Yksin tulleet lapset ja nuoret suomalaisen maahanmuuttopolitiikan uhreina

Suomalainen maahanmuuttopolitiikka suojelee nuoria ja lapsia perheettömiksi. Vaikka päätöksiä tekevien virkamiesten kädet ovat sidotut kulloiseenkin lakiin ja sen tulkintaan, taakkaa ei kuitenkaan pitäisi siirtää yksin tulleiden nuorten kannettavaksi. 

Perheenyhdistämiseen aiotut kiristykset ovat herättäneet keskustelua ja huolta Suomessa viime kuukausina. Ulkomaan kansalaisten perheenyhdistämisten osalta suomalainen maahanmuuttopolitiikka on tiukentunut koko 2010-luvun ajan.

Erityisen hankalaksi se on osoittaunut yksin maahan tulleille turvapaikanhakijalapsille ja nuorille. Viime vuosien aikana näitä lapsia ja nuoria on saapunut Suomeen parisataa vuosittain. Meneillään olevan pakolaistilanteen vuoksi Suomeen saapui 3 024 yksin tullutta vuonna 2015.

Yksin tulleiden osalta toteutuneet perheenyhdistämisten määrät ovat olleet äärimmäisen pieniä. Esimerkiksi vuonna 2013 kansainvälistä suojelua saaneiden lasten huoltajien perheenyhdistämishakemuksia käsiteltiin Maahanmuuttovirastossa eli Migrissä 157 ja myönteisiä päätöksiä tehtiin yksi.

Vastaavat luvut vuodelta 2014 olivat 43 hakemusta, joista 10 myönteistä, ja viime vuonna 20 hakemusta, joista 5 myönteistä. Hakemusten määrän tippuminen ei kerro yhdistämistarpeen vähenemisestä vaan hakumenettelyjen muutoksesta.

Erilaiset hallinnolliset muutokset, kuten hakemuksen jättäminen huoltajan toimesta perheenkokoajan entisessä kotimaassa (tai tuota maata lähinnä olevassa Suomen suurlähetystössä) ja samalla suoritettava biometriseen tunnistamiseen liittyvä hakijoiden sormenjälkien ottaminen, ovat asettaneet yksin tulleet suhteellisesti huonompaan asemaan verrattuna aikuisiin perheenyhdistämistä hakeviin henkilöihin.

Hakemusten määrän tippuminen ei kerro yhdistämistarpeen vähenemisestä vaan hakumenettelyjen muutoksesta.

Tämä johtuu erityisesti siitä, että alaikäisellä perheenkokoajalla ei ole taloudellisia resursseja eikä tarvittavia tietoja auttaa perhettään tarvittavien dokumenttien ja matkajärjestelyiden suhteen. Myös joulukuun 2015 alussa julkaistu Suomen hallituksen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma linjaa, että yleisiä perheenyhdistämisen kriteereitä kiristetään entisestään.

Toimenpideohjelmassa vaaditaan perheenyhdistämisen kriteerien tiukentamista ”EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti, edellytyksenä ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista”Toistaiseksi on epäselvää, kuinka näitä ohjeita sovelletaan yksin tulleiden lasten ja nuorten osalta.

Perhesiteen todentaminen

Migrin tehtävänä on tehdä lapsen edun kokonaisarviointi ja määrittää perhesiteen luonne. Tässä työssä olennaisia tietolähteitä ovat huoltajille ja muulle ydinperheelle suurlähetystöissä tehdyt haastattelut.

Suomessa paikallispoliisi kuulee myös yksin tullutta perheenkokoajaa, ja jo aiemmin hänen oleskelulupa-asiassaan tehtyjä perhetilanteen selvittelyjä käytetään kokonaiskuvan määrittelyssä.

Lisäksi Migri voi hankkia yksin tulleen lapsen kotipaikkakunnan sosiaalityöntekijältä lausunnon lapsen edusta. Akatemiatutkimustani varten haastattelema perheryhmäkodin sosiaalityöntekijä kuitenkin kertoi oman vuosien kokemuksensa perusteella, että näitä lausuntoja ei aina pyydetä. Hänen näkemyksensä mukaan niissä lausutut asiat eivät myöskään tunnu vaikuttavan Migrin päätöksiin.

Suomeen on syntynyt perheettömiksi suojeltujen maahanmuuttajalasten ja -nuorten ryhmä.

Arvio ja päätös perhesiteen luonteesta ja kiinteydestä tehdään Migrissä edellä mainittujen tietolähteiden perusteella. Jos esimerkiksi perhesiteen todellisuus jää yksiselitteisesti toteen näyttämättä, perheenyhdistämisestä tehdään kielteinen päätös ja perheenkokoaja, yksin tullut lapsi tai nuori, jää loppuelämäkseen yksin Suomeen. 2010-luvulla Suomeen onkin syntynyt perheettömiksi suojeltujen maahanmuuttajalasten ja -nuorten ryhmä.

