Serbian tuleva presidentti – susi lampaan vaatteissa?

Kuva: Ana Vukovic

Kuukauden ajan jatkuneet protestit Serbiassa pakottavat kääntämään katseen paitsi Serbiaan myös Euroopan unionin Balkan-politiikkaan.

Huhtikuun 2. päivänä Serbiassa järjestettiin vaalit, joissa maata vuodesta 2012 johtanut pääministeri Aleksandar Vučić valitutti itsensä presidentiksi. Presidentinvaaleja ovat seuranneet ”protestit diktatuuria vastaan”, joissa kymmenet tuhannet serbialaiset ovat vastustaneet pääministeri Vučićin itsevaltaista hallintotapaa.

Tuleva presidentti on täysiverinen populisti, joka on entisenä radikaalina ja nationalistina onnistunut ajamaan Serbiassa läpi hankalia taloudellisia uudistuksia. Niiden tekeminen olisi ollut aikaisemmin valtaa pitäneelle, sosiaaliliberaalille keskustavasemmistolaiselle demokraattiselle puolueelle mahdotonta.

Euroopan unioni katsoo sormien läpi EU-myönteisen Vučićin populistista politiikkaa, yhä autoritaarisemmaksi käyvää hallintotapaa sekä median vapauden rajoittamista. Demokratian ongelmat eivät kuitenkaan katoa minnekään, kun ne sivuutetaan, kuten naapurimaa Unkarin esimerkki osoittaa.

Koko Balkanin tilanne on viime vuosien aikana ottanut askelia epävakaampaan suuntaan.

Kriittiseksi asian tekee se, että koko Balkanin tilanne on viime vuosien aikana ottanut askelia epävakaampaan suuntaan ja EU:ta on myös tässä yhteydessä syytetty liian passiivisesta toiminnasta alueella.

Jalkapallohuligaanista propagandistiksi ja puoluejohtajaksi

Tulevaa presidenttiä on vaikea arvioida tuntematta hänen taustaansa. Vučić on entinen jalkapallohuligaani, nationalisti ja Serbian radikaalipuolueen kasvatti. Hän toimi puolueen pääsihteerinä vuosina 1995–2008 ja informaatioministerinä Slobodan Miloševićin aikaisessa hallituksessa, jossa hän vastasi muun muassa tiukoista sensuurilaeista.

Nuorena Vučić oli Suur-Serbia-aatteen innokas kannattaja ja 1990-luvulla Bosnian sodan aikaan hän uhosi parlamentissa jokaista tapettua serbiä kohden tapettavan sata muslimia. Hän vastasi Ratko Mladićin Haagin rikostuomioistuimeen luovuttamista vastustavien kampanjoiden ja protestien organisoinnista kymmenen vuotta sitten.

Vučić jatkoi oppositiopolitiikkaa radikaalipuolueessa myös Miloševićin vallan kaaduttua. Vuonna 2008, kun Serbia allekirjoitti EU:n vakautus- ja assosiaatiosopimuksen, hän erosi puolueesta yhdessä Tomislav Nikolićin kanssa perustaakseen EU-myönteisen Serbian edistyspuolueen. Vuonna 2012 Nikolić voitti presidentinvaalit ja joutui luopumaan puolueen puheenjohtajuudesta.

Samana vuonna edistyspuolueen johtama koalitio voitti myös parlamenttivaalit, ja syyskuussa Vučić valittiin puolueen puheenjohtajaksi ilman haastajaa.

Korruption vastaisella taistelulla vallankahvaan

Vučićista tuli uuden hallituksen varapääministeri ja de facto johtaja suurimman puolueen puheenjohtajana. Hallituksen pääministeriksi nousi sosialistien Ivica Dačić.

Varapääministerinä Vučić otti teemoikseen taistelun korruptiota ja rikollisia vastaan sekä maan talouden kohentamisen. Huono taloustilanne sekä poliitikkojen ja virkamiesten korruptio ovat olleet koko 2000-luvun ajan maan akuuteimpia ongelmia.

Talouden lukujen parantamisessa Vučić on arvioiden mukaan onnistunut. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n edellyttämän tiukan budjettikurin ylläpitäminen on saanut äänestäjät kuitenkin myös kritisoimaan pääministeriä. Suurista puheista ja loputtomista lupauksista huolimatta todellista edistystä korruption ja rikollisten vastaisessa taistelussa ei ole tapahtunut. Vučićin suosio kannatusmittauksissa ei silti juuri ole kärsinyt.

