT Paula Koskinen Sandberg työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa, Suomen Akatemian rahoittamassa Gender, Power and Reconfigured Corporatism in Finland -hankkeessa, jossa tutkitaan sukupuolta, valtaa ja muuttuvaa työmarkkinajärjestelmää.

Edit. 5.4.2018 klo 14:52: Sana ”työsopimukset” korjattu sanaksi ”työehtosopimukset”.

Lisää aiheesta

1 Trackbacks & Pingbacks

  1. Lastentarhanopettajien palkat, palkkakartelli ja #eileikkirahaa-kansanliike – GePoCo

Leave a comment

Your email address will not be published.


*