Politiikasta.fi-raati: Pakolaisuus

Politiikasta.fi kysyy, tutkijat vastaavat

Pakolaispolitiikasta on tullut kuuma keskustelunaihe EU-maissa tämän vuoden aikana. Pakolaisten määrä maailmassa on kasvanut viimeisten vuosien aikana huolestuttavasti ja vuoden 2014 lopussa määrä lähestyi jo 60 miljoonan ihmisen rajaa.

Määrä on suurin YK:n tilastohistoriassa ja kasvaa koko ajan. Pakolaismäärien kasvu on näkynyt Euroopassa eritoten eteläisillä raja-alueilla ja Välimerellä, jossa salakuljettajien veneissä pakomatkalle lähteneitä on kuollut pelkästään tänä vuonna jo yli 2 000.

Ei ole yhdentekevää, millaisilla käsitteillä pakolaisuus- ja maahanmuuttokeskustelua käydään. Käsitteistä käydään jatkuvaa kamppailua myös kansainvälisissä medioissa. Pakolaispolitiikka ja pakolaiskeskustelu alkavat olla vakiintuneita termejä. Tällöin kohteena on kuitenkin pakolainen, henkilö, eikä itse ilmiö, pakolaisuus.

Politiikasta.fi pyysi toimituksen valitsemilta pakolaisuuden, maahanmuuton ja rajojen parissa työskenteleviltä tutkijoilta kommentteja aiheen ympärillä käytyyn keskusteluun. Raatilaiset saivat valita, vastaavatko he kaikkiin kysymyksiin vai ainoastaan osaan kysymyksistä. Vastaukset kerättiin sähköpostitse 25.8.–28.8.2015 välisenä aikana.

Mitä on pakolaisuus?

Professori Vesa Puuronen, Oulun yliopisto:
”YK:n pakolaissopimuksen mukaan pakolaisella tarkoitetaan henkilöä, ’jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.’ Pakolainen nauttii kansainvälistä suojelua oman kotimaansa ulkopuolella edellä mainituilla perusteilla.”

Vieraileva tutkija Noora Kotilainen, Ulkopoliittinen instituutti:
”Geneven sopimus vuodelta 1951 määrittelee pakolaisuutta ja sen ehtoja. Kaikilla ihmisillä – myös ilman pakolaisstatusta – on oikeus hakea suojaa synnyin- tai asuinmaansa ulkopuolelta, mikäli he kokevat uhkaa ja turvattomuutta. Turvapaikanhakija voi olla pakolainen tai turva- ja oleskelupaikkaa toisesta maasta ilman pakolaisstatusta hakeva. Siirtolainen on ihminen, joka jostain syystä – yleensä vapaaehtoisesti, ilman pakolaisstatusta – muuttaa asumaan toiseen maahan. Täten myös esimerkiksi suomalaiset maastamme toiseen pysyvästi muuttavat ovat siirtolaisia. Maahanmuuttajia ovat kaikki, jotka tulevat maahan joko väliaikaisesti tai lopullisesti, syystä mistä hyvänsä.

Maahanmuuttoon liittyvät käsitteet ja niiden käyttö ovat erittäin poliittisia: käsitteillä luodaan maailmaa ja muokataan suhtautumistamme tähän päivänpolttavaan kysymykseen. Kotimaisessa(kin) nykykeskustelussa pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviä käsitteitä käytetään monenkirjavasti ja sekavasti. Niitä sekoitetaan sekä tietämättömyyden vuoksi että poliittisten päämäärien edistymiseksi. Keväällä Ylen radiouutisissa Välimeren-reitillä hukkuneisiin ihmisiin viitattiin käyttäen jopa termiä ’laiton pakolainen’. Tämä kertoo käsitteiden käytön sekavuudesta ja ainakin toivoakseni enemmänkin räikeästä tietämättömyydestä kuin tahallisuudesta.”

Post-doc-tutkija Jarmila Rajas, Helsingin yliopiston The Centre for Research on Ethnic Relations and Nationalism CEREN:
”Pakolaisuus perustuu pelkoon vainotuksi tulemisesta joko yksilöön tai ryhmäjäsenyyteen liittyvistä syistä (esimerkiksi etnisyys, uskomukset, seksuaalisuus tai poliittiset mielipiteet) ja edellyttää, että pakolaisen kotimaa ei tarjoa hänelle turvaa. Ikä, sukupuoli, uskonto, yhteiskuntaluokka, lukutaito tai koulutus eivät ole perusteita suojan epäämiselle turvapaikanhakijalta. Tällaisia kriteereitä kutsutaan syrjinnäksi. Kun pakolainen saa pysyvän oleskeluluvan tai Suomen kansalaisuuden, hänen oleskelunsa ei ole enää riippuvaista turvan tarpeen jatkumisesta.”

Tohtorikoulutettava Matti Välimäki, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskus:
”Erotuksena vapaaehtoisista muuttajista pakolaisten muuton taustalla katsotaan olevan pakottavat olosuhteet kotimaassa sekä Geneven sopimuksessa mainituin tavoin kaltoin kohdelluksi tulemisen pelkoon perustuva haluttomuus tai kyvyttömyys palata kotimaahan. Tähän viitataan usein termillä forced migration.

