Yhteismaiden yksityistämistä vastaan

Utopia on kertomus hallitsijoista, jotka omahyväisyydessään ja typeryydessään ylenkatsovat asiantuntijoiden neuvoja sekä siitä, kuinka ankarat tuomiot ja toisaalta työttömyys ja suuret elintasoerot johtavat lisääntyneeseen rikollisuuteen. Lisäksi se on tarina valtion omaisuuden yksityistämisestä ja siitä, kuinka rikkaat ostavat valtion virkoja siirtääkseen poliittisen vallan haltijoina sen omaisuutta omiin taskuihinsa. Teosta lukiessa herää kysymys, kuinka moni asia on oikeastaan muuttunut viidessäsadassa vuodessa.  

Thomas More (1478–1535) kirjoitti tunnetuimman teoksensa, Utopian vuonna 1516 – vuosi ennen kuin Martti Luther naulasi väitetysti teesinsä Wittenbergin linnan kirkon oveen. More kritisoi ajattomalla teoksellaan esimodernin Euroopan poliittis-taloudellisia oloja kuvaamalla keksittyä ihannevaltiota, Utopian saarta.

Tutkijoiden keskuudessa on erilaisia tulkintoja siitä, mihin hän teoksellaan konkreettisesti pyrki. Utopia-termin More omaksui antiikin kreikasta, jossa se tarkoittaa kirjaimellisesti paikkaa, jota ei ole olemassa.

Utopia on hämmentävän moderni teos 1500-luvun epätasa-arvoisessa Euroopassa.

Utopia on hämmentävän moderni teos 1500-luvun epätasa-arvoisessa Euroopassa, jossa syntyperä määritti ihmisen koko elämän eikä mahdollisuuksien tasa-arvosta ollut tietoakaan. Tuolloin sensuuri oli kova ja sanktiot ankaria niitä kohtaan, jotka uskalsivat kyseenalaistaa maallisten tai hengellisten auktoriteettien valtaa. Näistä syistä More kätki yhteiskuntakritiikkinsä tekaistun Utopian saaren taakse.

Teoksen keskiössä on kolme henkilöä: More itse, hänen ystävänsä, antwerpenilainen virkamies Pieter Gilles sekä fiktiivinen portugalilainen seikkailija Raphael Hythlodaeus. Koska More ei luonnollisesti voinut ilmaista ajatuksia omana itsenään, esitetään terävä yhteiskuntakritiikki Hythlodaeuksen suulla.

Teoksen ensimmäinen osa keskittyy Englannin ja Euroopan yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden käsittelyyn, kun taas jälkimmäinen esittelee Utopian saarta ja sen täydellisesti järjestettyä yhteiskuntaa. Tulenkin näin ollen esittäneeksi osat päinvastaisessa järjestyksessä.

Utopia

Utopian saarella vallitsee rauha, vauraus ja oikeudenmukaisuus. Siellä ei ole rikkaita tai köyhiä, vaan onnellisia ihmisiä, joilla on kaikkea, mitä he tarvitsevat. ”Kaikkialla muualla ihmiset puhuvat yhteisestä edusta, mutta huolehtivat vain omastaan; Utopiassa, jossa mikään ei ole yksityistä, kaikki toimivat toden teolla yhteiseksi parhaaksi.”

Siellä omaisuus on yhteistä ja ahneus loistaa poissaolollaan – edes maassa lojuvat jalokivet eivät saarelaisia kiinnosta. Yhteiskunta huolehtii kaikille yhtäläisestä opetuksesta ja terveydenhoidosta sekä vanhuksista ja työkyvyttömistä.

Hallitsija on kansan valitsema ja yhteiskunta varsin demokraattinen. Myös naiset ja miehet ovat verrattain tasa-arvoisia keskenään, uskonto on yksityisasia ja työpäivä kuusituntinen, jotta ihmisillä olisi aikaa myös vapaa-aikaan, opiskeluun ja itsensä kehittämiseen. Opiskelua Utopiassa pidetäänkin suuressa arvossa ja kansalaiset sivistävät itseään mielellään vapaa-aikanaan.

