Mitä Venezuelassa tapahtuu?

Kuva: Daniel / Flickr [CC BY-NC 2.0]

Venezuelan poliittisen kriisin kärjistymisen hahmottamiseksi on tärkeää ymmärtää maan poliittisesta historiasta kumpuavat perinteet ja valtakamppailuun liittyvät jakolinjat.

Venezuelan poliittinen ja taloudellinen kriisi on syventynyt ja levinnyt huolestuttavasti vuoden 2017 aikana. Poliittinen konflikti maassa on monimutkainen ja sen ymmärtäminen on vaikeaa ilman laajaa taustatietoa. Lisäksi konflikti on levittäytynyt monelle yhteiskunnan alueelle. Tässä vastauksia neljään usein kysyttyyn kysymykseen Venezuelan tilanteesta.

Onko presidentti Maduro diktaattori?

Venezuelan oppositio on omassa retoriikassaan kutsunut presidentti Nicolás Maduroa ja hänen oppi-isäänsä Hugo Chávezia jo pitkään diktaattoreiksi. Termi diktaattori on yksi populistisista merkitsijöistä eli sanoista, jotka alkavat symboloimaan jotain laajempaa kokonaisuutta.

Chávezin politiikkaan nojaavaa chavismoa pidetään yleisesti populistisena liikkeenä, mutta usein unohtuu, että myös Venezuelan oppositiolla on paljon populistisia piirteitä. Käsitteen diktaattori käyttämisessä pitääkin olla tarkkana kontekstista.

Myös Venezuelan oppositiolla on paljon populistisia piirteitä.

Demokratiaa voi pitää ”kelluvana, mutta ankkuroituna” käsitteenä. Tämä tarkoittaa sitä, että demokratia vaihtelee eri aikakausien ja tilanteiden välillä riippuen historiallisesta, kulttuurillisesta ja yhteiskunnallisesta kontekstista. Se on kuitenkin “ankkuroitu”, koska tunnistamme sen demokratiaksi jonkin pysyvän käytännön takia. Tällainen on esimerkiksi vapaat vaalit.

Venezuelassa demokratian taso on vaihdellut kautta historian. Guillermo O’Donell käyttää termiä delegoiva demokratia kuvaamaan demokratiaa, jossa presidentti voi käyttää valtaansa parhaaksi katsomallaan tavalla saatuaan kansan tuen vaaleissa. Delegoiva demokratia on historiallisesti katsoen lähimpänä Venezuelan järjestelmää. Tässä mielessä Maduron hallinto on jatkumoa menneisyydelle.

Maduro onkin voittanut vaalit, mutta maassa epäillään vaalivilppiä monien vaalien yhteydessä. Nyt viimeisimmässä, perustuslakia säätävän kansankokouksen kokoonpanosta päättävässä äänestyksessä 30. heinäkuuta, äänestyksen teknisen puolen järjestänyt yritys, Smartmatic, kertoi lopullisen äänisaaliin peukaloinnista.

Lisäksi valtiolla työskentelevien on äänestettävä tai heitä uhkaa työpaikan tai muiden etuisuuksien menettäminen. Toisaalta tyhjän tai minkä tahansa ehdokkaan äänestäminen ei onnistu, koska monet pelkäävät valtion saavan selville, ovatko he äänestäneet ”oikein”, ja näin päätyvänsä ”listalle”. Listalla tarkoitetaan rekisteriä ”väärää” ehdokasta äänestäneistä. Pelkona on työpaikan menettäminen tai muut seuraamukset

Nyt uusimmassa äänestyksessä ongelmallisinta on se, että Maduro poikkesi esikuvansa Chávezin tieltä. Chávez uudisti perustuslain vuonna 1999, mutta kysyi ensin kansan mielipidettä siitä, tulisiko perustuslakia ylipäätään uudistaa. Maduro taas järjesti äänestyksen vain perustuslakia säätävän kansankokouksen kokoonpanosta.

