Murtuuko maan tapa?

JSN antoi langettavan päätöksen Yleisradiolle ja moitti pääministeriä sananvapauden rajoittamisesta. Päätökset tekevät näkyväksi median ja poliitikkojen kriisiytyneen suhteen, joka kertoo vielä laajemmista kehityskuluista. 

Julkisen sanan neuvosto antoi Yleisradiolle langettavan päätöksen journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle Terrafame-uutisoinnissa. Lisäksi JSN julkaisi lausuman, jossa moititaan pääministeri Juha Sipilää sananvapauden rajoittamisesta. Ensin mainittu päätös syntyi äänestyksen jälkeen, jälkimmäiset moitteet olivat yksimieliset.

Molemmat päätökset, kuten koko #ylegate, tekevät näkyväksi median ja poliitikkojen kriisiytyneen suhteen. Niissä – kuten neuvoston helmikuisissa ratkaisuissakin – näkyvät myös mediakentän sisäiset jännitteet.

Neuvoston yksityiskohtaiset päätösperustelut liiteasiakirjoineen ovat politiikan ja median suhteista kiinnostuneille antoisaa luettavaa. Vaikka JSN-päätökset koskevat aina jotain tiettyä juttua, eivätkä ne ole ennakkopäätöksiä tai esitä arvioita journalismin riippumattomuudesta tai laadusta yleensä, niistä avautuu ikkuna siihen, mistä me puhumme, kun puhumme median ja poliitikkojen suhteesta.

Päätöksista avautuu ikkuna siihen, mistä me puhumme, kun puhumme median ja poliitikkojen suhteesta.

Yksityiskohtaisen selostuksen marraskuisesta perjantaista ja sitä seuranneista päivistä Ylessä voi nimittäin lukea kuvauksena niin sanotusta maan tavasta eli suomalaisten poliitikkojen alttiudesta ottaa yhteyttä toimituksiin.

Siinä missä esimerkiksi Ruotsissa poliitikot välttävät suoria yhteydenottoja toimittajiin, Yleä koskevassa keskustelussa monet päätoimittajat ja muut journalistit ovat kilvan kuvanneet kontaktoinnin yleisyyttä. Samalla he ovat yhteen ääneen vakuuttaneet, ettei painostukseen milloinkaan taivuta.

JSN:n langettava päätös murtaa tuon pyhän mantran ja nimeää Terrafame-uutisoinnin painostukseen taipumiseksi. Journalistisen päätösvallan luovuttaminen toimituksen ulkopuolelle, journalistien ohjeiston kohdan 2 rikkominen, ei olekaan dramaattinen, tietoinen valinta tai tahallinen päätös, vaan arkinen prosessi, jossa poliitikon vihaisten yhteydenottojen jälkeen rivakasti korjaillaan juttua, jossa ei ole virheitä, ja muutetaan suunniteltua uutisointia.

Journalistisen päätösvallan luovuttaminen olikin arkinen prosessi.

Yle ei tätä päätöstä tunnusta, vaan Atte Jääskeläinen toteaa olevansa päätöksestä ”eri mieltä”, kuten myös pääjohtaja Lauri Kivinen, joka viittaa JSN-ratkaisuun ”tulkintana”. Linjaukset ovat sikäli ymmärrettäviä, että mikäli he myöntäisivät journalistisen päätösvallan luovuttamisen toimituksen ulkopuolelle, heidän olisi mahdotonta jatkaa tehtävissään.

Yli ja ohi henkilökysymysten Ylen reaktiossa JSN:n ratkaisuun voi nähdä laajempia ulottuvuuksia.

Ensinnäkin Yle Jääskeläisen suulla on pitänyt kiinni näkemyksestä, että Sipilän monet vihaiset yhteydenotot, eivät olleet millään tavalla uutinen vaan ainoastaan ”poikkeuksellisen aggressiivista ja tunteikasta palautetta”. Julkisen sanan neuvosto puolestaan nimesi pääministerin toiminnan painostamiseksi ja sananvapautta rajoittavaksi.