Kansainvälisten sopimusten mukaisen pakolaisaseman voivat myöntää YK:n alainen UNHCR tai pakolaissopimuksen allekirjoittaneet valtiot. Varsinaisen pakolaisaseman ohella lukuisilla valtioilla, kuten Suomella, on monia muita kansainväliseen suojeluun pohjautuvia oleskelulupia, joita sovelletaan varsinaista pakolaisasemaa huomattavasti useammin esimerkiksi turvapaikanhakijoihin.

Suomalaisessa ja eurooppalaisessa uutisoinnissa ja kansalaiskeskustelussa pakolaisen käsite sekoittuu usein turvapaikanhakijoiden kanssa tai yleensäkin ihmisten, jotka ovat erilaisista syistä jättäneet kotimaansa. Esimerkiksi parhaillaan Länsi-Balkanilta EU:n alueelle pyrkiviin ihmisiin viitataan usein pakolaisina. Arkijärjellä ajateltuna heistä suuri osa onkin pakenemassa kotimaansa olosuhteita, vaikkeivät he kansainvälisen lain täyttämiä kriteerejä pakolaisuudelle ennen asiansa juridista käsittelyä vielä täyttäisikään. Määrittely on ongelmallista, sillä itsestään selvää ei ole myöskään katsoa heidän olevan turvapaikanhakijoita ennen kuin he ovat turvapaikkahakemuksensa jättäneet.

Eurooppaan Lähi-idästä ja Afrikasta matkaansa tekevistä ihmisistä, joista useimpien tavoitteena on turvapaikkahakemuksen tekeminen EU:n alueella, on myös jossain määrin ongelmallista puhua siirtolaisina. Jos siirtolaisella viitataan yksinkertaisesti henkilöön, joka muuttaa asuinmaansa ulkopuolelle, nämä ihmiset ovat siirtolaisia. Mutta ovatko he myös jotain muuta? Pitäisikö muuton motiivit tai muuttavien ihmisten toimijuus saada sisällytettyä sopivaan määritelmään?

Lukuisat tiedotusvälineet ovat valinneet käytettäväksi termiksi ’pakolaisen’ ’siirtolaisen’ sijaan. Mediakonserni Al-Jazeera teki muutama päivä sitten päätöksen, ettei kutsu EU:hun Välimerellä ja Balkanilla pyrkiviä ihmisiä enää siirtolaisiksi, vaan ainoastaan pakolaisiksi tai ihmisiksi.”

Nuorempi tutkija Talvikki Ahonen, Itä-Suomen yliopisto:
”Erilaisia siirtolaisia kuvaavia käsitteitä on valtavasti ja niitä usein käytetään epäjohdonmukaisesti.  Käsitteet ovat myös leimaavia. Siirtolaisuusterminologia on niin voimakkaasti latautunut, että usein pelkistä käsitteistä voi päätellä, kuinka puhuja asemoi itsensä suhteessa ilmiöön.

On kiinnostavaa, miksi siirtolaisuuskysymykset aiheuttavat niin paljon tunteita ja jopa vihanpurkauksia. Mikä on se asia, joka koetaan uhkaavana? Onko uhka todellinen? Luoko oletus uhasta itse asiassa uhkaa?

Pakolaisuus (oikeudellisena statuksena) on yksi osa laajempaa prosessia, jonka keskellä siirtolainen elää. Monet siirtolaisia kuvaavat termit ilmaisevat oikeastaan välitilaisuutta ja väliaikaisuutta. Paperiton on elämäntilanteessa, joka johtaa lopulta joko viralliseen statukseen maassa tai maasta poistumiseen. Turvapaikanhakija odottaa oikeudellista pakolaisen aseman saamista.

Tuskin moni Suomesta pakolaisen aseman saanutkaan haluaa tulla nähdyksi uudessa yhteiskunnassa ainoastaan pakolaisena, vaan uusi oikeudellinen status on lähinnä tie toisiin sosiaalisiin jäsenyyksiin. Välitiloissa eläminen ja pitkät odotusajat ovat henkisesti erittäin kuormittavia. Leimaavat käsitteet alkavat vähitellen vaikuttaa yksilön identiteettiin ja siihen, kuinka hän hahmottaa paikkansa yhteiskunnassa. Epäselvät statukset ja elämäntilanteet aiheuttavat valumista marginaaleihin ja vaikeuttavat myöhemmin integroitumista yhteiskuntaan.

Muun muassa YK ja Euroopan parlamentti ovat luopuneet käsitteestä ’laiton maahanmuutto’ ja kannustavat korvaamaan sen paperittomalla tai sääntelemättömällä maahanmuutolla. Turvapaikan myöntämiseen tai epäämiseen ei vaikuta se, kuinka (laillisesti vai laittomasti) turvaa hakeva on maahan saapunut, eikä turvapaikan hakeminen koskaan ole laitonta.

Kuitenkin myös muut käsitteet ovat hankalia ja usein moniselitteisiä. Esimerkiksi paperittomuus voi viitata moneen erilaiseen tilaan. Henkilöllä voi olla henkilöllisyystodistus, mutta ei välttämättä tarvittavia dokumentteja maassa oleskeluun. Käsiteviidakko kuvastaa siis sitä oikeudellisten statusten viidakkoa, josta siirtolaiset pyrkivät löytämään itselleen ja perheilleen turvaa ja vakautta.

