Venäjä ei ole karhu vaan virtahepo

Virtahepometafora viittaa asiaan, joka on liian suuri jäädäkseen keneltäkään huomaamatta, mutta josta ei siitä huolimatta saa puhua, Katri Pynnöniemi kirjoittaa. Kuva: Wikimedia Commons (BS Thurner Hof)

Karhu ja virtahepo ovat eläinmetaforia, jotka jäsentävät Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Karhu on keskustelujen pinnalla. Virtahepo taas on alati läsnä, mutta lymyää rivien välissä. Molemmissa metaforissa on kyse samasta asiasta: Suomen suhteesta Venäjään, Katri Pynnöniemi kirjoittaa.

Metaforat ja muut kiertoilmaukset ovat olennainen osa turvallisuuspoliittista keskustelua. Niiden käyttöä analysoimalla on mahdollista ainakin avata keskustelun solmukohtia, jollei sitten selvittää koko vyyhteä.

Karhumetafora viittaa tutusti Suomen asemaan Venäjän naapurina. Se on sisällöltään ristiriitainen vertauskuva, jonka ristiriitaisuuksia Ukrainan-kriisi on konkretisoinut. Milloin löydämme itsemme karhun kainalossa, milloin taas heräävän karhun silmien alta. Metafora karhusta johdattelee ajattelemaan Venäjää voimakkaana toimijana, joka ärsytettynä voi käyttäytyä aggressiivisesti.

Kesyssä versiossa Venäjän Karhunen – pääministeri Dmitri Medvedev – solmii molempia osapuolia hyödyttäviä kauppasopimuksia kumppanimaansa Suomen kanssa. Taloudellisen keskinäisriippuvuuden oletetaan tasaavan maiden välistä kokoeroa.

Viime vuosien suomalaisessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ajattelussa on laskettu sen varaan, että karhun alkuvoimaista arvaamattomuutta voidaan hallita keskinäisriippuvuuksista syntyvien verkostojen kautta. Tällöin on unohtunut se, että kesyinkin karhu voi olla arvaamaton, jos toimintaympäristö sen sallii.

Ukrainan kriisi onkin toiminut eräänlaisena prismana, joka on paitsi vauhdittanut keskustelua Suomen turvallisuuspolitiikasta, myös tuonut aiempaa selkeämmin esiin keskustelun rajat. Keskustelu karhusta ei tunnu johtavan minnekään. Kun puhe kääntyy Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutoksen reunaehtoihin, tuntuu kuin törmäisimme johonkin näkymättömään esteeseen. Törmäämme virtahepoon.

Virtahepometafora viittaa asiaan, joka on liian suuri jäädäkseen keneltäkään huomaamatta, mutta josta ei siitä huolimatta saa puhua. Suomalaisen ulkopoliittisen keskustelun virtahepo piilee hokemissa, ettei ”Suomi ole Ukraina” tai ”Nato-jäsenyydessä ei ole kysymys Venäjästä”. Ne eivät avaa vaihtoehtoja uudella tavalla, vaan johdattelevat keskustelua sivuraiteille, pois sen keskiössä makaavan virtahevon luota.

Virtahevon tunnistaa parhaiten Venäjä-keskustelun epäjatkuvuuksista ja tauoista. Se on läsnä siinä, miten kysymys Venäjän muutoksesta ja sen merkityksestä Suomen nykyiselle linjalle pyritään sivuuttamaan. Metaforana virtahepo toimii käänteisesti: se paljastaa sen mistä vaietaan.

Virtahevon muoto hahmottuu kiertoilmauksien ja taukojen kautta. Keskusteluissa Suomen turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta ja liittoutumisen eri vaihtoehdoista puhe on käytännössä Venäjän epäsuorasta hyökkäyksestä Ukrainaan. Venäjä on horjuttanut Ukrainan suvereenisuutta viime kuukausien aikana, ja tässä ei välttämättä ole kyse ainutkertaisesta tapahtumasta. Toiston mahdollisuus on aina olemassa, vain sen muoto vaihtelee.