Jo vuonna 2014 presidentti Nikolić ilmoitti uusista vaaleista, joissa ennätyksellisiin kannatuslukuihin kiivenneelle edistyspuolueelle povattiin hyvää menestystä. Yleinen käsitys oli, että edistyspuolueen johtaja Vučić ei enää tyytynyt varapääministerin salkkuun. Edistyspuolue sai vaaleissa suuren voiton, ja Vučić valittiin itseoikeutetusti pääministeriksi.

Vučić näyttääkin käyttävän ennenaikaisia vaaleja yhtenä strategisena keinona valtansa vahvistamiseen.

Keväällä 2016 Vučić ilmoitti jälleen ennenaikaisista vaaleista. Syyksi hän ilmoitti, että hallitus tarvitsi ”täyden mandaatin vaikeiden päätösten tekemiseen, sillä seuraavan hallituksen nelivuotiskauden päätteeksi Serbia on jo Euroopan unionin ovella”. Vučićin johtama edistyspuolueen koalitio voitti vaalit ja pääministeri sai jälleen neljä vuotta lisäaikaa itsevaltaiselle politiikalleen.

Vučić näyttääkin käyttävän ennenaikaisia vaaleja yhtenä strategisena keinona valtansa vahvistamiseen. Vaaleista on säännönmukaisesti ilmoitettu edistyspuolueen kannatuslukemien ollessa korkealla, jolloin se on aina pystynyt uudelleen legitimoimaan asemansa.

Presidentinvaalit 2017: Kansa kyllästyy diktatuuriin

Vielä alkuvuodesta radikaalipuolueen presidenttiehdokkaaksi oli ryhtymässä valtaapitävä presidentti Nikolić. Alustavat kannatusmittaukset ennustivat kuitenkin istuvalle presidentille vaalitappiota.

Useiden arvioiden mukaan pääministeri Vučić lähtikin puolueen presidenttiehdokkaaksi voidakseen pitää myös presidenttiyden edistyspuolueella. Ehdokkuutensa ilmoittaessaan hän totesi toivovansa voittoa heti ensimmäisellä kierroksella, mikä toteutuikin, kun hän sai heti 55 prosenttia äänistä.

Presidentin rooli Serbiassa on pitkälti seremoniallinen ja todellinen valta on pääministerillä. Presidenttinä Vučić sai kuitenkin jälleen viiden vuoden pituisen mandaatin politiikkansa ja toimiensa jatkamiselle. Edistyspuolueen puheenjohtajana hän valitsee myös Serbian seuraavan pääministerin.

Presidentin rooli Serbiassa on pitkälti seremoniallinen ja todellinen valta on pääministerillä.

Vučićin voitto antaa hänelle ennenkuulumattoman vahvan henkilökohtaisen valta-aseman Serbiassa. Tämä on myös herättänyt vertailuja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğaniin ja epäilyjä siitä, että Vučićin tavoitteena olisi samankaltainen vallan keskittäminen.

Jo ennen vaaleja julkisuuteen vuosi tietoja pääministeripuolueen edustajien yrityksistä ostaa ääniä, ja Vučić sai huomattavasti oppositiokandidaatteja enemmän tilaa esitellä politiikkaansa valtamediassa.

Puolueettomien arvioiden mukaan vaalit olivat kaikkea muuta kuin vapaat. Todisteita suoranaisesta äänten ostamisesta ei ole kuitenkaan tähän mennessä tullut ilmi.

Puolueettomien arvioiden mukaan vaalit olivat kaikkea muuta kuin vapaat.

Heti vaalien jälkeisenä maanantaina Serbiassa alkoivat suuret, jo kuukauden kestäneet, protestit. Mielenosoittajien ydinjoukko koostuu nuorista ja opiskelijoista, mutta viikkojen mittaan joukkoon on liittynyt myös eläkeläisiä, työväestöä sekä oppositiopuolueiden edustajia.

Mielenosoituksilla ei ole virallista järjestäjätahoa vaan ne viestivät sosiaalisen median kanavien kautta. Myös puoluepoliittiset tunnukset on haluttu pitää protestien ulkopuolella.

Mielenosoittajat vaativat Vučićin johtaman eliitin poistamista vallasta, aidosti vapaita vaaleja, median vapautta sekä muutoksia talous- ja sosiaalipolitiikkaan. Protesteissa onkin nähty kaikuja vuoden 2000 mielenosoituksista, jotka toivat Miloševićin vallan päätökseen.

Nykyistä hallintoa myötäilevät tiedotusvälineet tuomitsivat protestit pieniksi opposition organisoimiksi mielenilmauksiksi, eikä valtamediassa moneen viikkoon nähty totuudenmukaisia raportteja protesteista.

Mielenosoitukset näyttävätkin olevan osin reaktio myös pitkäaikaiseen kehitykseen.

