Urheilu, rasismi ja Washingtonin punanahat

Washington Redskinsien pelaajia harjoitusleirillä. Kuva: Wikimedia Commons
Lukuaika: 8 min. 

Tänä kesänä Yhdysvalloissa on keskusteltu urheiluun liittyvästä rasismista. Huhtikuussa Los Angeles Clippersin omistaja jäi kiinni rasistisesta kielenkäytöstään afroamerikkalaisia kohtaan. Samaan aikaan on pohdittu sitä, loukkaako Washington Redskins -jalkapallojoukkueen nimi Amerikan alkuperäisväestöä. Julkisen keskustelun täysin erilainen suhtautuminen rasismiin näissä tapauksissa osoittaa, että yhdysvaltalaisessa poliittisessa kulttuurissa rasismi on eri tavoin sallittua eri kansanryhmiä kohtaan, Jyrki Ruohomäki kirjoittaa.

Huhtikuussa losangelesilaisen Los Angeles Clippers -koripallojoukkueen omistaja Donald Sterling jäi kiinni afroamerikkalaisia loukkaavista puheistaan, jotka nauhoitettiin hänen tietämättään. Sterling puhui yleisesti loukkaavaan sävyyn afroamerikkalaisista sekä ihmetteli naisystävänsä halua sosialisoida liigan tunnetuimpiin entisiin tähtiin kuuluvan Earvin ”Magic” Johnsonin kanssa. Sterling sai puheistaan NBA-liigalta nopeasti elinikäisen toimintakiellon ja hänet pakotettiin myymään joukkueensa. Sterlingin tapauksessa korostettiin sitä, miten amerikkalaisessa yhteiskunnassa vallitsee nollatoleranssi rasismin suhteen.

Toisaalla on samaan aikaan käyty keskustelua siitä, tulisiko Washington Redskins -jalkapallojoukkueen vaihtaa Yhdysvaltain alkuperäisväestöä herjaava nimensä. Vaikka molemmissa keskusteluissa on ollut keskiössä rasistisen ja kansanryhmää loukkaavan toiminnan rajoittaminen, niin ainoastaan toisessa kollektiivinen tuomio rasismille on ollut selvä. Rasistisista puheistaan kiinni jäänyt Donald Sterling sai osakseen nopean yksimielisen paheksunnan. Redskins-joukkueen omistajien haluttomuus vaihtaa joukkueensa nimeä on sen sijaan saanut laajalti ymmärrystä. Tapaukset eivät ole täysin yhteneväiset, mutta niiden ympärillä käytyä keskustelua tarkastelemalla voidaan huomata, miten yhdysvaltalaisessa poliittisessa kulttuurissa esiintyy aste-eroja sen suhteen, miten eri kansanryhmiin suhtaudutaan. Tämä on merkittävä huomio puhuttaessa valtiosta, joka kavahtaa etnistä arvottamista ja pitää pyhänä periaatteenaan sitä, että ihonväristä riippumatta jokainen yhdysvaltalainen voi odottaa tasaveroista kohtelua ja yhdenvertaisia oikeuksia.

Washingtonin punanahat

Washingtonin Redskins -joukkueen nimi juontaa vuoteen 1932, jolloin vielä Bostonissa sijainnut jalkapallojoukkue Boston Braves otti Redskins-nimen käyttöönsä erottuakseen toisesta Braves-nimeä käyttävästä baseball-seurasta. Myös Braves-nimi viittaa Amerikan alkuperäisväestöön merkiten ”soturia”. Yhdysvaltain urheilumaailma onkin tulvillaan Amerikan alkuperäisväestöön viittaavia nimiä, etenkin yliopistourheilun saralla. Useimmat nimistä eivät kuitenkaan ole herjaavia nimiä (racial slur), kuten Redskins, vaan kuvailevia tai alkuperäisasukkaiden heimonimiin pohjautuvia, kuten esimerkiksi jääkiekkoseura Chicago Blackhawks. Redskins-nimen vaihtoa on vaadittu jo vuosikymmeniä, mutta kiista on aktivoitunut tänä vuonna asian tiimoilta nostettujen oikeusjuttujen myötä.

