Ymmärretäänkö Turkin tapahtumia lännessä?

Turkki syyttää Yhdysvalloissa asuvaa saarnaaja Fethullah Güleniä heinäkuisesta vallankaappausyrityksestä. Miten länsimaissa pitäisi suhtautua maltillisena esiintyvään Güleniin?  

Vielä pari kuukautta sitten Fethullah Gülen oli etäinen mutta vaikutusvaltaisena tunnettu islamilainen johtaja, jonka maailmanlaajuiset verkostot ulottuvat aina Suomeen saakka.

Tänään Gülenistä ei tiedetä juurikaan enempää kuin aiemmin, mutta hänen hahmonsa kautta käydään laajempaa keskustelua Turkista ja sen roolista kansainvälisessä järjestelmässä.

Muun muassa Lauri Holappa tuo esiin, että Turkin tapahtumia ei ymmärretä lännessä. Holapan mukaan Turkin vallankaappausyrityksestä syytetty Gülen on esitetty maltillisena johtajana, vaikka tosiasiassa hän ”edustaa kovan linjan konservatiivista ja paikoin jopa räikeän rasistista poliittista sekä uskonnollista linjaa”. Tämän harhakuvan seurauksena Gülenin syyllisyyttä vallankaappausyritykseen ei tunnisteta.

Holapan kolumni on kiinnostava keskustelunavaus. Se herättää monia kysymyksiä siitä, miten eri tavoin tulkitsemme Turkin politiikkaa.

Tänään Gülenistä ei tiedetä juurikaan enempää kuin aiemmin.

Väittämä siitä, että länsimaissa käytävä julkinen keskustelu Gülen-liikkeen mahdollisesta osallisuudesta vallankaappausyritykseen olisi yksipuolista, Turkin ”vallanhimoisen diktaattorin” aiheetonta syyttelyä ja Gülen-liikkeen myötäilyä, on yllättävä. Esimerkiksi vaikutusvaltainen The New York Times -lehti on tuonut keskusteluun muitakin sävyjä.

Kaksi päivää vallankaappausyrityksen jälkeen se julkaisi Mustafa Akyolin kolumnin, jossa hän toteaa Gülen-liikkeen olevan ”hyvin todennäköisesti” vallankaappausyrityksen takana. Muutamaa päivää myöhemmin Akyol toisti väitteet Gülen-liikkeen syyllisyydestä ja kuvasi Güleniä vaarallisena ja vallanhimoisena johtajana.

Hieman yli viikko vallankaappausyrityksen jälkeen The New York Times julkaisi Turkin virallisen kannan ”pimeää puolta” edustavasta ja vallanhimoisesta Gülenistä; rikollisesta, joka pitäisi tuoda oikeuden eteen Turkkiin.

Lehdessä julkaistiin myös Gülenin vastine, jossa hän torjui jyrkästi väitteet osallisuudestaan vallankaappausyritykseen ja asettui tinkimättömästi demokratian puolelle.

Ymmärtämätön länsi

Tutkin pian tarkastettavassa väitöskirjassani, miten Turkin politiikkaa koskevat analyysit ovat nivoutuneet yhteen länsimaisuuden idean kanssa. Niissä tuotetaan usein moraalisia ja poliittisia tulkintoja lännestä ja sen olemuksesta, vaikka tarkastelun kohteena on Turkki.

Analyyseille on tyypillistä, että länsi esitetään yksiäänisenä toimijana, jolla on yksi poliittinen pyrkimys ja tunnistettava moraalinen olemus. Väite siitä, että Turkin tapahtumia ei ymmärretä lännessä, perustuu ajatukseen lännen ykseydestä.

Väite siitä, että Turkin tapahtumia ei ymmärretä lännessä, perustuu ajatukseen lännen ykseydestä.

Lännen esittäminen naiivina ja ymmärtämättömänä toimijana yhdistää monia poliittisesti eri puolille sijoittuvia tulkintaperinteitä oikeistopopulisteista vasemmistoradikaaleihin. Mukaan mahtuu niin uskottavaa hegemoniakritiikkiä kuin salaliittoteorioita.

