Miten Turkin vallankaappausyritystä pitäisi tulkita?

Kuva: Flickr / Garrett Ziegler [CC BY-NC-ND 2.0]

Turkin vallankaappausyritys herättää kysymyksiä demokratian olemuksesta. Puolustaako Turkin hallinto demokratiaa myös vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa?

Turkin vallankaappausyrityksen asettaminen historialliseen, poliittiseen tai edes moraaliseen kontekstiin on vaikeaa monesta syystä. Ensinnäkin tilanne on edelleen sekava ja tietoa on vähän. Toisaalta ajatus Euroopan rajalla tapahtuvasta sotilasvallankaappauksesta tuntuu kaukaiselta: eiväthän vallankaappaukset kuulu nyky-Eurooppaan?

Tilanteen tulkitseminen on vaikeaa ennen kaikkea siksi, että armeijan rooli Turkin politiikassa on poikkeuksellinen. Sitä ei voi ymmärtää eurooppalaisen yhteiskuntajärjestelmän kautta.

Armeijan rooli Turkin politiikassa on poikkeuksellinen.

Tämä on johtanut ihmettelyihin siitä, miten kapinaan nousseilla sotilailla voi olla eurooppalaista tukea – myös Suomessa. Esimerkiksi Husein Muhammed (vihr.) toteaa Facebook-sivullaan, että suomalaiset vaikuttavat ”militarismin suurfaneilta” vallankaappausyrityksestä käydyn keskustelun perusteella.

1920-luvun opit edelleen elossa

Turkin tasavallan perustajan Mustafa Kemal Atatürkin opit ovat edelleen avain Turkin nyky-yhteiskunnan ymmärtämiseen. Ajassa voisi toki mennä vielä enemmän taaksepäin ja tarkastella osmanien valtakunnan aikaisten janitsaarien, armeijan erikoisjoukkojen, valtaa politiikassa ja kapinointia eri sulttaanien valtaa vastaan.

Liian kauas historiaan menevissä vertauksissa on kuitenkin vaaransa, koska merkitykset muuttuvat yhteiskuntajärjestelmien mukana.

Atatürkin perintö elää edelleen Turkissa. Sen ytimessä on maallisuuden periaate, jonka nykyinen 2000-luvun alussa valtaan tullut islamilaismielinen AKP-hallinto on haastanut perustavanlaatuisesti. Uskonto on palannut julkiseen tilaan, josta se on määrätietoisella politiikalla pyritty erottamaan aina tasavallan perustamisesta lähtien vuodesta 1923.

Foreign Affairs -lehdessä 1940-luvulla Atatürkin hallitustapaa kuvattiin ”hyväntahtoisena despotismina”.

1900-luvun alkupuolella Turkin kehitystä analysoitiin länsimaissa lähes yksinomaan maallisten ja uskonnollisten tahojen mittelönä. Islam näyttäytyi jo silloin uhkaavana ja poliittisesti epäsuotuisana voimana, joten Atatürkin luotsaama maallinen Turkki otettiin hurraten vastaan.

Hänen itsevaltaiset otteensa olivat jo silloin tiedossa, mutta tarkoituksen nähtiin pyhittävän keinot. Esimerkiksi arvostetussa Foreign Affairs -lehdessä 1940-luvulla Atatürkin hallitustapaa kuvattiin ”hyväntahtoisena despotismina”.

Robert Montage kirjoitti samassa lehdessä pari vuotta myöhemmin:

”Pelastus on vahvojen hallitusten varassa, ja Anatolian Kemal Atatürk loistaa mallikkaana esimerkkinä. Onnellisia ovat ne ihmiset, joiden johtajana on hyvä tyranni!”

Atatürkin Turkissa armeijasta tuli maallisen ja kansallismielisen järjestyksen suojelija, mistä syystä armeija on vuosikymmenien ajan nähnyt perustuslailliseksi velvollisuudekseen tarpeen tullen kumota vaaleilla valittu hallinto.

Kylmän sodan aikaiset vallankaappaukset liittyivät erityisesti vasemmistolaiseen liikehdintään. Kylmän sodan jälkeen poliittisesta islamista on tullut yhä varteenotettavampi uhka kemalismin aatteelle.

Tulkintamallien ymmärtäminen

Tänä päivänä valtioiden päämiehet tai politiikan tutkijat eivät enää esittäisi ”tarkoitus pyhittää keinot” -tyyppisiä kannanottoja poliittista tapahtumista. Ajat ovat muuttuneet ja demokratiakäsitys niiden mukana.

