Politiikasta.fi-raati: Miten tutkimus vaikuttaa yhteiskunnassa?

Suomen Akatemian Tieteen tila 2016 –hankkeen erityisteemana on tutkimuksen laajempi vaikuttavuus yhteiskunnassa. Tavoitteena on selvittää tutkijakyselyn avulla vaikutusten leviämistä ja ilmentymiä yhteiskunnassa. Tieteen tila 2016 -raportti julkaistaan maanantaina 19.12. klo 12 alkaen. Tilaisuudesta on suora videolähetys, ja tallenne on jälkikäteen katsottavissa.

Suomen Akatemia on tänä vuonna kokeillut aikaisemman edistymisraportin sijaan vaikuttavuusarviota. Tutkijoita on pyydetty arvioimaan rahoitetun projektin suoraa vaikuttamista hallinto- ja kehittämistyöhön, osallistumista julkiseen keskusteluun, tiedeyhteisön ulkopuolisen mielenkiinnon herättämistä tutkimusaiheita kohtaan, tutkimustulosten soveltamista käytäntöön tai kaupallisesti sekä yhteistyötä eri ammattiryhmien kanssa.

Tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnissa seurataan kansainvälistä trendiä. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa tutkimuksen vaikuttavuus (impact) oli mukana jo vuoden 2014 Research Excellence Frameworkarvioinnissa.

Politiikasta.fi kysyy nyt tutkijoiden näkemyksiä siitä, mitä tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus tarkoittaa ja miten sitä voidaan mitata. Raadin vastaukset on kerätty sähköpostitse 13.12.–15.12.2016. Aikaisempiin tutkijaraateihin voi tutustua täällä.

Mitä tutkimuksen vaikuttavuus mielestäsi tarkoittaa ja mitkä ovat sen kannalta keskeisiä prosesseja?

Vaikuttavuus tarkoittaa sitä, että tutkimus vaikuttaa myönteisesti akateemisen maailman ulkopuoliseen elämään: suoraan poliittisiin päättäjiin sekä mediaan ja yleiseen mielipiteeseen. Tutkimuksen vaikuttavuuden keskeinen reitti tulee opetuksen kautta. Tutkimus voi toimia hyödyksi silloin, kun se ”sparraa” ajattelussa, vaikka ei tarjoaisikaan ongelmiin ratkaisuja. Vaikuttavuutta ei saisi kaventaa vain päättäjien tai valtaapitävien näkökulmaan. Tutkimuksella voi olla vaikutusta etäällä Suomesta tai se voi voimaannuttaa syrjittyjä tai marginaalisia ryhmiä.

Yhtenä ongelmana on se, miten erotetaan positiivinen ja negatiivinen ”vaikutus”, joka selviää monesti vasta myöhemmin. Tällainen arviointi on yhteiskunnallisissa asioissa aina jollain tavoin poliittista, jolloin ollaan helposti kaltevalla pinnalla. Osa vaikuttavuudesta on vaikeasti tuotavissa esiin, koska vaikutus perustuu luottamuksellisiin suhteisiin. Vaikka transparenssi onkin sinänsä hyvä asia, on paljon sellaista vaikutusta, jonka on tarkoitus jäädä piiloon.

Toisaalta taas poliittisten päätöksentekijöiden antamat tunnustukset tieteen vaikuttavuudesta, silloin jos ne ovat keskeinen vaikuttavuuden mittari, johtavat helposti jonkinasteiseen korruptioon. Ongelmallista tieteen vaikuttavuuden arvioinnissa on myös se, puhutaanko vain tutkimuksen vaikutuksesta vai otetaanko mukaan myös tieteellisen asiantuntijuuden kautta tuleva vaikuttaminen.

Edellinen on liian kapea tapa arvioida tutkimuksen ja tieteen merkitystä, mutta jälkimmäisessä on se ongelma, että asiantuntijavaikuttamisen ja tutkijoiden yleisen kansalaisaktivismin raja on liukuva. Jos vaikuttavuuden arviointi ei kykene tekemään tätä eroa, seurauksena voi olla, että tutkijat esittelevät julkisuudessa kaiken maailman mielipiteitään ilman, että ne perustuva tutkimukseen tai asiantuntijuuteen. Silloin lopputulos on vastoin tarkoitustaan.

Tuomas Forsberg, professori, johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto

 

Tärkeintä on tutkimuksen vaikuttavuus tieteen kehittymiseen. Kumulatiivinen tieto hyödyttää myös sovelluksia ja yhteiskuntaa laajemmin. Vaikuttavuus syntyy tutkimusta tekemällä, tulosten esittämisellä ensin omissa seminaareissa, sitten kansainvälisissä konferensseissa ja julkaisemalla tieteellisissä vertaisarvioiduissa aikakauslehdissä ja kirjoissa.