Länsi ei kuitenkaan ole itsenäinen toimija vaan määrittelemätön joukko eri puolilta ja moninaisista lähtökohdista tulevia toimijoita. Moniäänisen Turkki-keskustelun kiteyttäminen yhteen tarinaan on mahdotonta.

Gülenin syyllisyys

Tutkijoiden yleisin vastaus kysymykseen Gülenin mahdollisesta roolista vallankaappausyrityksessä on ollut: ”Mahdotonta sanoa.” Se on kaikessa epämääräisyydessään totuudenmukaisin vastaus, koska Gülen-liikkeen vaikutusvallasta ja vaikuttamistavoista tiedetään niin vähän.

Liikkeen kannattajilla ei ole jäsenkortteja. Voisi varmasti perustellusti puhua useista toisiinsa löyhästi kiinnittyneistä ja hierarkkisista verkostoista, joista yhdet muodostuvat koulujen kautta ja toiset vapaaehtoistoiminnan tai poliittisen vaikuttamisen ympärille.

Holappa nostaa esiin Gülenin rasistiset ja perheväkivaltaa kannattavat salaiset näkemykset, mutta tällainen henkilöpotretti ei itsessään luo yhteyttä vallankaappausyrityksen ja Gülenin välille. Kyseessä on monimutkainen kausaliteettiharjoitus: lännen sokeus Gülenin piilosuvaitsemattomuudelle johtaa siihen, ettei hänen johtamansa liikkeen vallankaappausyritystä osata tunnistaa.

Taustalla vaikuttaa ajatus, että koko länsimainen yhteisö on nykyään niin vahvasti Turkin itsevaltaista presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania vastaan, että kaikki hänen väitteensä, myös syytteet Güleniä vastaan, kuitataan harhaisena ajatteluna.

Gülenin todellinen arvopohja ja vallankaappausyritys ovat kuitenkin kaksi eri kysymystä.

Gülenin todellinen arvopohja ja vallankaappausyritys ovat kuitenkin kaksi eri kysymystä, joita on tämänhetkisen tiedon valossa mahdotonta asettaa syy–seuraus-suhteeseen. Voi todella olla, ettei Gülen ole niin maltillinen ajattelija kuin hänen retoriikkaansa ja oppinsa antavat ymmärtää, mutta se ei johda automaattisesti siihen, että hän yritti kaapata vallan Turkissa.

On yleisesti tiedossa, että ennen Gülenin ja Erdoğanin välirikkoa ja sen jälkeisiä puhdistuksia Turkin valtionhallinnon eri sektoreilla oli paljon gülenistejä. Verkostoituminen tehtiin kuitenkin pitkälti yhteistyössä hallinnon kanssa, ei siltä salassa.

Siksi monet oppositioedustajat ovat nyt ihmetelleet, miksi Erdoğan teki yli kymmenen vuoden ajan läheistä yhteistyötä nyt terroristeiksi kutsumiensa gülenistien kanssa. Turkin kyseenalaiset oikeudenkäynnit rinnakkaisvaltion kitkemiseksi käytiin juuri tuona aikana ja ne vahvistivat verkostoa entisestään.

”Paradoksi on, että Gülenin liike julistaa epäpoliittisuuttaan, mutta sillä on laajan kannatuksensa vuoksi vahva asema Turkin yhteiskunnassa.”

Gülenin poikkeuksellisen vahvasta poliittisesta vaikutusvallasta Turkissa on puhuttu Suomessakin jo vuosia ennen vallankaappausyritystä. Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö Joonas Pörsti kirjoitti vuonna 2013: ”Paradoksi on, että Gülenin liike julistaa epäpoliittisuuttaan, mutta sillä on laajan kannatuksensa vuoksi vahva asema Turkin yhteiskunnassa.”