Madurolla on nyt valta korkeimman oikeuden ja armeijan lisäksi myös parlamentissa.

Maduro pyrkiikin nyt keskittämään valtaa itselleen. Perustuslakia säätävä kansankokous on periaatteessa maan parlamenttia vahvempi toimielin – parlamenttia, jonka enemmistö koostuu opposition edustajista. Näin ollen Madurolla on nyt valta korkeimman oikeuden, jonka tuomarit ovat kaikki chavisteja, ja armeijan, joka on tukenut chavisteja hyötyen rahallisesti chavismosta korruption kautta, lisäksi myös parlamentissa.

Miksi poliittinen kriisi on sitten kärjistynyt näin pahaksi?

Venezuelan nykyisen kriisin tarkastelu tulee aloittaa Chávezin ajoista, jotka taas juonsivat juurensa niin sanotun neljännen tasavallan aikaan. Chávezin suosio kumpusi siitä, että hän tarjosi politiikan ulkopuolisen vaihtoehdon 1990-luvun Venezuelassa.

Ennen Chávezia vallassa oli ollut neljänkymmenen vuoden ajan vuorotellen kaksi puoluetta, Acción democratica (AD) ja Copei (Comité de Organización Política Electoral Independiente). Tätä neljänneksi tasavallaksi kutsuttua aikaa kuvataan vanhoissa historian kirjoissa demokratian ajaksi muuten diktaattorien hallitsemassa maanosassa.

Moni ihminen koki todellisuuden vain toisenlaiseksi. Suuri osa kansasta – erityisesti köyhät ja vasemmistolaiset – kokivat itsensä ulkopuoliseksi. Tämän lisäksi niin maan yleinen kuin kotitalouksienkin taloudellinen tilanne huononi huomattavasti 1980- ja 1990-luvuilla. Poliittisella ja taloudellisella järjestelmällä oli korruptoitunut ja elitistinen kaiku, johon chavistit retoriikassaan kytkevät Venezuelan nykyisen opposition.

Chávez tarjosi uuden ja erilaisen vaihtoehdon tälle kaiulle, mikä vetosi kansaan.

Chávez tarjosikin uuden ja erilaisen vaihtoehdon tälle kaiulle, mikä vetosi kansaan. Hänen politiikkansa jakoi jo ennestään taloudellisesti jakautuneen kansan populismille tyypillisesti ”meihin” ja ”muihin”.

”Meihin” kuuluivat tietenkin Chávezin kannattajat, joihin viitattiin ”kansana”. ”Muihin” kuuluivat Venezuelan yksityinen media, vanha poliittinen ja taloudellinen eliitti ja Yhdysvaltojen edustama imperialismi.

Chávezin politiikka perustui paljolti öljyyn. Halvalla öljyllä saatiin liittolaisia muista valtioista, ja öljystä saaduilla tuloilla rahoitettiin Chávezin politiikkaa kotimaassa. Tämä ei kuitenkaan ollut pidemmän päälle kannattavaa, vaan öljyn hinnan laskiessa alkoivat ongelmat. Ongelmaksi on muodostunut myös öljysektorin kehittymättömyys, koska valtion öljy-yhtiö, PDVSA, palkkasi työntekijöitään paljolti poliittisen kannan eikä osaamisen mukaan.

Chávezin jälkeen valtaan astui Maduro, jolla ei ole edeltäjänsä karismaa. Chávez osasi kohdata ihmiset ja lähestyä heitä niin median välityksellä kuin kasvokkainkin. Maduro on taas pyrkinyt pitämään kiinni vallastaan käyttämällä voimaa, josta 30. heinäkuuta järjestetty äänestys on yksi esimerkki.

Miten tavalliset venezuelalaiset elävät?

Venezuelassa alimpien sosioekonomisten luokkien elämä poikkeaa hyvin paljon ylimpien luokkien kokemuksista. Pula ruoasta ja lääkkeistä piinaa koko väestöä.

