Tutkimus- ja innovaationeuvoston esitys uhkaa korkeakoulujen tutkimusta ja innovatiivisuutta

Menestyksekäs tutkimustyö edellyttää, että tutkija voi rauhassa keskittyä työhönsä ja organisaatio ydintehtäviensä kypsyttelemiseen, Esko Harni ja Miikka Pyykkönen kirjoittavat. Kuva: Helsingin yliopisto

Tutkimus- ja innovaationeuvoston marraskuussa 2014 julkaisema raportti lupaa suomalaiselle korkeakoulukentälle uusia mahdollisuuksia ja vapautta. Todellisuudessa raportti jatkaa korkeakouluihin jo pitkään sovellettua uuden julkishallintojohtamisen perinnettä, jonka kautta autonomisen tutkimuksen edellytykset ovat vaarassa heikentyä entisestään.

Viime päivinä valtamedioissa on käsitelty Tutkimus- ja innovaationeuvoston marraskuussa 2014 julkaisemaa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa linjaavaa raporttia. Muun muassa korkeakoulutuksen uudistamista ajavassa esityksessä vilahtelee ”mahdollisuuksien”, ”vapauden” ja ”autonomian” käsitteet uudistusta ohjaavina periaatteina. Uutisoinnissa ei ole sen sijaan juurikaan nostettu esiin esityksen todellisia tavoitteita: tehokkuutta, säästöjä ja vastuullistamista.

Neuvoston esitys ei ole innovatiivinen. Se on jatkoa korkeakouluissa kaksi vuosikymmentä sovelletulle uudelle julkishallintojohtamiselle. Siihen kuuluvat esimerkiksi tukipalvelujen yhtiöittäminen, laitosten ja yksiköiden taloudellisen vastuun korostaminen, hallinnon ja kehittämistehtävien lisääntyminen sekä nyt jo normaaliksi muodostunut kuluttava kehittämishybris.

Silmiinpistävin ero neuvoston esityksessä verrattuna aiempiin hallinnollisiin esityksiin on sen entistä käskevämpi sävy. Viime vuosina harjoitetun autoritaarisen menokuri- ja vyönkiristyspolitiikan sekä sopeuttamispakon sulauttamista korkeakouluihin halutaan syventää. Erityisen säikeen tilanteeseen tuo se, että vuonna 2012 ”päätökseen” saadun yliopistouudistuksen yksi keskeinen tarkoitus oli lisätä yliopistojen autonomiaa. Ohjaussuhde ministeriöön ja tieteen ulkoisiin toimijoihin on kuitenkin entisestään vahvistunut ja autonomia kaventunut taloudellisen turvan kaventumisen myötä.

Neuvoston esittämien uudistusten valossa näyttää siltä, että autonomian kaventamista halutaan edelleen jatkaa. Neuvoston esitys on esimerkki viimeisimmästä vaiheesta uuden julkishallintojohtamisen projektissa, jossa organisaatioiden tasolle viedään sellaista (makro)talouspolitiikkaa, joka tähän mennessä ei ole juuri muuta kuin epäonnistunut, mutta jota nykyhallitus yrittää yhä epätoivoisesti jatkaa.

Keskeistä esityksessä on tutkimustyön sitominen liiketoimintaan ja yrittäjyyshenkeen. Tällä tarkoitetaan tutkijoiden yhteistyön lisäämistä liike-elämän ja teollisuuden kanssa sekä koulutusorganisaatioiden palvelujen myyntiä, mutta myös yrittäjyyden ajattelu- ja toimintamallien kokonaisvaltaista tuomista korkeakouluorganisaatioihin, joiden työkulttuurissa egoistinen markkinahenkisyys on aiemmin ollut varsin vierasta.

Esityksessä tutkijoista halutaan tehdä yrittäjiä, jotka paitsi myyvät osaamistaan ja kilpailevat oman pääomansa edellytyksistä korkeakoulumarkkinoilla, myös ottavat kokonaisvaltaisemmin vastuun taloudellisesta pärjäämisestään työssään. Tutkijayrittäjän tulee koota hankerahoitusta kaikista mahdollisista lähteistä ja brändätä jatkuvasti itseään. Hänen tulee korvenraivaajan tavoin kestää huonot ajat ja kasvattaa ansioluetteloa työttömänäkin.

Viime päivien uutisoinnissa tällaisesta tutkijayrittäjyydestä kertovat räikeimmin halu vähentää tutkijoiden määrää eli tehdä korkeakouluissa entistä enemmän soveltavaa tutkimusta entistä pienemmällä työntekijämäärällä. Uutisoinnissa ja esityksessä nostettiin esiin myös tavoite luoda korkeakouluihin määräaikaisjärjestelyjä, joilla tutkijat voivat kokeilla itsenäistä yrittäjyyttä ja tarvittaessa palata tämän jälkeen takaisin tutkijoiksi korkeakoulujen palkkalistoille.