Soveltava tutkimus on perustutkimuksen tärkeä lisä, sen vaikuttavuus voi olla suurempikin. Tiede vaikuttaa myös populaaristi sekä virkamiehiin ja poliitikkoihin päin. Sosiaalinen media on lisännyt nopeaa populaarivaikuttavuutta, mutta myös kilpailtavan tiedon määrää.

Kimmo Grönlund, professori, tutkimusjohtaja, yhteiskuntatieteen tutkimuslaitos, Åbo Akademi

 

Tutkimuksen vaikuttavuudella tarkoitetaan sitä, että keskeisimmät sidosryhmät ottavat tutkimuksen tulokset ja suositukset osaksi normaalia toimintaansa. Tässä prosessissa on keskeisintä, että sidosryhmät otetaan mukaan jo projektin suunnitteluun eli he ovat mukana alusta loppuun. Käytännössä näin voisi olla jo rahoitushakemusvaiheessa, mutta yliopiston ulkopuoliset partnerit eivät halua usein sitoutua vielä näin aikaisin, koska rahoituspohja on epävarma – elleivät tietenkin ole kanssahakijoina.

Elina Kestilä-Kekkonen, professori (vt.), Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto

 

Kysymys on valtavan laaja. Tieteellistä vaikuttavuutta voi olla helpompi hahmottaa kuin käytännöllistä tai yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Joskus yksittäinen tutkimus voi tarjota suoran ratkaisun johonkin ongelmaan, kuten lääkemolekyyli sairauteen. Joskus tutkimuksessa ansioitunut henkilö kohoaa asemaan, josta käsin hän pystyy käyttämään merkittävää positiovaltaa. Sekin lienee tutkimuksen vaikuttavuutta?

Jotkut sanovat yliopistossa opiskelleiden ihmisten taitoineen ja näkemyksineen edustavan yliopistojen kaikkein suurinta vaikuttavuutta. Olen oikeastaan samaa mieltä. Kaikkia tutkijoita kuitenkin koskettaa kysymys siitä, miten yhteiskunnallinen keskustelu suhtautuu tutkittuun tietoon, missä määrin se pysyy avoimena uusille ideoille ja evidenssille. Tähän koko tutkimusyhteisö voi vaikuttaa menettelytavoillaan ja etiikallaan.

Petri Koikkalainen, yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto

 

Tänä vuonna Suomen Akatemian tavoitteena on ollut tuoda esiin laadun, vaikuttavuuden ja uusiutuvuuden teemoja. Tähän liittyen vaikuttavuutta on kysytty paitsi tutkijoilta itseltään myös hakemusten arvioitsijoilta. Karkeasti huomaan tässä kaksi eri piirrettä: monet hakijat eivät joko koe, että tutkimuksella on suoraa vaikuttavuutta, tai eivät avaa sitä tarpeeksi. Toisaalta keskustelu sekoitetaan kansallisella tasolla tapahtuvaan kaupallistumiseen tai vaikuttavuus hahmotetaan tiedepoliittiseksi yhtäältä alas -periaatteella tapahtuvaksi ennalta ”määrätyksi” vaikuttavuudeksi, jolla on poliittisesti suora tilaus.

Mekanistista vaikuttavuusajatusta vastaan hakijat saattavat ymmärrettävästikin protestoida – huonossa tapauksessa siten, että hakija itse ei kuvaile vaikuttavuutta kovinkaan laajalti omassa hakemuksessa. Tämä johtaa siihen, että arvioitsija ei myöskään tätä kohtaa arvioi, jolloin tutkija häviää. Vaikuttavuus on kenties huono sana, mutta oman tutkimuksen kontekstin ymmärtäminen on tärkeää ja sitä pitäisi voida avata. Vaikuttavuuden arvioinnin olisi hyvä tapahtua siten, että tutkimuksen vaikuttavuuden hyvin erilaiset sisällöt tulisivat paremmin esille.

