Turvapaikkapuhuttelujen dynamiikka ja tehostamisen haasteet

Kuva: Flickr / Stefano Corso [CC BY-NC-ND 2.0]

Turvapaikkapuhuttelu on monenkeskinen vuorovaikutustilanne, jonka dynamiikka on tiedonkulun kannalta haastavaa. Erityisesti siihen on kiinnitettävä huomiota, kun turvapaikkaprosessia halutaan tehostaa.

Vuodesta 2015 tuli jonkinlainen murroskohta suomalaiselle turvapaikkamenettelylle hakijamäärän kasvettua liki yhdeksänkertaiseksi edeltävään vuoteen verrattuna. Tämän seurauksena turvapaikan saamisen ehtoja esitettiin kiristettäväksi monin tavoin.

Yhtenä keskeisenä kehittämisalueena on turvapaikkaprosessin tehostaminen ja päätöksenteon nopeuttaminen. Poliittinen paine kohdistuu etenkin Maahanmuuttovirastoon eli Migriin.

Keskeisenä kehittämisalueena on turvapaikkaprosessin tehostaminen ja päätöksenteon nopeuttaminen.

Nykyisin yksi virkamies saattaakin toteuttaa jopa kahdeksan turvapaikkapuhuttelua viikossa, mikä asettaa ammattitaidon koetukselle oikeusvarman päätöksenteon takaamiseksi.

Eduskunnan hyväksyttyä hallituksen esityksen Ulkomaalaislain muuttamisesta (HE32/2016) kansainvälistä suojelua hakevien oikeus oikeusapuun turvapaikkapuhutteluissa supistui merkittävästi. Näin vastuu hakijan asian riittävän tarkasta ja laadukkaasta selvittämisestä sekä puhuttelun etenemisen ja ongelmien havainnoinnista on jatkossa pääsääntöisesti yksinomaan Migrin puhuttelevilla ylitarkastajilla.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on esittänyt huolensa rajoitusten oikeusturvavaikutuksista.

Turvapaikkapuhuttelut kohtaamisena

Monenkeskinen tulkattu vuorovaikutustilanne, kuten turvapaikkapuhuttelu, sisältää monia vuorovaikutusta haastavia elementtejä: kulttuuri- ja kielierot, institutionaalinen asetelma sekä osapuolten erilaiset odotukset prosessia kohtaan.

Turvapaikkapuhuttelu sisältää monia vuorovaikutusta haastavia elementtejä.

Turvapaikkaprosessia koskevassa tutkimuksessani puhuttelevat virkamiehet nimesivät työnsä kolmeksi keskeisimmäksi haasteeksi hakijan asiassa olennaisimman selvittämisen, sujuvan vuorovaikutustilanteen luomisen ja säilyttämisen sekä ennakkoluulottoman asenteen luomisen ja omien ennakkoluulojen tunnistamisen.

Vuorovaikutuksen sujuvuus vaikuttaa viranomaisen arvioon hakijan uskottavuudesta ja hänen hakemuksensa perusteista. Puhuttelevat virkamiehet mainitsivat esimerkiksi hakijan haluttomuuden tai kyvyttömyyden vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin kertomuksen uskottavuutta heikentävänä seikkana.

On tärkeää huomata, että hakijan haluttomuus vastata ei välttämättä kerro hänen tarinansa epäaitoudesta. Yhtä hyvin se voi ilmentää, ettei hakija ymmärrä, miksi kysymys on esitetty.

Oman tutkimukseni valossa vaikuttaakin siltä, että hakijat toisinaan kokevat, ettei suoran vastauksen antaminen kertoisi toimintaan tai valintoihin johtaneista taustasyistä ja olosuhteista.

Myös vakava traumatisoituminen vaikuttaa ihmisen kykyyn toimia ja asettua vuorovaikutukseen. Siten viranomaisen näkökulmasta jälkikäteen arvioituna hakijan toiminta ei välttämättä näyttäydy loogisena tai rationaalisena. Päätöksenteossa on aina pohdittava, millaiset hakijan tosiasialliset toimintavaihtoehdot kussakin tilanteessa ovat olleet.

Turvapaikkakertomus, eli kertomus hakijan kokemasta vainosta ja perustellusta syystä pelätä paluuta, ei kuitenkaan muodostu pelkästään hakijan ja viranomaisen välissä.

Myöskään turvapaikkapuhutteluista keräämäni tutkimusaineisto ei yksiselitteisesti tue viranomaisen oletusta, että puhutteluihin osallistujat jakaisivat ymmärryksen puhuttelujen tavoitteesta tai toimintatavoista puhuttelujen aikana.

