Venäjä ei tule aloittamaan interventiota Ukrainaan

Kansainvälisten tarkkailijoiden katseet ovat nyt kääntyneet Krimin niemimaan Sevastopoliin, jossa sijaitsee Venäjän Mustanmeren laivaston tukikohta. Kuva: Wikimedia Commons (J29)
Lukuaika: 2 min. 

Viime päivien tapahtumat Krimillä ovat nostaneet esiin kysymyksen Venäjän mahdollisesta interventiosta Ukrainaan. Kirjoitin aiheesta jo aikaisemmin, mutta haluan palata siihen vielä uudestaan. Venäjä ei tule aloittamaan interventiota Ukrainaan, mikä ei johdu siitä, että Venäjä ei uskaltaisi tai haluaisi puuttua tilanteeseen sotilaallisesti vaan siitä, että se puolustaa valtiosuvereniteettia ja vastustaa interventioita periaatteellisella tasolla. Tämä ei poissulje sitä mahdollisuutta, etteikö Venäjä voisi heittää polttoainetta kytevään konfliktiin ja tällä tavoin löytää oikeutuksen sekaantua yhä järeimmin keinoin Ukrainan sisäisiin asioihin, Susanna Hast kirjoittaa.

Kysymys Venäjän valmiudesta sotilaalliseen väliintuloon Ukrainan kriisissä liittyy kiinteästi intervention termiin. Taustana toimii venäläisen kansainvälispoliittisen ajattelun ymmärtäminen. Ensinnäkin Venäjälle on erittäin tärkeää, että se on osa suurvaltojen konserttia. Mikään ei olisi sille yhtä paha isku kansainvälisissä suhteissa kuin menettää asemansa yhtenä suurvalloista – tulla poissuljetuksi suurten kerhosta. Venäjä näkee, että se on historiallisesti kansainvälisen oikeuden luoja ja sotien voittaja: Wienin kongressissa Napoleonin sotien jälkeen vuonna 1815, Jaltalla toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 sekä Helsingissä ETYK-konferenssissa vuonna 1975. Nämä historialliset merkkipaalut liittyvät kansainvälisten sääntöjen, interventiosta pidättäytymisen ja suvereniteetin kunnioittamisen perusteiden valamiseen.

Venäjä ei siis voi avoimesti lähteä toimimaan tiukasti puolustamiaan periaatteita vastaan. Kyse on periaatteista, joiden takia interventiokaan ei ole mahdollinen. Pidättäytyminen interventioista on valtiojärjestelmän peruspilari ja sitä voi kiertää kahden argumentin avulla kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Ensimmäinen niistä liittyy YK:n peruskirjan artiklaan 51, joka mahdollistaa itsepuolustuksen sotilaallista uhkaa vastaan. Tätä argumenttia heräteltiin esiin syksyllä 2008 Georgian sodan yhteydessä, jolloin georgialaisten joukkojen väitettiin hyökänneen venäläisten rauhanturvaajien kimppuun – siis Venäjän valtiota vastaan.

Toinen oikeutus interventiolle on humanitaariset syyt. Tämä on venäläisille ihan yhtä vaikea kysymys kuin itse intervention termi, sillä venäläinen kansainvälinen oikeuskäsitys perustuu niin sanottuun muodolliseen oikeuteen – tasa-arvoon – eikä siis sellaiseen oikeuteen, joka perustuu kapasiteettiin tai resursseihin (kokoon). Jos vedottaisiin humanitaariseen interventioon perusteena sotilaalliselle väliintulolle toisen suvereenin valtion alueella niin periaatteessa annettaisiin lupa myös muille valtioille käyttää humanitaarisen intervention oikeutusta tarpeen mukaan.

Venäläisen delegaation kanssa neuvottelupöydässä pitäisi miettiä sitä, mitkä ovat Venäjän intressit Ukrainassa ja miten Ukrainaan rakennetaan vakautta ja rauhaa. On tärkeää ymmärtää venäläistä maailmankuvaa, jonka mukaan suvereniteetti ja interventiosta pidättäytyminen ovat tärkeitä ja puolustamisen arvoisia periaatteita. Venäjällä on kuitenkin myös historiallisia, taloudellisia, kulttuurisia ja strategisia intressejä, joiden takia sille ei ole yhdentekevää, mitä Ukrainassa tapahtuu.  Tällaisen viitekehyksen ymmärtäminen auttaa siirtämään taka-alalle syytökset venäläisestä ”hobbesilaisesta” maailmankuvasta, imperialismista ja nollasummapeleistä.  Kukaan ei reagoi rakentavasti syytöksiin ja hyökkäyksiin – Venäjä vähiten. Kyse on strategiasta, jonka avulla saadaan keskusteluyhteys Venäjälle.

Suoranainen sotilaallinen interventio, sellaisena kun sen kansainvälisessä politiikassa ymmärrämme, on siis poissuljettu vaihtoehto vaikkakaan Venäjä ei tule jättämään Ukrainaa oman onnensa nojaan. Venäläisten polttoainekanisteri on kuitenkin valmiudessa, ja Venäjän intressien tyrmääminen voi johtaa kanisterin korkin avautumiseen. Ulkopuolisten rauhanvälittäjien tulisikin kuunnella venäläisten huolia ja pohtia ratkaisuja niihin samalla muistuttaen venäläisiä niistä kansainvälisen oikeuden periaatteista, joita Venäjä oli mukana luomassa ja jotka ovat sille tärkeitä. Pieni vivahde-ero äänensävyssä voi edistää vuoropuhelua yllättävän paljon.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*