Lukukausimaksuehdotus on myös populismia

Lukukausimaksujen asettaminen osalle opiskelijoista laskisi kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrää merkittävästi. Kuva: Wikimedia Commons

Lukukausimaksuihin liittyvässä keskustelussa vedotaan usein markkinalogiikkaan, vaikka sitä ei voida ongelmitta soveltaa korkeakoulutukseen. Lukukausimaksujen tahattomat sivuvaikutukset on myös jätetty keskustelussa vähälle huomiolle. Miksi Suomeen sitten puuhataan lukukausimaksuja?

Hallitus esittää lukukausimaksuja EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille. Esitys ja siihen liittyvä julkinen keskustelu nojaavat oletuksille, joita on käsitelty kriittisesti usean vuoden ajan. Ehdotus tuntuu kuitenkin sopivan vallalla olevaan ilmapiiriin, jossa suomalainen yhteiskunta esitetään ulkomaalaisten taloudellisesti hyväksikäyttämänä toimijana.

Suomen asema korkeakoulukilpailussa on heikko

Pohjoinen periferiamme ei ole niin haluttu kohdemaa kuin helposti kuvittelemme. Kansainvälisessä korkeakoulukilpailussa Suomi ei sijoituksilla juhli. Vaikka rankinglistat ovat perusteiltaan kyseenalaisia, monet opiskelijat päättävät opiskelupaikkansa niiden perusteella. Suomalaisen koulutuksen kova arvostus taas on yleensä OECD:n Pisa-mittauksiin perustuvaa ja ne liittyvät peruskoulutukseen. Suomalainen korkeakoulutus ei ole kokenut vastaavaa nostetta globaalisti.

Tutkintomaksua on myös rajatusti kokeiltu Suomessa. Kokeilun tulokset olivat heikot. Vaikka kokeilu oli suppea, se viittasi selvästi siihen, että maksullinen korkeakoulutus ei ole toimiva keino kasvattaa kansainvälisten opiskelijoiden määrää. Suurelle osalle ulkomaalaisista opiskelijoista myönnettiin stipendi eikä mielenkiinto maksullista suomalaista korkeakoulutusta kohtaan suuresti lisääntynyt. Ruotsissa ja Tanskassa lukukausimaksut romahduttivat EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten tutkinto-opiskelijoiden määrän.

Hallituksen esitys kuitenkin kuvaa lukukausimaksut keinoksi lisätä ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää ja suomalaisten korkeakoulujen kansainvälisyyttä. Tässä on yksi suomalaisen lukukausimaksupoliittisen argumentaation suurimmista paradokseista: siinä missä kansainvälistyminen liittyy yliopistostrategiaan ja on oleellista suomalaisten tutkijoiden verkostoitumiselle, siihen pyritään asettamalla lukukausimaksu osalle ulkomaalaisista tutkinto-opiskelijoista.

Korkeakoulutuksen markkinat eivät toimi

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Arto Satonen perustelee suunniteltuja lukuvuosimaksuja korkeakoulutusmarkkinoiden kysynnän kasvulla ja merkittävän vientituotteen keskeisyytenä. Lukukausimaksuajattelua ohjaa markkinalogiikka. Toisin kuin ennen, korkeakoulutusta ei nähdä sijoituksena yhteiskunnalliseen vaurauteen ja hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä. Koska koulutus on kallista yhteiskunnalle, siitä pitää myös maksaa (Sipilä, 2011). Keskusteluissa siis kummittelee oletus vapaasti toimivista kansainvälisistä koulutusmarkkinoista, jotka synnyttäisivät yhtäaikaisesti voittoa ja toisivat yhteiskunnalle säästöjä.