Valtion kyky seuloa ’oikeasti turvaa tarvitsevat’ ei ole aukoton.  Hyvin toimiva turvapaikkajärjestelmä vaatii kansalaisyhteiskunnan kontrollia ja sitä, että turvaa hakevat ovat perillä omista oikeuksistaan ja erilaisten oleskelulupien saantikriteereistä. Suhtautumisessa tänne tuleviin piilee kolonialistisia piirteitä ja toisaalta myös voimakas auttaja-uhri-asetelma, joka asettaa siirtolaisen ikään kuin toistaitoisen tai infantiilin asemaan.”

Johtaja Tuomas Martikainen, Siirtolaisinstituutti:
”Viralliset pakolaisen määritelmät painottavat henkilöön erilaisista syistä kohdistuvaa vainoa ja siitä johtuvaa suojelun tarvetta. Yksilötasolla tilanne ei silti useinkaan ole täysin yksiselitteinen tai selvä. Esimerkiksi henkilön subjektiivinen kokemus ja ulkopuolisten tekemät arviot eivät välttämättä kohtaa, ja lisäksi pakolaisuuden taustalla voi vaikuttaa muita tekijöitä.

Siirtolaisina, tai kansainvälisinä muuttajina, on perinteisesti pidetty henkilöitä, jotka muuttavat asumaan muuhun kuin lähtömaahansa pidemmäksi aikaa. Tarkat aikarajaukset vaihtelevat, mutta YK:n suositus, johon kansainvälinen tilastointi nojaa, on yli vuoden kestävä asuminen. Vaikka määritelmä kattaa hyvin monien siirtolaisten elämäntilanteen, moni jää sen ulkopuolelle, sillä on kasvavassa määrin tavanomaista, että ihmiset viettävät lyhempiä ja pidempiä ajanjaksoja eri maissa.”

Akatemiatutkija Karina Horsti, Jyväskylän yliopisto:
”Kun kuuntelen syyrialaisten ja eritrealaisten päätöksiä lähteä vaaralliselle matkalle, mieleeni tulee filosofi Hannah Arendtin kirjoitus ’We refugees’. Arendt pakeni holokaustia Yhdysvaltoihin ja kirjoitti pakolaisuudesta vuonna 1943 näin:

’Ennen pakolainen tarkoitti henkilöä, joka haki turvaa poliittisen mielipiteensä takia tai koska oli tehnyt jotakin. Totta, meidän on haettava turvaa, mutta emme ole tehneet mitään sellaista tekoa, minkä vuoksi pitäisi paeta ja valtaosa meistä ei ole edes uneksinut mistään radikaalista mielipiteestä. Meidän myötä käsite ’pakolainen’ on muuttunut. Nyt ’pakolaisia’ ovat kaikki ne meistä, jotka ovat niin epäonnekkaita, että ovat saapuneet uuteen maahan ilman varoja, ja joita pakolaiskomiteoiden täytyy auttaa. Ennen kuin tämä sota alkoi olimme vieläkin herkempiä sille, että meitä kutsutaan pakolaisiksi. Teimme parhaamme todistaaksemme muille ihmisille, että olimme tavallisia siirtolaisia.’”

Millaisia syitä pakolaisuuden taustalla on?

Noora Kotilainen:
”Pakolaisuuden – ja laajemmin maahanmuuton – taustalla on moninaisia syitä. Poliittinen sekasorto, sorto ja vaino ovat juridisesti pakolaisuuden taustasyitä. Usein maastalähdön syinä ovat myös sodat, kriisit, luonnonkatastrofit, ja lähtömaan kehnot ja turvalliseen elämään riittämättömät olosuhteet. Suomi ottaa pakolaisina vastaan myös humanitaarisiin syihin vedoten lähteneitä.

Globaali epätasa-arvoisuus, räikeät elintasoerot ja globaalin etelän monimuotoiset ongelmat, kriisit, sodat ja näköalattomuus ajavat ihmisiä etsimään parempaa elämää toisaalta. Olisikin hyvä muistaa, että ei ole yhtä hyväksyttävää syytä etsiä turvaa, suojelua ja elämisen arvoista elämää. Vaikka pakolaisuuteen liittyy yhteneväisiä syitä ja pakolaisstatukseen tietyt kriteerit, kaikilla tulijoilla on omat henkilökohtaiset syynsä etsiä parempaa ja turvallisempaa elämää. He kaikki ovat yksilöitä, ihmisiä. Jo YK:n ihmisoikeusjulistuksessa todetaan, että kaikilla ihmisyksilöillä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen, ja tämän lisäksi oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa, ja myös oikeus lähteä maasta(nsa). Meillä on myös moraalinen velvollisuus auttaa vähempiosaisia, myös oman maamme ulkopuolella. Tämä tuntuu nykykeskustelussa usein unohtuvan.”

