Mistä muutos nousee?

Politiikka on monella tapaa inhimillisen toiminnan viimeinen alue, johon sosiaalinen muutos heijastuu. Tämä näkyi Suomessa jälleen kirkkaasti eduskunnan äänestäessä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kuva: Johannes Jansson/norden.org
Lukuaika: 2 min. 

Helsingin Sanomien ulkomaansivuilla (4.5.12.2014, A 28) oli uutinen Ruotsin ajautumisesta ennenaikaisiin vaaleihin. Elina Kervinen haastatteli tässä yhteydessä yhtä tulevaa äänestäjää. ”Kulttuuritalon kirjastoon tietokonetta käyttämään tullut eläkeläinen Ingrid Nygren aikoo äänestää kuten viime vaaleissa, ruotsidemokraatteja. ’Maltillisen kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien johtaman hallituksen välillä ei ole suurta eroa. Sen sijaan tarvitsemme vähän uudenlaista ajattelua ja ruotsidemokraatit voivat ravistella ja saada ihmiset hiukan miettimään’, hän sanoi.”

Politiikan tutkimuksen ulkopuolelta asiaa ihmetellessä tulee mieleen kysyä, onko muutoksen tae todellakin se, että äänestäjät protestoivat vallitsevaa politiikkaa puoluevalinnallaan, vai olisiko heillä myös muita, jopa tehokkaampia, keinoja antaa äänensä muutokselle, Tuula Juvonen pohtii.

Sosiologi ja homotutkija Dennis Altman totesi jo vuonna 1982 politiikan olevan monella tapaa inhimillisen toiminnan viimeinen alue, johon sosiaalinen muutos heijastuu. Tämä näkyi Suomessa jälleen kirkkaasti eduskunnan äänestäessä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Vaikka jo parin vuoden ajan eri tutkimuslaitosten toteuttamissa mielipidekyselyissä kansasta vain pienenemään päin oleva 30–36 prosentin osuus vastusti tasa-arvoista avioliittolakia, äänensä antaneista kansanedustajista noin 47 prosenttia vastusti lakimuutosta.

Erityisesti tässä tilanteessa protestipuolue perussuomalaisten kannattaminen ei olisi tuonut suomalaiseen politiikkaan ruotsalaisen eläkeläisen toivomaa uudenlaista ajattelua, sillä puolueen puheenjohtaja Timo Soini oli itsevaltaisesti linjannut puolueensa kielteisen kannan kansanedustajien puolesta. Perussuomalaisista vain yksi, Arja Juvonen (ei sukua), äänesti perjantaina 28.11.2014 yhtenä 104 muun kansanedustajan joukossa vastoin puolueensa puheenjohtajan kantaa. Toisaalta muutosta ei välttämättä ole luvassa myöskään vakiintuneista puolueista. Sekä puoluekokouksen että pääministeri Alexander Stubbin myönteisestä kannasta huolimatta kokoomuksen kansanedustajistakin edelleen 36 prosenttia vastusti lakimuutosta, puhumattakaan Juha Sipilän johtamasta keskustasta, jonka edustajissa tasa-arvoisen avioliittolain vastustajia oli 83 prosenttia.

Äänestäjien kaipaaman uudenlaisen ajattelun esteenä tuntuvat siis olevan, osin puolueesta riippumatta, ennen kaikkea eduskuntaan nousevat konservatiiviset kansanedustajat, jotka ovat linjauksissaan helposti merkittävästi vanhakantaisempia kuin kansalaisten enemmistö. Tämä saattaa olla seurausta siitä, että konservatiiviset äänestäjät keskittävät äänensä samoille, turvallisiksi tunnistamilleen ehdokkaille, kun taas moniarvoisempaa, muutokseen tähtäävää politiikkaa toivovat äänestäjät jakavat myös äänensä laveammalle joukolle ehdokkaita, joista näin ollen heidän todellista yhteenlaskettua kannatustaan pienempi osuus  pääsee nousemaan eduskuntaan.

Kuinka Ingrid Nygrenin kaltainen muutosta kaipaava suomalainen eläkeläisäänestäjä sitten voisi uudistaa politiikkaa? Yksi mahdollinen keino nousee esiin tarkasteltaessa eduskunnan perustuslakivaliokunnan äänestyspäätöstä vuonna 2012 koskien kansanedustajien tekemää lakiesitystä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tuolloinhan lakiesityksen tie katkesi konservatiivisten kansanedustajien vastustukseen. Kuten useat kommentaattorit tuolloin huomauttivat, kaikki ennen vuotta 1967 syntyneet kansanedustajat vastustivat lakiesityksen ottamista käsittelyyn, kun taas sen jälkeen syntyneet puolsivat sitä – puoluekannastaan riippumatta.

Ne äänestäjät, jotka kaipaavat muutosta nykypolitiikkaan, voisivat siis yrittää muuttaa politiikkaa puolueen vaihtamisen sijaan myös kiinnittämällä huomiota ehdokkaansa sukupolveen ja keskittämällä äänensä aiempaa nuoremmille ehdokkaille. Sen lisäksi, että nuorempien kansanedustajien äänestyspäätös heijasteli paremmin kansalaisten valtaosan näkemyksiä, myös kansanedustajan naissukupuoli ennakoi keskimäärin miessukupuolta paremmin sitä, että eduskunnan päätöksissä puhaltaisivat uudistuksen tuulet.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*