Narratiivinen käännekin on narratiivi

Narratiivit kiinnostivat jo antiikin ajattelijoita, mutta silloin ei puhuttu vielä narratiivisesta käänteestä. Kuva: Wikimedia Commons

Kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa, kuten muillakin tieteenaloilla, puhutaan käänteistä. Viimeisten vuosikymmenten aikana on nähty esimerkiksi kielellinen käänne, konstruktivistinen käänne, ideationaalinen käänne, praktinen käänne ja diskursiivinen käänne.

Historioitsijat luovat sukupolvia, kansainvälisen politiikan tutkijat käänteitä. Beat-sukupolvesta on vitsailtu, että kolme kirjailijaa ei tee vielä sukupolvea. Samaa voisi sanoa monista kansainvälisen politiikan käänteistä. Niissä saattaa olla mukana vain kourallinen tutkijoita.

Siitä huolimatta käänteitä tehtaillaan kaiken aikaa. Mistä niissä sitten on kysymys?

Käsittelen lähemmin kansainvälisten suhteiden narratiivista käännettä, josta on puhuttu jo vuosia. Lähemmin tarkasteltuna narratiivinen käänne sisältää neljä eri lähestymistapaa kansainvälisiin suhteisiin.

Oman äänen löytäminen

Ensimmäisenä ovat omaelämäkerralliset narratiivit. Tämä lähestymistapa painottaa ”oman äänen” tärkeyttä. Ääni voi kuulua joko tutkimuskohteelle tai tutkijalle – tai molemmille. Erityisesti vähemmistöille ja niille ryhmille, joiden ääni ei ole perinteisesti kuulunut valtavirtaisessa tutkimuksessa, halutaan antaa ääni.

Narratiivin kertoja voi olla lapsisotilas, afroamerikkalainen aktivisti tai köyhä maanviljelijä. Myös he ovat kansainvälisten suhteiden toimijoita siinä missä valtiot ja kansainväliset järjestötkin.

Catharine MacKinnon on kritisoinut lähestymistapaa siitä, että se tavoitteensa vastaisesti entisestään marginalisoi niitä ryhmiä, joiden narratiiveja kerätään moniäänisyyden nimissä.

MacKinnonin mukaan vallitsevien toimijoiden tarinoita ei kutsuta narratiiveiksi. Niistä on tullut sosiaalista todellisuutta. Afrikkalaisella maanviljelijällä on narratiivi omasta elämästään ja washingtonilaisen ajatushautomon johtajalla puolestaan todellisuutta edustava näkemys Yhdysvaltojen tulevaisuudesta. Inklusiivinen lähestymistapa johtaakin vallitsevan valta-aseman vahvistumiseen.

Toinen omaelämäkerrallisen narratiivinen traditio liittyy tutkijan oman äänen löytämiseen. Tässä traditiossa lähtökohtana on, että perinteisesti kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa on pyritty hiljentämään tutkijan oma ääni, mikä on ongelmallista.

Tutkijan kokemukset ja tausta vaikuttavat kuitenkin olennaisella tavalla tutkimuksen syntyyn ja sisältöön. Omaelämänkerrallinen kirjoittaminen – heittäytyminen aiheeseen koko persoonalla – voi avata aihetta aivan uudella tavalla.

Tieteissä on aktiivisesti pyritty ottamaan etäisyyttä omaan tutkimukseen. Kirjoitetaan siitä, mitä tämä tutkimus osoittaa, eikä siitä, mitä minä tutkijana osoitan. Omaelämäkerrallinen lähestymistapa narratiiveihin pyrkii eroon tästä.

Todellisuus on narratiivia

Toinen lähestymistapa narratiiveihin lähtee siitä, että hahmotamme todellisuutta narratiivien kautta. Ihmismieli tekee kaoottista todellisuutta ymmärrettäväksi kertomalla siitä tarinoita, jotka rakentuvat juoneen sopivista tapahtumista.