Kia Lindroos, yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

 

Tutkimuksen vaikuttavuus tarkoittaa, että tutkimuksen tuloksia, jotka voivat olla teoreettis-käsitteellisiä tai empiirisiä, huomioidaan yhteiskunnallisessa keskustelussa, päätösvalmistelussa tai päätöksenteossa. Vaikuttavuus voi olla myös yleisluontoisempaa ja merkitä sitä, että tieteellisen tutkimuksen ja keskustelun kautta avataan uusia näkökulmia päätöksentekoon ja julkiseen keskusteluun. Tieteen tehtävänä on myös kiinnittää huomiota yhteiskunnallisiin epäkohtiin tai vähälle huomiolle jääneisiin teemoihin tai kysymyksenasetteluihin. Siinä onnistuminen on myös vaikuttavuutta.

Teija Tiilikainen, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti

 

Tärkeintä on tutkimukseen perustuvan opetuksen vaikutus valmistuvien osaamiseen ja maailmankuvaan.

Turo Virtanen, yliopistonlehtori, politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto

 

Vaikuttavuus on ennen kaikkea tutkimuksen laajaa leviämistä. Tutkimusta tehdään niin paljon, että usein tulokset eivät tavoita edes kaikista ilmeisimpiä tahoja eli saman alan tutkijoita. Tähän törmää toistuvasti arvioitsijana toimiessa: olennaisia lähteitä puuttuu. Keskeisten yhteiskunnallisten stakeholdereiden tavoittaminen nykyisessä huomiotaloudessa vaatii todellista vaivannäköä.

Kuten e2-ajatuspajan johtaja Kaarina Jutila osuvasti totesi, tutkijoiden olisi hyvä jatkuvasti seurata poliittisella agendalla olevia asioita myös sillä silmällä, miten ne resonoivat oman tutkimuksen kanssa. Tämä on myös keino pidentää tutkimuksen elinkaarta. Päättäjät saavat tiedon perinteisen ja yhä enemmän sosiaalisen median kautta. Siksi laajat verkostot ja niiden aktiivinen käyttäminen on tärkeää. Näkisin, että tutkijoilla on myös vastuu siitä, että päätöksenteko pohjautuu mahdollisimman paljon relevanttiin tietoon sitä kautta, että tuovat tuloksiaan aktiivisesti julkiseen keskusteluun.

Hanna Wass, akatemiatutkija ja yliopistonlehtori, politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto

Ovatko Suomen Akatemian käyttämät mittarit nähdäksesi mielekkäitä mittareita? Mitä muuta tulisi huomioida tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta puhuttaessa?

Mittarit ovat sinänsä mielekkäitä, mutta ne ovat itsearviointeja ja aina jollakin tavalla liian kapeita. Vaikutuksen todentaminen on ylipäätään vaikeaa, mutta se on erityisen vaikeaa, kun puhutaan ideoista. Tutkimuksen vaikutuksen mittaaminen on hankalaa myös siksi, että vaikutus riippuu vastaanottajasta. Tämä voi olla hyvin sattumanvaraista tai jopa väärin perustein vinoutunutta. Periaatteessa pitäisi palkita potentiaalisesta vaikuttavuudesta eikä vaikutuksesta.

Muuten on aika epäreilua, että tutkimus A, joka tarjoaa huonoja ratkaisuja ongelmaan x, mutta jonka poliitikot jostakin sekundäärisestä (kuten ideologisista) syystä valitsevat, olisi arvokkaampaa kuin tutkimus B, joka on aivan yhtä käytännönläheinen ja tarjoaisi paremman ratkaisun, mutta jää päätöksentekijöiltä hyödyntämättä. Akateemisen tutkimuksen (etenkin ns. perustutkimuksen) vaikuttavuus on usein pitkäkestoista ja sen yhteiskunnallinen tai taloudellinen hyöty saattaa ilmentyä vasta vuosikymmenien päästä.

Lisäksi tyypillisesti hyvä akateeminen tutkimus tuottaa uutta tietoa vain jonkin hyvin pienen asian osalta ja se vaikuttaa jonkin käytännöllisen asian ongelmanratkaisuun vasta, kun se yhdistyy lukemattomiin muihin pienin paloihin tutkittua tietoa. Pienten purojen alkulähdettä ei ole helppoa jäljittää. Ylipäätään tutkimustieto voi olla hyödyllistä vain siksi, että se tarjoaa pohjaa ja välineitä analyyttiseen ajatteluun ja abstraktiin ongelmanratkaisuun eikä konkreettisiin ongelmiin.

Vaikuttavuutta koskevien mittareiden rakentaminen on osoittautunut erittäin hankalaksi – oikeastaan mahdottomaksi. Kun tähän vielä lisätään tieteenalaerot vaikuttamisen tavoissa ja käytännöissä, niin yleispäteviä mittareita ei yksinkertaisesti ole. Voidaan mitata esimerkiksi näkyvyyttä, mutta tällaiset mittarit ovat kaukana varsinaisesta tarkoituksestaan. Kun tiedetään, että mittarit alkavat ohjata käyttäytymistä, niin vaikutukset olisivat alkuperäiseen tarkoitukseen nähden todennäköisesti kielteisiä.