Redskins-termi ei alkujaan viitannut vain viattomasti ihonväriin, vaan termi syntyi alun perin 1700-luvulla, jolloin alkuperäisväestön tappamisesta maksettiin korvaus ”punanahan”esittämistä vastaan. Tapporahaa maksettiin etenkin seitsenvuotisen sodan aikana (1754-1760), jolloin esimerkiksi Massachusettsin kuvernööri määritti punanahasta maksetun palkkion 40 punnaksi. Redskinsien omistajan George Preson Marshallin ottaessa nimen joukkueensa käyttöön 1932 oli tapporahamerkitys muuttunut alkuperäisväestön edustajaa tarkoittavaksi etniseksi solvaukseksi. Termi ei siis ole viimeisen kolmen sadan vuoden aikana ollut neutraali tai kunnioittava, vaan ”nigger”-termin kaltainen pejoratiivinen ilmaisu. Redskin rinnastetaankin kielenkäytössä nykyään afroamerikkalaisista käytettävään solvaukseen, puhuttaessa ”n-” ja ”r-sanoista”.

Redskins-joukkueen ensimmäinen omistaja Preston Marshall sai myös aikaiseksi koko jalkapalloliigaa koskevan säännön vuonna 1933, joka esti afroamerikkalaisten urheilijoiden osallistumisen amerikkalaisen jalkapallon ammattilaissarjoihin vuoteen 1946 saakka. Joukkueen nimeämisen aikaan Yhdysvaltain virallinen politiikka oli voimakkaasti pakkoyhtenäistävä; vaikka esimerkiksi afroamerikkalaisten oikeudet olivat etenkin pohjoisessa kohentuneet, niin koko maassa olivat vielä voimassa alkuperäisväestöä koskevat ”sivilisointisäännökset, jotka mm. rajasivat alkuperäisväestön vapaata liikkumaoikeutta ja kriminalisoivat perinteisten heimotapojen noudattamisen. Redskins-joukkue oli viimeinen afroamerikkalaisia palkkaamaton joukkue aikana, jolloin kaikissa muissa joukkueissa oli jo tämän taustan omaavia pelaajia. Ensimmäinen ei-valkoihoinen pelaaja palkattiin Redskinseihin vasta vuonna 1962. Redskins oli myös pitkään jalkapalloliigan eteläisin joukkue ja piti omilla toimillaan yllä”vanhan etelän” rotuerottelupolitiikan käytänteitä.

Maskottikulttuuri

Urheilujoukkueiden nimeäminen halveksitun kansanosan mukaan kuulostaa oudolta. Antropologi Pauline Turner Strong (2004) on selittänyt ilmiössä olevan kyse valkoihoisen valtaväestön hegemonian vahvistamisesta identiteettivarkauden kautta. ”Intianisoimalla” täysin valkoihoisista pelaajista koostuva joukkue ryöstettiin samalla alkuperäisväestön oikeus omaan historiaansa ja kulttuuriinsa. Autenttisen alkuperäiskulttuurin sijasta alkuperäisväestöön alettiin liittää keinotekoisia ”intianisoinnin” kautta luotuja stereotypioita, joita toistettiin yleisölle urheilujoukkueen maskotti-hahmon avulla. Esimerkiksi Redskins-joukkue käytti vielä viime vuosiin asti ottelutapahtumissaan ”intiaaniasuista päällikköä”samaan tapaan kuin jotkut joukkueet käyttävät esimerkiksi tiettyä eläintä ottelutapahtuman aikaisena symbolinaan. Amerikan alkuperäisväestön monimuotoisuus ja autenttisuus suodatettiin näin valtaväestön luomaan figuuriin, jonka yksinkertaisia piirteitä voitiin loputtomasti toistaa pop-kulttuurin kaltaisesti. Samalla alkuperäisväestö suljettiin siltä keskinäisen kunnioittamisen periaatteelta, jota sovellettiin Yhdysvaltain muihin kansanosiin. Lopulta alkuperäisväestön aito kulttuuri peittyi massojen tietoisuudessa keksityn alle ja alkuperäisväestön kulttuuri-identiteetiksi muodostui karikatyyrimäinen maskotin rooli.  Alkuperäisväestölle luotu maskotti-identiteetti johti lopulta siihen, että heidän asemansa myös kansalaisina vakiintui valtaväestöä vähempiarvoiseksi. Intiaanifiguuri koristaa edelleen Redskinsien pelaajien kypäriä. Maskotin asemaan jätetylle alkuperäisväestölle ei ole ollut tarpeen antaa monikulttuurisessa yhteiskunnassa olennaista keskinäistä kunnioitusta, jonka tärkeydestä esimerkiksi filosofi Charles Taylor (1994, 25 – 75) on kirjoittanut.

Eri vähemmistökulttuurien välillä vallitsevat erot kunnioittamisen ja autonomian suhteen näyttäytyvät, kun verrataan Redskins-tapauksen saamaa huomiota siihen, miten samanaikaisesti suhtauduttiin koripallomaailmassa ilmenneeseen afroamerikkalaisiin kohdistuvaan rasismiin.