Venäjä on toteuttanut epäsuoran hyökkäyksen Ukrainaan aktivoimalla ukrainalaisessa yhteiskunnassa piilleitä jännitteitä. Se on luonnut uhkia ja riskejä, joiden purkaminen vaatii toimia nimenomaan Venäjältä.

Venäjän kyky tuottaa jännitteitä kriisin aikana on yksi osasyy useiden kansainvälisten neuvotteluyritysten kariutumiseen. Tämä on asia, joka ei ole voinut jäädä keneltäkään huomaamatta, mutta jonka harva suomalaiseen ulkopoliittiseen keskusteluun osallistuja haluaa myöntää. On kyse tapahtumista, jotka edellyttävät Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudelleentarkastelua.

Karhu- ja virtahepometaforat – kumpikin omalla tavallaan – kiteyttävät jotakin olennaista Suomen Venäjä-suhteesta. Puhe ärisevästä karhusta on suomalaiselle ulkopoliittiselle puheelle tyypillistä. Sillä viitataan mahdollisuuteen, että Venäjä voi käyttäytyä voimapoliittisesti naapureitaan kohtaan.

Kesytetystä karhusta keskusteleminen viittaa erilaisiin valtiotaidon muotoihin, joilla suomalaiset ovat ajatelleet kykenevänsä hallitsemaan ja hillitsemään karhua. Mutta toistuva karhupuhe peittää alleen virtahevon; sen että Krimin niemimaan valtaus teki kerralla tyhjäksi monet Venäjän myönteiseen kehitykseen ladatuista toiveista ja oletuksista, ja että taistelujen jatkuminen Itä-Ukrainassa kyseenalaistaa paitsi Ukrainan valtion eheyden, myös Euroopan laajuisen turvallisuusyhteisön uskottavuuden.

Lisää aiheesta

1 Comments

  1. Raimo Pesonen 2.1.2017 at 13:25

    Kun Pynnöniemi kirjoittaa ”Virtahepometafora viittaa asiaan, joka on liian suuri jäädäkseen keneltäkään huomaamatta, mutta josta ei siitä huolimatta saa puhua. Suomalaisen ulkopoliittisen keskustelun virtahepo piilee hokemissa, ettei ”Suomi ole Ukraina””, lienee syytä kysyä, onko Suomi sitten Ukraina?

    Ei tällaiseen kysymykseen vastaamista – tai aiheesta keskustelua ylipäätään – ole missään kielletty, siinä suhteessa Pynnöniemi piiskaa kyllä olkinukkea. Päin vastoin: Suomen liittoutumispolitiikan kannattajien taholta Ukrainan ja Suomen tilanteesta on esitetty jatkuvasti varsin jyrkkiä ja aika kyseenalaisiakin rinnastuksia, mutta keskustelu on ollut perin toispuoleista, koska liittoutumispuhetta kritisoivat näkemykset jäävät medianäkyvyyden suhteen paitsioon.

    Virtahepometafora voi siis olla hyvinkin perusteltu, mutta itse virtahevon sijainnista – tai niiden lukumäärästä – on syytä käydä keskustelua.

    Kentin yliopiston Venäjän ja Euroopan politiikan tutkimuksen professorin Richard Sakwan syksyllä suomennettu Taistelu Ukrainasta (Vastapaino) vaikuttaa laajimmalta ja tasapainoisimmalta kokonaisesitykseltä aiheesta – niinpä sen suomalainen mediahuomio loistaa lähinnä poissaolollaan. Käsittääkseni myös Ulkopoliittisen instituutin väkeä oli kutsuttu kirjan julkaisutilaisuuteen Helsingin kirjamessujen yhteydessä, mihin he eivät (tapansa mukaan) saapuneet. Työkiireisiin voi toki aina vedota, vaikka se viittaisi käytännössä omaan kotivirtahepoon kompastumiseen.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*