Onko Erdoğan uudenlainen johtaja Turkissa?

Vielä muutama vuosi sitten Turkin pääministeri oli suosionsa huipulla myös länsimaisessa mediassa.

Turkin vastavalitun presidentin ja pitkäaikaisen pääministerin Recep Tayyip Erdoğanin julkisuuskuva kotona ja maailmalla on romahtanut harvinaisen nopeasti. Vain alle kolme vuotta sitten arvovaltainen Time-lehti nosti Turkin pääministerin kanteensa ja ylisti hänen taloudellisia ja poliittisia saavutuksiaan.

Tänä päivänä Erdoğania verrataan epäsuotuisasti Venäjän itsevaltaiseen Vladimir Putiniin ja häntä kuvaaville pilapiirroksille nauretaan ympäri maailmaa. Syitä Erdoğanin epäsuosioon on useita: toisinajattelijoiden vaientaminen, korruptioskandaalit, julkisen rahan holtiton käyttö ja uskonnon tuominen takaisin julkiseen tilaan.

Monet Erdoğanin kriitikoista pitävät häntä poikkeuksellisen itsevaltaisena johtajana. Mutta onko hänen johtajuustyylissään jotain uutta? Kaikkina valtakausina Turkin toisinajattelijat ovat saaneet vastaansa valtion väkivaltakoneiston. Mustalla listalla ovat olleet niin vasemmistolaiset, uskonnolliset toimijat, kurdimieliset kuin muutkin poliittiset aktivistit. Tässä mielessä kysymystä pitäisi pohtia laajemmin kuin valtapuolue AKP:n tai Erdoğanin erityisominaisuutena.

Erdoğanin johtajuustyyli pitäisikin nähdä ennen kaikkea jatkumona Turkin autoritaarisen johtajuuden perinteelle, joka on siirtynyt johtajalta toiselle puoluetaustasta riippumatta. Miksi Erdoğanin valtakausi sitten näyttää uudenlaiselta ja poikkeukselliselta?

Ensinnäkin sen poliittinen sisältö eroaa aikaisempien johtajien valtakausista suhteessa uskontoon. Perinteisesti jyrkän maallinen julkinen tila on avattu uskonnollisille symboleille ja toimille. Erdoğanin valtakauden aikana uskonnolliset toimijat ovat saaneet huomattavaa yhteiskunnallista jalansijaa, mikä näkyy paitsi katukuvassa myös ihmisten asenteissa ja arjessa.

Uskonnolliset toimijat eivät ole enää toisinajattelijoita. Erdoğanin kannatus onkin laajaa juuri vakaumuksellisten muslimien keskuudessa. Entisen maallisen eliitin silmissä Turkissa eletään pitkittynyttä karnevaaliaikaa, jossa vakiintunut valta-asetelma kääntyy ylösalaisin. Toisinajattelijoiden jahti jatkuu, mutta kohde muuttuu.

Toiseksi Erdoğan on onnistunut rajoittamaan armeijan valta-asemaa, joka juontaa juurensa aina Osmanien valtakunnan ajoille. Armeijan poliittista valtaa on vähennetty koko 2000-luvun ajan, mikä on ollut sinänsä tervetullut kehityslinja länsimaisten tarkkailijoiden ja maan liberaalin eliitin silmissä. Armeijan aseman heikentyminen ei ole kuitenkaan johtanut parlamentaarisempaan poliittiseen järjestelmään.

Erdoğan pyrkii täyttämään armeijan jättämän poliittisen roolin vahvalla presidentti-instituutiolla – siis keskittämään vallan yhä enemmän omiin käsiinsä. Autoritaarinen poliittinen kulttuuri pysyy, valta vain siirtyy eri käsiin.

Kolmanneksi Erdoğanin nostattamat korkeat odotukset demokraattisemmasta ja vapaammasta Turkista ovat johtaneet kovaan pettymykseen. Monet Turkin liberaalit seisoivat Erdoğanin takana koko 2000-luvun uskoen, että hän vie maata eurooppalaisempaan suuntaan.

Viimeistään viime kesän protestiaallon väkivaltainen tukahduttaminen näytti, ettei Erdoğan ole retoriikastaan huolimatta sitoutunut demokratiaan muutoin kuin vaalien osalta. Hänen johtajuustyylinsä näyttäytyi uudelta lähinnä suhteessa korkeisiin odotuksiin. Todellisuudessa se edusti samanlaista autoritaarista johtajuutta, jota Turkissa on nähty läpi tasavallan historian.

Tilanne näyttää uudenlaiselta myös siksi, että Turkin yhteiskunta on muuttunut. Yksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita, kansalaisaktivismi, on lisääntynyt. Tässä mielessä on väärin väittää, että Turkista olisi tullut epädemokraattisempi viime vuosina. Demokraattinen osallistuminen on lisääntynyt, mutta Turkin hallinto on pysynyt autoritaarisena.

Demokratia ei tarkoita pelkkiä vaaliuurnia vaan ennen kaikkea jatkuvaa yhteiskunnallista osallistumista. Viime kesän laajat protestit Turkissa olivat osoitus ihmisten tarpeesta ja halusta vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin. Lisääntyneen kansalaisaktivismin ansiosta tiedämme entistä paremmin ja nopeammin Erdoğanin mahdollisista väärinkäytöksistä sosiaalisen ja perinteisenkin median kautta.

Ehkä Erdoğanin tähti on hiipunut niin nopeasti juuri tästä syystä. Hänen pitkään peräänkuuluttamansa demokratia on muuttanut Turkin yhteiskuntaa, mutta ei sen hallintoa.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*