Planeettapolitiikka

Lukuaika: 4 min. 

Kansainvälisten suhteiden tieteenalan uutena avauksena ja poikkitieteellisenä lähestymistapana planeettapolitiikka lupaa paljon. Se vastaa myös tieteenalan pitkäaikaiseen uudistustarpeeseen.

Tieteenalan huono tila

Kansainvälisten suhteiden tieteenalan epäonnistuminen nousee esiin tietyin väliajoin. Esimerkiksi tämä vuosituhat alkoi tieteenalan älyllisen epäonnistumisen esiintuomisella, jota seurasi tieteenalan teoriatyöhön ja sen huonoon tilaan keskittyvä foorumi.

Usein kansainvälisten suhteiden epäonnistumisella viitataan tieteenalan yksisuuntaiseen yhteyteen muiden tieteenalojen kanssa. Kansainvälisten suhteiden tutkimus lainaa muilta tieteenaloilta, mutta muut tieteenalat eivät tunnu olevan kiinnostuneita kansainvälisten suhteiden ideoista.

Yhdeksi syyksi on ajateltu sitä, että tieteenala on edelleen valtio-opin varjossa. Justin Rosenbergin mukaan kansainväliset suhteet ei ole tieteenalana kyennyt kehittämään omaa ”isoa ideaansa”. Tällä tarkoitetaan sellaista ideaa tai käsitettä, joka keskittyy johonkin sosiaalisen maailman perustavaan ulottuvuuteen, jonka kautta tieteenala määrittää itsensä. Maantieteessä se on tila, historiassa se on aika ja sosiologiassa se on sosiaalisten suhteiden rakenteet.

Rosenbergin oma ehdotus tieteenalan isoksi ideaksi on lupaava, mutta se on herättänyt myös kritiikkiä, oli se oikeutettua tai ei. Jo esitettyjen ongelmien lisäksi Rosenbergin ehdotus kärsii siitä, että se vahvistaa tieteenalojen jakoa ja katsoo ajassa vain taaksepäin, ei tulevaisuuteen eikä täysin edes nykyisyyteen. Täten se jättää huomioimatta aikamme merkittävimmän ”yksityiskohdan”: antroposeeniksi tai kapitaloseeniksi kutsutun aikakauden.

Antroposeeni

Ihmisperäinen vallankäyttö on saavuttanut sellaisen mittakaavan, että se oikeuttaa uuden geologisen aikakauden nimeämisen. Nimeksi on ehdotettu antroposeenia, ihmisen aikaa.

Aikakaudella on muitakin nimiä. Esimerkiksi kapitaloseeni korostaa tiettyjen ihmisperäisten käytäntöjen merkitystä syinä planeettamme nykytilaan.

Ihmisperäinen vallankäyttö on saavuttanut sellaisen mittakaavan, että se oikeuttaa uuden geologisen aikakauden nimeämisen.

Yksi erittäin merkittävä seuraus antroposeenin tai kapitaloseenin tunnistamisesta on se, että modernin ajattelun yhden peruskiven puolustaminen hankaloituu, ellei jopa muutu mahdottomaksi. Ihmisen ja luonnon erottaminen toisistaan ei tunnu olevan enää järkevaa.

Antroposeeni tai kapitaloseeni haastaa vanhoja tapoja ajatella ihmisyhteisöjä ja vaatii miettimään uusiksi niiden välisiä suhteita sekä ihmisen suhdetta ei-ihmiseen.

Planeettapolitiikka on juuri tällainen uusi tapa ajatella.

Planeettapolitiikka

Planeettapolitiikka esiteltiin kansainvälisten suhteiden alalla Planeettapolitiikan manifestissa. Myös sen mukaan tieteenala on epäonnistunut ja tarvitsee uudistumista. Manifesti korostaa, että tieteenalamme lähtökohta on valtioiden suhteet anarkiassa, ei ihmisten vuorovaikutus biosfäärin kanssa.

Manifestin mukaan tieteenalamme keskiössä pitäisi olla planeetallamme olevien eri maailmojen ja niissä elävien eri lajien hyvinvointi. Ihmisyhteisöt eivät unohdu planeettapolitiikassa, vaan ne nimenomaan toteuttavat planeettapolitiikkaa, joka voi olla hyödyllistä tai haitallista muulle elämälle.

Manifestin mukaan tieteenalamme keskiössä pitäisi olla planeetallamme olevien eri maailmojen ja niissä elävien eri lajien hyvinvointi.

Manifestin yksi tarkoitus on päästä eroon ihmiskeskeisyydestä ja antaa ääni muulle elämälle. Sen toinen tarkoitus on kaiken muun elämän hyvinvoinnin edistäminen. Jaloista ajatuksista huolimatta molemmat tavoitteet ovat ongelmallisia.