Ison-Britannian yliopistoissa omaksuttiin tällainen markkinalogiikkaan pohjaava toimintakulttuuri 1980-luvulla. Se kyseenalaisti ensin vanhat toimintatavat ja alkoi sitten luoda sekä uutta materiaalista toimintatapaa että kielenkäyttöä. Markkinalogiikka muutti tapaa ymmärtää yliopistoa ja sen yhteiskunnallista tehtävää (Fairclough 1989). Kyseessä oli instituution periaatteiden muutos, joka oli helppo viedä läpi sen vähemmän keskeisistä osista käsin. Suomalaiset lukukausimaksukokeilut voidaan samaan tapaan nähdä osana laajempaa maksullisen koulutuksen kartoittamista ja pilotointia. Käydäänhän keskustelua niistä ikään kuin poikkeuksena aiempaan sääntöön.

Markkina-ajattelu perustuu ideologiselle oletukselle, että lukukausimaksulla saa myös parempaa opetusta. Koulutus ja terveydenhuolto eivät kuitenkaan toimi markkinamallin mukaisesti, koska niiden ”tuotteet” eivät ole verrattavissa yksinkertaisiin markkinahyödykkeisiin (kts. esim. Galbraith 2009). Näillä aloilla markkinamallin olettamat kysyntä ja tarjonta eivät ota huomioon toimialan laajempaa yhteiskunnallista merkitystä, mikä erottaa alat esimerkiksi vähittäiskaupasta. Lisäksi ”asiakkaan” mahdollisuus kilpailuttaa hoitonsa on rajattu (ks. myös Poutanen 2013). Yliopistojen välille syntyvät korkeakoulutuksen markkinat eivät siis ole millään muotoa vapaat eivätkä ne toimi kaikkien opiskelijoiden eduksi, jos todellista valinnanvaraa ei ole.

Lisäksi markkinaperustaisen ja maksuttoman järjestelmän rinnakkainen ylläpito on omiaan aiheuttamaan ennakoimattomia ongelmia. Mitä tapahtuu, kun koulutuksestaan maksanut ”asiakas-opiskelija” astelee samaan luokkaan suomalaisen opintotukea saavan opiskelijan kanssa? Vain osalle opiskelijoista osoitettu henkilökohtainen maksu alkaa tuottaa dynamiikkaa, jossa palvelun taso voidaan osoittaa maksaville asiakkaille selkeämmin. Kassavirran synnyttämisen sijaan maksullinen toiminta vaatiikin entistä laajempaa selvittelyä ja valvontaa – siis byrokratiaa. Tämä paisuttaa yliopistojen hallinnollista budjettia, mutta ei tue suoraan yliopiston päätehtävää eli koulutusta ja tutkimusta.

Tutkinto-opiskelijat eivät ole kustannus yhteiskunnalle

Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden kouluttamisesta Suomelle globaalissa taloudessa muodostuva pelkistetty taloudellinen tappio on aiemmin hyväksytty osana suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälisen verkostoitumisen kustannuksia. Nyt ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita on alettu ajatella kustannuksena, johon Suomella ei ole varaa. Kansainvälinen kilpailukyky priorisoituu taloudellisesti tiukkoina aikoina ohi globaalin vastuunkannon.

Millaisia todellisia kustannuksia ulkomaisista tutkinto-opiskelijoista suomalaiselle yhteiskunnalle sitten aiheutuu? Kansaneläkelaitoksen mukaan ainoa etuus, josta ulkomaalainen tutkinto-opiskelija nauttii, on maksuton koulutus. Kelan tuille heillä ei ole asiaa.

Kuten hallituksen esityksessä todetaan, ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat tuovat suomalaiseen yhteiskuntaan tuloja sekä kulutuksensa kautta että työntekijöinä. Keskusteluissa lukukausimaksuista on kuitenkin esitetty huolta siitä, että ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat vievät valmistuttuaan ilmaisen opetuksen tuottaman osaamisen pois Suomesta. Vuoden 2013 alussa lakialoitteen ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista jättänyt kansanedustajajoukko esittikin, että Suomeen työllistyvä ulkomaalaistaustainen opiskelija voisi vähentää lukukausimaksut verotuksessa viiden vuoden ajan.