Mielenosoitukset näyttävätkin olevan osin reaktio myös pitkäaikaiseen kehitykseen, jossa muun muassa median vapautta on jatkuvasti ja tietoisesti rajoitettu ja korruption vastaista taistelua on käytetty myös Vučićin poliittisten kilpailijoiden kaatamiseen.

Tilannetta heikentää myös varteenotettavan opposition puute, jota median keskittyminen Vučićin tukemiseen on vain kärjistänyt. Koko Vučićin hallintokauden ajan Serbian oppositio on ollut kykenemätön vastustamaan pääministerin yksinvaltaa yhteisellä oppositiopolitiikalla.

Serbian oppositio on ideologisesti ja poliittisesti hyvin hajanainen, mikä näkyikin hyvin presidentinvaalien ehdokaslistoissa. Serbian seuraavaksi presidentiksi pyrki yhteensä 11 ehdokasta, joista kolme Vučićin jälkeen suosituinta sitoutumattomina.

Pääministerin jälkeen suurimman äänisaaliin saivat entinen oikeusasiamies ja Vučićin politiikan äänekäs vastustaja Saša Janković (17 %), parodiahahmona presidentiksi pyrkinyt koomikko Luka Maksimović (10 %), sekä Serbian entinen ulkoministeri Vuk Jeremić (6 %), joka on viime aikoina profiloitunut Kosovon itsenäisyyden äänekkääksi vastustajaksi.

Vučić EU-lähentymisen takuumiehenä

EU on tyytynyt seuraamaan sivusta, kun Serbian pääministeri keskittää itselleen yhä enemmän valtaa. Vučić on pitkään nauttinut suosiota lännessä, missä hänet on nähty jatkuvuuden takeena Serbian politiikassa sekä ainoana poliittisena kandidaattina, joka voi realistisesti luotsata Serbian EU:n jäseneksi.

Luottamusta eivät näytä juuri horjuttaneen sen enempää autoritaarinen kehitys kuin esimerkiksi Vučićin tiiviisti ylläpitämät Venäjä-kumppanuussuhteet, joita hän käytti myös presidentinvaaleissa valttikorttinaan. EU:ssa kritiikille ei joko ole nähty tarvetta tai sitä ei ole julkisesti haluttu esittää, jottei riskeerattaisi maan länsisuuntausta.

Suhtautuminen muistuttaa EU:n yleisempää Balkan-politiikkaa, jota on viime vuosina leimannut vaiteliaisuus. Virallinen kanta esimerkiksi vuoden 2014 mellakointiin Bosnia-Hertsegovinassa oli pidättäytyvä, ja muutenkin EU on näyttää enemmän välttelevän sekaantumista kuin aidosti pyrkivän ratkomaan kyteviä ongelmia.

Suhtautuminen muistuttaa EU:n yleisempää Balkan-politiikkaa, jota on viime vuosina leimannut vaiteliaisuus.

Lähestymistapa alkaa nyt kuitenkin kääntyä itseään vastaan, kun kriisit leimahtavat kytevistä akuuteiksi. Esimerkiksi Makedoniassa parlamenttivaalit ovat äityneet pitkiksi mielenosoituksiksi ja levottomuuksiksi, kun taas Bosnia-Hertsegovinassa on vihjailtu Serbitasavallan irtautumisesta.

EU-jäsenyyden jo saavuttanut Kroatia puolestaan tarjoaa hienovaraisemman esimerkin siitä, miten äärioikeistolainen ja nationalistinen ajattelu on valtavirtaistunut, kun siihen liittyviin epäkohtiin ei EU-jäsenneuvotteluiden aikana kylliksi puututtu.

Juuri siksi Serbian tilannetta tulisi seurata entistä tarkemmalla silmällä, vaikka se alueellisesti vertailtuna näyttäisi vakaalta. Vučić voi toki olla muuttunut mies suhteessa nationalistimenneisyyteensä, mutta hänen nykyisiä autoritaarisia taipumuksiaan ei myöskään voi sivuuttaa.

Monet serbialaiset näkevät Euroopan unionin demokratian ja ihmisoikeuksien vankkumattomana puolustajana. Unionin haluttomuus puuttua epädemokraattiseen kehitykseen Balkanilla vähentää myös sen legitimiteettiä vaatia tulevilta jäsenmailta uudistuksia tällä rintamalla. Mikäli EU esittää itsensä arvojohtajana, sen tulisi sitä myös olla.

Emma Hakala on poliittisen historian jatko-opiskelija ja töissä Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa.  VTM Jenni J. Laakso on Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen pääsihteeri. 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*