Yksiselitteisen toteen näyttämisen ongelmallisuus korostuu haastattelupohjaisissa päätöksentekoaineistoissa. Professori Outi Fingerroos on tutkimuksissaan useasti todennut, että perhesidehaastattelut ovat alttiita kulttuurisille väärinkäsityksille ja ne ovat liiaksi riippuvaisia yksittäisen haastattelijan kokemuksesta ja arviointikyvystä.

Lisäksi tunnollisesti työtään tekevät edustustojen ja Migrin työntekijät ovat ylikuormitettuja resurssien vähyyden takia. Omaa tutkimustani varten haastattelemani Migrin asiantuntijat kertoivat samoin. Erityisesti ruuhka-aikoina myös päätösten linjauksissa on haasteensa.

Nähdäkseni näissä tilanteissa esimerkiksi hakijan oikeusturvan kannalta yksilöllinen kokonaisharkinta näyttäytyy haastavana hakijan oikeusturvan kannalta. Silloin, kun hakijoita on paljon, poliittinen ohjaus usein kiristyy.

Samalla ”vauhdissa” otetaan käyttöön uusia hallinnollisia menettelyjä (esimerkiksi viime syksynä Tornion järjestelykeskus) sekä palkataan ulkomaalaishallinnon ulkopuolelta lisää henkilökuntaa ruuhkia purkamaan.

Migrin perheenyhdistämisen kokonaisarviossa perhesidehaastatteluilla on keskeinen tiedollinen rooli. Asetelma on ongelmallinen ylipäätään, mutta erityisen pulmallinen se on silloin, kun perheenkokoaja on alaikäinen lapsi.

Perhesidehaastatteluiden kautta kerätty kokemuksellinen tieto on aina kulttuurisesti ehdollista.

Migrin käsitys kokemustiedosta perustuu tiukasti faktanäkökulmaan ja totuuden selvittämiseen. Perhesidehaastatteluiden, kuten myös turvapaikkapuhutteluiden, kautta kerätty kokemuksellinen tieto on aina kulttuurisesti ehdollista.

Se sisältää kulttuurisia uskomuksia ja käsityksiä asioiden tilasta ja syy–seuraussuhteista, eikä se voi koskaan olla ”puhdasta” todellisuuden kuvausta. Samoin sota- ja konfliktitilanteessa eläminen voi jättää kokijalle aukkoja muistettuihin asioihin. Täten kerronnan uskottavuuden arvioinnin pitäisi rakentua erityisen kulttuurisensitiivisesti.

Perhesidehaastatteluissa sekä haastateltava että haastattelija kantavat mukanaan omien kulttuuriensa käsityksiä, ja väistämättä ne myös vaikuttavat haastattelun kulkuun ja haastattelun dokumentaatioon. Näin kerätty tieto on arvokasta, mutta ehdottoman totuudellisuuden etsiminen niistä on mahdotonta. Viranomaispäätösten perusteluissa tällaista tietoa pitäisikin käyttää vain varoen. 

Lapsen etu vai julkinen etu?

Yksin tulleiden lasten ja nuorten välittämän tiedon totuudellisuuteen ja eletyn arjen pakottavien reunaehtojen ymmärtämiseen liittyy toinenkin tärkeä seikka.

Migri on huhtikuussa 2015 julkaissut ohjeen Lapsen asian käsittely ja päätöksenteko maahanmuuttovirastossa. Ohjeessa on kohta, jossa kartoitetaan yksin tulleiden perheenyhdistämisen erityispiirteitä ja korostetaan totuudessa pysymisen merkitystä:

”Hakijalle (lapselle) tulisi korostaa jo turvapaikkamenettelyn aikana totuudessa pysymisen tärkeyttä, jotta hän ymmärtäisi väärien tietojen antamisen vaikuttavan myöhemmin kielteisesti mahdollisuuksiinsa perheenyhdistämiseen”.

Se, miten viranomainen arvioi totuudessa pysymistä, ei selviä ohjeesta.

Sen sijaan ohjeessa viitataan ulkomaalaislain 36 §:n ja maahantulosäännösten kiertämiseen. Tällä tarkoitetaan muun muassa aiemmin oleskelulupaprosessin aikana virheellisen tiedon antamista omasta tai perheensä tilanteesta sekä ankkurilapsiksi nimettyä ilmiötä.