Tulkintaerossa on kyse siitä, että toisin kuin JSN, Yle systemaattisesti kieltäytyy tunnustamasta, että sen faktinen riippuvaisuus poliitikkojen päättämästä rahoituksesta olisi millään tavalla riski sen journalistiselle riippumattomuudelle.

Ylessä tunnistetaan median politisoituminen ja mediaa kohtaan tunnetun epäluottamuksen kasvu, mutta Jääskeläisen puheenvuoroista välittyy näkemys, että Yle voisi asettua tuon keskustelun yläpuolelle ja toimia sen lääkärinä.

Median politisoituminen lisää paineita juuri julkisen palvelun mediaa kohtaan.

Ajatus on ylevä, mutta epärealistinen, koska median politisoituminen – niin Suomessa kuin muualla – lisää paineita juuri julkisen palvelun mediaa kohtaan. Suomessakin eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä uudeksi Yle-laiksi, jossa hallintoneuvoston valtaa esitetään lisättäväksi siirtämällä sille Ylen strategian vahvistaminen. Sen sijaan, että uusi laki vahvistaisi Ylen riippumattomuutta, se päinvastoin korostaa poliitikkojen roolia.

Toiseksi halun nimetä pääministerin viestittely normaaliksi palautteeksi voi tulkita oireeksi aiemmin mainitun journalistien ja poliitikkojen likeisyyttä koskevan maan tavan murenemisesta. Näyttää nimittäin siltä, että hiljaista sopimusta ovat Suomessa irtisanomassa juuri poliitikot, ei niinkään media. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli puolet päätoimittajista katsoo, että poliitikkojen suhde mediaan on muuttunut kielteisemmäksi.

Yhä useampi poliitikko eri tavoin osoittaa epäluottamusta viestimiin.

Paitsi että ministerit – ja ennen muuta pääministeri – asettuvat avoimeen konfliktiin median kanssa, yhä useampi poliitikko eri tavoin osoittaa epäluottamusta viestimiin. Uudessa mediamaisemassa poliitikot ovat yhä riippumattomampia perinteisestä mediasta eivätkä anna arvoa journalismille demokratiaan olennaisesti kuuluvana instituutiona. Mediaepäluulon aikakaudella luulisi myös journalisteilla olevan aihetta itsetutkiskeluun.

Kolmanneksi Ylen reaktio langettavaan päätökseen kertoo mediakentän sisäisistä jännitteistä ja Julkisen sanan neuvoston vahvasta mutta samaan aikaan ristiriitaisesta asemasta.

Viime vuoden maaliskuussa suomalaiset päätoimittajat julkaisivat yhteisen kannanoton ”luotettavan median” puolesta ”valemediaa” vastaan. ”Hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat” esiintyivät yhteisenä rintamana korostaen, että ”eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas”.

”Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas”.

Punnitun median hyveenä korostettiin Julkisen sanan neuvoston jäsenyyttä ja alan itsesäätelyn perustana olevien journalistin ohjeiden noudattamista. Syntyi myös ilmaus ”JSN-media”. Ylessä myös hahmoteltiin hiljattain journalismin laatumerkintää, jossa juuri journalistin sääntöjen noudattaminen oli keskeinen kriteeri.

Ja kuitenkin, kun JSN Terrafame-vyyhdissä antaa kaksi langettavaa päätöstä, molemmat vastuulliset päätoimittajat, niin Jääskeläinen kuin Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa, purnaavat.

Samalla, kun JSN:n rooli aseena valemediaa ja ”faktojen jälkeistä aikaa” vastaan on korostunut, paradoksaalisesti sitä politisoivat sekä päätoimittajat että pääministeri. Pääministeri uhkailee viesteissään Yleä valituksilla juuri Julkisen sanan neuvostoon ja julkisesti syyttää Yleä journalistisen etiikan rikkomisesta, mutta ei halua antaa lausuntoa neuvostolle eikä myöskään tunnusta JSN:n tekemiä ratkaisuja.

