Mistä puhutaan, kun puhutaan Arktiksesta?

Arktisesta alueesta on yritetty rakentaa uusi kasvualusta monelle valtiolle useasti aiemminkin siinä onnistumatta. Kuva: Justiina Dahl

Moni taho odottaa arktisen alueen vapautumista ikiroudasta ja sen mahdollistamia kesäisin auki olevia laivareittejä. Toiveet, odotukset ja tavat puhua Arktiksesta eivät kuitenkaan ole linjassa kansainvälisen tiedeyhteisön tuottaman tiedon kanssa. 

Kun päivät pitenevät ja viimeiset lumet sulavat Suomessa, monien ilmastotieteilijöiden ja pohjoiseen merenkulkuun erikoistuneiden yhtiöiden katseet kääntyvät kohti Jäämerta. Kansainvälinen media seuraa perässä, sillä Pohjoisen merireitin ja Luoteisväylän kesäajan jäätilanteen seuraamisesta on tullut vuoden 2007 ennätysalhaisen monivuotisen merijäämittauksen jälkeen vuosittain toistuva mediailmiö.

Mielenkiinnon takana on lupaus uusien kansainvälisten merireittien mahdollisesta kiihtyvästä avautumisesta.

Vuonna 2007 mitatun, kaikkien aikojen alhaisimman merijääpitoisuuden ennätys rikkoutui uudelleen vuonna 2012. Vuonna 2013 Jäämeren kesäinen merijääpitoisuus oli korkeampi, mutta Pohjoista merireittiä Euroopan ja Aasian väliseen kulkuun käyttäneiden alusten määrä nousi uuteen ennätyslukemaansa, seitsemäänkymmeneen alukseen. Molempien ilmiöiden kehittymisen tarkka mallintaminen on hankalaa.

Vuonna 2014 Jäämeren kesäinen jääpeite oli kuudenneksi alhaisin koskaan mitatuista keskiarvoista. Pohjoista merireittiä kauttakulkuun käyttäneiden alusten määrä kuitenkin laski kolmeenkymmeneen alukseen. Vaikka vuoden 2015 kauttakulun määrään vaikuttanee eniten Ukrainan kriisin kehitys, syys-lokakuussa tulee jälleen yksi tilasto lisää, jolla päivittää pohjoisten merireittien aukeamisen ennustamiseen kehitettyjä matemaattisia malleja.

Mallit ja kauttakulkutilastot Jäämereltä ovat keskeinen osa uutta sosiopoliittista viitekehystä, jonka avulla kansainvälinen yhteisö ja sitä tutkivat tieteenalat ovat alkaneet puhua Arktiksesta.

Arktis – uusi sydänmaa

Poliittisen maantieteen sisällä Arktista aluetta kuvaillaan ilmastonmuutoksen avulla hitaasti mutta varmasti ikiroudasta nousevaksi aluillaan olevan vuosituhannen uudeksi maantieteelliseksi sydänmaaksi. Vaikka monet poikkitieteelliset tutkimustulokset pohjoisimpien alueiden tilasta alleviivaavat, että tarkkaa kenttämittauksiin perustuvaa tietoa alueelta kokonaisuudessaan on edelleen kitsaasti, ei tässä viitekehyksessä kysytä, mitä ikiroudasta paljastuu, vaan koska uusi luonnonvarojen ja liikenneyhteyksien aarreaitta vapautuu ikiroudan tiukasta syleilystä. Tämä viesti toistuu usein niin kansainvälisessä mediassa kuin kansallisissa arktisissa politiikoissa.

Kansainvälisten suhteiden sisällä Arktista, joka 1990-luvulla tarkoituksenmukaisesti rauhoitettiin tieteellisten ja alueellisten toimijoiden yhteistyön johtamaksi erilliseksi kansainvälisen yhteistyön alueeksi, kuvaillaan yhä useammin ”laboratorioksi”, ”ennusmerkiksi” ja ”ikkunaksi” ilmastonmuutoksen muokkaamaan globaalin politiikan tulevaisuuteen. Kun puhutaan Arktiksesta osana kansainvälisen politiikan kenttää, puhutaan siis lähes aina tulevaisuudesta. Arktisen alueen tulevaisuus ei kuitenkaan yleisesti käytetyistä metaforista huolimatta vastaa kansainvälisen yhteisön tai maapallon tulevaisuutta.

Globaali ilmastonmuutos ei ole synonyymi globaalille ilmastonlämpenemiselle, vaan ilmastonlämpeneminen on vain yksi osa ilmastonmuutosta. Arktisen alueen ilmaston on todettu lämpenevän kaksi kertaa nopeammassa tahdissa kuin maapallon keskiarvo nousee. Tämä johtuu monista tekijöistä, kuten lumen ja jään auringonvaloa heijastavan vaikutuksen vähenemisestä, kun nämä sulavat ilmaston lämmetessä. Vaikka ilmaston lämpenemistä ja kasvavien kasvihuonepäästöjen vaikutusta siihen on mallinnettu, sen vaikutuksia tulevaisuuden ilmastoon on erittäin haasteellista ennustaa, sillä vastaavaa tilannetta ei ole aiemmin ollut olemassa ja ilmastoon vaikuttavia muuttujia on monia.

