Populistin vastakohta ei ole poliitikko vaan byrokraatti

Kuva: Flickr / steve p2008 [CC BY 2.0]
Lukuaika: 2 min. 

Byrokraatti ja populisti puhuvat eri kielillä, joiden analysointi avaa niiden välistä jännitettä.

En määrittele populismiksi yksinomaan mitään tiettyä puoluetta tai liikettä: sitä löytyy esimerkiksi niin espanjalaisessa vasemmistopuolue Podemoksessa kuin suomalaisessa perussuomalaisissa. Tarkoitan populismilla yksinkertaisesti strategiaa, jolla jokin poliittinen puolue, liike tai ideologia tavoittelee menestystä.

Timo Soinin pro gradun mukaan populismiin liittyy kansan ja sen kollektiivisten traditioiden ihannointi: siksi populismi heijastaa kunkin yhteiskunnan ominaispiirteitä.

Populismi heijastaa kunkin yhteiskunnan ominaispiirteitä.

Soinin mukaan populismi on joustava ja uusiutuva aate, joka edellyttää lähes aina karismaattista johtajaa.

Karismaattinen ja byrokraattinen johtaminen

Max Weberin mukaan karisma on tunteen asia, eli jotain, mitä ei voida selittää järjellä. Karismaattinen johtaja toimii lämpimänä esikuvana, johon kukin voi samaistua. Muut voivat yhtyä hänen tarjoamiinsa yhteisiin arvoihin. Sitoumus ja luottamus perustuvat tunteeseen: seuraajat kuvastavat toiminnallaan johtajan visiota päämääristä.

Vastakohtana karismaattisille johtajille ovat byrokraattiset johtajat, jotka tottelevat sääntöjä. Karismaattiset johtajat sen sijaan laativat ne. Sen sijaan byrokraattiselle johtamiselle tyypillistä on sääntöperustaisuus ja ennustettavuus.

Byrokratiaa on kuvailtu äärirationaaliseksi järjestelmäksi, joka tuottaa pahimmassa tapauksessa irrationaalisia lopputuloksia. Sen sijaan populismi on politiikkaa, joka korostaa tunteiden ja emootioiden merkitystä päätöksenteossa.

Puhe ja teko

Kun byrokraattista jargonia vertaa populistiseen puheeseen, ero on melkoinen. Byrokraattinen jargon ei herätä kuin korkeintaan kyllästymisen tunteita: se on puisevaa, teknistä ja täynnä vierasperäisiä sivistyssanoja.

Populisti herättää lähes jokaisessa tunteita, joko puolesta tai vastaan, ja korostaa monimutkaisissa ongelmissa helppojakin ratkaisuja.

Kumpikaan puhemuoto ei välttämättä vastaa tekoja.

Kumpikaan puhemuoto ei välttämättä vastaa tekoja. Kuten kotimaan politiikassa on tällä hetkellä huomattavissa, populismin yleinen ongelma on hallitusvastuu.

Hallintotieteellinen tutkimus on vastaavasti osoittanut, että hallintouudistukset ovat liian usein puheesta käytäntöön siirtyessään pettymyksiä: mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne säilyvät ennallaan.

Jotain yhteistä populismilla ja byrokratiallakin on. Kumpikin niistä on uusiutuvaa.

Byrokratiaakin voidaan kutsua joillakin kriteereillä joustavaksi: hallinnollisia uudistuksia on tehty jo monen vuosikymmenen ajan, eikä loppua näy.

Kansallisuus ja kansainvälisyys

Siinä missä populismi korostaa paikallisuutta ja kansallisuutta, byrokraattiset hallintoreformit ovat enenevissä määrin sidoksissa kansainvälisiin organisaatioihin, kuten EU:hun tai OECD:hen, ja niiden kautta jäsentyvään koordinointiin. Vielä 1960-luvulla hallintoreformit olivat kansallisia uudistuksia, joissa esimerkkiä haettiin korkeintaan naapurimaasta.

Teknokraattinen Bryssel on kieltämättä helppo kohde populismille. Siellä populistien ihannoimat kansalliset arvot loistavat poissaolollaan. Jo mielikuvan tasolla nämä populistiset ihanteet on syrjäyttänyt harmaa ja salamyhkäinen byrokratia, joka korostaa maat ylittäviä ”eurooppalaisia arvoja”.

Jari Autioniemi on hallintotieteen ja julkisjohtamisen tohtorikoulutettava Vaasan yliopistossa. Hänen väitöskirjansa tutkii kansalaisten näkemyksiä hallinnollisista arvoista, jotka ovat usein ristiriitaisia erityisesti velkaantuneen julkisen talouden aikana.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*