Pääministeri uhkailee Yleä valituksilla juuri Julkisen sanan neuvostoon muttei tunnusta JSN:n tekemiä ratkaisuja.

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa, JSN-media sekin, vei politisoinnin vielä askeleen pidemmälle.

Se, joka kuvitteli, että #ylegate olisi nyt JSN-päätösten myötä loppuunkäsitelty tai että professori Olli Mäenpään tehtäväksi asetettu ”Ylen journalistisen päätöksenteon auditointi” asettaisi keskustelulle pisteen, erehtyy.

Kun maan tavat murtuvat, kyse on paljon isommista asioista.

Anu Koivunen on Tukholman yliopiston professori ja tutkija Helsingin yliopistossa hankkeessa ”Demokratian voimavirrat: Kansanvallan kontekstit ja ominaispiirteet Suomessa ja Ruotsissa 1890–2020”.

Lisää aiheesta

16 Comments

  1. Kiitos Anu, hieno teksti. Jos miettii politiikkaa monitasoisena identifikaation ja erottautumisen välisenä tasapainoiluna, niin kuviot näyttävät kyllä olevan piirtymässä uusiksi. Itse näen Arendtia mukaillen, että julkisen sfäärin (ja sitä kautta politiikan legitimiteetin) elinehto on riittävä etäisyys eri toimijoiden välillä. Jänniä aikoja.

    • Anu Koivunen 24.3.2017 at 16:43

      Kiitos Jouni! Itsekin pidän tärkeänä eri toimijoiden riittävää etäisyyttä toisistaan ja itse kunkin oman roolin tiedostamista. Kiinnostavaa kyllä, Sipilällä ei vaikuta olevan lainkaan tällaista reflektiota tai ajatusta, että pääministerin asema tuo tietyn vastuun julkisen sfäärin pelisäännöistä.

  2. Tässä kannattaa muistaa aivan keskeinen perusasia: kunnioitus pitää ansaita; sitä ei voi millään muulla tavoin hankkia.

    Jostain kumman syystä mediaväki tuntuu kuitenkin olettavan – ja jopa suorastaan edellyttävän – että kaikki muut tahot automaattisesti aina kunnioittavat mediaa, riippumatta ollenkaan siitä, miten hyvin tai huonosti media työnsä hoitaa.

    Oltakoon presidentti Donald Trumpista muuten mitä mieltä tahansa, niin se on jokaisen riippumattoman mediatutkijan pakko myöntää, että Trump on tehnyt ison palveluksen aloittaessaan tämän korjausliikkeen, jossa mediaväellekin osoitetaan, että ihan mikä tahansa ei kelpaa. Vääristeltyjä tai pahimmassa tapauksessa jopa täysin tuulesta temmattuja ”uutisia” ei pidä hyväksyä vain siksi, että niiden takana on joku iso mediatalo, jota vastaan ”ei voi” ruveta ärhentelemään. Kyllä voi – ainakin mikäli eletään aidossa demokratiassa ja sananvapaudessa.

    Mutta eletäänkö meillä Suomessa?

    • Anu Koivunen 24.3.2017 at 16:45

      Hei, minun on vaikea nähdä Trumpin destruktiivista toimintaa ja systemaattista hämäämistä ja valehtelua korjausliikkeenä, mutta siitä olen samaa mieltä, että luottamus, riippumattomuus tai totuudellisuus eivät ole ilmoitusasioita. Median on ansaittava ne.