Lukukausimaksujen asettamisen sijaan olisi tärkeää panostaa ulkomaalaistaustaisten henkilöiden työllistymiskynnyksen alentamiseen. CIMOn selvityksessä todetaan, että tästä näyttäisi seuraavan kansantaloudellisesti suurempi hyöty kuin lukukausimaksuista. Lisäksi pääasiallinen syy siihen, että ulkomaalaistaustaiset opiskelijat eivät valmistuttuaan jää Suomeen ei ole opiskelijoissa itsessään, vaan suomalaisten työnantajien ja maahanmuuttoviranomaisten asenteissa.

Ovatko lukukausimaksut piilorasismia?

Lukukausimaksuesitys siis perustuu oletuksiin, joista on keskusteltu kriittisesti jo useamman vuoden ajan. Voisiko demareiden hallitseman opetus- ja kulttuuriministeriön tuoretta lukukausimaksuesitystä sitten ymmärtää populistisena siirtona vaalien lähestyessä? SDP on tutkimusten mukaan menettänyt perinteistä äänestyspohjaansa perussuomalaisille. Lisäksi suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuu tällä hetkellä olevan valmiutta ajatella, että kansalaisia sorretaan maahanmuuttajien kustannuksella. Tässä mielipideilmapiirissä ei liene vaikeaa löytää tukea ajatukselle, että juuri ulkomaalaisten opiskelijoiden tulisi maksaa tutkinnoistaan.

Lukukausiesitys ei myöskään kohdistu kaikkiin ulkomaalaisiin opiskelijoihin, vaan ainoastaan EU/ETA-alueen ulkopuolisiin tutkinto-opiskelijoihin, joiden määrä Suomessa on lukukausimaksukokeilun seurantaryhmän mukaan tasaisesti kasvanut. Lukukausimaksu voidaan nähdä mekanismina, joka seuloo Suomeen saapuvia ulkomaalaisia opiskelijoita. Todetaanhan hallituksen esityksessäkin, että lukukausimaksut ovat keino vähentää EU/ETA-alueiden ulkopuolisten opiskelijoiden suhteellista osuutta kaikista ulkomaalaisista opiskelijoista. Eurooppalaisten opiskelijoiden suhteen Suomella ei siis ole vastaavaa ongelmaa kantaa globaalia vastuuta kuin kehittyvien ja nousevien talouksien nuorten suhteen.

Oppositio on hallituksesta irtaantuneita puolueita lukuun ottamatta ollut kovin hiljainen liittyen hallituksen esitykseen. Vihreät ja vasemmistoliitto vastustivat hallitukseen kuuluessaan lukukausimaksuja. Puolueiden kannatuskyselyitä johtava keskusta on jo pitkään pitänyt lukukausimaksuja tarpeellisina. Perussuomalaisten joukosta taas tuskin löytyy merkittävää vastustusta nimenomaan ulkomaalaisten opiskelijoiden laskuttamiseen. Turun Sanomista käy ilmi lukukausimaksujen laaja tuki:esitys ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lukukausimaksuista voi löytyä useammankin sellaisen puolueen agendalta, jotka muodostavat hallituksen seuraavien vaalien jälkeen.

Viitteet

Fairclough, N. 1989. Language and Power. 2nd Revised edition, 2001. Longman.

Galbraith, J.K. 2009. The Predator State. Free Press: New York.

Poutanen, M. 2013. ”Terveydenhuolto ja raha – miten yhdysvaltalainen terveydenhuolto on rakentunut liiketoiminnaksi”, Alusta!, 19.3.2013.

Sipilä, J. 2011. “Hyvinvointivaltio sosiaalisena investointina: älä anna köyhälle kalaa vaan koulutus!” Yhteiskuntapolitiikka76(4): 359-372.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*