Hallitsijoista ja asiantuntijoista

 Hythlodaeus kuvataan teoksessa poikkeuksellisen viisaana, lukuisia eri kieliä ja filosofiaa hyvin tuntevana maailmanmiehenä. Gilles ihmetteleekin ihaillen, miksei hän liki kaikkien alojen asiantuntijana hakeutuisi jonkun kuninkaan hoviin ja toimisi tämän neuvonantajana.

Hythlodaeus torjuu ajatuksen kuitenkin jyrkästi. Hän toteaa, että kuninkaan hovissa menestyvät vain teeskentelijät ja imartelijat eikä häntä kiinnosta korkean aseman havitteleminen. More väittää, että Hythlodaeus voisi kuitenkin parhaiten edistää yhteistä hyvää ryhtymällä kuninkaan neuvonantajaksi.

Moren tarkoituksena on osoittaa parodioiden, etteivät typerät hallitsijat suostu kuuntelemaan itseään viisaampia asiantuntijoita.

More kritisoi Hythlodaeuksen suulla eurooppalaisia monarkkeja, joita kiinnostaa ainoastaan omien rikkauksien lisääminen – ei valtion asioiden rationaalinen ja oikeudenmukainen hoitaminen. Tuollaiset kuninkaat eivät halua neuvonantajikseen viisaita filosofeja, jotka pyrkisivät vain kitkemään heistä ahneuden ja vaatisivat heitä hallitsemaan oikeudenmukaisesti ja kansan etu päämääränään.

Hythlodaeus toteaa, että hallitsijat neuvonantajineen ovat joko niin viisaita, etteivät tarvitse muiden neuvoja, tai sitten he pitävät virheellisesti itseään niin viisaina, että ylenkatsoen luulevat pärjäävänsä niitä ilman. Moren tarkoituksena on osoittaa parodioiden, etteivät typerät hallitsijat suostu kuuntelemaan itseään viisaampia asiantuntijoita, vaan tuohtuneina heittävät nuo ulos valtiostaan, vähättelevät tai tekevät heidät naurunalaisiksi.

Vaatimuksista kovempiin tuomioihin

 Seuraavaksi kolmikko päätyy keskustelemaan laeista ja rangaistuksista. Tuon ajan Englannissa sekä taposta että leivän varastamisesta rangaistiin kuolemalla. More kritisoi ankaria tuomioita ja päätyy lopulta tuomitsemaan kuolemanrangaistuksen kokonaan.

Hythlodaeus kertoo tavanneensa Lontoossa juristin, joka ylisti Englannin ankaria lakeja ja erityisesti sitä, että kaikki varkaat hirtetään. Hän kysyy kuitenkin uteliaana, mistä sitten mahtaa johtua, että Englanti vilisee varkaita, kun kerran varkaudesta rangaistaan kuolemalla.

Rikollisuus johtuu siis köyhyydestä, joka puolestaan johtuu työttömyydestä.

Hythlodaeus vastaa kysymykseensä itse ja sanoo, että kuolemantuomio on paitsi liian ankara rangaistus varkaudesta, myös tehoton keino niiden ehkäisemiseksi. Hänen mukaansa mikään rangaistus ei voi estää rosvoamasta sitä, jolla ei ole muuta keinoa hankkia elantoaan.

Lisäksi on suorastaan järjetöntä rangaista varasta ja murhamiestä samalla tavalla. Kun varas tietää, että paljastuessaan hänet hirtetään, on hänen kannattavampaa minimoida todistajien riski ja varkauden lisäksi tappaa uhrinsa, ”jonka hän muuten olisi tyytynyt vain ryöstämään”.

”Varkaalle määrätään ankaria ja kauheita rangaistuksia, vaikka olisi paljon tärkeämpää huolehtia siitä, että hänellä olisi toimeentulon mahdollisuus, jottei hänellä olisi tällaista julmaa pakkoa ensin varastaa ja sitten joutua hirteen.”

Rikollisuus johtuu siis köyhyydestä, joka puolestaan johtuu työttömyydestä. Työttömyys taas on seurausta valtion sallimasta ja edistämästä epäoikeudenmukaisuudesta. Mikäli rikollisuutta halutaan kitkeä ja valtiosta tehdä hyvinvoiva ja turvallinen, tulee sen taata toimeentulo – sosiaaliturva – kaikille sen asukkaille – olivat nämä sitten orpoja, vanhuksia, sairaita tai muutoin heikoimmassa asemassa olevia.