Vuorovaikutuksellisesta dynamiikasta

Osallistujien asemat muotoutuvat vuorovaikutuksen aikana eivätkä ole ainoastaan ennalta-annettujen roolien mukaista. Puhutteluja tehostettaessa olisikin ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, millaiset tekijät tosiasiallisesti edesauttavat tai hankaloittavat puhuttelun kulkua.

Euroopan turvapaikkaviraston (EASO) turvapaikkapuhuttelua koskeva opas asettaa viranomaisen puhuttelutilanteen hallintaan. Oppaassa kehotetaan ”hallinnoimaan” tulkkia (kohta 3.2.), ja vuorovaikutuksen arvioinnissa painotetaan viranomaisen ja hakijan välistä suhdetta.

Tulkin merkitys vuorovaikutuksen suuntaajana ja saatuun tietoon vaikuttavana tekijänä on piiloinen.

Kuitenkin tutkimukseni valossa näyttää siltä, että tiedonkulun haavoittuvuus johtuu kommunikaation kokonaisketjusta. Erityisesti tulkin rooli puhuttelussa on yllättävän suuri, mutta sen merkitys vuorovaikutuksen suuntaajana ja saatuun tietoon vaikuttavana tekijänä on piiloinen.

Etenkin kun hakijan oikeutta oikeudelliseen avustajaan on nyt rajattu, on viranomaisen yhä tarkemmin seurattava tulkin ja hakijan välistä kommunikaatiota. EASOn oppaassa annettu ohjeistus nojaa uskoon siitä, että tulkki välittää nimenomaan sen, mitä on sanottu.

Aina näin ei ole, ja tämän havaitseminen on viranomaisen tehtävä. Yhteisen kielen puuttuessa huomio on kohdennettava elekieleen, äänensävyihin, vuoronvaihtoihin, toistoihin ja sekä hakijan että tulkin käytökseen.

Kirjaamisen vuoksi osa ei-kielellisestä kommunikaatiosta sekä tilanteen dynamiikasta jää helposti virkamiehen tavoittamattomiin. Hakijat kuitenkin tarkkailevat tilannetta aktiivisesti koko ajan. He havainnoivat viranomaisen ilmeitä ja eleitä sekä reagoivat kysymysten sävyyn herkästi.

Viranomaisen huomion kiinnittyessä kirjaamiseen tulkki usein tukee elekielellään hakijaa, mikäli hän vaikuttaa levottomalta. Tältä osin tulkin toiminta on omiaan lieventämään hakijan kokemaa rauhattomuutta ja edistämään kerronnalle otollisen ilmapiirin säilymistä.

Kerronnan aikana tulkin välitön palaute kannustaa hakijaa jatkamaan tarinaansa, mutta samalla käännöksen aikana hakijat seuraavat tarkasti paitsi tulkkia, myös viranomaisen reaktioita odottaen jälkimmäisten palautetta.

Käännöksissään tulkit usein jäljittelevät hakijan elekieltä. Näin sekä hakijalle että viranomaiselle tarjoutuu mahdollisuus seurata käännöksen etenemistä ja samankaltaisuutta suhteessa hakijan kertomaan.

Turvapaikkakertomus muodostuu kommunikaatioketjussa hakijan, tulkin ja viranomaisen kesken.

Kysymykseen tulkkien roolista vuorovaikutuksen aktiivisina osapuolina ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Toisinaan tulkin ja viranomaisen yhteistoiminta edesauttaa hakijan aseman selvittämistä ja minimoi väärinkäsitysten syntymisen mahdollisuuden. Tietyssä määrin sekä tulkin että puhuttelevan virkamiehen on omaksuttava aktiivisen kuuntelijan rooli.

Turvapaikkakertomus muodostuu kommunikaatioketjussa hakijan, tulkin ja viranomaisen kesken ja jokaisen panosta tarvitaan.

Tulkin ottaman roolin laajuudessa tulee pysyä tarkkana: tulkin ei pidä keskeyttää hakijan kerrontaa, esittää täsmentäviä tai tarkentavia kysymyksiä tai tulkita hakijan käytöstä ainakaan ilman, että hän selvästi ilmaisee näin tekevänsä. Kuitenkin juuri näin tutkimusaineistoni näyttää tapahtuvaksi.

Tehostamisen haasteet

Oman tutkimukseni valossa turvapaikkaprosessien tehostamispyrkimykset näyttävät ongelmallisilta, mikäli virkamiesten käyttöön ei saada selviä ja riittävän yksityiskohtaisia toimintaohjeita vuorovaikutuksellisen dynamiikan arvioimiseksi ja siihen reagoimiseksi.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Migrissä painotetaan puhuttelijoiden kykyä ohjata hakija kertomaan olennaisesta, mutta oma tutkimukseni näyttää selvästi, että tulkit saattavat täysin viranomaisesta välittämättä lähteä ohjaamaan ja jäsentämään hakijan kerrontaa.