Arktisen alueen ennennäkemätön lämpeneminen on todiste yleisestä globaalista ilmaston lämpenemisestä, mutta sen perusteella ei voida ennustaa kaikkia tulevaisuuden muutoksia alueen tai maapallon muihin ilmastollisiin oloihin. Kun itse asiassa verrataan sosiopoliittisessa viitekehyksessä nousseita odotuksia uuden geopoliittisen sydänmaan avautumisesta Arktiselle alueelle kansainvälisen tieteellisen yhteisön konsensukseen, nämä odotukset eivät rakennu tarkkaan tieteelliseen tietoon tulevaisuuden olosuhteista.

Vääristävä polaariprojektio

Kansainvälinen tiedeyhteisö alleviivaa useissa poikkitieteellisissä raporteissa, että arktisen alueen tulevaisuuden tilan ennustamiseen liittyy niin monia epävarmuustekijöitä, ettei siitä voida vielä sanoa mitään varmaa. Tästä näkökulmasta odotus Arktiksen avautumisesta vaikuttaa poliittisesti rakennetulta toiveelta siitä, että arktisen alueen tulevaisuuden ilmasto voitaisiin kääntää tarkoittamaan vain lämpimämpää ilmastoa.  Toisin sanoen epävarma ja uusi tulevaisuus saadaan näyttämään tutulta ja turvalliselta pukemalla se perinteisiin toimintamalleihin sekä historialliseen toiveeseen pohjoisesta merireitistä Aasiaan. Samasta turvallistamisesta on kyse myös silloin, kun verrataan sulavaa Arktista ikkunaksi tulevaisuuden maailmanpolitiikkaan ilman, että mainitaan, miten sulamisen takana oleva ilmastonlämpeneminen vaikuttaa globaaliin maantieteeseen alueen ulkopuolella.

Jos globaali ilmasto lämpenisi niin paljon, että pohjoiset merireitit olisivat vuosittain hyödynnettävissä kesäkuukausien ajan, olisi sillä katastrofaalisia seurauksia Arktiksen ulkopuolella. Jos merireitit olisivat vuosittain toistuvasti ja yhä laajemmassa mittakaavassa avoinna, samanaikainen mannerjään sulaminen olisi nostanut merenpintaa niin paljon, että monet saarivaltiot ja rannikkoalueet olisivat veden vallassa sekä Saharan eteläpuolisen Afrikan kuivuus ennätyksellisissä lukemissa. Kun keskitytään pelkkään pohjoiseen karttaprojektioon esiteltäessä uutta maailmanpoliittista järjestystä, jossa ikiroudasta on ilmestynyt uusi sydänmaa, jäävät nämä ilmaston muutosten vaikutukset muualla huomiotta.

Kun ottaa huomioon yllämainitut ongelmat uuden sulavan polaariprojektion takana, silloin kun puhutaan Arktiksesta uutena sydänmaana  ei puhuta tieteellisestä konsensuksesta, olemassa olevasta teknologiasta, tai globaalista poliittisesta maantieteestä. Mistä siis puhutaan, kun tässä viitekehyksessä puhutaan Arktiksesta?

Poliittisesti, ei tieteellisesti rakennettu toive

Kun puhutaan arktisista merireiteistä, puhutaan halusta jatkaa samassa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa ennennäkemättömistä ympäristöllisistä uhkista huolimatta. Kun samassa viitekehyksessä puhutaan lisäksi öljy- ja kaasuesiintymien hyödyntämisestä, puhutaan lisäksi ilmastonmuutoksesta niin kuin se olisi hyvä, inhimillisen teknologian ja tieteen hallittavissa oleva ilmiö, eikä teollistumisen ohessa tapahtunut odottamaton vahinko, jollaisena se kansainvälisessä politiikassa nykyään yleisesti nähdään ja tunnustetaan.

Kun puhutaan Arktiksesta yllämainituissa viitekehyksissä, ei puhuta tulevaisuudesta sellaisena, kuin se näyttäytyy kansainväliselle tiedeyhteisölle, vaan puhutaan sosiopoliittisista toiveista ja haaveista. Näissä toiveissa ja haaveissa radikaalisti muuttuvaa ympäristöä hallitaan tulevaisuudessa vanhoilla, tämän muutoksen osaksi aiheuttamilla menneisyyden teknologioilla. Lisäksi, kun puhutaan Arktiksesta tässä viitekehyksessä, vahvistetaan samalla näiden teknologioiden takana olevia sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia järjestelmiä ja heikennetään mahdollisuuksia uusien vaihtoehtojen kehittämiselle.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*