Tämän toteuttaminen on reaalisesti hyvin hankalaa nykyisessä tilanteessa, jossa valtaosa tutkijapaikoista perustuu lyhytaikaiselle projekteista tulevalle rahoitukselle. Kuinka toteuttaa kahden vuoden yrittäjäkokeilu, jos työsuhde korkeakouluun on alun alkaen vuoden mittainen pätkätutkimussuhde?

Tutkijayrittäjäksi ryhtyminen saattaa lisätä yksilöllistä autonomiaa, mutta se voi muodostua myös pakoksi. Tulos on todennäköisesti sama kuin monilla yksin- tai näennäisyrittäjillä ja freelancereilla: iso organisaatio ulkoistaa toiminnan taloudellisen vastuun yksin toimivalle yrittäjälle, ja työntekijän edut ja oikeudet riisutaan. Samalla pystytään polkemaan tutkijan työn hintaa, koska se määräytyy monopolimaisessa työmarkkinasuhteessa vailla työn myyjän mahdollisuutta etujärjestöjen neuvottelemiin sopimuksiin. Suurimmalle osalle tutkijoita esityksessä maalailtu tulevaisuus tuleekin tarkoittamaan itsensä ja arkensa uhraamista entistä epävarmemmissa olosuhteissa ja pienemmällä palkalla.

Tutkimukselliset innovaatiot vaativat aikaa ja turvallisia työsuhteita sekä tiedeyhteisön tukea ja apua. Tutkimukset, selvitykset ja kansainväliset esimerkit ovat osoittaneet, että niitä syntyy huonoiten jatkuvan uudistamis- ja kehittämishybriksen tilassa tai silloin, kun tutkijan täytyy kamppailla asemastaan työmarkkinoilla tai kilpailla toisia tutkijoita vastaan. Menestyksekäs tutkimustyö edellyttää, että tutkija voi rauhassa keskittyä työhönsä ja organisaatio ydintehtäviensä kypsyttelemiseen.

Korkeakoulutyöntekijöiden ammattiyhdistysten kannanotot ja tutkimushenkilöstön keskuudessa tehdyt kyselyt osoittavat, että uusien, epävarmuutta lisäävien rakenneuudistusten sijaan tarvittaisiin pitkiä, varmoja ja riittävästi palkattuja työsuhteita. Lisäksi aika huutaa kuuntelevaa henkilöstöpolitiikkaa, hyvää johtamista ja selkeitä demokraattisia organisaatiokäytäntöjä sekä panostamista Suomessa lapsenkengissä olevaan tutkijakoulutukseen. Kun nämä pystytään tarjoamaan, uskoisimme pääministerinkin kykenevän huomaamaan, että korkeakoulujen tutkijat ja opettajat ovat tuottavia, innovatiivisia ja yritteliäitä ilman heidän työmarkkina-asemaansa heikentäviä ”uudistuksiakin”.

YTM & KM Esko Harni tekee väitöskirjaa yrittäjyyshenkisyydestä.

YTT, dosentti & yliopistonlehtori Miikka Pyykkönen on juuri julkaissut Ylistetty yrittäjyys -nimisen tietokirjan yrittäjyyden eetoksesta.

 

Lisää aiheesta

1 Comments

  1. Pertti Ahonen 3.3.2015 at 11:38

    Onko ajan merkki se, ettei Esko Harnin ja Mika Pyykkösen puheenvuoro ole herättänyt keskustelua tällä areenalla? TIN:in esitystä ja Akatemian Tieteen tila -raporttia ovat seuranneet rakenteellisen kehittämisen nimissä toimeenpannut selvitykset, joiden tuloksia vähitellen tihkuu julki.

    Huomiota kiinnittää se, ettei saavutettu tai mahdollinen tieteelisen toiminnan ja sille perustuvat korkeimman opetuksen laatu näytä painavan mitään rakenteellisen kehittämisen vaa’assa. Yhtäältä trendi korostaa olettamuksia liki rajattomista suuren mittakaavan tuottamista eduista, toisaalta sitä, että päättäjät näyttävät olevan tekemässä mitä haluavat riippumatta mistään näytöistä, niin paljon kuin näyttöperusteisuutta nykyisin korostetaankin.

    Politiikan tutkijoiden soisi keskustelevan taustalla piilevistä valtarakenteista. Emmehän elä poliittisessa emmekä muussakaan tyhjiössä, vaan aina valta on jollakin tavoin jakaantunut ja tietyt sen rakenteet ovat voimassa.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*