Politiikasta.fi saa tunnustusta

Politiikasta.fi kiittää lämpimästi Suomen tiedekustantajien liittoa 5 000 euron tunnustuspalkinnosta, jonka sai merkittävästä panoksesta tutkimustiedon välittämisessä julkiseen keskusteluun ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä.

Palkintoa perusteltiin seuraavasti:

”Politiikasta.fi on Valtiotieteellisen yhdistyksen verkkolehti, jonka tavoitteena on yhteiskuntatieteiden, erityisesti politiikan tutkimuksen, yleistajuistaminen. Sivusto julkaisee tutkijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden artikkeleita ja arvioita ajankohtaisista ja ajattomista poliittisista kysymyksistä ja politiikan tutkimuksesta.

Sivusto on suhteellisen lyhyessä ajassa kasvanut merkittäväksi ja suosituksi keskustelijaksi. Vuoden 2015 luetuin artikkeli sai yli 13 000 lukijaa. Koko vuoden 2015 aikana verkkolehteä luettiin yli 133 000 kertaa. Vaikuttavuudesta kertoo myös pitkä listaus sivustolla julkaistujen artikkeleiden käsittelystä muussa mediassa ja toimituksen jäsenten julkisista esiintymisistä mm. tiedetoimittamista koskevien aiheiden yhteydessä.”

Lisäksi perusteluissa kiitettiin Politiikasta.fitä siitä, että se on huolehtinut kirjoittajistaan ISSN-julkaisutunnuksella, jonka ansiosta kirjoitukset voidaan liittää tietokantoihin, ja tehnyt yhteistyötä muiden tiedemedioiden kanssa.

Tutkijat esiin

Politiikasta.fi on tehnyt vuodesta 2012 saakka määrätietoista työtä paremman julkisen keskustelun puolesta. Tarvitsemme enemmän asiantuntevaa ja tutkimuksesta ammentavaa analyysia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tästä syystä Politiikasta.fi on olemassa.

Tutkijoilla pitää olla useita vaikutuskanavia. Kymmenen sekunnin puheenvuorot iltauutisissa tai pahimmillaan vuosia kestävät julkaisuprosessit vertaisarvioiduissa tiedelehdissä eivät riitä.

Politiikasta.fi palveluksessanne

Politiikasta.fi palvelee sekä tutkijoita että lukijoita. Tarkoituksenamme on tehdä yleistajuisesta tiedejulkaisemisesta helppoa. Lukijoillemme haluamme tarjota ajankohtaista, kiinnostavaa ja ymmärrettävää sisältöä yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Tunnustus on merkki siitä, että olemme oikealla asialla.

Populistinen retoriikka, suomettumisen uusi tuleminen ja terrorismin eri ulottuvuudet avautuvat paremmin lukemalla artikkeleitamme. Politiikasta.fi kattaa laajasti yhteiskuntatieteellinen tutkimuksen kirjon.

Suomen tiedekustantajien liiton tunnustus on merkki siitä, että olemme oikealla asialla. Myös lukijamme ovat samaa mieltä. Vuonna 2014 Politiikasta.fi saavutti hieman yli 80 000 vierailua. Viime vuonna verkkolehteä luettiin jo 133 616 kertaa. Nyt alkuvuoden aikana olemme saavuttaneet jo lähes 50 000 vierailua, joten 200 000 lukukerran vuositavoitteemme toteutuminen näyttää lupaavalta.

Taloudellista ja symbolista merkitystä

Tunnustus tulee tärkeään aikaan myös siitä syystä, että tutkijayhteisö joutuu näinä aikoina miettimään rooliaan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kuten kirjoitin muutama kuukausi sitten, poliittiset ja taloudelliset tuulet tuntuvat kääntyneen tietoa ja sivistystä vastaan. Siksi palkinnolla on paitsi taloudellista myös symbolista merkitystä.

Haemme parhaillaan uusia kasvoja toimitukseemme ja toivomme mukaan innokkaita tekijöitä, joille julkisen keskustelun laatu on tärkeä arvo ja joilla on ideoita sen kehittämiseen.

Tervetuloa mukaan!

11.4. 2016 13.50: Tiedotteeseen lisätty palkinnon perustelut.

1 ajatus aiheesta “Politiikasta.fi saa tunnustusta”

  1. Paluuviite: Politiikasta kymmenen vuotta! – Politiikasta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top