Talvivaara-Terrafamen politiikka

Kuva: Jonna Karjalainen

Onko niin, että ympäristönäkökulmat ovat aina marginaalissa, kun taas ”kokonaisedun” määrittely taloudellisin termein on helpompaa saada läpi? Siltä näyttäisi ainakin Talvivaara-Terrafamen kohdalla.

Talvivaaran, sittemmin Terrafamen kaivos tuntuu olevan valtio-omistajan erityisessä suojeluksessa. Viimeisimpänä käänteenä valtio on pääministeri Juha Sipilän suulla luvannut kaivokselle 100 miljoonaa euroa lisää rahaa yksityisiä sijoittajia odotellessa.

Näin ollen viime kesänä julistettu suunnitelma ajaa kaivos alas on jälleen väistynyt.

Kun marraskuun 2012 massiivinen kipsisakka-altaan jätevesivuoto oli vielä tuoreessa muistissa, valtio sijoitti Talvivaaraan valtion sijoitusyhtiö Solidiumin kautta noin 50 miljoonaa euroa. Valtiosta tuli tuolloin kaivosyhtiön suurin yksittäinen osakkeenomistaja noin 16 prosentin omistusosuudella.

Tuolloin kaivoksen toimitusjohtaja Pekka Perä sanoi, että 260 miljoonan euron osakeanti riittää turvaamaan kaivoksen toiminnan vuosiksi eteenpäin. Yhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen saman vuoden marraskuussa.

Sipilän ilmoitus kaivoksen tukemisesta ja yksityisen rahan etsimisestä on kuin rikkinäinen levy.

Sipilän ilmoitus kaivoksen tukemisesta ja yksityisen rahan etsimisestä on kuin rikkinäinen levy. Entinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori kertoi Talvivaaran hakeutuessa yrityssaneeraukseen, että tilanteeseen haetaan markkinaehtoista ratkaisua, jossa yksityiset toimijat ovat mukana kaivosyhtiön rahoittamisessa vähintään yhtä paljon kuin valtio.

Talvivaaran mennessä konkurssiin marraskuussa 2014 Vapaavuori totesi, että valtio huolehtii Talvivaara-pesästä, mutta jatkajaksi etsitään yksityistä yritystä.

Kesäkuussa 2015 tuore elinkeinoministeri Olli Rehn ilmoitti, että Talvivaaraa ei käynnistetä valtion rahoin. Saman vuoden elokuussa kaivos kuitenkin kaatui valtion syliin ja muuttui Terrafameksi. Louhintaa jatkettiin myöhemmin syksyllä.

Suomen valtio on sijoittanut Talvivaara-Terrafameen lehtitietojen mukaan noin 750 miljoonaa euroa mukaan lukien viimeisin ilmoitus 100 miljoonasta eurosta. Talvivaara teki vuonna 2012 tappiota runsaat 80 miljoonaa euroa, kun taas sekä 2013 että 2014 tappiota tuli yli 700 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtio on arvioinut Terrafamen alasajon kustannuksiksi 300–500 miljoonaa euroa. Työntekijöitä Terrafamella on noin kuusi sataa.

Ministereiden Talvivaara-puheet

Mikä on poliittisesti mahdollistanut Talvivaaran, sittemmin Terrafamen loputtomalta tuntuvan tukemisen? Kun Vapaavuori toimi elinkeinoministerinä ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja, hän perusteli Talvivaaran kaivoksen toiminnan jatkumista ja valtion tukea sille ”yhteiskunnan kokonaisedulla”:

”Hallituksen kanta on selkeä: selvästi paras vaihtoehto kansantalouden ja Kainuun aluetalouden, mutta myös ympäristön kannalta on, että kaivostoimintaa jatketaan hallitusti.”

”Valtion tavoitteena on tässä vaikeassa tilanteessa pyrkiä ratkaisuun, joka turvaa veronmaksajan aseman parhaalla mahdollisella tavalla, varmistaa ympäristönhoidon kestävästi, mahdollistaa työllisyyden turvaamisen Kainuussa sekä yleisellä tasolla varmistaa kaivostoiminnan jatkumisen edellytykset Talvivaaran kaivoksella.”

Tyypillistä poliittisten päättäjien Talvivaara-argumentoinnissa on ollut tasapainon hakeminen työllisyys- ja ympäristönäkökohtien välillä Vapaavuoren jälkimmäisen sitaatin tapaan. ”Hallittu” ja ”vastuullisuus” ovat olleet iskusanoja, joilla Talvivaaran kaivosasian hoitamista on usein kuvailtu.

”Hallittu” ja ”vastuullisuus” ovat iskusanoja, joilla Talvivaaran kaivosasian hoitamista on kuvailtu.

