Tutkijana Meillä on unelma -mielenilmauksessa: tunteita ja vaikuttavuutta

Susanna Hast 4. elokuuta 2015 Rovaniemellä järjestetyssä Meillä on unelma -mielenilmauksessa. Kuva: Juha Hast

Susanna Hast pohtii tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja kertoo, miksi osallistui Rovaniemellä 4.8.2015 järjestettyyn Meillä on unelma -mielenilmaukseen – ja miksi pitää sitä yhtenä tutkijanuransa kohokohdista.

Steriiliä kirjoittamista

Kun kirjoitan tätä 6. elokuuta, on Hiroshiman atomipommin uhrien muistopäivä. Mieleeni muistuu kauheiden tapahtumien lisäksi myös eräs fyysikko, joka jätti Manhattan-projektin omantunnon syistä.

Joseph Rotblat tunnetaan myös yhtenä Russell–Einstein –manifestin (1955) allekirjoittajista. Manifesti varoitti valtioita ydinaseiden vaaroista ja korosti konfliktien rauhanomaista ratkaisua. Lainaten Rotblatin sanoja:

”Teet keskeistä työtä työntäessäsi tiedon rajoja eteenpäin, mutta teet sen usein ilman, että juurikaan huomioit työsi vaikutusta yhteiskunnassa. Sellaiset käsitykset kuten ’tiede on neutraalia’ tai ’tieteellä ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa’ ovat edelleen vallallaan. Ne ovat jäänteitä norsunluutorni-ajattelusta, vaikka norsunluutorni tuhottiin Hiroshiman pommilla.” (Rotblat 2007, 133.)

Rotbalt tarkoittaa sitä, että tiedettä voidaan väärinkäyttää niin, että edistyksen sijaan tieteellinen tieto edesauttaa tuhoa.

Tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta kirjoittaa myös Tim Ingold, jonka kritiikki kohdistuu ajattelemattomuuden sijaan tieteelliseen elitismiin. Ingold (2013) varoittaa sieluttomasta ja tunteettomasta tutkimuksesta ja kirjoittaa:

”Vielä pahempaa on se, että monet kollegat kokevat tutkimus- ja vertaisarvioinnin pakottavan heidät omaksumaan steriilin kirjoitustavan, jotta heidän työnsä hyväksyttäisiin. Painetta lisää myös aina vain pidentyvien lähdeluetteloiden tyrannia. […] Mitä tulee tutkimuksen vaikuttavuuteen ja indeksointiin, humanististen tieteiden ja yhteiskuntatieteiden koko tarkoitus on siinä, että ne voivat muuttaa elämää. Siellä on todellinen vaikuttavuus.”

Intohimoinen tutkimus, vaikuttaminen ja vastuu – näihin kiteytyy yhdessä Rotblatin ja Ingoldin sanoma, ja nämä kolme tutkimuksen osa-aluetta ovat jossain määrin tällä hetkellä akateemisessa maailmassa hukassa.

Akateemisessa kilpailussa julkaisemisen kulmakivi on artikkeli arvostetussa (meille myös ulkomaisessa) aikakauslehdessä, jota pääsevät lukemaan vain yliopistoon virallistetussa suhteessa olevat. Lukijoita on lopulta kourallinen ja vain harva jaksaa ajatuksella paneutua tekstiin. Monografiakirjoja harva ehtii tai edes jaksaa lukea kannesta kanteen.

Akateemisen tekstin muoto on kuivaa lähdeluettelon tyranniaa ja muunlaiseen julkaisemiseen on vähän kannustimia. Julkaisu koristaa ansioluetteloa ja mahdollistaa etenemisen uralla, mutta jää vaille yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Meillä on unelma -mielenilmauksessa

Intohimo, vaikuttaminen ja vastuu olivat ne syyt, joiden takia osallistuin Rovaniemen Meillä on unelma -mielenilmaukseen elokuun 4. päivänä.

Valmistelutyöryhmässä aktiiviset kansalaiset olivat jo ehtineet hoitaa kaiken muun niin, että lopulta tehtäväkseni jäi rekrytoida itseni esiintymään ja valvoa kulkueen aikana lavaa.

Koin nämä kaksi tehtävää äärimmäisen tärkeiksi. En saa seuraavassa Akatemian haussa pisteitä lavan valvomisesta, miksi silti koen sen olevan osa tutkijalle arvokasta työtä. Sellaista työtä, jota hyvin moni tutkija tekee, mutta jota ei nähdä kunnioitettavana osana tutkijan työtehtäviä.

Ennen kuin vastaan, miksi kannattaa olla ”akateeminen anarkisti”, haluan tässä julkaista Rovaniemellä pitämäni puheen.

”Ohjelmassa lukee, että olen muusikko, mutta olen myös kansainvälisen politiikan tutkija. Viime vuosina olen tutkinut myötätuntoa Tšetšenian sodissa. Minua on kiinnostanut se, miten yksilöt voivat toimia myötätuntoisesti sodan olosuhteissa; ympäristössä, jossa hallitsee pelko, viha ja toivottomuus.

Näyttää siltä, että myös Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa on aiheellista puhua myötätunnosta. Myötätunto on rohkeutta. Myötätunto on yksi ihmisille ominaisista sosiaalisista tunteista, joka ylläpitää elämää.

Se ei ole sääliä, sillä sääli perustuu auttajan ja autettavan eriarvoisuuteen. Myötätunto on tasa-arvoista toisen inhimillisyyden tunnistamista erimielisyyksistä huolimatta. Myötätunto on arkipäiväinen kokemus siitä, että meissä on jotakin samaa.