Monet venezuelalaiset ovat muuttaneet ulkomaille. Tyypillistä Venezuelan maastamuutolle on ollut se, että ensimmäisten joukossa maasta ovat lähteneet nimenomaan varakkaat ja koulutetut. He ovatkin esimerkiksi yksi Yhdysvaltojen, erityisesti Floridan, nopeimmin kasvavista latinoryhmistä. Viime aikoina myös köyhemmät ovat pyrkineet pois maasta enenevissä määrin.

Ne, jotka maahan ovat jääneet, pyrkivät pärjäämään jatkuvasti kiristyvissä olosuhteissa. Köyhät ja alempi keskiluokka ovat riippuvaisia valtion ruokakaupoista, jotka tarjoavat edullisempaa ruokaa kuin muut kaupat, ja CLAP-toimituksista.

75 prosenttia venezuelalaisista kertoo laihtuneensa viimeisen vuoden aikana elitarvikepulan takia.

Valtio on perustanut CLAP-järjestelmän, jonka puitteissa armeija toimittaa elintarvikelähetyksiä kotitalouksille. Järjestelmää on tosin kritisoitu siitä, että sitä ohjaa enemmän tunnustettu poliittinen ideologia kuin todellinen tarve.

Jokaiselle kansalaiselle on annettu tietty viikonpäivä, jolloin voi käydä ostamassa tiettyjä tuotteita. Tämä ei kuitenkaan takaa, että kyseisiä tuotteita saisi, ja eri päivinä tarjonta vaihtelee suurestikin. Ennen kuin kauppaan pääsee tulee jonottaa tuntikausia.

Hieman varakkaammat voivat ostaa tuotteita epävirallisilta markkinoilta ja yksityisistä kaupoista, joissa hinnat ovat kovat. Aikaa heilläkin menee runsaasti, koska yhdestä kaupasta ei löydä kaikkea tarvittavaa, vaikka rahaa olisi: jopa 75 prosenttia venezuelalaisista kertookin laihtuneensa viimeisen vuoden aikana elitarvikepulan takia.

Sosiaalinen media ja perhe ovat muodostuneet entistä tärkeämmiksi kriisin edetessä.

Sosiaalinen media ja perhe ovat muodostuneet entistä tärkeämmiksi kriisin edetessä. Sukulaiset usein yhdistävät voimansa ja ostavat toisilleen tuotteita silloin, kun niitä löytävät. Sosiaalisessa mediassa voi kysellä, olisiko joku tuttu sattunut näkemään tuotetta, josta juuri on pula, jossain tai tuntisi jonkun, joka on myymässä esimerkiksi ylimääräisiä lääkkeitä.

Joitain lääkkeitä ei kuitenkaan löydä koko maasta. Tässä tilanteessa ainut toivo ovat ulkomaille muuttaneet sukulaiset tai tuttavat, jotka voivat tuoda lääkettä maahan. Kaikkea ei saa, vaikka kuinka käyttäisi aikaa ja rahaa ja verkostoja olisi. Tämän takia monet sairaat joutuvat kärsimään ja muun muassa äiti- ja lapsikuolleisuus ovat nousseet.

Mitä Venezuelassa tulee tapahtumaan?

Tulevia tapahtumia on tietenkin vaikea ennustaa. Oppositio on tällä hetkellä hyvin hajanainen, mikä vaikeuttaa tilanteen selkiytymistä.

La resistencia on nuorista venezuelalaisista koostuva ryhmä, joka on toiminut mielenosoitusten kärjessä. Se on ottanut kansalliskaartin pahimpia iskuja vastaan ja näin mahdollistanut mielenosoitusten etenemisen. La resistencia on melko hyvin organisoitunut, joten siitä saatetaan vielä kuulla.

