Suomen syrjäytetyt nuoret syrjäytyneessä demokratiassa

Kuva: Joona Kotilainen / kuviasuomesta.fi (CC 0)
Lukuaika: 4 min. 

Demokratian vahvuus punnitaan sen kyvyssä turvata yhdenvertaisen poliittisen osallisuuden edellytykset myös huono-osaisille nuorille. Tällä kriteerillä suomalainen demokratia näyttää vahvasti syrjäytyneeltä, mikä voi aiheuttaa monenlaisia uhkia sen kestävyydelle.

Nuorisotutkimusseura ry ja Nuorisotutkimusverkosto julkaisivat joulukuun alussa ainutlaatuisen tutkimuksen, jossa etsivät nuorisotyöntekijät haastattelivat reilu sata ilman työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa olevaa 15–29-vuotiasta nuorta. Haastatteluissa NEET-nuoria (Not In Employment, Education or Training) pyydettiin kertomaan arvoistaan, asenteistaan ja hyvinvoinnistaan sekä näkemyksistään yhteiskunnan tilasta.

Tutkimuksen ydinviesti tiivistyi lehdistötiedotteen otsikossa: NEET-nuorten huonovointisuus yllätti syvyydessään. Nuoret kokivat voimakasta yksinäisyyttä ja arvioivat oman taloudellisen tilanteensa ja psyykkisen terveydentilansa selvästi heikommaksi kuin ikätoverinsa keskimäärin. Myös luottamus toisiin ihmisiin ja yhteenkuuluvuuden tunne yhteiskuntaan oli keskimääräistä matalampi.

NEET-nuorten pettymys ei purkaudu kaunapolitiikkana

Poliittisen osallisuuden suhteen tutkimuksen keskeinen havainto on, että runsas puolet (59 %) kokee yhteiskunnan epäreiluksi. Samanaikaisesti kuitenkin enemmistö kannattaa demokraattista hallintojärjestelmää.

Myöskään niin kutsuttu kaunapolitiikka, jota Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on käyttänyt tehokkaasti hyväkseen sysätessään vastuuta amerikkalaisen unelman hiipumisesta esimerkiksi maahanmuuttaneiden niskoille, ei saa suomalaisissa NEET-nuorissa kaikupohjaa.

Kokemus yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta ei aiheuta empatiakuilua tai solidaarisuusvajetta.

Lähes 60 prosenttia pitää arvokkaana, että Suomessa asuu eri kulttuuritaustoja edustavia ihmisiä. Erittäin huomionarvoista on, että kokemus yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta ei aiheuta empatiakuilua tai solidaarisuusvajetta, vaan yli puolet on sitä mieltä, että maahanmuuttajataustaisia kohdellaan Suomessa epäreilusti heidän kulttuurisen taustansa vuoksi.

Lähes puolet (45 %) kokee suomalaisten velvollisuudeksi auttaa ja tukea maahanmuuttaneita, mikä on lähes yhtä paljon kuin koko 15–29-vuotiaiden ikäryhmässä (52 %).

Osattomuus koulutuksesta ja työstä johtaa poliittiseen osattomuuteen

NEET-nuorten tarkastelu kristallisoi jo aiemmin tehdyn havainnon: taloudellinen ja sosiaalinen huono-osaisuus ei kanavoidu yhteiskunnalliseksi protestiksi vaan johtaa poliittiseen marginalisoitumiseen. Ulkopuolisuus työstä, harjoittelupaikasta ja koulutuksesta heijastuu siten, että pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin on selvästi harvinaisempaa NEET-nuorilla ikätovereihin verrattuna. Kolmasosa ei ole koskaan allekirjoittanut aloitteita tai vetoomuksia, vaikka kansalaisaloitteiden tiedetään yleisesti aktivoineen nuoria.

Myös ostopäätöksillä vaikuttaminen eli poliittinen kuluttaminen, mikä on Suomessa yleisesti suhteellisen suosittu poliittisen vaikuttamisen muoto, kuuluu vain harvojen NEET-nuorten osallistumisrepertuaariin (29 %). Vain joka neljäs toimii jossakin yhdistyksessä. Yksi kymmenestä on osallistunut johonkin päätöksentekoon tähtäävään keskusteluun päättäjien kanssa.

Äänestämättä jättäneitä tai niin aikovia oli aineistossa 60 prosenttia.

Äänestämättä jättäneitä tai niin aikovia oli aineistossa 60 prosenttia. Todellinen osuus on oletettavasti vielä suurempi, sillä yksilötason rekisteriaineiston pohjalta tiedetään, että vain perusasteen koulutuksen saaneiden alle 30-vuotiaiden äänestysaktiivisuus on 30 prosentin tuntumassa tai jopa selvästi vähemmän vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

”Syrjäytyminen on hassu termi”

Tutkimuksen tekijät toteavat, että NEET-nuorten kokemuksista piirtyy passiivinen, paikoin pessimistinen ja jopa lohduton kokonaiskuva, jossa kuitenkin on myös toivoa.

Erityisen rohkaisevaa on nuorten kyky vastustaa heihin helposti iskettävää syrjäytyneen leimaa: vain kolme prosenttia haastatelluista koki itsensä täysin syrjäytyneeksi ja puolet eivät lainkaan tai vain vähän.

Erityisen rohkaisevaa on nuorten kyky vastustaa heihin helposti iskettävää syrjäytyneen leimaa.

Tämä näkyy syrjäytymisen syitä tiedustelevan avokysymyksen vastauksissa, joissa identifioitiin yhteiskunnan toimintaan liittyviä tekijöitä, vaikka pääpaino olikin oman elämäntilanteen arvioinnissa. Haastattelun lopun yleisessä kommentointiosuudessa arvosteltiin syrjäytymisen käsitettä itsessään.