      • Kiitos kommentista! Ehkäpä tätä asiaa voisi parhaiten avata pienellä aivojumpalla:

        1. Määrittele ”destruktiivinen toiminta” ja ”systemaattinen hämääminen” (erityisesti tässä tapauksessa).

        2. Selitä, miten tämä eroaa siitä toiminnasta, jota valtamedia itse on harjoittanut.

        Jos näitä seikkoja ihan rehelliseltä pohjalta ja mahdollisimman tiukasti faktoihin nojautuen aletaan miettiä, saattaa lopputulema yllättää aika laillakin. Melko hyviä aineksia näihin pohdintoihin löytyy myös noista myöhemmistä lukijakommenteista.

  3. Mari Mattila 24.3.2017 at 16:16

    Saivatko ne ihmiset, joiden palautetta pääministeri lähetti toimittajalle, jonkinlaiset moittdet myös? ”Poikkeuksellisen aggressiivisesta ja tunteikkaasta” viestinnästä. Koska, jos toimittajia on uskominen, monet pääministerin lähettämistä viesteistä olivat uutisista tuohtuneiden kansalaisten hänelle lähettämiä. Ne pääministerin kaksi viestiä, jotka näin lehdissä, eivät olleet erityisen aggressiivisia, eikä se tunteikkuuskaan nyt kovin poikkeuksellista ollut.

    • Anu Koivunen 27.3.2017 at 11:27

      Hei, kansalaispalautetta ei ole julkaistu eikä pääministerille viestejä lähettäneitä kansalaisia tietenkään ole moitittu. Pääministerin toiminta sen sijaan ansaitsee moitteet: tässä lausumassa JSN oli yksimielinen. Itse ajattelen, että pääministerin pitää ymmärtää oma roolinsa julkisen palvelun median rahoituksesta päättävänä, vastuunsa median riippumattomuudesta ja toimia sen mukaisesti. Yst. terv. Anu

  4. Juha Iisakka 24.3.2017 at 20:04

    Riippumaton media ei tarkoita samaa kuin objektiivinen media. Jokaisella medialla on AINA oma agendansa, jota se ajaa viestinnässään. Hesari ajaa Erkon suvun agendaa, Suomen Kuvalehti Otavan Reenpäiden jne. Kaupallisessa mediassa tietenkin tärkeintä on aina kannattavuus. Eli tilaajien ja mainostajien pitää suostua antamaan rahansa medialle.
    On absurdi vitsi kuvitella, että YLE olisi sen objektiivisempi kuin mikään muukaan media. Jos poliitikot eivät saa vaikuttaa YLEn politiikkaan, niin kuka saa määrittää YLEn politiikan? – Ilmeisesti YLEn toimittajat eli ne jotka sinne ovat suojatyöpaikkaan päässeet suhteilla, itse saavat määrittää millaista poliittista agendaa ajavat.
    YLEn päätoimittaja Jääskeläinen vaikutti uutisten sisältöön ja siitä nousi kauhea mukapöyristyminen. Ilmeisesti missään muussa mediassa päätoimittaja ei siis niin tee?

    YLElle on ihmisten pakko maksaa ja samalla siis YLEn toimittajat saavat itse määrittää, mitä he tekevät rahoilla ilman että kukaan saisi asiaan vaikuttaa?

    On paljon rehellisempää, jos YLEn hallintoneuvosto vaihtaisi YLEn päätoimittajan aina vaalien jälkeen, sellaiseksi henkilöksi, joka vastaisi vaalien tulosta.

    • Anu Koivunen 27.3.2017 at 11:24

      Hei, olen eri mieltä siitä, että journalismi millään yksinkertaisella tavalla olisi palautettavissa rahoittajiensa erityisiin taloudellisiin tai poliittisiin intresseihin. Pääkirjoitukset ja muu mielipidejournalismi on aina paikantunuttta, mutta uutisgenressä on historiallisesti pyritty alan yhteisesti hyväksyttyihin normeihin. Ne ovat ehkä murroksessa, mutta jos jotain JSN vartioi niin juuri kaupallisen/pr-sisällön ja journalistisesti perustellun sisällön suhdetta. Yst. terv. Anu

  5. Ove Stenmark 25.3.2017 at 06:32

    Journalismi ei ole instituutio, JSN ei ole arvovaltainen tuomioistuin, eikä Yle ole riippumaton. Niin kauan kuin journalismin tekijöissä löytyy ideologian ja sosiaalisen konstruktivismin kannattajia, emme saa totuudenmukaisia kuvauksia. Vasemmistolaiset, feministit ja vaikkapa sukupuolisten erojen kieltäjät eivät tee laatumediaa.