Entinen pääministeri Alexander Stubb sanoi marraskuussa 2014 Talvivaarassa vieraillessaan, että Talvivaara on hyvää, laillista liiketoimintaa. Kaikilta osin toiminta ei kuitenkaan ole ollut laillista, koska Talvivaara ja sen kolme johtajaa tuomittiin tänä vuonna sakkoihin ympäristön turmelemisesta.

Poikkeuksen valtion suunnalta kuultuun Talvivaara-retoriikkaan teki vihreiden Ville Niinistön ympäristöministeriys 2011–2014. Hän muun muassa totesi kipsisakka-altaan vuotaessa 2012, että ympäristölainsäädäntöä jatkuvasti rikkovalle toiminnalle ei ole Suomessa tilaa.

Kolme Talvivaaran osakkeenomistajaa teki valtioneuvoston oikeuskanslerille toukokuussa 2012 Niinistön aikaisemmista lausunnoista valituksen. Siinä he pyysivät selvittämään, oliko Niinistö julkisilla lausunnoillaan epäasianmukaisesti pyrkinyt vaikuttamaan Talvivaaraa koskeviin hallinnollisiin ympäristöoikeudellisiin ratkaisuihin. Oikeuskanslerin ratkaisu oli Niinistölle vapauttava.

Vertailun vuoksi: Vapaavuori totesi huhtikuussa 2015 omilla nettisivuillaan, että Talvivaaran tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan purkuputki, jolla vettä voidaan juoksuttaa pois kaivosalueelta isompaan vesistöön. Nuasjärven purkuputkiasia oli tuolloin ratkaistavana Vaasan hallinto-oikeudessa.

Vapaavuoren ja Rehnin lausunnot eivät kuitenkaan ole joutuneet oikeuskanslerin tarkasteltaviksi.

Rehn puolestaan sanoi toukokuussa 2016, että neuvottelut Talvivaaran jatkorahoituksesta tyssäsivät Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisuun, jossa Nuasjärveen sallittiin huomattavasti pienemmät juoksutusmäärät kuin mihin yhtiö oli hakenut lupaa. Vapaavuoren ja Rehnin lausunnot eivät kuitenkaan ole joutuneet oikeuskanslerin tarkasteltaviksi.

Kamppailu yhteiskunnan kokonaisedusta

Mikä selittää, että yhdelle ministerille ei haluttu sallia kritiikin esittämistä, kun taas toiset ministerit ovat voineet varsin suoraan lausua oikeudessa päätettävinä olevista tai päätetyistä asioista?

Tämä näyttäisi liittyvän ennen kaikkea siihen, mikä kanta kullakin ministerillä on ollut Talvivaaran jatkosta. Taloudelliset näkökohdat on helpompi sisällyttää diskurssiin ”yhteiskunnan kokonaisedusta”, kun taas ympäristöön liittyvät argumentit on omissa Talvivaaraa koskevissa tutkimushaastatteluissani usein selitetty marginaalisiksi.

Taloudelliset näkökohdat on helpompi sisällyttää diskurssiin ”yhteiskunnan kokonaisedusta”.

Näin on ollut siitäkin huolimatta, että Talvivaara-Terrafamen kaivoksen hallittua alasajoa ajanut Stop Talvivaara -liike on aktiivisesti pyrkinyt määrittelemään, että nimenomaan kaivoksen sulkeminen on yleisen edun mukaista.

Stop Talvivaara on esittänyt, että kaivoksen sulkeminen olisi eduksi muille elinkeinoille paitsi kaivannaisteollisuudelle. Se on myös puhunut veronmaksajien rahojen tuhlaamista vastaan ja esittänyt, että Talvivaara on koko Suomen asia, koska kyse on suomalaisen luonnon puhtaudesta.

Ottamatta kantaa siihen, mikä ratkaisu Terrafamen jatkosta pitäisi tehdä, on hyvä pysähtyä hetkiseksi tarkastelemaan, millaiset argumentit ovat hallitsevia ja kenen esittäminä ne hyväksytään.

Stop Talvivaaran legitimiteettiä on kyseenalaistettu muun muassa kyseenalaistamalla sen toimijoiden paikallisuus. Sotkamo Silverin toimitusjohtaja Timo Lindborg sanoi Euromining-messuilla syyskuussa 2013 järjestetyssä paneelikeskustelusta Tampereella, että kaivoskriittisyys tulee Suomeen Ruotsista.

Stop Talvivaara -liikkeessä on kuitenkin mukana kansalaisia niin Sotkamosta, Ylä-Savosta kuin muualtakin Suomesta. Samalla kun kansalaistoimijoilta edellytetään paikallisuutta, he ovat toimineet kansallisesti ja kamppailleet ministereiden kanssa oikeudesta määritellä yhteiskunnan kokonaisetu.