Eeva Luhtakallion ja Maria Mustrannan tuoreen teoksen Demokratia suomalaisessa lähiössä päätelmät tuntuvat tältä osin resonoivan suoraan nuorten todellisuuden kanssa. Kirjoittajat huomauttavat, että tavat käsitellä eriytymistä tietynlaisten paikkojen, ihmisten ja huonojen valintojen kautta paitsi stigmatisoivat ja saavat ihmiset näkemään tilanteensa itsensä aiheuttamana myös vievät huomion pois vallan ja vastuun kysymyksistä ja siitä, että eriarvoistuminen on politiikan tulosta.

Sitkeästi istuva puhetapa näkyy myös tutkimuksen uutisoinnissa: ”Syrjäytyneillä suomalaisnuorilla menee keskimääräistä huonommin kaikilla elämän osa-alueilla”, ”Ainutlaatuinen tutkimus syrjäytymisestä”, ”Harvinainen raportti syrjäytyneistä nuorista – ulkonäkö, fyysinen kunto, taloudellinen tilanne… ’Huono-osaisuus on kokonaisvaltaista’”.

Syrjäytyminen ei selitä radikalisoitumista

Toisen sitkeästi istuvan käsityksen mukaan syrjäytyminen on yksi keskeisistä syistä väkivaltaiselle radikalisoitumiselle. Nuorisotutkimusseuran tutkimuksen tulokset eivät tue tätäkään näkemystä. Siihen osallistuneista nuorista yhdeksän kymmenestä tuomitsi ehdottomasti väkivallan käyttämisen poliittisen vaikuttamisen keinona.

Tulos ei ole väkivaltaiseen ekstremismiin radikalisoitumista koskevan tutkimuksen perusteella lainkaan yllättävä. Tutkimuksen pohjalta tiedetään, että terrorismiin radikalisoituvat ovat harvoin yhteiskunnan huono-osaisimpia tai syrjäytyneitä. Tätä on selitetty muun muassa sillä, että huono-osaisien ja syrjäytyneiden resurssit menevät jokapäiväiseen selviämiseen.

Terrorismiin radikalisoituvat ovat harvoin yhteiskunnan huono-osaisimpia tai syrjäytyneitä.

Poliittiseen väkivaltaan päätyy mukaan toki myös niitä, jotka voivat olla yleisesti käytettyjen mittarien mukaan syrjäytyneitä tai huono-osaisia. Radikalisoitumista ei voi kuitenkaan pitää mitenkään nimenomaan syrjäytymiseen kytkeytyvänä ilmiönä tai syrjäytymistä siinä riskitekijänä.

Yhteiskunnan kokeminen eriarvoistavaksi ja epäoikeudenmukaiseksi liittyy silti kiinteästi poliittiseen väkivaltaan. Se on moneen kertaa tunnistettu yhdeksi poliittista väkivaltaa mahdollistavaksi tekijäksi.

Olennaista on kuitenkin ymmärtää tämän yhteyden luonne. Epäoikeudenmukaisuuden kokemusten ei tarvitse olla omakohtaisia, jotta ne vaikuttaisivat näkemyksiin yhteiskunnan tilasta. Kyse ei siis ole siitä, että henkilökohtaiset ulkoisin mittarein todennettavissa olevat huono-osaisuuden kokemukset motivoisivat yksittäisiä ihmisiä poliittiseen väkivaltaan. Sen sijaan käsitykset yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta ja eriarvoisuudesta ovat monen muun asian ohella mukana muokkaamassa kansalaisaktivismin luonnetta ja käytettyjä keinoja.

NEET-nuorten tilanne vaatii syrjäytyneeltä demokratialta ryhtiliikettä

Kuten Luhtakallio ja Mustranta kiteyttävät, eriarvoistuminen ei korjaannu yksilöiden ryhtiliikkeellä vaan sen syitä purkavien poliittisten päätösten kautta. NEET-nuoria koskeva tutkimus toteutettiin osana pääministerin asettaman eriarvoisuustyöryhmän työskentelyä.

Tutkimuksen sisältö ilmensi myös osuvasti huono-osaisuuden kokonaisvaltaista ymmärrystä. Haastateltuja ei lähestytty ainoastaan oman tilanteensa informantteina vaan heidän yhteiskunnallisista näkemyksistään oltiin kiinnostuneita, mikä oli haastattelijoiden mukaan suorastaan hämmästyttänyt osaa nuorista.

Liisa Häikiö ja Karita Snellman kiinnittivät samaan seikkaan huomiota tuoreessa tutkimuksessaan marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistumisesta. ”Onko palveluita ja sosiaaliturvaa mahdollista kehittää niin, että toimintatavat vahvistavat nuorten yhteiskunnallista osallistumista myös silloin kun he ovat vääränlaisia asiakkaita?” tutkijat kysyvät.

Lähtökohtaisesti tutkimus osoittaa, että demokratian vahvuus punnitaan sen kyvyssä turvata yhdenvertaisen poliittisen osallisuuden edellytykset myös haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille. Tällä kriteerillä suomalainen, kuten moni muukin demokratia, näyttää vahvasti syrjäytyneeltä, mikä voi aiheuttaa monenlaisia uhkia sen kestävyydelle.

Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa ja on Politiikasta-lehden avustava päätoimittaja. Hanna Wass on akatemiatutkija politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa ja Valtiotieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen.

Lisää aiheesta

1 Trackbacks & Pingbacks

  1. Kannustaako “läpihuutovaalit” nuoria poliittiseen osallistumiseen? – Mitä-verkosto

Leave a comment

Your email address will not be published.


*