Tuoreen vallankaappausyrityksen kannattaminen kietoutuu kuitenkin yhteen saman ajattelumallin kanssa. Siinä armeijan sisältä noussut kapina näyttäytyy moraalisesti oikeutetulta teolta, koska sen pyrkimyksenä on kukistaa islamilaismielinen ja itsevaltainen hallinto. Keinot ovat epädemokraattiset, mutta vaihtoehtoa ei ole.

Taustalla on toive siitä, että armeija palauttaisi Turkin takaisin länsimaiselle tielle. Silloin myös länsimainen järjestelmä saataisiin taas näyttämään haluttavalta.

Näin kävi Atatürkin aikana. Hänen pyrkimyksensä länsimaistaa Turkki oli monelle osoitus siitä, että länsimainen hallintojärjestelmä ja elämäntapa on niin ylivertainen, että maat tekevät kaikkensa tullakseen sen kaltaiseksi.

Walter Livingston Wright toteaa aiemmin mainitun Foreign Affairs -analyysinsa lopussa:

”Turkki on kulkenut lähes uskomattoman matkan keskiaikaisesta Osmanien valtakunnasta kohti länsimaista demokratiaa. On valtavan tärkeä asia, että turkkilaisille länsi edustaa hyvää yhteiskuntaa. Turkki todella haluaa olla ’länsimainen’ valtio ja ottaa Amerikan hyväksynnän ja paheksunnan hyvin vakavasti.”

Atatürkin pyrkimys länsimaistaa Turkki oli monelle osoitus siitä, että länsimainen hallintojärjestelmä ja elämäntapa on ylivertainen.

Monen Turkkia seuraavan tutkijan mielestä nykyinen presidentti Recep Tayyip Erdoğan keskeytti tämän matkan tulleessaan valtaan vuosituhannen alussa, mikä oli kolaus myös lännelle: emmekö me edustakaan hyvää yhteiskuntaa?

Demokratian juurtuminen

Turkin armeijan kapinalliset kuvittelivat tarkoituksen edelleen pyhittävän keinot. Nykyään armeijan on kuitenkin lähes mahdotonta asemoitua länsimaisten arvojen puolustajaksi, koska niihin liittyy niin vahvasti periaate armeijan poliittisen vallan rajoittamisesta. Vielä vaikeampaa on saada tukea vallankaappaukselle, joka on täysin ristiriidassa demokratian periaatteita vastaan.

Tämä kävi nopeasti selväksi vallankaappausta yrittäneille sotilaille. Tukea ei tullut edes AKP-hallinnon kiivaimmilta vastustajilta Turkissa tai ulkomailla, mikä on hyvä osoitus siitä, että demokratia-aate on juurtunut syvään.

Tuen puute vallankaappaukselle on hyvä osoitus siitä, että demokratia-aate on juurtunut syvään.

Vallankaappausta yrittänyt Rauha kotona -ryhmittymä toisti julistuksessaan Atatürkin periaatteita, joihin kuuluu myös demokratia. 2010-luvun demokratiassa vaaleilla valittua hallitusta ei vain enää voi kumota kaappaamalla valtaa, vaikka se harjoittaisi epädemokraattista politiikkaa.

Tässä piilee paradoksi, jonka äärellä eurooppalaiset joutuvat tasapainoilemaan vielä pitkään. On selvää, että demokratiaa ei voi puolustaa epädemokraattisin keinoin. Mutta mitä on tehtävissä, jos demokraattisesti valittu hallinto rapauttaa demokratiaa, tukahduttaa sananvapautta, keskittää valtaa itselleen ja rajoittaa kansalaisoikeuksia?

Tämän paradoksin äärellä eurooppalaiset joutuvat tasapainoilemaan vielä pitkään.

Samanlaista poliittista kehitystä nähdään muuallakin Euroopassa – erityisesti Puolassa ja Unkarissa. EU voi yrittää tarjota keppiä ja porkkanaa, mutta demokraattisella hallinnolla on edessä kovat ajat. Turkissa EU:n vaikuttamismahdollisuudet ovat rajatummat.

Vaarana on, että itsevaltainen Erdoğan, joka on rakentanut loisteliaan palatsin Ankaraan valtansa keskittymäksi, tulkitsee vallankaappausyrityksen laajan tuomitsemisen kotona ja ulkomailla tukena vallalleen, ei demokraattiselle hallintotavalle.