Olennaisinta on, että narratiivit eivät ole tietoista strategisointia tai oman äänen tuomista esiin vaan tapamme elää. Yksilöiden ja yhteisöjen identiteetit rakentuvat narratiivien varaan.

Kansainvälisten suhteiden tutkijan tehtävänä on tällöin osoittaa, millaisten diskursiivisten rakenteiden varassa valtioidentiteetit ja suurvaltaoletukset roikkuvat, ja kuinka niitä horjutetaan.

Kysymys ei ole siitä, miksi valtioilla on narratiiveja, vaan siitä, miten ne toimivat ja minkälaisia vaikutuksia niillä on kansainvälisessä järjestelmässä. Narratiivit aloittavat sotia, mutta ne luovat myös toimivat puitteet kansainväliselle yhteistyölle.

Siksi kansainvälisten suhteiden tutkimuksen tulisi ottaa narratiivit tosissaan.

Narratiivi on strategiaa

Narratiivinen käänne kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa viittaa myös siihen, että poliittiset toimijat tietoisesti luovat valta-asemaansa tai päämääriä edistäviä narratiiveja. Tutkijat puhuvat mobilisoivista narratiiveista tai tapahtumien poliittisesta manipuloinnista ja strategisesta kehystämisestä.

Poliitikot ovat tällöin niin sanottuja narratiiviyrittäjiä (narrative entrepreneurs), joiden tarkoituksena on kääntää julkinen keskustelu ajamansa uudistuksen taakse. Tutkijan tehtävänä on osoittaa, millä tavalla esimerkiksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa luodaan uhkakuvia tai minkälaisia narratiiveja löytyy Euroopan unionin ulkosuhteissa.

Tämä on tärkeä tehtävä.

Poliittiset toimijat ovat yhä taitavampia narratiiviyrittäjiä, joten strategisesti suunniteltujen narratiivien tekeminen näkyväksi on todellinen vastavoima hegemoniselle valtapolitiikalle.

Jos edellinen lähestymistapa lähtee siitä, että emme voi elää ilman narratiiveja, tässä lähestymistavassa olemme niiden uhreja.

Narratiivi on myös metodi

Neljäs tapa hahmottaa narratiivi kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa on käsitellä sitä tutkimusmetodina. Pääpaino on tällä kertaa narratiivin rakenteissa paremminkin kuin käyttövoimassa.

Tutkijat ovat kiinnostuneita siitä, mikä narratiivi lopulta on. Jos narratiivi on sama asia kuin tarina tai diskurssi, miksi edes käyttää koko termiä?

Narratiivi on toisin sanoen tulkintaväline, joka koostuu tietyistä rakenteista. Narratiivilla on tietyt kriteerit. Yksinkertaisimmillaan narratiivista puhutaan silloin, kun tekstistä on löydettävissä alku, keskiosa ja loppu.

Voidaan puhua myös tapahtumien juonellistamisesta, ketjuttamisesta tai arvottamisesta. Narratiivi antaa työkalun tekstin rakenteiden avaamiseen ja analysoimiseen.

Lopuksi

Kansainvälisten suhteiden tutkimuksen kentän hahmottaminen eri käänteiden kautta parhaimmillaan selkeyttää vaikeasti hallittavaa artikkeleiden ja akateemisten puheenvuorojen sekamelskaa.

Se on myös tapa luoda tai vahvistaa alan hallitsevia rakenteita ja toimijoita esittämällä joidenkin tutkijoiden ja julkaisujen artikkelit käänteentekevinä. Käänteet sattuvat tapahtumaan aina samoissa julkaisuissa.

Voikin sanoa, että narratiivinen käänne on jo itsessään narratiivi.

Sen voi nähdä osana laajempaa tarinaa kansainvälisten suhteiden tutkimuksen kentästä. Se on myös yksi tulkintamalli kaoottisesta akateemisesta todellisuudesta. Tämän lisäksi termiä voi käyttää strategisesti oman tutkimuksen kehystämiseen tieteenalan keskiöön.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*