Tuomas Forsberg

 

Ne ovat yksi tapa. Mikäli yhteiskunnallinen vaikuttavuus on tavoite, tulisi tutkijoiden ja päätöksentekijöiden välille luoda vuoropuhelua varten kanavia: paneelit, luennot ja niin edelleen.

Kimmo Grönlund

 

Mittarit ovat sinänsä mielekkäitä puhuttaessa esimerkiksi yksittäisen tutkimushankkeen vaikuttavuudesta. Tavoittamatta jäävät esimerkiksi tiedon hankkeen kestoa hitaampi välittyminen ja sitä pitempi vaikutushistoria. Jatkuva keskustelu aiheesta on tärkeää, koska kaikkea olennaista ei voi mitata määrällisesti, eikä mittareille pidä antaa liikaa valtaa.

Petri Koikkalainen

 

Jollei tutkija itse koe vaikuttavansa mihinkään (edes kansalliseen tutkimusyhteisöönsä) tai pysty eksplikoimaan näitä vaikuttavuussuhteita, tutkimuksen kontekstualisointi jää heikoksi. Vaikuttavuuden arviointi tapahtuu parhaiten tutkijan omista lähtökohdista. Reitit vaikuttavuudessa ovat monitasoiset ja ajallisesti tämä voidaan hyvin ymmärtää myös pitkällä aikavälillä.

Tutkija voi vaikuttaa myös opetuksen kautta, tiedepoliittisesti sekä eri yhdistyksissä – ei pelkästään julkaisujen kautta. Hän voi saada aikaan vuorovaikutusta ja lisätä tiedonkulkua eri yhteisöjen ja sidosryhmien välillä ja myös tieteenalan sisällä. Vaikuttavuus voi olla myös teoreettista, käsitteellistä ja keskustelua avaavaa. Lisäksi vaikuttaminen voidaan nähdä myös arvioimisena, kriittisyytenä (myös tiedepoliittisena itsekriittisyytenä) ja tiedonvälityksenä.

Osa tästä on niin itsestään selvää, että asiaa ei kirjoiteta auki. Vaikuttavuuspolkujen pohtiminen ei liene kenellekään haitaksi. Haitallista on kuitenkin lukita vaikuttavuus pelkästään määrällisiin mittareihin. Tämä luo eriarvoisuutta eri tieteenalojen välillä, koska niillä on erilaiset julkaisuperinteet ja kanavat. Jollei eritasoista vaikuttavuutta käsitteellistetä tiedepoliittisesti, vaikuttavuusarviot voivat jäädä valitettavasti erittäin kapeiksi. Huonossa mielessä määrällinen vaikuttavuus saattaa tulla yhä vahvemmin myös ratkaisemaan akateemisia virantäyttöjä.

Kia Lindroos

 

Mittarit ovat pääosin mielekkäitä, jos kohta tutkimushankkeiden monimuotoisuutta yksinkertaistavia. Painottaisin myös enemmän uusien näkökulmien avaamista ja varjoon jääneiden teemojen tai kysymyksenasettelujen esille nostamista vaikuttavuutena.

Teija Tiilikainen

 

Vaikuttavuuskyselyssä vaikuttavuus ymmärretään tarpeeksi laajasti. Kvantitatiivisilla mittareilla voidaan kattaa vain pieni osa vaikuttavuudesta. Olennaista on tutkijoiden ja käytännön toimijoiden kohtaaminen. Suomen Akatemia tietää hyvin rajoitukset, jotka vaikuttavuuteen liittyvät, mutta poliittisten paineiden vuoksi tätä pitää jauhaa jatkuvasti, koska päätöksentekijöiden tieteellinen sivistys on kovin ohutta.

Turo Virtanen

 

Kyllä, pääosin. Itse tunsin aiemmin aina huonoa omatuntoa siitä, että huitelin eri tilaisuuksissa sen sijaan, että olisin ainoastaan istunut pulpetissa kirjoittamassa JUFO3-luokituksen lehtiin tarjottavia julkaisuja. Laadittuani viime keväänä Suomen Akatemian vaatiman vaikuttavuusarvion, ymmärsin aiempaa vahvemmin, että tämä kaikki ”sälä” kuuluu olennaisesti tehtävänkuvaan. Pelkillä julkaisuilla ei pitkälle pötkitä nykyisillä kriteereillä, mikä myös mahdollistaa monipuolisempien tutkijaprofiilien muodostumisen. Kriteereillä on aina vahva ohjausvaikutus, mutta olen itse kokenut sen tässä tapauksessa pelkästään positiivisena.