Donald Sterling ja rasismin nollatoleranssi

Keväällä 2014 Los Angeles Clippers -koripallojoukkeen omistaja Donald Sterling joutui kiipeliin toruttuaan naisystäväänsä siitä, että tämä vietti liiaksi aikaa afroamerikkalaisten kanssa. Erityisesti Sterling torui naisystäväänsä tämän kiinnostuksesta entiseen koripallotähteen Earvin ”Magic” Johnsoniin. Sterlingin naisystävä nauhoitti keskustelun, ja nauhan päästyä julkisuuteen Sterling sai osakseen valtavasti julkista paheksuntaa. Sterlingin käytöksen tuomitsivat kaikki, myös hänen oman joukkueensa pelaajat ja valmennusjohto. NBA-seura Cleveland Cavaliersin omistaja Dan Gilbert vaati ensimmäisenä nollatoleranssia Sterlingin käytökselle. NBA-liigan johto vastasi huutoon, ja Sterling poistettiin eliniäkseen liigan toiminnasta ja hänet pakotettiin myymään joukkueensa Microsoftin entiselle toimitusjohtajalle Steve Ballmerille. NBA-liigan johtaja David Sternin aloitteellisuus asiassa ja nopeat toimet Sterlingin tuomitsemiseksi poikkesivat voimakkaasti juridisoituneen amerikkalaisen yhteiskunnan varovaisista toimintamalleista, ja Stern saikin runsaasti kiitosta suoraselkäisyydestään. Sterling yritti juridisoida kiistan ja ohjata keskustelun pois rasismisyytöksistä vedoten muun muassa yksityisomaisuuden suojaan ja sananvapauteensa. Sterling puolustautui sillä, ettei ei hän esimerkiksi voinut tietää, että hänen kommenttinsa nauhoitettiin, eivätkä ne olleet julkisiksi kannanotoiksi tarkoitettuja. Sterling joutui kuitenkin taipumaan kiistassa lopullisesti heinäkuun lopulla, jolloin oikeus hyväksyi käytännössä hänen joukkueensa pakkomyynnin.

Sterlingin tapauksessa valtaosa julkisesta keskustelusta keskittyi siis Sterlingin rasististen lausuntojen paheksumiseen, mutta esiin noussut laillisuusnäkökulma ei ollut merkityksetön, sillä NBA-liigan säännöt kielsivät kategorisesti Sterlingin harjoittaman rasismipuheen, julkisesti ja yksityisesti.

Redskinsin tapauksessa laillisuusnäkökulma on ollut voimakkaasti keskustelussa esillä, mutta sitä on päinvastoin käytetty argumenttina sen puolesta, että jalkapallojoukkueen omistajalla on täysi laillinen oikeus käyttää joukkueestaan yhtä kansanosaa halventavaa nimeä. Redskinsin tapauksessa on vedottu siihen, että nimi oli täysin laillinen vuonna 1932, vaikka se nyt olisikin jalkapalloliigan sääntöjen vastainen.

Redskins-tyyppisen tavaramerkin rekisteröinti ja käyttöönotto on kuitenkin jo pitkään ollut mahdotonta, ja halventavien nimien rekisteröiminen on ollut kiellettyä jo vuosikymmeniä. Lainsäädäntö ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa taannehtiva, vaan se suojaa aiemmin käyttöönotettuja tuotemerkkejä. Niinpä lakiin ja talouteen pohjautuva argumentointi onkin ollut Redskins-tavaramerkin puolustajien keskeisin keino puolustaa näkökantojaan. Vaikka Redskins-joukkueen nykyinen omistaja Dan Snyder on omissa lausunnoissaan painottanut etupäässä sitä, että joukkueen nimi on itse asiassa kunnianosoitus alkuperäisasukkaille, ovat nimen säilyttämistä tukevat tahot nostaneet esiin pelon siitä, että pakotettu nimenmuutos rikkoisi amerikkalaisessa poliitisessa kulttuurissa pyhänä pidettyä perustuslain ensimmäistä lisäystä, jonka tarkoitus on mm. estää lainsäädäntö, joka rajoittaisi vapaata puheoikeutta. Tämä on sama argumentti, jolla Donald Sterling puolusti itseään hänen rasististen mielipiteidensä levittyä julkisuuteen, saavuttamatta juurikaan sympatiaa. Redskinsien kohdalla suuren yleisön raivo ja vaatimukset vastavuoroisesta kunnioittamista ovat kuitenkin vaimentuneet yksityisomaisuuden ja sananvapauden suojan edessä. Nykyiset vaatimukset nimen poistamiseksi on pyritty leimaamaan poliittisen korrektiuden ylikorostamisena.