Tämä kamppailu on ollut vaikeaa jo lähtökohtaisesti, koska kaivoksen jatkoa kannattavat leimaavat ympäristönäkökulmat helposti marginaalisiksi.

Onko siis niin, että ympäristönäkökulmat ovat aina auttamatta marginaalisia, kun taas ”kokonaisedun” määrittely taloudellisin termein on helpompi saada läpi? Siltä näyttäisi. On helpompi uskoa, että viisaus asuu siisteissä puvuissa kuin Youtube-videoita maastosta lähettävissä kansalaisaktivisteissa.

On helpompi uskoa, että viisaus asuu siisteissä puvuissa kuin Youtube-videoita maastosta lähettävissä kansalaisaktivisteissa.

Kuitenkaan sen paremmin haastattelemani viranomaiset kuin Talvivaarankaan edustajat eivät ole esittäneet kansalaistoimijoiden mittausten olevan virheellisiä, joskin jotkut ovat epäilleet mittauslaitteiden kalibroinnin tarkkuutta.

Sen sijaan yksi viranomainen piti kansalaistoimintaa viranomaistoiminnankin kannalta hyödyllisenä, koska viranomaisella ei aina ole mahdollisuutta mennä maastoon tekemään havaintoja.

Edustuksen politiikka

Poliitikoiden suusta ei ole kuultu sellaista Talvivaara-Terrafameen viittaavaa lausuntoa, jossa ei olisi mainittu sekä ympäristöä että työpaikkoja. Kaivoksen toiminnan jatkamista on puolustettu paitsi työpaikoilla, myös ympäristönäkökohdilla. Näin teki muun muassa Heidi Hautala keväällä 2013 puolustaessaan valtion osallistumista Talvivaaran osakeantiin.

Kun Talvivaaran ja valtion välisiä suhteita tarkastelee pitkällä aikavälillä, ympäristö näyttää olevan asia, jota ei puheissa voi sivuuttaa mutta joka ei lopulta kuitenkaan vaikuta paljon itse päätöksiin.

Ympäristö näyttää olevan asia, jota ei puheissa voi sivuuttaa mutta joka ei lopulta kuitenkaan vaikuta paljon itse päätöksiin.

Kaivoksen sulkemista ehdottaneet ovat esittäneet, että luontoarvot ovat koko Suomen asia. Tällaisia toimijoita löytyy niin kansalaisista kuin esimerkiksi kansanedustajistakin.

Kaivoksen käynnissä pitämistä kannattaneet taas ovat esittäneet, että kaivannaisteollisuuden hyvinvointi on koko Suomen etu. Jotkut kaivannaisteollisuuden puolesta puhuneet kansanedustajat ovat tutkimushaastatteluissani esittäneet kaivokseen kriittisesti suhtautuvien kainuulaisten olevan vain hyvin pieni joukko.

Onkin tärkeää huomata, että vetoaminen ”kokonaisetuun”, jonkin alueen ihmisten etuihin tai ihmisten mielipiteisiin on osa poliittista puhetta. Niistä tehdyillä tulkinnoilla perustellaan poliittisia kantoja ja päätöksiä.

Vetoaminen ”kokonaisetuun” on osa poliittista puhetta.

Samalla kun niillä perustellaan tehtävää politiikkaa, ne mahdollistavat politiikan esittämisen neutraalina hallinnointina. Silloin olisi hyvä pitää kirkkaana mielessä, että politiikka ei koskaan ole pelkkää hallinnointia vaan siihen vaikuttavat aina ja vääjäämättä poliittisten toimijoiden omat arvostukset ja ideologiat.

Ehkä Terrafamen suhteen on olemassa jokin yhteiskunnan kokonaisetu. Demokratialle olisi eduksi, jos kansalaiset eivät oleta ministereiden tai minkään muunkaan yhden toimijan viimekätisesti edustavan tuota kokonaisetua. On todennäköistä, että edut ovat Nuasjärven rannan mökkiläiselle erilaiset kuin Terrafamen työntekijälle.

Näin ollen Terrafamessa(kin) on aidosti läsnä vastakkaiset edut ja arvostukset. On kuitenkin virheellistä olettaa, että yksittäinen kansalainen puhuisi aina yksityisten etujen näkökulmasta ja valtiotoimija ilmentäisi aina kokonaisetua vain sen perusteella, millaisista positioista he puhuvat.

YTM Maija Mattila viimeistelee väitöskirjaa edustuksen ja demokratian yhteydestä tapausesimerkkinä Talvivaaran kaivokseen liittyvä poliittinen toiminta.

Lisää aiheesta

1 Comments

  1. Loistava kirjoitus! Ja tästä juuri kertoo Nälkämaan Sampo
    https://vimeo.com/ondemand/nalkamaansampo

Leave a comment

Your email address will not be published.


*