Hanna Wass

Tieteen tila 2014 -raportti esitti kolme keskeistä suositusta: 1) Yliopistojen tulee nopeasti profiloitua tutkimuksessaan keskeisille vahvuusalueilleen ja niistä kumpuaviin uusiin avauksiin, 2) Tarvitaan työnjakoa ja yhteistyötä, poisvalintoja ja pitkäjänteisiä panostuksia kunkin organisaation kannalta strategisiin alueisiin ja3) Yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyön mahdollisuuksia tulee hyödyntää nykyistä enemmän. Miten näiden suositusten toteuttamisessa on mielestäsi onnistuttu?

Profilointia ei voida tehdä nopeasti, sillä prosessit ovat hitaita. Olisi tähdättävä ei nykyiseen professorikaartiin vaan seuraavaan sukupolveen. Kun vahvuusalueet vaihtelevat, miksi tämän hetkiset osin sattumanvaraiset vahvuusalueet pitäisi ”jäädyttää”? Joitakin toimenpiteitä on tehty, mutta ”onnistuneisuutta” ei voida vielä arvioida. Yhtäältä pitäisi olla valmiutta rohkeisiin ratkaisuihin, mutta toisaalta profiloinnista ei saa tulla itsetarkoitus. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten välinen yhteistyö on kehittynyt.

Tuomas Forsberg

 

Vaihtelevasti. Yliopistojen on lähes mahdotonta itse lähteä valitsemaan pois oppiaineita. Profiloinnissa on menty kiireellä ja välillä poliittisesti, ei tieteen vahvuuksin, eteenpäin.

Kimmo Grönlund

 

Profiloitumista on tehty yliopistojen henkilöstön näkökulmasta luultavasti vähintäänkin riittävästi, mutta ministeriön näkökulmasta ilmeisesti liian vähän. Sen onnistuneisuuden arviointi yleisesti on vaikeaa, koska ei ole juuri selvyyttä siitä, mikä olisi ”riittävästi profiloitunut” tavoitetila. Näin ollen ei päästä keskustelemaan tästä tavoitteestakaan.

Myös vaikuttavuuden näkökulmasta onnistuneisuuden arviointi on ainakin minulle vaikeaa, koska en näe välttämätöntä yhteyttä profiloitumisen ja vaikuttavuuden välillä. Pidän täysin mahdollisena, että yhteiskunnallisesti vaikuttavia tutkijoita tai tutkimussuuntia on poisvalittu siksi, etteivät ne ole tuottaneet riittävästi joillain muilla mittareilla mitattua tulosta, jolloin profilointitoimet ovat voineet vähentääkin yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Petri Koikkalainen

 

Onnistuminen ei saa korkeaa arvosanaa, koska se on pyritty tekemään pääosin hallinnollisesti, läpinäkymättömästi sekä hierarkkisesti ainakin omassa yliopistossani.

Kia Lindroos

 

Omalla tieteenalallani yliopistojen profiloituminen ja toisistaan eroavat painotukset näyttävät ainakin jossakin määrin toteutuneen. En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että tämä olisi strategiatyön ja poisvalintojen seurausta vaan heijastelee lähinnä keskeisten oppituolien haltijoiden intressejä. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyömahdollisuuksia on varaa lisätä edelleen. Yliopistojen muuttunut rahoitusasema näyttää tuottaneen jossakin määrin lisää kilpailua yhteistyön sijasta.

Teija Tiilikainen

 

Nopeasti ei ole onnistuttu missään. Ei voi erikoistua vain vahvuuksiin. Pitää olla mahdollisuus reagoida muuttuviin tarpeisiin ja sitä varten tarvitaan laaja-alaista osaamista. Valtakunnallisesti tämän työnjaon aikaansaaminen on hidasta, mutta tarpeellista. Sillä rajoituksella, että ainakin useammille tieteenaloille pitää olla enemmän kuin yksi tutkimusympäristö, jotta luovuus ei heikkene.