Chavistien leiri on hyvin hajanainen. Tästä on esimerkkinä valtionsyyttäjä Luisa Ortega, joka on äänekkäästi vastustanut Maduron toimia. Uusi ”perustuslaillinen kansankokous” erotti hänet heti ensimmäisenä aloitettuaan istuntonsa, mutta Ortega ja monet muut tahot ovat arvostelleet tätä ja pitäneet erottamista laittomana.

Oppositio on tällä hetkellä hyvin hajanainen, mikä vaikeuttaa tilanteen selkiytymistä.

Armeija toimii pitkälti vartijana. Se on tähän mennessä hyötynyt paljon Maduron politiikasta, koska se on hoitanut muun muassa ruokatoimituksia. Korruptoituneessa maassa tämä tarkoittaa rahaa kenraaleille. Lisäksi armeija on liitetty huumekartelleihin. Armeijan sisältä on kuitenkin kuulunut soraääniä, jotka on toistaiseksi pystytty vaimentamaan. Armeijan lisäksi arvaamattomana elementtinä voidaan pitää hallitusta tukevia paramilitaareja joukkoja.

Ulkomaat pystyvät tuomitsemaan Maduron hallinnon toimet ja asettamaan pakotteita. Yleiset laajamittaiset pakotteet ovat kuitenkin huono tie, koska ne vaikeuttaisivat venezuelalaisten jo ennestään vaikeita oloja.

Olisi tärkeää huomioida, että chavistit eivät ole yksi yhtenäinen joukko, vaan se on jakautunut muutamaan ryhmään poliittisen ideologian perusteella. Maduro kuuluu kovan linjan edustajiin. Maduron hallinnolla on paljon menetettävää, koska se pelkää tulevia seuraamuksia, joten se ei helpolla vallastaan luovu.

Maduron hallinnolla on paljon menetettävää, joten se ei helpolla vallastaan luovu.

Muut chavistit eivät kuitenkaan ole kaikesta samaa mieltä heidän kanssaan. Tämä voi olla etu tulevissa toimissa.

VTT Virpi Salojärvi on tutkijatohtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.

18.8.2017 11:23: Muutettu kohtaa Smartmaticin toiminnasta.

Lisää aiheesta

1 Comments

  1. Ahti Nuottimäki 16.8.2017 at 13:27

    Näyttöä vaalitulosten sormeilemisesta on ollut jo Chavezin aikana. Sillä tavoin chavistat pysyivät vallan kahvassa, vaikka oppositio olisikin ollut enemmistönä jo tuolloin. Vuoden 2015 joulukuun parlamenttivaaleissa ei vilppikään enää auttanut ja oppositio sai parlamenttiin 2/3 enemmistön, mutta tulos oli ennakoitu hyvissä ajoin muuttamalla lainsäädäntöä siten, että presidentin valtaa lisättiin niin, että parlamentti on käytännössä voimaton.

    Opposition hajanaisuus johtuu suurelta osin siitä, että opposition media on tukahdutettu tai kansallistettu, joten se on ollut vaikea saada ääntään kuuluviin.

    Maan oma elintarviketuotanto on hintasäännöstelyllä tehty mahdottomaksi; tuotteiden hinnat on asetettu niin alas, että tuotanto ei yksinkertaisesti kannata. Sen seurauksena mata on jaettu chavistoille, jotka kuitenkaan eivät ole saaneet mitään aikaiseksi.

    Tuotantolaitoksia on myös kansallistettu, mistä on ollut seurauksensa samaan tapaan kuin öljyn kansallistamisessakin.

    Huumebisnes on hyvin kannattavaa. Sitä hoitelee pääasiassa armeija, mutta myös Maduron perhe on siihen sekaantunut.

    Kuuban vaikutusvalta maassa on suuri. Ilmeisesti Venezuelan armeija on täysin sen käskyvallassa. Kuuballe Venezuelan halpa öljy on elintärkeää.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*