Biopolitiikka, elämän ja kuoleman politiikka, käsittää kaiken elämän ja tähtää oikeutetusti eräiden elinlajien kuolemaan (esimerkiksi virukset).

Äänen antaminen muille lajeille ei poista ihmiskeskeisyyttä. Ihmiset, omilla ehdoillaan, antavat äänen muille. Me säilymme myös ”kuuntelijoina” ja tulkitsemme kuulemaamme aina omista, ihmisperäisistä lähtökohdistamme.

Toisaalta planeettapolitiikan idea on erittäin lupaava. Manifestin käsitystä pitää hioa ja esimerkiksi laajentaa kattamaan ihmisperäinen vuorovaikutus planeettamme kaikkien kehien, ei vain manifestin korostaman elinkehän, kanssa.

Planeettapolitiikka tulee ymmärtää niin, että se käsittää biosfäärin lisäksi myös planeettamme muut sfäärit (ilma-, kivi- ja vesikehät) sekä planeetan itsessään. Tällöin keskiöön nousee se ihmisperäinen politiikka, joka koskee maapalloa ja jonka kautta maapalloa hallitaan. Planeettapoliittisen suoran ja epäsuoran vallankäytön kohteena on maapallo.

Keskiöön nousee se ihmisperäinen politiikka, joka koskee maapalloa ja jonka kautta maapalloa hallitaan.

Tärkeää on myös erottaa negatiivinen planeettapolitiikka positiivisesta.

Ihmisperäinen ilmastonmuutos ja siihen johtaneet syyt ovat esimerkkejä negatiivisesta planeettapolitiikasta. Toimemme eivät ehkä ole tietoisesti pyrkineet aiheuttamaan ilmastonmuutosta, mutta olemme siitä huolimatta harjoittaneet vähintäänkin satoja vuosia vallankäyttöä, jonka kohteena on ollut planeettamme ja sen eri kehät. Ilmastonmuutos on seurausta tuosta tuhoisasta vallankäytöstä.

Positiivisen planeettapolitiikan esimerkki on vallankäyttö, joka tähtää ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Positiivinen planeettapolitiikka pyrkii tietoisesti parantamaan elinolosuhteita maapallolle muun muassa pysäyttämällä ihmisperäisen ilmastonmuutoksen.

Vastaus tieteenalan uudistumistarpeeseen?

Planeettapolitiikassa on vielä hiomista, mutta se on herättänyt merkittävää kiinnostusta kansainvälisten suhteiden tieteenalalla. Potentiaalisesti se voisi olla sellainen iso idea, jota Rosenberg peräänkuuluttaa ja josta muut tieteenalat ovat kiinnostuneita.

Planeettapolitiikan keskiössä on antroposeeni tai kapitaloseeni, joka on useiden eri tieteenalojen kannalta kiinnostavaa ja oleellista.

Samoin planeettapolitiikka ainakin pyrkii hälventämään voimakasta erottelua ihmisen ja luonnon välillä nähden näiden kahden olevan punoutuneita toisiinsa.

Toisaalta planeettapolitiikka saattaa haastaa koko tieteenalajaon näiden kahden keskeisen lähtökohtansa kautta.

Planeettapolitiikka on lähtökohtaisesti perinteiset tieteenrajat ylittävä ja niitä yhdistävä.

Siinä missä Rosenbergin ehdotus alleviivaa kansainvälisiä suhteita muista erillisenä tieteenalana, jonka pitäisi löytää omaa identiteettiään vahvistava iso idea, planeettapolitiikka saattaakin johtaa tieteenalajaottelun vähenemiseen. Planeettapolitiikka on lähtökohtaisesti perinteiset tieteenrajat ylittävä ja niitä yhdistävä.

Jotta voisimme ymmärtää ihmisperäistä vallankäyttöä, sen monimuotoisuutta ja moninaisia seurauksia planeettaamme ja sen kehiä kohtaan, meidän on kiedottava yhteen useita eri tieteenaloja, ylitettävä perinteiset rajat tai jopa unohdettava ne.

Unohtamatta kansainvälisten suhteiden perinteisiä osaamis- ja vahvuusalueita tarvitsemme antroposeenin tai kapitaloseenin aikana tieteenalojen fuusioitumista ja synteesiä. Vain tällä tavalla voimme saada kattavamman käsityksen ja löytää uusia ajattelutapoja ihmisperäisen elämän ja planeettamme muiden kehien välisiin suhteisiin. Planeettapolitiikka on erittäin lupaava tutkimusohjelma tässä mielessä.

PhD Hannes Peltonen on kansainvälisen politiikan yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*