Turo Virtanen

 

Suosituksia on lähdetty toteuttamaan yliopistoissa varsin karulla tavalla. Mikäli implementaatio kuitenkin erotetaan mahdollisista alkuperäisistä päämääristä, suosituksissa on selvästi järkeä. Vaikka monimuotoisuuskin on tärkeää, nykyistä syvempi keskittäminen on välttämätöntä työyhteisön horisontaalisen oppimisen kannalta. Ei ole mielekästä, mikäli yksikössä on parhaimmillaankin vain kourallinen ihmisiä, jotka tutkivat edes suurin piirtein samoja teemoja yhteneväisin menetelmin.

Tällaisista olosuhteista voi syntyä yksittäistä kansainväliselle kärkitasolle nousevaa tutkimusta, mutta syvemmän näkyvyyden ja kiinnostuksen herättämiseen vaaditaan mahdollisuuksia rakentaa pitkäjänteisesti tutkimusinfrastruktuuria. Tämä edellyttää resurssien tarkempaa kanavoimista, mihin on yhteiskuntatieteiden osalta vielä matkaa.

Hanna Wass

Yksi trendi pyrkimyksessä vahvistaa tutkimuksen sekä tieteellisestä että yhteiskunnallista vaikuttavuutta on panostaa enenevissä määrin tutkimusryhmien muodostumiseen. Millaisia etuja ja ongelmia tutkimusryhmiin liittyy?

Tutkimusryhmät ovat tärkeitä, mutta niiden pystyttämiseen ja ylläpitämiseen liittyy myös transaktiokustannuksia. Tämä tulee ottaa huomioon. Se mikä institutionaalisuuden asteessa voitetaan, joustavuudessa hävitään.  Ryhmien toiminta voi olla kankeata ilman selkeää suuntaa ja visiota. Humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tehdään edelleen myös yksin, osana yhteisöä ennemmin kuin ryhmässä. Toki näilläkin aloilla ryhmät voivat olla tärkeitä, mutta niistä ei pidä tehdä pakkopaitaa.

Tuomas Forsberg

 

Tutkimusryhmissä on lähes yksinomaan etuja. Ideoita tulee enemmän, tietoa on enemmän ja työvoimaa on enemmän tutkimuksen tekoon. Ongelmia voi liittyä lähinnä julkaisuihin ja siihen, ketkä saavat olla mukana. Tällaisista asioista on sovittava heti alkuvaiheessa. Tutkimusryhmät vaativat ohjausta ja koordinaatiota. Vuorovaikutus ja tehokas kommunikointi ovat ryhmän toiminnan A ja O.

Kimmo Grönlund

 

Tutkimusryhmät toimivat itseohjautuvasti tälläkin hetkellä. Parhaimmillaan ne ovat silloin, kun haettava rahoitus vain sinetöi voimassa olevat tutkimusyhteistyösuhteet ja mahdollistavat uuden luomisen. Keinotekoisilla ryhmillä ei saavuteta mitään, ellei aitoa tahtoa yhteisen tutkimusongelman selvittämiseen ole. Ulkoapäin tällaista yhteistyötä ei voi pakottaa. Onhan tutkimuksen tekeminen jo perusluonteeltaan yhteistyötä, kansainvälistä ja eri yliopistojen rajat ylittävää.

Elina Kestilä-Kekkonen

 

En näe välttämätöntä yhteyttä ryhmäkoon ja vaikuttavuuden välillä. Esimerkiksi politiikan teoriassa on ollut monia erittäin vaikuttavia ”yksinäisiä” tutkijoita. Toisaalta nykyaikainen tutkimus- ja mediakulttuuri voi hyvinkin suosia ryhmiä esimerkiksi silloin, kun ne pystyvät tehokkaaseen työnjakoon esimerkiksi viestinnässä, rahoituksen hankkimisessa tai kontakteissa päätöksentekijöihin.

Petri Koikkalainen

 

Tutkimusryhmät seuraavat luonnontieteiden perinteitä. Humanistisissa ja yhteiskunnallisissa tieteissä ryhmiin keskittyminen huonoimmillaan torppaa itsenäisen tutkijan uran alkuvaiheen. Toki hyvä ryhmä tukee myös aloittelevaa tutkijaa ja hän saa hyviä neuvoja; samoin mikäli julkaistaan ryhmässä, niin tutkija saa helpommin julkaisuja. Julkaisujen itsenäisyys kuitenkin testataan jatkossa, AT-vaiheessa. Olen pyrkinyt korostamaan KY-alojen itsenäisenä tutkijana työskentelyn merkittävyyttä myös väitöksen jälkeisessä vaiheessa ja toivon, että tämä sallitaan myös tulevassa rahoituksen suunnittelussa.