Mitä tulee sotilailta saatuihin tunnustuksiin Gülenin osallisuudesta, tutkijoiden pitää suhtautua niihin vähintään kriittisesti vallankaappausyrityksen jälkeisten kidutusepäilyjen vuoksi.

Nämä Holapan esittämät todisteet Gülenin syyllisyydestä on tärkeää tuoda esiin – aivan kuten ne on tuotukin – mutta niiden varaan ei voi rakentaa kovin uskottavaa kuvaa Gülenin roolista vallankaappausyrityksessä.

Toisaalta Holappa ei mainitse, että vallankaappausyrityksen yhteydessä luettu kapinallisten julistus viittaa suoraan kemalismin perintöön. Myös julistukseen pitää suhtautua varauksella, mutta ei sitä voi myöskään sivuuttaa analyyseissa vallankaappausyrityksen taustoista.

Poliittisen islamin sisäinen kamppailu

Laajemmassa mielessä voidaan sanoa, että käsitteistömme Gülenin tai muiden islamilaismielisten toimijoiden motiivien tarkasteluun on usein puutteellinen. Berkeleyn yliopiston professori Cihan Tuğal osoittaa taidokkaasti, kuinka maltillisen ja radikaalin islamistin välinen erottelu tuottaa yksiulotteisia poliittisia toimijoita ja ohittaa taustalla vaikuttavan poliittisen kamppailun.

Tulkinta Gülenistä radikaalina, joka verhoaa todelliset pyrkimyksensä maltilliseen retoriikkaan, on tyypillinen tapa kuvata poliittisen islamin edustajia ja kuvata heidät muista poliittisen kentän toimijoista erillään olevana arvaamattomana ja irrationaalisena voimana.

Maltillisen ja radikaalin islamistin välinen erottelu tuottaa yksiulotteisia poliittisia toimijoita ja ohittaa taustalla vaikuttavan poliittisen kamppailun.

Tuğalin mukaan islamilaisen poliittisen ajattelun piirissä on jatkuvaa liikettä kansainvälistä islamilaista liikettä kannattavien radikaalien ja valtiolle uskollisten maltillisten välillä.

Poliittiset valtasuhteet, kansalaisyhteiskunnan toimintamuodot, paikalliset verkostot, taloudellinen asema ja kansainvälisen politiikan kehitys monien muiden ilmiöiden rinnalla vaikuttavat ihmisten aatteelliseen suuntaan, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa.

Siksi ajatus muuttumattomasta radikaaliudesta, joka pitää määrätietoisesti salata todellisten pyrkimysten toteuttamiseksi, on harhaanjohtava. Kolumnissa sama ajatus toistuu myös Erdoğanin kohdalla:

”On mielenkiintoista, että aiemmin Euroopassa ja Yhdysvalloissa myös Erdoğania pidettiin demokratian ja maltillisuuden perikuvana. Vielä vuosituhannen alussa Erdoğanin nähtiin yhdistäneen poliittisen islamin liberaaliin demokratiaan ja vapaamarkkinaoppeihin.”

Miksi se on mielenkiintoista? Eikö olisi ollut merkillisempää, jos Erdoğanin ensimmäisellä kaudella tehtyjä historiallisesti merkittäviä demokratiauudistuksia lainsäädännössä ei olisi suostuttu noteeraamaan lännessä, koska taustalla vaikuttaa poliittisen islamin aate? Tällainen malli olisi ollut linjassa Holapan kritisoiman ”yhden tarinan” Turkki-uutisoinnin kanssa.

Tuğalin mukaan Turkissa on käyty pitkään kamppailua erilaisten islamististen aatteiden välillä. Vahvimmaksi nousi 2000-luvun alussa Erdoğanin AK-puolueen hybridimalli, jossa yhdistyivät kansallismielisyys, konservatismi, populismi, markkinatalous ja länsimielisyys. Kamppailua käytiin pikemminkin islamin radikaaleja tulkintoja kuin maallisia voimia vastaan.

Erdoğan on käyttänyt retoriikassaan juuri tällaista yksiulotteista ja radikaalia mielikuvaa vasemmistosta.