Työttömyys taas on seurausta valtion sallimasta ja edistämästä epäoikeudenmukaisuudesta.

Juristi väittää vastaan, että onhan tarjolla maanviljely- ja käsityöammatteja, joilla jokainen voi hankkia elantonsa. Tämä ei Hythlodaeuksen mukaan pidä paikkaansa kahdestakaan syystä.

Ensiksi hän mainitsee aateliset, jotka eivät itse tee päivääkään työtä, mutta sortavat vuokraviljelijöitään ottamalla valtaosan näiden työn tuloksista ja lisäämällä jatkuvasti näiden maksuja. Tästä epäoikeudenmukaisuudesta seuraa, ettei viljelijöillä meinaa raskaasta työstä huolimatta riittää ruokaa suuhun. Toisena syynä ottaa hän puheeksi lampaat.

Lampaista, rautateistä ja terveyspalveluista

Euroopan valtioiden voimistuessa yleistyivät palkka-armeijat, ja voimistunut valtio tarvitsi toimiakseen suuren määrän koulutettuja virkamiehiä. Kun sodat alkoivat käydä yhä suuremmiksi ja sekä palkka-armeijat että virkamiehet nielivät suunnattoman määrän varoja, oli valtio aina rahapulassa. Saadakseen rahaa turvautuivat valtiot toisinaan virkojen kauppaamiseen.

Juuri valtion omaisuuden yksityistämistä ja virkojen myymistä rikkaille More kritisoi teoksessaan suorastaan mässäillen. Tuomittavinta virkojen myymisessä on se, että rikas saa näin mandaatin päättää valtion asioista ja voi siten ryhtyä ohjailemaan julkisia rahoja omiinsa ja sukulaistensa kukkaroihin.

Kaikkialla Euroopassa oli valtion yhteismaita, joilla erityisesti vähävaraiset voivat viljellä sen verran, että saivat perheensä ruokittua. Villan kasvanut kysyntä yhdessä valtion jatkuvan rahapulan kanssa johti kuitenkin siihen, että yhteismaita myytiin suurmaanomistajille, jotka muuttivat ne lammaslaitumiksi. Yhteismaiden yksityistäminen oli erityisen voimakasta juuri 1500-luvun Englannissa.

Juuri valtion omaisuuden yksityistämistä ja virkojen myymistä rikkaille More kritisoi teoksessaan suorastaan mässäillen.

Kun villan kysyntä oli kova, oli myös sen hinta korkea. Maanviljely oli hidasta ja paljon työvoimaa vaativaa, kun taas lampaiden ylläpito erittäin kustannustehokasta – työhön riitti yksikin paimen. Lampaat aiheuttavat kuitenkin eroosiota ja tuhoavat siten viljelykelvottomaksi maan, jolla laiduntavat.

Hythlodaeus puhuukin Englannin lampaista, jotka ”kuuluvat yltyneen niin hillittömiksi syömäreiksi, että ahmivat suihinsa ihmisetkin ja hävittävät ja autioittavat pellot, talot ja kaupungit”. Kuvailemalla inhoten lammasraukkoja More kritisoi oikeastaan yhteiskuntaa, yläluokkaa ja kirkonmiehiä – ”pyhiä miehiä tosiaan!”. ”Sitä varten, että yksi kyltymätön mässäilijä, oikea maansa vitsaus, voisi liittää peltoja yhteen ja ympäröidä samalla aitauksella eräitä tuhansia auranaloja, ajetaan vuokraviljelijät pois.”

Suomi kuntoon, se antaa työtä kaikille, itsekkyys on voitonpyyntiä

More katsoi Englannissa työttömien määrän lisääntymisen ja rikollisuuden kasvamisen johtuvan juuri maanomistusolojen muuttumisesta – valtion yhteismaiden yksityistämisestä. Tämän seurauksena monet menettivät ainoan keinonsa hankkia elantoa ja lähtivät kerjäämään tai varastamaan.