Kunnioittamisen retoriikka

Oikeus ei kuitenkaan ole ollut pelkästään Redskins-nimen puolustajien kannalla. Kesäkuussa 2014 Yhdysvaltain patenttivirasto kumosi Washington Redskins -joukkueen oikeudet kuuteen eri Redskins-pohjaiseen tuotemerkkiin perustellen päätöstään sillä, että tuotemerkit halventavat Amerikan alkuperäisväestöä. Päätös syntyi Amerikan alkuperäisväestön edustajien haettua muutosta halventavan tuotemerkin käyttöön. Sama virasto oli päättänyt jo vuonna 1999 Redskins-tuotemerkkien patenttioikeuden poistamisesta, mutta silloin Redskins-joukkueen edustajat saivat päätöksen kumottua valitustuomioistuimessa, ja siihen he luottavat tälläkin kertaa. Päätös ja sitä edeltänyt prosessi on kuitenkin nostanut kiistan päivänpoliittiselle tasolle, ja esimerkiksi useat demokraattipoliitikot, kuten senaatin demokraattiryhmän johtaja Harry Reid, ovat ilmoittaneet boikotoivansa pääkaupunkia edustavan joukkueen tilaisuuksia, kunnes se luopuu nimestään.

Myös nimen säilyttämisen kannalle on ilmoittautunut politiikoita, eri toten republikaaneja, joten kiista on saanut puoluepoliittisen lisävärin. Nimen säilyttämisen kannattajien osalta kiista pyritään nyt esittämään siten, että vastakkain ovat poliittisen korrektiuden ylitulkitseminen (”political correctness on steroids”), kuten republikaaneja edustava Jackson Miller on todennut, sekä holhousmentaliteetti ja perinteiset amerikkalaiset yksilön vapauden ja omaisuuden suojan periaatteet. Jacksonin mukaan kiista onkin kasinobisneksessä rikastuneen Oneida-heimon juoni rehellisiä amerikkalaisia yrittäjiä kohtaan. Mielenkiintoista on, että Jacksonin näkemyksessä toistuu alkuperäisväestöön aikanaan liitetyt pelot siitä, että alkuperäisväestön toimet edelleen muodostavat uhan valtaväestölle.

Rasististen steretypioiden toistamisen lisäksi Redskins-nimen puolustajien taktiikkana on  ollut esittää nimi kunnianosoituksena Amerikan alkuperäisväestölle. Tämä on ollut etenkin joukkueen omistajan Dan Snyderin retorinen strategia. Snyder on korostanut nimen olevan ”kunniamerkki”, ja myös joukkueen nettisivuilla on videoita, joissa alkuperäisväestön edustajat kertovat kokevansa nimen kunnianosoituksena. Myös NFL-jalkapalloliigan johtaja Roger Goodel on todennut Redskinsin tuottaneen nimellään jo 80 vuotta kunniaa alkuperäisväestölle. Pauline Turner Strongin (2004) mukaan tällainen alkuperäisväestön omaa ääntävastustava argumentointi on mahdollista, koska alkuperäisväestön identiteetti ja kulttuuri on pelkistetty maskottien ja karikatyyrien tasolle. Joukkueen nimen kannattajien aito usko siihen, että joukkueen nimi tuottaa alkuperäisväestölle kunniaa, ylittää nimen kannattajien mielessä alkuperäisväestön kokemuksen nimen halventavasta sävystä, eli nimen säilyttämisen uskotaan yleisesti olevan perusteltua, ja jopa arvostavan alkuperäisasukkaita. Turner Strongin mukaan alkuperäisväestön oikeutta puuttua nimen käyttöön ei enää tunnusteta, koska oikeus nimeen ja sen kautta tapahtuvaan kuvitteelliseen kunnioittamisen aktiin on siirtynyt valtaväestölle. Pseudo-intiaanien historia ja kentällä uudelleen tuotetut seremoniat maskotteineen ovat täydellisesti irtautuneet alkuperästään ja samalla on kadonnut alkuperäisasukkaiden oikeus kulttuurisiin symboleihinsa ja mahdollisuuteensa hallita tarinaansa. Brenda Farnell (2004, 39) kutsuu samaa ilmiötä kunnioittamisen retoriikaksi, jonka tarkoituksena on voittaa keskustelussa moraalinen etulyöntiasema sekä peittää puheteon todelliset rasistiset motiivit – olivat ne sitten tiedostettuja tai eivät.

