Luonnonkatastrofit tragedioina

Beichuanin kaupunki Sichuanin maakunnassa tuhoutui lähes täysin vuoden 2008 Wenchuanin maanjäristyksessä. Kaupunkia ei ole rakennettu uudelleen samalle paikalle, vaan rauniot on jätetty pääosin sellaiseksi kuin ne järistyksen jälkeen olivat. Alueelle on rakennettu kulkuväylät ja opastetauluja, ja parin kilometrin päässä sijaitsee Beichuanin maanjäristysmuseo sekä kaksi pientä uutta asutusyhteisöä (resettlement communities). Kuva: Marjaana Mäenpää

Tragedian sankari usein yliarvioi kykynsä hallita ihmisiä ja luontoa. Valtioiden politiikka luonnonkatastrofien torjunnassa saa monesti traagisia piirteitä katteettomien lupausten ja vakuuttelujen seurauksena. Luonnonvoimien iskiessä valtion itselleen petaama sankarirooli luonnonkatastrofien selättäjänä sortuu, kun ristiriita katastrofia edeltäneiden kunnianhimoisten lupausten ja kriisitilanteen todellisuuden välillä paljastuu.

Monessa Aasian maassa luonnonkatastrofit ovat lähes arkipäivää. Tämän vuoden marraskuussa maa järisi viikon sisällä sekä Kiinassa että Japanissa, mutta suurilta vahingoilta onneksi vältyttiin. Viime kesänä vietin Kiinassa vajaat neljä viikkoa ja ensimmäisten kahden viikon aikana Shanghaihin saapui kahden taifuunin rippeet, jotka toivat itärannikon megakaupunkiin vain reipasta sadetta ja tuulta, mutta joista varsinkin jälkimmäinen aiheutti suurta tuhoa eteläisessä Kiinassa. Matkan lopulla, ollessani Chongqingissa Lounais-Kiinassa, viereisessä Yunnanin maakunnassa sattui maanjäristys. Siihen nähden, kuinka suuri vaikutus erilaisilla luonnonkatastrofeilla on useiden Aasian maiden asukkaiden elämään, niitä on tutkittu yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta vasta verrattain vähän, joskin kiinnostus näyttäisi olevan kasvussa.

Tässä kirjoituksessa esitän, että tragedian käsite ja näkemys politiikan traagisesta luonteesta auttavat ymmärtämään luonnonkatastrofipolitiikkaa Aasiassa ja muuallakin. Tragedian käsite ei ole politiikan tutkimuksen parissa mitenkään uusi, mutta varsinaisena analyyttisenä käsitteenä sitä on toistaiseksi käytetty lähinnä kansainvälisten suhteiden ja aseellisten konfliktien analyysissa. Luonnonkatastrofien tutkimukseen käsitettä ei tietääkseni ole aiemmin sovellettu, vaikka mediassa ja arkiajattelussamme katastrofit usein nähdään tragedioina – käytettiin niistä tätä kyseistä määritelmää tai ei.

Käsittelen tragediaa ensisijaisesti Richard Ned Lebow’n hahmotteleman politiikan traagisuuden näkökulmasta keskittyen muutamiin pääkohtiin. Lebow’n traaginen visio on näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta hyvin monisyinen rakennelma, jonka yksityiskohtainen käsittely on tässä yhteydessä mahdotonta. Lisäksi tragedia ja traaginen visio näyttäytyvät aina jossain määrin eri tavalla eri asiayhteyksissä, joten yksityiskohtainen analyysi on mahdollista vain kontekstiin sidottuna.

Tragedia Ned Lebow’n mukaan

Arkiajattelussa miellämme tragedian yleensä tarkoittavan sitä, että pahoja asioita tapahtuu ihmisille, jotka eivät ansaitse sitä. Lebow on kuitenkin kirjassaan “The Tragic Vision of Politics: Ethics, Interests and Orders” (2003) esittänyt, että kreikkalaisessa tragediaperinteessä ei ollut pelkästään kyse tästä: tragedioissa sankarin pyrkimykset johtivat ennalta tarkoittamattomiin ja kauheisiin seurauksiin usein väärien valintojen ja yltiöpäisen omiin periaatteisiin tai kunniakysymyksiin takertumisen vuoksi. Traagisella sankarilla on kunnianhimon ja riskinottokyvyn kaltaisia luonteenpiirteitä, joita periaatteessa voidaan pitää myönteisinä, mutta jotka kontrolloimattomina altistavat ylilyönneille. Monesti sankari on myös itsekeskeinen ja jopa narsistinen hahmo, joka tuntee suurta mielihyvää omasta tärkeydestään ja erinomaisuudestaan.