Vallankaappausyrityksen jälkipyykki

Itsevaltaisesti johdetussa maassa vallankaappaus voi tarkoittaa yhtä synkkää tulevaisuutta kuin epäonnistunut vallankaappaus. Erdoğan julisti jo vallankaappausyrityksen aikana, että syylliset saavat maksaa kovan hinnan.

Aiempina vuosikymmeninä poliittinen sekasorto Turkissa on johtanut siihen, että kaikki hallinnon näkökulmasta epäilyttävät tahot ovat joutuneet vainon kohteeksi. Tähtäimessä ovat olleet niin toimittajat, tutkijat, tuomarit, kansalaisaktivistit kuin rivikansalaisetkin.

Demokratian puolesta taisteleminen on hieno ja tavoiteltava pyrkimys, jonka pitää näkyä erityisesti jälkipyykin aikana.

Turkin entinen pääministeri Ahmet Davutoğlu vannotti vallankaappausyrityksen aikana antamassaan haastattelussa Al Jazeera -kanavalle, että Turkin hallinto on valmis taistelemaan loppuun saakka demokratian puolesta. Se on hieno ja tavoiteltava pyrkimys, jonka pitää näkyä erityisesti siinä vaiheessa, kun on jälkipyykin aika.

Turkin demokratiaa tukevien tahojen täytyy pitää kirkkaana mielessä demokratian todellinen merkitys. Demokratia on hallintotapa, ei pelkkä vaalimenettely. Hallinnon demokraattisuutta ei punnita vaaleissa vaan sen toimintatavoissa niitä kansalaisia kohtaan, jotka ovat politiikasta eri mieltä.

Johanna Vuorelma on Politiikasta-verkkolehden päätoimittaja. Vuorelma valmistelee väitöskirjaa Warwickin yliopistossa politiikan ja kansainvälisten suhteiden laitoksella

Lisää aiheesta

2 Comments

  1. Pauli Räsänen 16.7.2016 at 22:17

    Tässäkin kolumnissa on lähtöajatuksena,että maailmassa on vain yksi täydellisen totuuden ja hyvän yhteiskunnan malli, eli liberaalidemokratia, vielläpä sen yhdysvaltalainen tai europpalainen malli.
    Itse uskon kuitenkin ,että tämä kaikki on vain väliaikaista, jokaon saanut tarpeensa tuotannollis taloudellisista tarpeista ja lähtökohdista.

    Turkin tapauksessa maa on kulkenut ns autoritäärisen kapitalismin polkua jo pitemmän aikaa, siellä maan johdolla on voimakas tuki maan syrjäisimmillä alueilla, kun taas koulutettu parempi väestönosa, siis kaupunkilaiset ovat ja tulevat pysymään vähemmistönä, suorastaan luonnonvoimaisista syistä.

    En ollenkaan ihmettelisi ,jos joskus paljastuu maan johdon tavalla tai toisella sekaantuneen viimeyön tapahtumiin,saahan maan johto nyt hyvän syyn puhdistaa maan armeija mieleisekseen.
    Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, venäläis koneen alas ampuneen lentäjän osallistuminen kapinaan,oliko itseasiassa kysymys tuolloin sabotoida Turkin ja Venäjän välit, jos kerran länsimielinen on päässyt operoimaan tuolloin tilanteessa, ilmeisen ominpäin.
    Kannataa muistaa Venäjän olevan Turkille erittäin tärkeä kauppakumppani, viimeiset talviolympialaisten pitopaikat ja viimeisimpänä Pietarin valtavat liikennejärjestelyt toteutetaan ja toteutetiin pitkälti Turkkilaisvoimin.

    Jokin vuosi sitten oli puhetta Turkin mahdollisesta liitännäisjäsenyydestä Sanghain puolustusyhteisöön, sekin tekee painetta geopolittiselle maailman uudeleen järjestäytymiselle.

  2. Pauli Räsänen 19.7.2016 at 22:19

    Uusimmat paljastukset kaappauksen tapahtumista, kertovat sen lentäjän, joka pudotti viime syksynä venääiskoneen syyrian ilmatilassa, on ollut mukana kaapauksessa.
    Lisäksi Erdogan oli vain täpärästi pelastunut lentokoneensa pudotukselta, palatesaan lomakohteestaan.
    Kysymyksessä näytttäisi siis olevan epätoivoinen länteen suuntautuneiiden asevoimien tahon operaatio estää Turkin lipumista omille teilleen, vahvistamaan muodostumassa olevaa autoritääristä mantereellista blokkkia.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*