Lopuksi

Mistä sitten johtuu, että nämä kaksi urheiluun liityvää rasismikeskustelua, jotka ovat ajallisesti ja kontekstuaalisesti hyvin lähellä toisiaan, ovat olleet painotuksiltaan näin erilaisia? Vaikuttaa siltä, että Amerikan alkuperäisväestön ja Amerikan muiden vähemmistökansanosien kuten afroamerikkalaisten asemassa ja kohtelussa yhteiskunnassa on varsin suuria aste-eroja. Tämä ei tarkoita sitä, että esimerkiksi afroamerikkalaisiin kohdistuva rasismi olisi poistunut, vaan sitä että afroamerikkalaisia kollektiivisena yhteisönä arvostetaan eri lailla kuin Amerikan alkuperäisväestöä. Vaikuttaa siltä, että afroamerikkalaiset ovat ansainneet poliittisen kunnioituksen siinä missä alkuperäisväestö ei ole samaan pystynyt. Taustalla vaikuttavat luonnollisesti Yhdysvaltain sisällissota sekä afroamerikkalaisten kansalaisoikeusliikkeen voittokulku. Nämä kamppailut ovat voittaneet afroamerikkalaiselle väestölle ne vakavasti otettavuuden poliittiset oikeudet, joita alkuperäisväestöllä ei vielä ole.

Ben Carrington (2010) on liittänyt edellä mainittujen tapahtumaketjujen yhteyteen myös afroamerikkalaisten urheilusankareiden toiminnan. Hänen mukaansa afroamerikkalaiset onnistuivat murtautumaan valkoisten heille asettamasta kulttuuri-identiteetistä juuri urheilusankaruuden kautta. Käännekohtana Carrington (2010, 17) pitää vuotta 1905, jolloin afroamerikkalainen Jack Johnson, jonka vanhemmat olivat syntyneet orjuuteen, löi valkoihoisen nyrkkeilyssä (Carrington 2010, 17). Tämän jälkeen valkoinen selitysmalli, jossa afroamerikkalaiset nähtiin kaikin tavoin valkoista väestöä heikompina, joutui kriisiin, josta se ei koskaan selvinnyt. Amerikan alkuperäisväestön kohdalla samanlaista kamppailua ei ole tapahtunut ja alkuperäisväestö on edelleen lukittunut maskotin asemaan, josta sen näyttää olevan vaikea murtautua ulos. Tämä näkyy selvästi edellä kuvattuja keskusteluja verrattaessa. Siinä missä Sterlingin tapauksessa käytännössä koko yhteiskunta asettuu loukatuksi tulleen afroamerikkalaisen väestön asemaan ja vaatii tuomiota rasistisesta käytöksestä, alkuperäisväestön identiteetin loukkaamista puolustetaan retoriikalla, jossa kolonialistisin sanakäänteinen annetaan ymmärtää valtaväestön tietävän, mikä Amerikan alkuperäisväestölle on parhaaksi.

Rasistisen kielenkäytön kaksoisstandartit paljastuvat kuvittelemalla mistä tahansa muusta Yhdysvaltain etnisestä väestöstä kaytettävää nimitystä urheilujoukkueen nimenä. Pohjois-Coloradon yliopiston satiirisesti nimetty the Fighting Whites joukkue on onnistunut kaupallistamaan tämän tematiikan ja sen fanituotteista onkin tullut erittäin suosittuja. Myös Amerikan alkuperäisväestö on havainnollistanut asemaansa kampanjoissaan kysymällä, voisiko olla mahdollista, että olisi urheilujoukkue nimeltä ”New York Jews” tai ”San Francisco Chinamen”. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Amerikan vanhimmat asukkaat ovat heikoimmassa asemansa suhteessa oman historiansa ja kulttuurinsa hallitsemiseen ja joutuvat kamppailemaan saadakseen puhua omasta puolestaan.

Lähteitä

Carrington, Ben. 2010. Race, Sport and Politics: The Sporting Black Diaspora. Sage, London.

Farnell, Brenda. 2004. ”The Fancy Dance of Racializing Discourse”. Journal of Sports and Social Issues, Vol. 28, No. 1.

Taylor, Charles. 1994. ”The Politics of Recognition”, teoksessa Gutmann, Amy (toim.) Multiculturalism: Examining the Politics of Recognition. Princeton University Press, New Jersey.

Turner Strong, Pauline. 2004. ”The Mascot Slot: Cultural Citizenship, Political Correctness, and Pseudo-Indian Sports Symbols”. Journal of Sports and Social Issues, Vol. 28, No. 1.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*