Onko tutkijoilla mitään kosketusta todellisuuteen?

Kalervo Sallamaan mukaan jokaisen yhteiskuntatieteilijän pitäisi olla ennen tohtorintutkintoa pari vuotta lattiatason työssä esimerkiksi jossain teollisuuslaitoksessa. Kuvassa työläisiä Ahlströmin Karhulan lasitehtaalla, missä kirjoittajan isoisä teki elämäntyönsä. (Kuva: Karhulan Teollisuuspuistoyhdistys)

Ajatus siitä, että tutkijat eivät tee ”oikeaa” työtä, perustuu harhaluuloon rinnakkaisten todellisuuksien olemassaolosta. Elämme samassa todellisuudessa, vaikka tulkitsemme sitä eri lähtökohdista.

Kalervo Sallamaa kritisoi Helsingin Sanomissa (10.12.) yhteiskuntatutkijoiden esittämiä tulkintoja, jotka eivät hänen mielestään heijastele aikalaisten kokemuksia. Sallamaa myös kehottaa tutkijoita tekemään oikeita ”lattiatason” töitä ennen tohtorintutkintoa, koska muuten heiltä jää puuttumaan kosketus todellisuuteen.

Sallamaa on oikeassa, että kaikki yhteiskuntatiede on tutkijasidonnaista. Tutkimuksen piirissä tästä puhutaan positionaalisuutena – asemoitumisena – ja siitä johtuvina ennakko-olettamuksina.

Kaikilla meillä on ennakko-oletuksia

Ennakko-olettamuksiin vaikuttavat tutkijan omaksumat teoreettiset ja metodologiset lähestymistavat. Niihin vaikuttavat myös hänen sukupuolensa, etninen taustansa, sosiaalinen ja taloudellinen asemansa ja katsomukselliset arvonsa. Myös tutkijan suhde tutkittavaan ilmiöön ja ihmisiin vaikuttaa siihen, mitä hän havainnoi ja tulkitsee.

Lapsemme käyvät samoja päiväkoteja ja leikkivät samoissa puistoissa.

Yhteiskuntatutkijoina pyrimme ymmärtämään sitä, miten maailma toimii. Samalla kuitenkin elämme tässä maailmassa.

Onkin perusteetonta väittää, että tutkijoilla ei olisi kosketusta todellisuuteen. Vaikka työskentelemme yliopistolla, olemme samojen peruskoulujen kasvattamia ja samojen jääkiekkojoukkueiden faneja.

Lapsemme käyvät samoja päiväkoteja ja leikkivät samoissa puistoissa. Pienten lasten vanhempina pyörimme samassa ruuhkavuosien rumbassa kuin ne, jotka työskentelevät Sallamaan mainitsemissa teollisuuslaitoksissa.

Rahoituksen loputtua asioimme samoissa työvoimatoimistoissa. Ostoksemme teemme samoissa lähikaupoissa tai Prismoissa. Ja useimpien meidän vanhempamme, sisaruksemme, ystävämme tai läheiset naapurimme ovat jotain aivan muuta kuin tutkijoita.

Kaikki tämä ei tietenkään poista sitä, että tutkijalla on tietynlainen käsitys siitä, minkälainen yhteiskunnallinen todellisuus on. Kaikki näkevät maailman jostakin näkökulmasta käsin – myös Sallamaa.

Hänen henkilökohtainen kokemuksensa evakkojen asuttamisesta, joka eroaa joidenkin tutkijoiden esittämistä tulkinnoista, on epäilemättä tosi. Mutta se on vain yksi kokemus.

Myös tutkija tekee oikeaa työtä

Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen erityisarvo on siinä, että tutkija, laajasti erilaisia aineistoja käyttäen, luo mahdollisimman moniulotteisen ja perustellun tulkinnan tutkimastaan ilmiöstä. Samaan aikaan hän suhteuttaa sen aiempiin tulkintoihin, joita samasta ilmiöstä tehty. Uusi tutkimus voi kumota aiemmissa tutkimuksissa esitettyjä käsityksiä tai täydentää monimutkaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä syntyvää kuvaa.

Kriittisen refleksiivisyyden harjoittelu on tärkeä osa tutkijan koulutusta.

Hyvä yhteiskuntatieteellinen tutkimus tekee mahdollisimman avoimesti selkoa niistä ennakko-olettamuksista, jotka tutkimukseen vaikuttavat. Monissa humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä laadun arviointi perustuu osaltaan siihen, kuinka kypsästi tutkija osaa reflektoida omaa asemoitumistaan ja sen vaikutuksia hänen tulkintoihinsa. Kriittisen refleksiivisyyden harjoittelu on tärkeä osa tutkijan koulutusta.

Tohtorin tai dosentin arvon saavuttaneilla näiden taitojen harjaannuttaminen on edellyttänyt vuosien omistautunutta puurtamista. Se on kovaa ja ihan oikeaa työtä.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*