Ankkurilapsi-käsite on viime vuosikymmenenä yleistynyt negatiivinen nimitys yksin tulleille lapsille, joiden epäillään olevan perheensä kohdemaahan lähettämiä, jotta muu perhe voisi tulla perässä lapsen saatua oleskeluluvan. Tämä epäily lasten käyttämisestä maahantulon välineenä elää yhä voimallisesti Migrin käytännöissä, vaikka suomalainen perheenyhdistämispolitiikka ei ole automaattisesti mahdollistanut oleskelulupaa yksin tulleiden muille perheenjäsenille.

Epäily lasten käyttämisestä maahantulon välineenä elää yhä voimallisesti Migrin käytännöissä.

”Ankkurilapseksi” epäilty alaikäinen perheenkokoaja ei myöskään automaattisesti saa kielteistä perheenyhdistämispäätöstä, mutta käytännössä näin kuitenkin usein tapahtuu. Näin ollen tapauskohtaisessa harkinnassa vastakkain asettuvat lapsen etu ja julkinen etu. Migrin ohjeen mukaan:

”Lasta Suomeen lähettävien on täytynyt olla tietoisia siitä, että perhe-elämän jatkaminen Suomessa ei ole varmaa. Julkinen etu edellyttää, että lasten käyttöä maahanmuuton välineenä ehkäistään, mikä on myös lasten edun mukaista.”

Yksin tulleiden osalta edellä ilmaistu Migrin toiminta-ajatus kytkeytyy lisäksi usein maahantulosäännösten kiertämisen arviointiin. On yleisesti tiedossa, ettei kriisi- ja sota-alueilta tavallisimmin ole muuta keinoa päästä pois kuin salakuljetettuna. Perheiden lähettäessä lapsia turvaan salakuljettajaan turvautuminen ei ole lapsen oma päätös, mutta usein se sen sijaan on perheen ainoa käsillä oleva ratkaisu.

Näin ollen perheenyhdistämisen kieltäminen maahantulosäännösten kiertämisen vuoksi ei ole inhimillistä eikä kestävää demokraattisen valtion maahanmuuttopolitiikkaa. Lasta ei pitäisi rankaista salakuljetetuksi joutumisesta eristämällä hänet perheestään.

Lasta ei pitäisi rankaista salakuljetetuksi joutumisesta eristämällä hänet perheestään.

Päätöksiä tekevien virkamiesten kädet ovat toki sidotut kulloiseenkin lakiin ja sen tulkintaan. Nopeastikin muuttuva poliittinen ohjaus ja maatieto muuttavat harkinnan painotuksia. Näiden hallinnon patologioiden taakkaa ei kuitenkaan pitäisi siirtää yksin tulleiden nuorten kannettavaksi. 

Perhe yhteen!

Olen tutkimuksessani todennut, että yksin tulleiden lasten eletty arki on kokolailla merkityksetöntä suomalaisen viranomaisen perheenyhdistämisprosesseissa. Etusijalla ovat rajojen tiukka vartiointi ja maahanmuuton määrien sääntely. Viranomaisten käytänteet ja perheiden kokemukset eivät kohtaa ainakaan lapsen edun näkökulmasta.

Kotoutumisen suurin este on lapsen perheettömäksi jääminen ja jatkuva huoli entisessä kotimaassa olevien perheenjäsenten tilanteesta.

Tässä kohtaamattomuuden tilassa perheiden inhimillisellä hädällä ja pakon edessä uudelleen muotoutuneen ylirajaisen arjen ymmärtämisellä ei tunnu olevan riittävää painoarvoa viranomaisen laatimassa kokonaisarviossa – ei ainakaan lapsen etuun olennaisesti liittyvän kasvun ja kehityksen sekä myönteisen tunnistamisen hengessä.

Yksin tulleiden lasten ja nuorten kanssa työtä arjessa tekevien tahojen, kuten edustajat, Pakolaisapu, perheryhmäkotien henkilökunta ja seurakuntien perheneuvonta, mukaan kotoutumisen suurin este on lapsen perheettömäksi jääminen ja jatkuva huoli entisessä kotimaassa olevien perheenjäsenten tilanteesta.

Yksin tulleiden lasten ja nuorten tilanne Euroopassa on päivänpolttava poliittinen ilmiö. Tällä hetkellä pelkästään Pohjoismaissa on kymmeniätuhansia yksin tulleita. Euroopalla ei ole varaa jatkaa vihamielistä suhtautumista yksin tulleiden perheisiin ja heidän pyrkimyksiinsä päästä elämään yhdessä.

Perheettömäksi suojelemisella ja äärimmilleen tiukennetulla maahanmuuttopolitiikalla luodaan ainoastaan yksinäisten maahanmuuttajalasten ja -nuorten sukupolvi. Pahimmillaan tämä johtaa tilanteeseen, jossa näiden lasten ja nuorten osallisuus yhteiskuntaan on heikko ja kustannukset moninkertaiset harkittuun perheenyhdistämiseen verrattuna.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*