Karina Horsti:
”Muuttoliikkeet ovat aina moninaisia, ja yksittäisillä pakolaisilla on useita syitä sille, miksi he lähtevät. Yli 60 prosenttia Eurooppaan tulleista turvapaikanhakijoista tulee Syyriasta, Eritreasta ja Afganistanista, ja he ovat oikeutettuja pakolaisstatukseen. Syyt lähteä näistä maista ovat hyvin tiedossa.”

Jarmila Rajas:
”Evakkoon lähdetään, kun tulevaisuus omassa maassa on käynyt turvattomuuden takia mahdottomaksi. Suurin osa päätyy YK:n pakolaisleireille, joita vaivaa krooninen turvattomuus ja ruokapula. Viisumisäännöt ovat rauhattomilta alueilta tuleville ihmisille tiukkoja. Laittomat reitit parempaan turvaan pääsemiseksi ovat ainoa realistinen mahdollisuus. Suomen turvapaikanhakijoiden määrä ja heistä kansantaloudelle aiheutuva suhteellinen taakka on yksi EU:n pienimpiä.

Mitään tilastollista todistetta siihen, että Suomen sosiaalietuudet houkuttelisivat turvapaikanhakijoita, ei siis ole. On vain hysteeristä retoriikkaa. Suomen pakolaispolitiikka on yksi EU:n tiukimmista.

Turvapaikanhakijoiden joukossa on myös ihmisiä, jotka tulevat turvallisina pidetyistä maista eikä heillä aina ole esittää kriteereitä täyttäviä perusteita suojelun saamiseksi. Ilmeisen perusteettomia turvapaikanhakijoita varten on olemassa nopeutettu prosessi. Turvapaikan epääminen ei kuitenkaan aina tarkoita, ettei ihmisen pelko omasta turvallisuudesta olisi perusteltu. Se, että pakeneva ihminen toivoo elämäntilanteensa paranevan, ei tee hänestä niin kutsuttua elintasopakolaista. Se on yleisinhimillinen päämäärä elämässä. Turvapaikan hakeminen on aina laillista, vaikka maahantulokeino olisi laiton.

Jos ’elintasosurffarilla’ tarkoitetaan kaikkia paremman palkan toivossa Suomeen tulevia, niin kyse lienee köyhyyden ajamina työtä hakemaan tulevista, mikä on kaiken siirtolaisuuden tärkein syy. Jos tähän liitetään laittomasti maassa oleskelu, niin se johtuu viisumipolitiikasta, joka estää toisilta mahdollisuuden tulla laillisesti etsimään työtä Euroopasta. Viisumia ei anneta ihmiselle, jonka voidaan nähdä haluavan muuttaa maahan. Tiettyjen maiden kansalaisia tällaiset motivaatiosyynit eivät koske.

Kuitenkin monien länsimaiden teollisuus ja maatalous pyörivät laittomasti maassa oleskelevien siirtolaisten avulla. Haluttomuus puuttua yritysten rekrytointiin on näiden siirtolaisvirtojen tärkeä syy ja nämä siirtolaiset suuntaavat usein aivan muihin maihin kuin Suomeen. Ennen kiinni jäämistä laittomasti maassa oleskelevan intressissä ei välttämättä ollenkaan ole ilmoittautua turvapaikanhakijaksi, koska sitä kautta saa sormenjäljet systeemiin, lähtölipun ja maahantulokiellon mahdollisesti hyvin lyhyessä ajassa. Muutaman kuukauden sosiaalietuudet eivät korvaa harmaan talouden työpaikkaa tai menetettyä salakuljettajille maksettua summaa.”

Vesa Puuronen:
”Pakolaisuuden määritelmässä on jo mainittu seikat, joiden perusteella ihminen voidaan määritellä pakolaiseksi. Konkreettisia syitä siihen, että ihmisistä tulee pakolaisia, ovat muun muassa sodat, vallankumoukset, vallankaappaukset, diktatorinen hallinto ja valloitukset.

Jos YK:n pakolaissopimuksen määritelmää noudatetaan tiukasti, pakolaisuutta voivat synnyttää vain ihmisten toimet. Luonnononnettomuuksien ja niiden seurausten vuoksi maansa jättävät eivät siten olisi pakolaisia vaan siirtolaisia. YK:n pakolaissopimuksen tarkoittamat pakolaiset lähtevät maastaan pakosta, eivät minkään maan tai alueen taloudellisten etujen houkuttelemina. Siirtolaisiksi sen sijaan ihmiset lähtevät monista syistä, muun muassa etsimään parempaa elämää kotimaansa ulkopuolelta. Näin ovat tehneet suomalaiset ja näin tekevät muidenkin maiden kansalaiset. Kansainvälisten sopimusten nojalla siirtolaisuus eli maastamuutto on sallittua.”

Matti Välimäki:
”Elektronisen tiedonvälityksen kehitys, leviäminen ja halventuminen tukevat pakotettuja muuttoliikkeitä. Sekä maan sisäiset pakolaiset (joita ei tavallisesti lasketa mukaan kansainvälisiin pakolaistilastoihin) että asuinmaansa ulkopuolelle suuntaavat ihmiset saavat tiedotusvälineiden tai epävirallisten verkostojen, kuten verkon keskustelupalstojen, välityksellä tietoa paremmista olosuhteista sekä keinoista ja reiteistä, joita hyödyntämällä on mahdollista paeta tukalia elinoloja.