Tyypillinen juonenkulku tuo esiin menestyksen kylvämät tappion siemenet, sillä menestyksekkäät pyrkimykset huumaavat sankarin mielen ja saavat hänet yliarvioimaan omat kykynsä hallita ihmisiä ja luontoa (hubris). Menestyksen luoman liiallisen itsevarmuuden vallassa traaginen sankari unohtaa varovaisuuden ja pidättyväisyyden ja sortuu uhkarohkeisiin valintoihin ja virhearviointeihin (hamartia). Edellä kuvattua voidaan pitää Lebow’n traagisen vision yksilötason selityksenä.

Ylemmän tason selitystä Lebow sen sijaan hakee logoksen (puhe, tarina, selitys, argumentti) ja ergan (teot) välisestä takaisinkytkennästä. Hän argumentoi kreikkalaisen, ensimmäisenä historioitsijana pidetyn Thukydideksen kirjoitusten pohjalta, että nomos (sopivuussääntö, yleinen tapa, yhteisön tapa, käytäntö, laki; merkitys sisältää myös arvot, normit, odotukset ja velvollisuudet, jotka ovat juurtuneet ihmisten välisiin suhteisiin) muokkaa identiteettejä ja ohjaa ja rajoittaa sekä yksilöiden että yhteiskuntien toimintaa.

Kuitenkin logos on se, mikä mahdollistaa nomoksen, koska kaikki tavat riippuvat jaetuista merkityksistä. Puhe ja teot (logos ja erga) lisäksi vaikuttavat toisiinsa, sillä puhe muokkaa tekoja, mutta toisaalta myös teot voivat ajan mittaan muuttaa puhetta. Lebow’n mukaan puheen ja tekojen väliset ristiriidat osaltaan altistavat tragedian hahmot virhearvioinneille ja uhkarohkeudelle, sillä puheen ja tekojen erkaantuessa yhä kauemmaksi toisistaan myös nomoksen hillitsevät siteet löystyvät.

Lebow hahmottelee näkemystä politiikan traagisesta luonteesta muinaisten kreikkalaisten tragedianäytelmien ja Thukydideksen historiankirjoitusten kautta sekä kahden klassisen realistin, Clausewitzin ja Morgenthaun, avulla. Hänen mukaansa näistä kolmesta Thukydides hyödynsi kaikkein selkeimmin tragediallisia aineksia omassa työssään, kun taas Clausewitz ja Morgenthau lähinnä jakoivat ymmärryksen politiikan ja maailman traagisuudesta.  Kuten kreikkalaiset tragedistit, kaikki kolme politiikan tutkimuksen klassikkoa suhtautuu epäilevästi ihmisen kykyyn estää kärsimystä järjen ja rationaalisuuden avulla. Toisin sanoen traagiseen visioon kuuluu ymmärrys inhimillisen toiminnan rajoista. Toisaalta tuhoisat vaikutukset eivät kuitenkaan ole väistämätön seuraus ihmisluonteesta tai olosuhteista, vaan traaginen näkemys politiikasta jättää aina tilaa myös keskeisten toimijoiden valinnoille, jotka voivat olla lopputuloksen kannalta joko hyviä tai huonoja.

Luonnonkatastrofi tragedian linssin läpi

Luonnonkatastrofien yhteydessä suvereeni, yleensä valtio, voidaan nähdä eräänlaisena traagisena sankarina. Diskurssin ja retoriikan tasolla suvereenin pitää yrittää vakuuttaa kansalaiset siitä, että se pystyy rajoittamaan luonnonvoimien aiheuttamia tuhoja ja huolehtimaan tehokkaista pelastus- ja jälleenrakennustoimista. Käytännön tasolla luonnonkatastrofitragedian sankari on kuitenkin aina tuomittu jossain määrin epäonnistumaan, sillä vaikka insinööritaito ja -tieteet ovat ottaneet merkittäviä askelia esimerkiksi maanjäristys- tai hurrikaanialueille soveltuvissa rakennustekniikoissa, ne ovat usein riittämättömiä kaikista rajuimpien luonnonvoimien iskiessä.