Myötätuntoon kuuluu myös haavoittuvuus, joka tarkoittaa nähdyksi tulemista. Myötätuntoa ei voi syntyä ihmisten välille ilman kykyä näyttää omaa autenttista itseään muille. Oman itsen näyttäminen muille ilman pelkoa ja häpeää on mielestäni ihmisoikeus.

Sodassa myötätunto on koetuksella erityisesti väkivallan tekijöitä kohtaan mutta, silti jollain tavalla läsnä. Yhtenä esimerkkinä tästä on tšetšeenikirurgi Khassan Baiev, joka Tšetšenian sodissa otti potilaikseen niin siviilejä, kapinallisia kuin venäläisiä sotilaitakin ketään syrjimättä. Baiev hoiti kaikki, jotka tarvitsivat hänen apuaan. Hänen tarinansa on inspiroiva ja toivontäyteinen esimerkki ihmisen kapasiteetista ylittää viha ja pelko.

Itse asiassa myös Suomessa eletään sodan jälkeistä aikaa. Muistoja ja jälkiä on kaikkialla. Paljon on jälkiä myös Rovaniemellä.

Monet turvapaikanhakijoista taas kantavat mukanaan hyvin tuoreita sodan jälkiä ja haavoja. Me olemme kaikki suoraan tai epäsuorasti sodan todistajia. Elämme väkivallan kulttuurissa, sellaisessa sosiaalisessa hetkessä, jossa väkivalta on läsnä pienessä tai suuressa mittakaavassa; se on iholla, mediassa, rakenteissa tai arjessa.

Suomessa on 1. elokuuta astunut voimaan Euroopan Neuvoston Istanbulin sopimus, eli naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan vastainen yleissopimus. Sopimus edellyttää Suomea niin henkisen kuin fyysisen väkivallan ehkäisyyn ja torjuntaan.

Sopimus on esimerkki siitä, kuinka väkivallan kulttuuria vastaan taistellaan lainsäädännön keinoin. Tähän tarvitsemme viisaita päättäjiä sekä taloudellisia ja inhimillisiä resursseja.

Yhtä tärkeää on yksilön ja yhteisön toiminta syrjinnän, rasismin ja väkivallan ehkäisemiseksi. Myötätunnon rinnalla suuttumus ja vihastuminen epäoikeudenmukaisuutta kohtaan ovat voimavaroja kansalaisaktiivisuudelle. Siitä on esimerkkinä tämä mielenilmaus ihmisyyden puolesta.

Myötätunto on vastalääke apatiaan, pelkoon ja väkivallan kulttuuriin. Myötätuntoon kuuluu halu yrittää ymmärtää toisen ihmisen kokemusta.

Osana omaa yritystäni ymmärtää sodan kokemusta olen tehnyt musiikkia, rovaniemeläisen muusikon Timo Rehtosen avustuksella. Laulut eivät tavoita toisen ihmisen kokemusta, mutta ne kurottavan siihen suuntaan, lempeästi.

Ensimmäinen laulu on nimeltään Deaf ja se kertoo yllättävästä ilosta sodan keskellä: kuuroudesta, jonka ansiosta nuori poika ei kuule pommituksia. Samalla se kertoo elämästä jahdattuna ja vainottuna. Toinen laulu on nimeltään Alia ja se kertoo katoamisista.”

Kuva: Juha Hast

Kuva: Juha Hast

Vastuu, vaikuttaminen ja intohimo

Myötätunto-tutkijan oli lähes pakko saada puhua myötätunnosta Meillä on unelma -mielenilmauksessa, kun Suomessa mylvii keskustelu maahanmuutosta, rasismista, suvaitsevaisuudesta ja erilaisuudesta.

Tutkimuksen tuoma näkemys on tarkoitettu jaettavaksi ja olen kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden olla mukana. Performatiivinen politiikka toimii akateemiselle yleisölle herättelevänä kokemuksena, mutta suurelle yleisölle se on tehokas keino koskettaa ja kurottaa sellaisella ilmaisulla, johon voi samaistua tai josta voi jopa innostua.

Oman tutkimuslöydökseni esiintuominen ja tunteen politiikan välittäminen ei luonnistu minulta ilman oman haavoittuvuuden, luovuuden ja rohkeuden ennakkoluulotonta hyödyntämistä.

Siksi minä ryhdyin tanssimaan ja laulamaan tutkimustani. Siksi menin mukaan mielenilmaukseen ja pidän sitä yhtenä urani kohokohdista. Seuraavaksi suuntaan syyskuun 10. päivä Lontooseen protestoimaan lauluillani asemessuja vastaan.

On monta tapaa pyrkiä oman tutkimuksen kautta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja oikeudenmukaisuuden puolustamiseen. Osallistuva tutkija kannattelee, tukee, työskentelee myös kulissien takana. Aktivistitutkija laittaa itsensä likoon asian puolesta, johon hän uskoo.

Lähteet

Ingold, T., 2013. Interview: Tim Ingold on the Future of Academic Publishing by Antonio De Lauri.

Rotblat, Joseph. 2007. ”Appendix 3: The Nobel Lecture.” In A Quest for Global Peace: Rotblat and Ikeda on War, Ethics and the Nuclear Threat., edited by Joseph Rotblat and Daisaku. Ikeda, 129–136. London, New York: I.B. Tauris.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*