Olosuhteiltaan turvallisemman asuinpaikan saavuttaneiden henkilöiden yhteydenpito aiemmassa kotimaassa asuviin ja mahdollisesti muuttamista harkitseviin perheenjäseniin ja tuttaviin on myös omiaan mahdollistamaan lisääntyvää muuttoa. Muuttoliikkeiden tutkimuksessa puhutaan ilmiöstä nimellä chain migration. Aikaisemmin muuttaneiden perässä muuttaa tavallisesti myös muita samalta alueelta. On helpompi muuttaa, kun muuttokohteessa on joku, joka tuntee matkanteon haasteet ja matkakohteen tilanteen.”

Tuomas Martikainen:
”Pakolaisuuden taustalla on monia tekijöitä, jotka liittyvät niin sosiaalisiin, taloudellisiin, poliittisiin, sotilaallisiin kuin ympäristökysymyksiin. Esimerkiksi monissa yhteiskunnissa on vähemmistöjä, joihin kohdistuvan hyväksynnän tai syrjinnän aste ja sitä kautta halukkuus lähteä muualle vaihtelee. Samoin mikäli itsensä tai lähiyhteisön elättäminen on käynyt vaikeaksi tai mahdottomaksi esimerkiksi sotilaallisen konfliktin takia, niin kynnys lähteä on pienempi kuin muutoin.”

Mitä keinoja kasvavan pakolaisongelman ratkaisemiseksi sekä pakolaisuuden vähentämiseksi on?

Karina Horsti:
”Ongelma on siinä, minkä Eurooppa määrittelee ongelmaksi. Minusta Euroopan välinpitämättömyys lähialueiden konflikteista ja terrorista, Syyria ja Eritrea ensimmäisinä, on ongelma. Pakolaisten kärsimys Euroopan rajoilla ja puskurivyöhykkeillä Libyassa ja Makedoniassa on ongelma.

Eurooppa voi helpottaa tätä tilannetta lisäämällä humanitaarista apua konfliktialueiden lähellä, avaamalla laillisia matkustusreittejä pakolaisille sekä helpottamalla viisumikäytäntöä esimerkiksi helposti työllistyville ihmisille. Sulkemalla rajoja Eurooppa tukee salakuljetusta hoitavia rikollisia ja ’turvallisuusratkaisuja’ myyviä yrityksiä.

Eurooppa on hoitanut pakolaistilannetta ’hätätilana’ ja ’kriisinä’ paniikinomaisesti jo 20 vuotta, mikä on lisäännyt turvattomuutta ja väkivaltaa rajoilla. Ongelmia voisi ratkaista lähestymällä tilannetta pakolaisten näkökulmasta. Esimerkiksi useammin voisi miettiä, mitä itse tekisi.”

Vesa Puuronen:
”Tulisi puuttua pakolaisuuden syihin, esimerkiksi sotia aiheuttaviin maailmantalouden ja -politiikan rakenteellisiin ongelmiin. Tulisi edistää demokraattisten ja avoimien yhteiskuntien kehkeytymistä siellä, missä kansan enemmistö antaa niille tukensa. Tulisi välttää aseellista demokratian viemistä eri maihin. Tämän hetkiset pakolaisvirrat ovat suurelta osin peräisin maista, joissa on käytetty aseita yritettäessä ratkaista poliittisia ongelmia. YK:n asemaa ja voimavaroja tulisi vahvistaa.”

Noora Kotilainen:
”Konfliktinratkaisu, kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu maailman kriisialueille – joilta juuri nykyhallituksemme on massiivisesti maassamme leikannut – ­­­­olisivat niitä keinoja, joilla pakolaiseksi lähtemisen syihin voitaisiin vaikuttaa kriisiytyneillä lähtöalueilla.

Laajemmin ajateltuna pyrkimys kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa on paras keino torjua massamittakaavaista poismuuttoa. Siirtolaisuutta ja pakolaisuutta on ollut aina, mutta turvallisemmassa, tasa-arvoisemmassa ja vähemmän sotaisassa maailmassa pakolaisuutta on vähemmän.

On hankalaa uskoa, että vaikkapa Syyrian sodan aiheuttama maastamuutto ratkaistaisiin aitoja rakentamalla. Asia ratkeaa vasta, kun tilanne Syyriassa helpottaa ja sota päättyy. Käpertyminen omaan kotoiseen suljettuun todellisuuteen, raja-aitojen nostattaminen, globaaleja elintaso- ja hyvinvointieroaja tasaavalta toiminnalta leikkaaminen ja ’monikulttuurisuuskritiikki’ eivät ole ratkaisuja pakolais- tai maahanmuutto-ongelmaan. Päinvastoin.”

Tutkijatohtori Tiina Sotkasiira, Itä-Suomen yliopisto:
”Suurin syy pakolaisuuden kasvulle ovat olosuhteet, joiden vuoksi ihmisten on paettava kotimaastaan ja haettava suojaa ja turvaa sen ulkopuolelta. Näin ollen on tärkeää ennaltaehkäistä konfliktien syntymistä ja pyrkiä politiikan ja kansainvälisen yhteistyön keinoin vaikuttamaan niiden ratkaisemiseksi.

