Vainon retoriikka, uhriutuminen ja populismi

Marine Le Pen on toistuvasti verrannut itseään ja tullut verratuksi Jeanne D'Arciin, Ranskan ja vainottujen kansallispyhimykseen, joka poltettiin roviolla. Kuva: Yksityiskohta maalauksesta Pariisin Panthéonissa.

Populismissa tyypillistä on vainon ja uhriuden retoriikka. Suomessa SMP ja perussuomalaiset ovat esittäneet itsensä median ajojahdin kohteina. Ranskassa Jean-Marie Le Pen on esittänyt itsensä marttyyrina tullessaan tuomituksi antisemitistisistä lausunnoistaan. 

Monet populistit, muun muassa Jean-Marie Le Pen, ovat verranneet itseään alkukristittyihin, jotka ovat olleet oikeassa ja joita on vainottu ”uskonsa” tähden.

Suomessa SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamon mukaan puoluetta vainottiin. ”Meitä kohtaan tunnetaan jopa rotuvihaa. Miksi?” Vennamo totesi eduskunnassa (Eduskunnan valtiopäiväasiakirjat 1970). SMP:n lehdessä Suomen Uutisissa kirjoitettiin vuonna 1995: ”Aatteen sisaret ja veljet, älkää antako minkään pilata sitä liekkiä, joka palaa teissä.”

Ranskan Front Nationalen Jean-Marie Le Pen on esittänyt itsensä paitsi köyhiltä rikkaille antavana Robin Hoodina myös marttyyrina ja käyttänyt hyväkseen uskonnollista symboliikkaa.

”Chrétiens ont droit et sarrasins ont tort” (Lecour 2007). Kristityt ovat oikeassa ja sarrasiinit (Rolandin laulussa mainitut keskiajan islaminuskoiset, eli ei-kristityt) väärässä, Jean-Marie Le Pen totesi. Kristityillä hän viittasi puolueensa kannattajiin korostaen omaa katolisuuttaan.

Retoriikalla luodaan sisäistä koheesiota meidän ja muiden välillä. Ennen kaikkea populistin on hallittava media. Jean-Marie Le Penille on ”enfant terriblen” roolissa sallittu enemmän. Samalla hän on lausunnoillaan koetellut hyvän maun rajoja.

Kaasukammiot ovat yksityiskohta

”Kaasukammiot ovat vain historian yksityiskohta”, totesi Le Pen jo vuonna 1987. ”Näin monta ulkomaalaista – näin monta aids-potilasta”. Front Nationalin entisen puheenjohtajan Jean-Marie Le Penin ”heitot”, coup de goule, olivat tarkalleen suunniteltuja ja niillä taattiin mediahuomio.

Heitoilla myös peitettiin ikäviä asioita, kuten puolueen korruptioepäilyjä. Jean-Marie Le Pen on saanut myös sakkotuomioita lausunnoistaan, vähintään kuusi kertaa. ”Kiltti Front Nationale ei kiinnosta ketään”, hän on sanonut.

Myöhemmin Jean-Marie Le Pen on kiiruhtanut kiistämään joitakin lausuntojaan, kertomaan ne ”vitseiksi” tai esittänyt itsensä marttyyrinä.

Koko 1980–1990-luvun Jean-Marie Le Pen flirttaili ranskalaisen lehdistön kanssa. Hän loisti ennen kaikkea televisio-ohjelmissa ja keskusteluissa, jossa sai vastustajat, perinteiset enarkit, vaikuttamaan jäykiltä ja arroganteilta.

Hänen tyttärensä Marine Le Pen toimi aluksi puolueen viestintätehtävissä. Nyt puolue viestii tehokkaasti muun muassa Twitterissä.

Populismi tarvitsee mediahuomiota. FN:n puoluekokoukset sisälsivät dramaattisia aineksia. Lehdistöä syytettiin ajojahdista.

Populismin taisteluretoriikka

Populismi ottaa diskurssiinsa oikealta ja vasemmalta. Siihen liittyy aina taistelun retoriikka. Taistelulla ja sodan retoriikalla luodaan jännitettä puheeseen ja legitimoidaan tavoitteet.

Suomessakin taisteluretoriikka on tuttua. Esimerkiksi Veikko Vennamo puhui siitä, että ”taistelumme ei ole turha”. Vennamon diskurssiin liitettiin 1970-luvulla aineksia myös korpikommunismista, vaikka SMP vastusti Neuvostoliittoa ja kommunismia.

Ranskalainen poujadismi, joka sai nimensä Pierre Poujaden mukaan, syntyi 1950-luvulla sotien jälkeen ja oli ensimmäisiä protestipopulistisia liikkeitä, puhui niin ikään taistelusta.

Pierre Poujaden vuonna 1954 julkaistu elämäkerta on nimetty J´ai choisi le Combat – eli ”Olen valinnut taistelun”. ”Eilen olivat isämme ja Verdun, tänään vihollinen on asettunut maaperällemme”, Poujade (1955) kirjoittaa.

Viholliskuva oli varsin epämääräinen. Poujade hyökkäsi valtaapitäviä (erityisesti ministeri Pierre Mendès Francea, joka oli juutalainen) vastaan ja antoi antisemitistisiä lausuntoja. Poujadismi puolusti Gallian kukkoa eli ”ranskalaista Ranskaa” kansainvälisyyttä eli ”coca-colaa” vastaan. (Hoffmann 1956; Taguieff 2015).

Vainon retoriikka ja oikeassa oleminen

Veikko Vennamon oivallus oli luoda kielen avulla ryhmälle identiteetti. ”Meitä sorretaan ja sorretaan, mutta me tulemme  vielä” (Eduskunnan valtiopäiväasiakirjat 1970). Näin tiivistyi käsitys joukosta, joka oli alituiseen vainon ja kurjuuden kohteena.

Kyseisellä retoriikalla luotiin kuva ryhmästä, joka oli vainon uhrina, koska sillä oli jotain erityistä: oikeassa olemisen tieto. Samalla se käytti hyväkseen kristillistä retoriikkaa.

Uskonnollisella retoriikalla luodaan populismissa kuva erityisestä ryhmässä, ”valitusta kansasta”, jota vainotaan. Vaikka uskonnollinen tematiikka ei ole nykypopulismissa keskeistä, käyttää se hyväkseen raamatullista kieltä ja alkuasetelmaa.

Front Nationale hyödyntää yhä Jeanne D’Arc -myyttiä ja Marine Le Pen esittää itsensä mielellään Jeanne D’Arcina. Jeanne D’Arc on Ranskan kansallispyhimys, joka poltettiin kerettiläisenä.

Lähteet

Eduskunnan valtiopäiväasiakirjat 1970. Vennamon puheet.

Hoffman, Stanley:  Le  Mouvement Poujade. Les cachiers de Science Po. 1956. Paris.

Lecour, Erwan: Le dictionaire d´extreme droite. Larousse. 2007. Paris.

Poujade, Pierre: J´ai choisi le Combat. Societe Generale des Editions et des Publications. 1955. Paris.

Taguieff, Pierre-André: Le retour de nationalisme. PUF. 2015. Paris.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*