”Miksi kuntavaalikampanjoissa puhutaan asioista, joista kunnat eivät päätä?”

Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi.

”Miksi kuntavaalikampanjoissa puhutaan niin paljon asioista, joista kunnat eivät päätä?”

Leena, 41

Tämä on kieltämättä hankala kysymys ja palautuu kuntien päätöksentekovallan alla olevien asioiden kapeutumiseen nyt, kun sote-asiat poistuvat.

Kuten Timo Soini totesi Yle Puheen Politiikkaradion puheenjohtajatentissä 27.3., ”kohta valtuusto päättää vain siitä, mistä pankista laina otetaan”. Ihan näin synkässä tilanteessa ei toki vielä olla, vaan kuntien tehtäviin kuuluu neljä K:ta: kehitys, koulutus, kaavoitus ja kulttuuri.

Toisaalta jotkin näihin aihealueisiin liittyvät teemat, kuten katuvalot ja teiden kunnossapito, eivät ole sellaisia, joissa puolueiden ja ehdokkaiden väliset erot piirtyisivät kirkkaimmassa muodossaan esiin. Siksi on helpompi keskustella vähemmän konsensuaalisista asioista,  joissa erimielisyydet koskevat myös tavoitteita, eivät toteutuskeinoja. Lisäksi poliittiselle agendalle saattaa tulla seuraavan valtuustokauden aikana ihan uusia asioita tai vanhatkin asiat voivat kehystä uudella tavalla.

Ehdokkaan ei siis ole mielekästä lyödä etukäteen lukkoon kantaansa moniinkaan asiakysymyksiin. Siksi on hyvä, että mukana on runsaasti myös arvokeskustelua, jonka perusteella äänestäjä voi arvioida ehdokasta laajemmin kuin pelkkien asiakysymyksiä  koskevien näkemysten pohjalta.

Lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että edes politiikasta eniten kiinnostuneet ja sitä seuraavat äänestäjät eivät tee valintojaan ensisijaisesti asiakysymysten perusteella. Niitä enemmän vaikuttavat erilaiset ryhmäidentiteetit ja puoluesamastuminen.

Hanna Wass on akatemiatutkija politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa ja Valtiotieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen.

Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi.

 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*