Kun yhä enemmän viljelysmaata vallattiin suuremman tuoton tarjoavalle lampaiden laiduntamiselle, kallistui puolestaan viljan hinta.  Samaan aikaan villankin hinta kohosi sen verran, etteivät kankurit enää kyenneet sitä ostamaan, jolloin yhä lisää väkeä joutui työttömäksi.

Kun villan hinta puolestaan kohosi, kääntyivät myöskin lampaiden kysyntä ja niiden hinta kasvuun. Täten yhä harvemmalla oli varaa omistaa lampaita, ja näille rikkaille kertyi niistä saatavan huomattavan taloudellisen edun vuoksi entistäkin enemmän varallisuutta samaan aikaan, kun monet muut menettivät työnsä ja köyhtyivät.

More tuomitsee kovin sanoin lisääntyneen eriarvoisuuden ja lammaslaitumiksi yhteismaat muuttaneet suurmaanomistajat.

More tuomitsee Hythlodaeuksen suulla kovin sanoin lisääntyneen eriarvoisuuden ja lammaslaitumiksi yhteismaat muuttaneet suurmaanomistajat. “Laidunmaiden laajentamisen jälkeen rutto tuhosi valtavan määrän lampaita, aivan kuin Jumala olisi rangaissut omistajien ahneuden lähettämällä lampaiden keskuuteen tämän tuhon, vaikkakin omistajat olisivat sietäneet saada sen omaan niskaansa.”

More pyrkii osoittamaan teoksessaan, että yhteiskunta salliessaan epäoikeudenmukaisuuden ja heikompien sortamisen on itse syyllinen rehottavaan työttömyyteen ja rikollisten suureen määrään. Hythlodaeus kysyykin, mitä järkeä on siinä, että valtio ensin itse tuottaa varkaita ja sitten rankaisee näitä mitä ankarimmilla tavoilla.

Myöhemmin hän lisää, ettei valtiota voida koskaan hallita oikeudenmukaisesti ja menestyksekkäästi, mikäli kaiken arvo lasketaan vain ja ainoastaan rahassa ja yksityisomaisuus on voimassa: ”…paitsi jos oikeudenmukaisuutena pidetään sitä, että kaikki parhain joutuu kehnoimmille, ja hyvinvointina sitä, että kaikki jaetaan muutaman harvan kesken.”

Mitä järkeä on siinä, että valtio ensin itse tuottaa varkaita ja sitten rankaisee näitä mitä ankarimmilla tavoilla?

More kuitenkin lieventää yksityisomaisuuden kritiikkiään ehdottamalla, että ainakin voitaisiin asettaa säädöksiä, jotka takaavat, etteivät varallisuuserot pääse kasvamaan liian suuriksi.

”Tutkiessani ja tarkastellessani näitä kaikkia nykyajan kukoistavia valtioita näen niissä Luoja paratkoon pelkästään rikkaiden salaliiton.” More  katsoi valtion ja sen lakien olevan rikkaille vain valtakoneisto, jonka avulla nämä pyrkivät tehokkaasti riistämään köyhiä ja suojelemaan sekä kasvattamaan rikkauksiaan.

Lopuksi Hythlodaeus pahoittelee muille sitä, että on rasittanut näitä pitkällä kertomuksella. Tästä More ei ole lainkaan pahastunut, vaan vastaa: ”Hyvä Raphael, olet todella tuottanut minulle suuren ilon tällä viisaalla ja hauskalla esitykselläsi.”

Moren kaikuja modernissa valtiossa

Viimeaikaisten uutisten ja poliittisten ilmiöiden valossa Moren nerokas tarina näyttäytyy suorastaan surkuhupaisana.

Asiantuntijoiden arvostus ei ole nytkään huipussaan. Presidentti Donald Trump irrotti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta vedoten siihen, että ilmastonmuutos on tutkijoiden valetta. Myös kehitysavusta oli hänen mukaansa varaa leikata. Kuolemantuomiota hän kannattaa, vaikka lukuisat tutkimukset osoittavat Moren olleen oikeassa esittäessään, että ankarat rangaistukset korreloivat lisääntyneen ja raaistuneen rikollisuuden kanssa.