Toisaalta ihmiset kärsivät ja kuolevat odottaessaan kotiseutujensa rauhoittumista. Tätä hätää ei voi jättää huomioimatta. Tarvitaan toimia, joilla reagoidaan suureen avun tarpeeseen. Olisi esimerkiksi harkittava, voisiko nykyistä käytäntöä, jonka mukaan turvapaikkahakemuksen voi tehdä vain Suomen maaperällä, muuttaa. Se, että hakemuksen voisi jättää myös Suomen ulkomailla olevassa edustustossa, todennäköisesti lisäisi turvapaikkahakemuksia, mutta vähentäisi tarvetta lähteä henkeä uhkaavalle matkalle Välimeren yli.”

Tuomas Martikainen:
”Monet pakolaisiksi lähteneet pysyisivät mielellään kotiseuduillansa, jos se olisi mahdollista. Ensisijaista olisi tukea taloudellista ja poliittista kehitystä alueilla, joilla joko on pakolaisuutta tai joilla on korkea riski sen syntymiseen.”

Millaista on suomalainen pakolaiskeskustelu?

Matti Välimäki:
”Pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaan liittyvään keskusteluun valtajulkisuudessa – kuten monissa muissakin politiikan aihepiireissä – osallistuu ennen muuta yhteiskunnallinen eliitti: poliitikot, virkamiehet ja asiantuntijat. Niin sanottujen tavallisten kansalaisten ääni taas kuuluu arkipäiväisissä keskusteluissa, mielenilmauksissa ja esimerkiksi verkon keskustelupalstoilla. Valtajulkisuudessa käytävään keskusteluun osallistujilla on merkittävä aiheen määrittelyvalta sekä vastuu siitä, kuinka heidän puheensa (tästäkin) aihepiiristä tulkitaan yleisön keskuudessa. Maahanmuuttaneiden ihmisten tai heidän jälkeläistensä ääniä kuullaan vain ajoittain julkisuudessa – ehkä kuitenkin enenevässä määrin näiden ihmisten tullessa yhä näkyvämmiksi suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Suomalainen turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia koskenut keskustelu on 1970-luvun alkuvuosista saakka kiertynyt monesti samanlaisten kysymysten ympärille. Solidaarisuus muuttavia ihmisiä kohtaan, kansainväliset velvoitteet, kansallisen hyödyn näkökulma ja tulijoiden integroituminen yhteiskuntaan ovat puhuttaneet viime vuosikymmeninä Suomessa kuten muuallakin Euroopassa. Huonoja tai hyviä esimerkkejä on haettu pakolais- ja turvapaikkapolitiikan hoitamiseen Suomessa oman maan historiasta ja muiden Euroopan maiden kokemuksista.

Poliittiseen keskusteluun kuuluu oman näkökannan perustelu käsitteitä määrittelemällä ja oman ajattelun mukaisia ajattelutapoja vahvistamalla. Raflaavat tai mutkia oikovat kannanotot saattavat saada tilaa julkisuudessa mikäli merkittävä poliittinen toimija niitä esittää. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaan liittyvän keskustelun vilkkaus ja kärkkäät mielipiteet kertovat aiheen ajankohtaistumisesta samanaikaisesti Suomessa ja Euroopassa sekä lukuisten ihmisten tarpeesta saada aiheesta käytävässä keskustelussa äänensä kuuluville.”

Tuomas Martikainen:
”Parhaillaan suomalainen pakolaiskeskustelu on melko kärjistynyttä. Tilanteen taustalla on akuutti turvapaikanhakijoiden määrän kasvu ja pakolaiskysymyksiin liittyvät erilaiset poliittiset intressit.”

Vesa Puuronen:
”Keskustelua haittaa käsitteellinen epäselvyys. Maahanmuuttajat käsitetään usein yhdeksi ryhmäksi, jonka sisäistä heterogeenisyyttä ei nähdä. Maahanmuuttajiin kriittisesti suhtautuvat perustavat ajatuksensa yksittäistapauksista tehtäviin yleistyksiin, mikä ei mahdollista järkiperäistä keskustelua pakolaispolitiikan tai maahanmuuttopolitiikan ongelmista.”

Noora Kotilainen:
”Käsitteiden sekoittaminen ja uusien termien viljely – kuten taannoin lanseerattu ”elintasosurffarit” tai pejoratiiviset termit kuten ”toimeentulotukiturismi” – ovat selkeän poliittisia, tarkoitushakuisia ja leimaamaan pyrkiviä. Tähän sekavaan ja usein populistisia sävyjä sisältävään keskusteluun sekoittuvat myös muut melko epämääräiset käsitteet joilla viitataan maahanmuuton negatiivisiin vaikutuksiin, kuten ”monikulttuurisuuskritiikki”.

Samalla tässä keskustelussa maahanpyrkijöiden oikeus kanssamme samanlaiseen elämään ja elintasoon – ja lopulta ihmisyyteen ylipäätään – kielletään.