Kia Lindroos

 

Tutkimusryhmien etuna on niihin sisältyvä yhteistyön (tutkimuslaitosten välillä yhtä hyvin kuin tieteenalojen välillä) mahdollisuus sekä mahdollisuus rakentaa politiikkarelevantteja ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta huomioivia kysymyksenasetteluja. Viimeksi mainittuun liittyy myös perustutkimusta dynaamisempien aikataulujen omaksuminen tutkimushankkeiden toteuttamisessa. Tutkimusryhmiin liittyvät ongelmat koskevat mielestäni niiden ankkuroitumista yliopiston muihin toimintoihin, hallintoon ja opetustehtävään.

Teija Tiilikainen

 

Tutkimusryhmät eivät sovi kaikille aloille muuten kuin nimellisinä, sillä monilla aloilla ei ole yksimielisyyttä siitä, mitkä ovat tärkeimpiä tutkimusongelmia. Humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä pitää varmistaa tutkimuksen diversiteetti. Niissä on olennaisempaa tuoda uusia näkökulmia asioihin kuin etsiä säännönmukaisuuksia samoilla tutkimusasetelmilla, kun yhteiskunnallinen todellisuus hajoaa ajallisiin ja paikallisiin konteksteihin.

Turo Virtanen

 

Tämä on suomalaisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen yksi keskeinen kompastuskivi, ainakin politiikan tutkimuksessa. On lahjakkaita yksilöitä, jotka puurtavat tutkimustaan yksinäisinä susina. Rahoituksen hankkiminen on niin väitöskirja- kuin post doc -vaiheessa pitkälti tutkijan omalla vastuulla. Riskit ovat yksityisiä mutta voitot kollektiivisia eli hyödyttävät koko yhteisöä. Moni turhautuu ja lähtee akateemisesta maailmasta ”pitäkää tunkkinne” -tunnelmissa.

Tämä ei ole eettisesti kestävää eikä edistä tutkimustakaan. Tarvitaan tutkimusryhmiä, joilla on yhteinen visio ja strategia, yhteinen vastuu rahoituksen hankkimisesta ja yhdessä sovittu työnjako tutkimustulosten levittämisestä. Tutkimusryhmien nurja puoli on johtajan suuri valta, jota pitää osata käyttää viisaasti.

Hanna Wass

Millaista mielestäsi on hyvä tutkimusjohtaminen ja mitä osa-alueita siihen kuuluu?

Johtaja antaa yhtäältä suunnan, toisaalta tuen. Eli johtaminen on visioivaa, esimerkillä johtamista sekä fasilitoivaa, mentorointia, ovien ja yhteyksien avaamista sekä rahoituksenkin hankkimista.

Tuomas Forsberg

 

Hyvä tutkimusjohtaminen on fasilitointia. Pitää innostaa erityisesti nuorempia kansainvälistymään, käymään konferensseissa ja tutkijavierailuilla. Minusta ohjaajalle kuuluu myös jonkinlainen vastuu juuri väitelleen tohtorin jatkosta ja pyrin itse järjestämään vähintään puolen vuoden, mieluiten vuoden rahoituksen ”omilleni”. Tutkimusjohtaminen on yhdessä tekemistä, mutta myös vastuunkantoa ja oman ryhmän etujen ajamista yliopiston sisällä ja rahoittajien suuntaan.

Suurin ongelma Suomessa on avustavan henkilökunnan puute. Professori kopioi, skannaa kuitteja, korjaa tentit, opettaa, syöttää tulokset opintorekisteriin, ohjaa opinnäytteitä, ylläpitää sähköistä oppimisympäristöä, tekee ja hyväksyy työaikaraportteja, laskuja, varaa itse matkansa ja keittää vielä usein kokouksiin kahvit. Kokonaiskuvaan liittyvä tutkimusjohtaminen voi jäädä vähäiseksi, puhumattakaan itse tutkimustyöstä. Sen vuoksi tutkimusryhmissä tehtävä tutkimustyö on usein professorin henkireikä.

Kimmo Grönlund

 

Hyvään tutkimusjohtamiseen kuuluu paitsi hankkeen eri osa-alueiden johtajien tahto tehdä yhteistyötä mahdollisimman koherentin tuloksen saavuttamiseksi myös hankkeen eri vaiheessa olevien tutkijoiden kannustaminen ja tukeminen uran eri vaiheissa. Erityisesti jatko-opiskelijoiden kollektiiviseen ohjaukseen sekä verkottumiseen tulee kiinnittää huomiota, sillä he tekevät tulevaisuuden tutkimuksen ja luovat tulevaisuuden hankkeet. Tärkeää on myös resurssien tarkoituksenmukainen kohdentaminen ja rahoittajan joustavuus tässä. Suunnitelmat muuttuvat tutkimuksen edetessä ja eläessä ja rahoituksen tulisi joustaa myönnetyn summan sisässä tämän mukaisesti.