Myös Suomessa on tutkimustiedon ja tutkijoiden vähättely huomattavasti lisääntynyt. Maailman parhaisiin kuuluvaan koulutuslaitokseen on kohdistettu merkittäviä leikkauksia siitä huolimatta, että eri alojen asiantuntijat pitävät leikkauksia todella haitallisina valtiollemme. Suomi on noussut köyhästä maatalousmaasta lyhyessä ajassa vaurauteen juuri koulutuksensa ja sieltä kumpuavien innovaatioiden avulla.

Myös Suomessa on tutkimustiedon ja tutkijoiden vähättely huomattavasti lisääntynyt.

Asiantuntijoita ei ole myöskään kuunneltu mitenkään erityisen herkällä korvalla, mitä tulee esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollonuudistukseen. Lakialoitteita on puolestaan runnottu eteenpäin, vaikka oikeuskansleri ja monet oikeusoppineet ovat esittäneet niiden olevan perustuslain vastaisia.

Mitä tulee hallituksen yksityistämissuunnitelmiin, voimme katsoa esimerkkejä paitsi Moren ajan Englannista myös lähempää. Ruotsissa rautateiden kilpailutus aloitettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten ja nyt seitsemän kymmenestä ruotsalaisesta toivoo paluuta valtiolliseen raideliikenteeseen. Hallitus haluaa tästä huolimatta yksityistää julkisen liikenteen ja avata rautatiet kilpailulle.

Postin avaamisesta kilpailulle on seurannut, ettei se pärjää kilpailussa yksityisiä toimijoita vastaan. Nyt postia ei jaeta enää tiistaisin ja työntekijöitä irtisanotaan. Muilla toimijoilla ei ole taloudellisesti epäkannattavaa velvollisuutta kuljettaa postia maan joka kolkkaan.

Sama koskee myös rautatieverkostoa. Ei ole kannattavaa liikennöidä yhteyksiä epäsuosituilla reiteillä ja vaarana on, että ennemmin tai myöhemmin ne lopetetaan. Tämän seurauksena maaseudun asukkaiden liikkuminen tulee hankaloitumaan. Tätä ajaa kuitenkin liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, paradoksaalisesti haja-asutusalueiden etuja perinteisesti puolustaneesta keskustapuolueesta.

Moren Utopiaa voi pitää eräänlaisena varhaisena hahmotelmana modernin pohjoismaisen hyvinvointivaltion eetoksesta.

Poliittisia virkoja ei tänä päivänä tietenkään myydä samalla tapaa kuin ennen. Toisaalta valtavan budjetin vaalikampanjat, joihin harvalla on varaa sekä yksityisten tahojen tarjoama taloudellinen tuki poliittisesti avainasemassa oleville oman asiansa edistämistä vastaan herättävät kysymyksiä poliitikkojen kytköksistä ja riippuvaisuuksista.

Kansalliskirjasto kysyy sananvapautta ja sensuuria käsittelevässä Suomi 100 -juhlavuoden näyttelyssään ”Kuka valvoo valvojia?”. Seuratessamme pääministeri Sipilän kytköksiä Terrafameen, kokoomuspoliitikkojen lehmänkauppoja terveystalojen kanssa ja viimeisimpänä valtakunnansyyttäjän rikosepäilyjä lienee perusteltua sanoa, ettei Moren kriittinen yhteiskunta-analyysi ole täysin tuulesta temmattu.

Kenties Utopia on vielä viidensadan vuoden jälkeenkin niin ajankohtainen teos juuri siksi, etteivät ihmiset ole historian saatossa pohjimmiltaan juuri muuttuneet, vaikka yhteiskunnat ja maailma heidän ympärillään olisikin. Moren Utopiaa voi pitää eräänlaisena varhaisena hahmotelmana modernin pohjoismaisen hyvinvointivaltion eetoksesta. Valitettavasti hänen kuvailemansa yhteiskunnalliset ongelmat ovat kuitenkin yhä varsin ajankohtaisia.

Kirjoitus on osa Klassikot ajankohtaiskeskustelussa -sarjaa.

Marianne Sandelin opiskelee käytännöllistä filosofiaa ja yleistä historiaa Helsingin yliopistossa ja toimii Politiikasta-verkkolehden korkeakouluharjoittelijana.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*