    • Anu Koivunen 27.3.2017 at 11:17

      Hei, journalismia tavataan tutkimuksessa ajatella instituutiona, koska sillä ollut läntisissä demokratioissa olennainen, usein lainsäädäntöön rooli vallan vahtikoirana. Instituutio, jolla historiaa – enemmän ja vähemmän kunniakasta – toimintakulttuureja ja itsesäätelyä. Ja JSN ei todellakaan ole tuomioistuin vaan alan itsesäätelyelin, joka elää ajassa. Sen jäsenet sitoutuneita tuohon itsesäätelyyn – saa nähdä onko muutoksessa. Yst. terv. Anu

      • Tästä usein viljellystä ”lehdistö toimii vallan vahtikoirana” -fraasistahan on viime aikoina ruvettu sanomaan, että lehdistö tosiaankin toimii vallan vahtikoirana, muttei enää sillä tavalla kuin tuossa lauseessa alun perin on tarkoitettu.

        Enää ei kyse ole niinkään siitä, että lehdistö vahtisi vallanpitäjiä ja suojelisi tavallista kansaa vallanpitäjien kyseenalaisilta touhuilta, vaan homma on kääntynyt enemmänkin niin päin, että lehdistö vahtii tavallista kansaa, jottei se vain pääsisi millään tavoin vaarantamaan vallanpitäjien valta-asemaa.

        Viime vuonna ilmestyneessä Emilia Kukkalan ja Pontus Purokurun kirjassa tämä tuodaan esiin jo teoksen nimessä: ”Luokkavallan vahtikoirat – miten suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä pysymään eliittinä” (Into Kustannus Oy, 2016).

  6. Varsinaiseen pääasiaan palatakseni voisin todeta, että tämä tapaus on oikeastaan hyvinkin kuvaava. Ehkä se tosiaan murtaa ”maan tapaa” jonkin verran, mutta vieläkin suurempi merkitys lienee sillä, että se ylipäätään tuo tätä ”maan tapaa” esiin.

    Kaikkihan eivät tähän asti ole edes huomanneet tuollaisen ”maan tavan” olemassaoloa, ainakaan tiedotusvälineiden osalta.

    Poliitikkojen kohdalla tilanne on ollut selvempi. Jo kymmeniä vuosia on jokainen asioita seuraava kansalainen tiennyt, että politiikkaa tehdään kahdella eri tasolla: juhlapuheiden ja vaalilupausten tasolla sekä käytännön tasolla. Tähän kaksijakoisuuteen kuuluu, että se mitä puheissa luvataan, ei käytännössä aina toteudukaan – eikä sitä välttämättä edes yritetäkään tosissaan toteuttaa. (Ääritapauksissa voi sattua jopa niin, että käytännön tasolla toimitaan juuri päinvastoin kuin mitä on vaalipuheissa luvattu.)

    Noh, nyt on saatu osoitus siitä, että mediaväki on omaksunut vastaavanlaiset kaksoisstandardit. Heillä juhlapuhetasoa edustaa esimerkiksi tuo Anun mainitsema maaliskuussa 2016 esitetty julkilausuma, jossa valtamedia kehui omaa luotettavuuttaan ja vakuutti sitoutumistaan Julkisen sanan neuvostoon sekä Journalistin ohjeisiin, minkä sitten korostettiin olevan tae korkeasta journalistisesta ja eettisestä tasosta.