Elina Kestilä-Kekkonen

 

Hyvä tutkimusjohtaminen näkee kiinnostavat tutkimuksen osa-alueet ja poistaa esteitä etenemisen tieltä erilaisten yhteistyöverkostojen sekä julkaisu- ja rahoitusosaamisen avulla. Lisäksi se takaa yksittäiselle tutkijalle hänen tarvitsemansa tuen, ohjauksen ja työvälineet.

Petri Koikkalainen

 

Hyvä tutkimusjohtaminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja vahvaa osaamista ja perehtyneisyyttä alan tutkimuksen nykytilaan sekä teoreettis-metodologisiin keskusteluihin. Tutkimusjohtaminen edellyttää avoimuutta suhteessa muuhun tiedeyhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan sekä halukkuutta käydä hankkeen puitteissa dialogia relevanttien tahojen kanssa sekä asettaa tutkimuksen tuloksia ja tekotapaa kriittisesti arvioitaviksi. Tutkimusjohtaminen merkitsee vastuunkantoa hankkeen läpiviennistä ja rahoituksen asianmukaisesta käytöstä sekä reilua, tasavertaista ja kannustavaa otetta suhteessa hankkeeseen osallistuviin tutkijoihin.

Teija Tiilikainen

 

Mukana on sekä scientific leadership että research management. Edellinen viittaa tiedon uudistumiseen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jossa on paljon kehitettävää. Tärkeintä on avoin keskustelu mutta myös suuntautuminen ja pitkän tähtäyksen tavoitteellisuus, johon halutaan panostaa yhdessä. Research management viittaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimusta koskeviin johtamisjärjestelmiin, jotka määrittelevät tavoitteita (kuten profiloitumista) ja kohdentavat resursseja ja luovat organisoitumismuotoja (tutkimusryhmien oikeudet, tutkimusohjelmien muodostaminen, tutkimusinstituutit ym.) sekä rakentavat urajärjestelmiä ja palkitsemistapoja.

Tässä on tärkeää löytää tasapaino top-down ja bottom-up -näkökulmien välillä. Ei ole yksiä oikeita vastauksia, sillä tilanteet vaihtelevat organisaatioittain ja tutkimusaloittain. Tärkeintä on edellytysten luominen rekrytoimalla ihmisiä halutuille aloille ja täydellisen toimintavapauden antaminen heille, kannustimineen. Jo palkattujen tutkimuksen suuntaamisyritykset eivät helposti onnistu ja hyväntahtoisetkin pyrkimykset ymmärretään usein väärin.

Rahalla voi yrittää suunnata, mutta siinä on rajansa. Liikaa on annettu painoa ns. kriittisen massan ajatukselle. Sen vaikuttavuutta rajaavat ryhmäprosessit, sillä avoin ja monipuolinen vuorovaikutus heikkenee ryhmän koon kasvaessa. Uuden tiedon luomisessa ei ole massatuotannon etuja, mutta julkaisujen massatuotannolle voi olla etua. Pitäisi rakentaa systemaattisesti tilaa myös diversiteetille.

Turo Virtanen

 

Johtajalla on oltava visio siitä, mihin pitkällä tähtäimellä ollaan menossa. Tämä näkemys pohjautuu ryhmän sisäiseen deliberaatioon, mutta jatkuvaa torikokousta ei liene mielekästä pitää käynnissä. Näkisin, että johtajan keskeisin toimenkuva on olla tavoitettavissa. Kun töitä tehdään usealla aikavyöhykkeellä ja asiat liikkuvat nopeasti, klo 9–17 välillä tapahtuva johtaminen ei riitä.

Johtajan on oltava valmis fasilitointiin myös siltä osin, että antaa omat verkostonsa koko tutkimusryhmän käyttöön tasapuolisesti. Rahoitusta on haettava jatkuvasti, mutta vastuuta siitä voi ja pitääkin jakaa ryhmän jäsenille. Olennaista on myös ryhmän uusien jäsenten rekrytointiin panostaminen. MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila totesi Sipilä–Yle-kohun yhteydessä osuvasti, että päätoimittajan tehtävä on antaa toimittajille tuulensuojaa. Tämä kuvastaa mielestäni osuvasti myös hyvää tutkimusjohtamista.

Hanna Wass

 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*