Silloinkin kun tieteen ja kehitystyön tulokset voisivat oikein sovellettuina pelastaa lukuisia ihmishenkiä jopa kaikista äärimmäisimmissä olosuhteissa, korruption, resurssien puutteen, ideologistentaistelujen tai silkan välinpitämättömyyden kaltaiset poliittiset realiteetit usein estävät parhaiden mahdollisten tulosten saavuttamisen. Samoin pelastus- ja jälleenrakennustoimet kärsivät näistä ongelmista Kiinan Sichuanissa vuonna 2008 sattuneen Wenchuanin maanjäristyksen yhteydessä sortui lukuisia kouluja, vaikka monissa tapauksissa niiden läheiset rakennukset selvisivät huomattavasti vähemmillä vaurioilla. Epävirallisten arvioiden mukaan romahtaneissa kouluissa kuoli yli 5700 oppilasta (virallinen luku 5335).

Nopeasti alkoi ilmetä epäilyjä ja myös todisteita siitä, että keskeinen syy koulujen sortumiselle oli korruption voitelema leväperäinen suhtautuminen rakennusmääräyksiin. Kiinan kommunistinen puolue pyrkii propagandassaan esittämään itsensä maan pelastajana ja suojelijana, mutta sichuanilaisia lapsia se ei pystynyt pelastamaan. Maanjäristyksenkestäviä rakennusmääräyksiä voi pitää ainakin epäsuorana lupauksena siitä, että niiden kohteena olevat rakennukset olisivat verrattain turvallisia myös luonnonvoimien iskiessä. Korruptoituneet vallankäyttäjät kuitenkin tekivät huonoja ja välinpitämättömiä ratkaisuja, joilla oli lopulta tuhoisia seurauksia, vaikka kukaan tuskin halusi, että viattomat sivulliset joutuisivat kärsimään viranomaisten ja rakennuttajien keskinäisistä kähminnöistä.

Myös luonnonvoimat itsessään ovat ainakin osittain ihmisen hallintapyrkimysten ulottumattomissa. Esimerkiksi taifuuneista ja hurrikaaneista voidaan yleensä varoittaa ajoissa niiden reiteille joutuvaa väestöä, mutta maanjäristysten tarkka ennustaminen on toistaiseksi mahdotonta. Toisaalta tulvien kaltaisia uhkia voidaan melko tehokkaasti ehkäistä, mutta välillä ratkaisuyritykset saattavat pitkällä aikavälillä johtaa ennalta tarkoittamattomiin uusiin ongelmiin.

Jos valtaapitävien katastrofiretoriikka heijastelee hybristä, samaa voi ehkä laajemmin sanoa myös ihmisten toiminnasta riskialttiille alueille rakentamisesta. On tietenkin totta, että köyhät ja huono-osaiset eivät voi valita asuinpaikkaansa turvallisuuden perusteella, vaan heille luonnonvoimille alttiit alueet ovat usein ainoa mahdollisuus jonkinlaiseen kattoon pään päällä. Ted Steinberg (2006) on kuitenkin vakuuttavasti argumentoinut Yhdysvaltoja koskevassa tutkimuksessaan, että tietyt alueet, kuten Florida, on tietoisesti rakennettu riskialttiiksi ennen kaikkea taloudellisen voiton tavoittelun vuoksi.

Lopuksi

Tragedia-käsitteen käyttäminen teoreettisena lähestymistapana ikään kuin ylhäältä päin kuvailemaan valtioiden luonnonkatastrofipolitiikkaa on vain yksi mahdollinen sovellus. Toinen vaihtoehto on esimerkiksi analysoida tätä politiikkaa kritisoivien tahojen retoriikkaa ja diskurssia tragedian näkökulmasta, sillä ainakin Kiinan tapauksessa näissä puheenvuoroissa on ollut nähtävissä selvästi tragediaan viittaavia piirteitä. Vaikka Lebow käsittelee kirjassaan tragediaa ja politiikan traagista luonnetta ensisijaisesti ulkopolitiikan näkökulmasta, ei lähestymistavan soveltuvuus rajoitu vain siihen. Tähän tuntuisi viittaavan myös Lebow’n painottama näkemys, että politiikka on politiikkaa riippumatta siitä, koskeeko se valtion sisäisiä vai ulkoisia suhteita ja sitä tulisi arvioida samoin kriteerein.

Lähteet

Lebow, Richard Ned (2003), The Tragic Vision of Politics. Ethics, Interests and Orders. Cambridge, UK, Cambridge University Press.

Steinberg, Theodor (2006), Acts of God: The Unnatural History of Natural Disaster in America. 2nd Edition. Cary, NC, Oxford University Press.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*