Esimerkiksi eräässä aineistokatkelmassani hakija on juuri kertomassa hänen kotimaassaan kokemista pahoinpitelyistä. Hakijan kerronta keskeytyy useaan otteeseen, kun tulkki alkaa esittää täsmentäviä kysymyksiä ja penätä tietoa siitä, mihin hakijaa on lyöty.

Tulkki sekä eleillään että lopulta suoralla kysymyksellä tiedustelee, kohdistuiko isku hakijan kasvoihin. Hakija ei vahvista eikä kiellä tulkin olettamusta, mutta viranomaisen saamassa käännöksessä todetaan faktana lyönnin osuneen suoraan kasvoihin.

Myös pöytäkirjaan tulkin lisäys on merkitty ikään kuin hakijan omaehtoisesti kertomana yksityiskohtana. Tulkkien lisäykset, kysymykset sekä epäsystemaattinen osa hakijoiden elekielestä siirtyvät dokumentoituun kertomukseen ja ovat siten ainakin mahdollisesti vaikuttamassa viranomaisen tekemään arvioon hakijan kertomuksen uskottavuudesta.

Tulkin toiminta ei mainitsemassani esimerkissä ehkä suoranaisesti vaaranna hakijan oikeusturvaa, eikä viranomaisen saama tieto ole kokonaisuudessaan virheellistä. Se kuitenkin tekee tyhjäksi EASOn haastatteluoppaan kohdan 3.3. painotuksen vapaasta kerronnasta.

Usein toiminnan taustalla vaikuttaa tulkin näkemys puhuttelun tarkoituksesta. Tulkin ymmärrys ei kuitenkaan välttämättä vastaa viranomaisen ymmärrystä kertomuksessa olennaisesta.

Tehokkaampaa, yhdenvertaista päätöksentekoa

Hakijan ja tulkin välillä tapahtuu paljon aktiivista vuorovaikutusta sekä ei-kielellistä kommunikaatiota eleiden, ilmeiden ja toimintojen suuntaamisen muodossa. Nykyisin puhuttelujen vuorovaikutuksellinen dynamiikka jää kirjaamisen varjoon ja puhuttelujen painopiste on vahvasti hakijan sanallisen kertomuksen esille saamisessa ja dokumentoinnissa.

Puhuttelujen vuorovaikutuksellinen dynamiikka jää kirjaamisen varjoon

Kuitenkin puhuttelujen vuorovaikutuksen vertaaminen puhuttelupöytäkirjoihin paljastaa, että lopullinen ja päätöksenteon pohjana oleva kertomus ei – vastoin institutionaalista näkökulmaa – perustu pelkästään hakijan subjektiivisiin kokemuksiin.

Menettelytapoja yhdenmukaistamalla on mahdollista kuroa umpeen virkamiesten välisiä eroja. Tämä asettaisi hakijat nykyistä yhdenvertaisempaan asemaan keskenään, kun vuorovaikutuksen sujuvuus ei jäisi nykyisessä määrin puhuttelijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien varaan.

Videoitu aineistoni osoittaa, että viranomaisen toiminnan lisäksi on otettava huomioon vuorovaikutustilanteen laajempi dynamiikka. EASOn ohjeista huolimatta tulkit tekevät enemmän vuorovaikutusta ylläpitävää työtä kuin viranomainen. Samalla heidän välillään menettelytapojen erot ovat vielä huomattavasti virkamiehiä suuremmat.

Viranomaisen toiminnan lisäksi on otettava huomioon vuorovaikutustilanteen laajempi dynamiikka.

Vuorovaikutuksen rakenteiden ja tapahtumisen tarkastelulla olisi mahdollista kehittää viranomaisen toimintaa. Tutkimuksellinen näyttö esimerkiksi poliisin, sosiaalityöntekijöiden ja lääkäreiden asiakastyöstä osoittaa, että vuorovaikutuksen sujuvoittamiseksi opetellut tekniikat ovat nopeuttaneet työtä sekä kasvattaneet asiakkaiden tyytyväisyyttä.

Samanlainen tehokkuusvaikutus on mahdollinen myös maahanmuuttoviranomaisen toiminnassa. Tällöin kuitenkin turvapaikkapuhuttelujen ja -prosessin dynamiikka on huomioitava laajemmin kuin vain viranomaisen toiminnan ja roolin osalta. Tähän kuitenkin tarvittaisiin hyvien käytäntöjen kartoittamisen ohella aktiivista vuoropuhelua tutkijoiden sekä viranomaisten välillä.

YTT Eeva Puumala on Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtori Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRIssa Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee turvapaikanhakijoiden toimijuutta, turvapaikkaprosessia sekä poliittisen yhteisön muodostumista.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*