Poleemiset ja populistiset, jopa väärää tietoa ja värittyneitä mielikuvia levittävät äänenpainot saavat julkisuudessa helposti suuren huomion. Pelonlietsonta ja tietämättömyyden hyväksikäyttö pakolaisuuden ja maahanmuuttokysymysten ympärillä tuntuu selkeästi lisääntyneen. Tämä ilmiö näkyi muun muassa siinä, miten forssalaiset äskettäin torppasivat turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamisen kuntaansa. Vastustavissa perusteluissa esiin nostettiin jopa täysin imaginaarisia ja epätodenperäisiä seikkoja. Kampanjassa muun muassa kehotettiin boikotoimaan Suomen Punaisen Ristin toimintaa. Hyökkäys maailman suurinta riippumatonta humanitaarista työtä tekevää järjestöä kohtaan on jo melkoinen ylilyönti, joka kuvastaa pelottavan tason saavuttanutta tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä muiden ihmisten oikeuksista ja arvosta.

Peräänkuulutan keskustelua tiedon ja faktojen valossa ja humaanissa hengessä. Pakolaisten ja maahan tulijoiden oman äänen soisi kuuluvan meilläkin.”

Jarmila Rajas:
”Suomalaista pakolaiskeskustelua voi luonnehtia tietämättömäksi. Poliitikot peräänkuuluttavat isoon ääneen lakeja ja politiikkaa, jotka ovat jo voimassa tai jotka olisivat laittomia.

Toisaalta huomiota herättävää on inhimillisyyden puute. Esimerkiksi katolisissa maissa pakolaisten inhimillinen hätä on selkeämpi huolenaihe, josta Suomessa harvalla poliitikolla on rohkeutta tai halua puhua. Täällä suosiota kalastellaan saituudella, leimaamisella, syyttelyllä, pilkunviilaamisella ja välinpitämättömyydellä.”

Karina Horsti:
”Suomi on yhtä vastuullinen Schengenin ulkorajoilla tapahtuvista massakuolemista kuin muutkin EU-maat. Tätä ei kyllä uskoisi, koska keskustelu on hyvin kansallista. Keskustelu on ollut 20 vuotta pääosin samanlaista: turvapaikanhakijat määritellään joko uhaksi, josta koituu ongelmia tai uhreiksi, joiden on kiitollisena asetuttava huolenpitomme kohteeksi. Uhrin on oltava sopiva: nainen, lapsi (alle teini-iän, jos on poika!), ei älypuhelinta.”

Tiina Sotkasiira:
”Suomessa turvapaikkahakemukset tutkitaan huolellisesti. Turvapaikan maastamme saanut myös sen ansaitsee. Köyhyys ei ole lainsäädäntömme mukaan peruste pakolaisstatuksen saamiseksi. Siksikin on asiatonta puhua pakolaisista elintasosurffareina.

Toisaalta myös puhe ’ansaitsemista’ voi johtaa harhaan, sillä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan jokaisella ihmiskunnan jäsenellä on synnynnäisesti arvo ja yhtäläiset oikeudet.”

Tutkija Tiina Vaittinen, Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:
”Mielestäni on hälyttävää, kuinka pakolaisuuteen ja turvapaikan hakuun liittyvä keskustelu on paitsi poliittisissa puheenvuoroissa myös valtamedioissa muokkautunut myötäilemään ja toisintamaan niin sanottuja ’maahanmuuttokriittisiä’, useimmiten rasistisia näkökulmia.

Miksi puhutaan ’pakolaistulvasta’ sen sijaan, että puhuttaisiin lukuisten ihmisten ja kokonaisten perheiden tarpeesta paeta väkivaltaa ja vainoa? Miksi tartutaan jonkun asioiden faktapohjaa ilmiselvästi tietämättömän ihmisen termiin ’elintasosurffari’ sen sijaan, että puhuttaisiin siitä globaalista taloudellisesta epätasa-arvosta, joka synnyttää pakolaisuutta ja siirtolaisuutta, ja josta Suomen kansantalouskin on aikojen saatossa hyötynyt, ja hyötyy edelleen? Miksi tartumme jonkun yksittäisen poliitikon täysin perusteettomaan kommenttiin pakolaisten sosiaalitoimella maksattamista luksusluokan lastenvaunuista?

Mitä tapahtuisi, jos jättäisimme tietämättömät kommentit vain omaan arvoonsa, ja pakolaisuuden syistä ja taustoista uutisoitaisiin monimutkaisemmin?

Todellisuus nimittäin on paljon monimutkaisempaa.

Globaalit, poliittis-taloudelliset syyt siirtolaisuuteen ja pakolaisuuteen ovat äärimmäisen monimutkaisia kokonaisuuksia. Kaikki liittyy kaikkeen – valtioiden velkajärjestelyistä globaaliin jätteiden ’kierrätykseen’ (eli dumppaukseen), vastaanotto- ja palautusjärjestelmää Euroopassa pyörittävien monikansallisten vartiointiyhtiöiden voitoista Prismassa myytäviin italialaisiin tomaatteihin (joita saatan toki itsekin ostaa).

Moni muukin taho kuin ihmissalakuljettajat hyötyy kymmenien tuhansien ihmisten tarpeesta päästä Eurooppaan, turvaan. Tästä hyötyjien verkostosta ei Suomessa tai muuallakaan Euroopassa juuri puhuta – koska keskitytään oikomaan harhaluuloja kalliista, sossun rahoilla maksetuista lastenvaunuista, ja kauhistelemaan kuvia pakolaistulvasta Makedonian rajalla.