Jos poliittiseen islamiin liitettyä tulkintaa radikalismin vääjäämättömyydestä käytettäisiin eurooppalaiseen vasemmistoon, sen ainoana todellisena pyrkimyksenä olisi kommunistinen vallankumous.

Kiinnostavaa kyllä, Erdoğan on käyttänyt retoriikassaan juuri tällaista yksiulotteista ja radikaalia mielikuvaa vasemmistosta. Hän on nimittänyt terveydenhuoltojärjestelmän yksityistymistä kritisoivia ääniä valehteleviksi kommunisteiksi, jotka elävät menneessä ajassa.

Turkissa vasemmistolaisuudella on edelleen kylmän sodan ajalta peräisin oleva vahva leima, jonka avulla Erdoğan on koonnut perinteisesti kapitalismin vastaisia islamisteja talousliberaalin politiikkansa tueksi.

Retoriikan ja käytännön välinen kuilu

Gülenin motiivien analysoinnissa on lopulta kyse retoriikan ja käytännön suhteesta, jota politiikan tutkijat joutuvat jatkuvasti arvioimaan. Onko poliittisten toimijoiden retoriikka todellisten tarkoitusperien verhoamista tai oikeuttamista vai voiko retoriikan perusteella tehdä johtopäätöksiä heidän ajattelustaan?

Retoriikan ja käytännön välisen suhteen voi nähdä myös poliittisena kamppailuna,

Realismin johtohahmona tunnetun John Mearsheimerin mukaan poliittinen eliitti puhuu yhtä kieltä julkisuudessa, mutta toimii käytännössä eri logiikalla. Retoriikan ja käytännön välisen suhteen voi nähdä tällä tavalla, mutta silloin samaa logiikkaa pitää soveltaa kaikkiin toimijoihin – ei systemaattisesti vain tiettyihin maihin tai poliittisen ideologian edustajiin.

Turkin hallinnon kritiikki länsimaita kohtaan nousee juuri tästä ristiriidasta. Sen mukaan Turkkia kohdellaan kansainvälisessä politiikassa eri kriteereillä kuin muita länsimaita.

Retoriikan ja käytännön välisen suhteen voi nähdä myös Tuğalin mukaisesti poliittisena kamppailuna, joka on jatkuvassa muutoksessa ja sopeutuu tai eriytyy erilaisiksi poliittisen vaikuttamisen muodoiksi.

Silloin ei voi puhua poliittisten toimijoiden muuttumattomista motiiveista tai pysyvästä ideologisesta ytimestä. Retoriikka pikemminkin kiinnittyy muuttuviin poliittisiin ja kulttuurisiin merkityksiin, jotka kanavoituvat poliittisiin käytäntöihin kansalaisyhteiskunnan ja valtion välisen vuorovaikutuksen seurauksena.

Retoriikka pikemminkin kiinnittyy muuttuviin poliittisiin ja kulttuurisiin merkityksiin.

Tässä tulkinnassa radikaalius ei ole poliittisen johtajan pysyvä ominaisuus, jonka lännen pitäisi pystyä tunnistamaan retoriikan sumuverhon läpi, vaan yksi poliittisen kamppailun ulottuvuus, jonka merkitys ja suunta Turkin politiikassa on jatkuvassa liikkeessä.

Gülenin maltillinen retoriikka voi olla ristiriidassa hänen todellisten, radikaalien tarkoitusperiensä kanssa, mutta tällä hetkellä tutkijoilla ei ole tarpeeksi tietoa sen osoittamiseksi.

Tiedon puute ei kuitenkaan tarkoita, että lännessä on tilaa vain yhdelle tulkinnalle. Se on paremminkin osoitus siitä, että tulkinnat ovat edelleen kytköksissä riittävään määrään osoitettavissa olevaa tietoa.

Johanna Vuorelma on Politiikasta-verkkolehden päätoimittaja. Vuorelma valmistelee väitöskirjaa Warwickin yliopistossa politiikan ja kansainvälisten suhteiden laitoksella.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*