    Mutta sitten kun paljastui, että näitä ohjeita onkin käytännössä rikottu, nousee heti melkoinen poru ja kapinahenki. Annetaan ymmärtää, että eipä tuolla JSN:n päätöksellä niin suurta väliä ole, vaan he ovat ihan väärässä…

    Jotta se siitä sitoutumisesta, etiikasta ja periaatteiden kirkkaudesta – siis käytännössä.

    • Anu Koivunen 27.3.2017 at 11:31

      Hei,
      Se että JSN-päätöksestä keskustellaan kertoo median ja politiikan suhteiden murroksesta: sekä politiikan toimintatavat ja viestintäkulttuurit että median työkulttuurit ja yleisösuhteet ovat muuttumassa. Näen tässä kaikessa paljon muutosta ja epävarmuutta. Vaikka virheitä ja epäviisasta toimintaa, en tunnista tietoista pahaa tahtoa toimijoissa. Yst. terv. Anu

      • Varmasti aika pitkälti näin, sitä en yhtään epäile.

        Tosin tällaisia neutraalilta kuulostavia ilmauksia kuten ”politiikan toimintatavat” tai ”median työkulttuurit” olisi joskus hyvä perata auki vähän tarkemmin. Niiden sisään kun on aika helppo piilottaa kaikenlaista vähemmän korrektia ainestakin.

        Esimerkiksi lähdekritiikin ohittamista ei koskaan pitäisi hyväksyä vetoamalla siihen, että työkulttuurit nyt vain ovat hiukan muuttuneet…

        Silti tämäntyyppinen toiminta on viime vuosina harmillisesti yleistynyt. Esimerkiksi yritystiedotteita ja lobbausjärjestöjen papereita julkaistaan jopa laatulehdissä ihan surutta miltei sellaisenaan, ilman sen kummempaa kritiikkiä tai toimituksellista harkintaa. (Joskus ”toimitukselliseksi harkinnaksi” katsotaan riittävän se, että toimittaja itse edustaa samaa ideologiaa, jolloin paperi automaattisesti päästetään läpi.)

        Vaikka kyse ei olisikaan ”pahasta tahdosta”, voi asia silti olla yleisön – siis asiakkaiden – kannalta hyvin kiusallinen. Pahimmillaan mediassa julkaistu väärä tieto voi aiheuttaa hyvinkin suurta vahinkoa, olipa tämä väärä uutinen sitten laskettu liikkeelle tietoisesti tai pelkän ajattelemattomuuden seurauksena.

  7. Olen seurannut alusta saakka tavallisena lukijana tätä tapausta ”jälkipyykkiin” saakka. Muutama kommentti tähän keitokseen.

    Yle sai vapauttavan päätöksen Terrafame-uutisesta sen perusteella, että toimittaja oli uutisen yhteydessä siteerannut Sipilän Kansan Uutisissa aikaisemmin julkaistua kommenttia. Ylen mielestä uutinen ei siis ollut Sipilän kannalta niin merkittävä, että hänen omaa kommenttia ei enää tarvinnut odottaa. Jos toimittaja olisi odottanut muutaman tunnin, olisimme säästyneet aika monelta harmilta, niin Sipilä kuin Ylen päätoimittaja ja muutamat toimittajat.

    Suomen Kuvalehti sai huomautuksen julkaistessaan verkkolehdessä jutun, jonka taustana oli muutaman Ylen toimittajan erimielisyys päätoimittajansa kanssa. Juttu oli tehty yöllä ja siinä kritisoitiin voimakkaasti päätoimittaja Jääskeläistä. JSN:n mielestä juttuun olisi pitänyt saada Jääskeläisen kommentti.

    Mikä molempia juttuja yhdistää? Kova kiire jutun julkaisemiseksi. Eikö median oma toiminta lietsonut osaltaan tätä ”sananvapaustaistelua”, joka levisi aika nopeasti myös ulkomaisiin lehtiin.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*