Hyötyjien verkostoa olisi mahdollista selvittää esimerkiksi seuraamalla ’pakolaisvirtojen’ sijasta rahavirtoja, jotka maahanmuuton hallintaan liittyvät. Hyvin monessa asiassa asioita voidaan ratkoa parempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan vasta siinä vaiheessa, kun tiedetään, millaisia eturyhmiä ongelmaan liittyy. Jos Euroopassa siis on ’pakolaisongelma’, täytyisi ensin selvittää, ketkä kaikki hyötyvät siitä, että ongelmaa ei ratkaista. Vasta sen jälkeen on mahdollista löytää kestäviä poliittisia ratkaisuja. Muurien rakentaminen Euroopan ulkorajoille ei ole kestävä ratkaisu.

Heittäisinkin pallon suomalaiselle, osaavalle ja ammattitaitoiselle medialle: selvittäkää, uutisoikaa. Suomessa on viisas ja koulutettu kansa, kykenemme kyllä seuraamaan monisyisempääkin uutisointia pakolaisuudesta ja sen syistä. Meillä on oikeus saada tietoa paitsi Euroopan humanitäärisestä vastuusta, myös Euroopan osallisuudesta maailman kriiseihin. Selvitystyön voisi aloittaa vaikka rahavirroista, jotka liittyvät maahanmuuton hallintaan Euroopassa ja Suomessa – ei siis yksittäisten maahanmuuttajien sosiaalitukiin. Kuka hyötyy siitä, että ’pakolaisongelmaa’ ei ratkaista? Kuka hyötyy muureista?”

Millaista pakolaispolitiikkaa Suomen tulisi harjoittaa?

Tiina Sotkasiira:
”YK:n pakolaissopimus solmittiin vuonna 1951. Toisen maailmansodan jälkeen ymmärrettiin, miten tärkeää on turvata niiden oikeudet, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa vainon vuoksi. Tuosta ajasta eurooppalaiset yhteiskunnat ovat vaurastuneet valtavasti. Globalisaation myötä eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten kohtalot ovat yhä tiiviimmin sidotut toisiinsa. Tässä ajassa tarvitaan politiikkaa, joka huomioi nämä riippuvuussuhteet.”

Karina Horsti:
”Pakolaispolitiikan tulisi eettisesti kestää tulevien sukupolvien tarkastelun. Miten selitämme lapsillemme sen, että Eurooppa vastaanotti murto-osan Syyrian pakolaisista? Ihmiset, joita pakolaisetkin ovat, hakeutuvat paikkoihin, joissa on tulevaisuutta ja mahdollisuuksia. On oikeastaan järkyttävää, miten alhaalla Suomi on kenen tahansa liikkuvan ihmisen listalla. En toivoisi, että Suomi olisi Forssa, jossa kaupunginhallitus kieltäytyi avaamasta tyhjään hotelliin väliaikaista vastaanottokeskusta. Paikka, jossa mieluummin halutaan pitää tilat tyhjinä ja ihmiset toimettomina.”

Vesa Puuronen:
”Suomessa tulisi toteuttaa YK:n pakolaissopimuksen mukaista pakolaispolitiikkaa. Tällä hetkellä tärkeintä olisi lisätä pakolaiskiintiöitä ja luoda uusia menettelyjä, jotta pakolaiset eivät joutuisi kuolemanvaaraan pyrkiessään turvaan.”

Noora Kotilainen:
”Maamme maine ja kansainvälispoliittinen linja on jo vuosikymmeniä rakentunut sillanrakentajan rooliin, ihmisoikeuksien edistämisen ja humaanin sekä humanitaarisen hengen ympärille. Suomi on ollut vahvasti integroitunut viime vuosikymmenten länsimaiden kansainvälispoliittiseen suuntaukseen, joka on voimakkaasti rakentunut ihmisoikeuksien edistämisen ja humanitaarisen hengen ympärille.

Meidän ei tulisi kääntää kelkkaamme kohti sulkeutunutta Suomea, ja pyrkii eristäytymään ympäröivästä maailmasta. Suomi on kaikesta totalisoivasta talouspuheesta huolimatta globaalisti katsottuna hyvinvoiva ja menestyvä valtio, jonka yhteiskunnalliset rakenteet ovat toimivia ja jonka väestö voi verrattain hyvin. Meillä on varaa kantaa globaali vastuumme heikommistamme ja auttaa, jos vain haluamme.

Selän kääntäminen toisten hädälle vain lisää sekasortoa ja epätoivoisia poliittisia tekoja, johtaa kurjistumiseen, heikkojen ja vahvojen erojen polarisoitumiseen ja mahdollisesti myös ääriliikkeiden kannatuksen lisääntymiseen.

On selvää, että Suomella tuoreena pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdemaana on paljon opittavaa siitä, miten muun muassa integroida tulijoita yhteiskuntaamme. Tämän vuoksi kotouttamistoimiin ja maahanmuuttajien integroimiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Myös faktuaalisen ja asiallisen tiedon levittämiseen pakolaisuudesta ja maahanmuutosta tulee kiinnittää huomiota.”

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*