Al-Holin alaikäiset suomalaiset – lapsisotilaita vai sotalapsia?

ISIS:n alueella eläneitä lapsia on koulutettu sotilaiksi. He ovat joutuneet todistamaan hirmutekoja. Lapset ja nuoret ovat uhreja huolimatta siitä, ovatko he osallistuneet ISIS:in toimintaan.

Vuonna 2011 alkanut  ja yhä käynnissä oleva Syyrian sota on monikerroksinen konflikti, johon osallistuu useita valtioita ja aseellisia järjestöjä omine motiiveineen sekä ideologioineen. Osa osallistujista on peräisin Syyriasta ja lähialueilta – osa kauempaa. Yksi näistä on itseään Islamilaiseksi valtioksi (Islamic State in Syria, ISIS, adDawlah al-Islāmiyah), nimittävä jihadistiryhmä, jonka nimiin myös Euroopan iskut kirjattiin.

Monista länsimaista, kuten myös Suomesta, oli lähtenyt taistelijoita perheineen konfliktialueelle Syyriaan liittyäkseen ISISiin, joka julisti vuonna 2014 Islamilaisen valtion syntyneeksi osissa Syyriaa ja Irakia. Laajimmillaan ISISin kontrolloima alue oli Iso-Britannian kokoinen. Vuonna 2014 Yhdysvaltojen muodostama liittouma osallistui konfliktiin aloittaen ilmaiskut ISISiä vastaan.

Koska Syyrian konfliktissa on osallisena suuri määrä eri toimijoita, ovat myös taistelulinjat ja alueiden turvallisuustilanne olleet jatkuvasti muutoksessa. Ulkovaltioiden toiminta on vaikuttanut merkittävästi Syyrian konfliktin kulkuun. Tästä hyvänä esimerkkinä on Turkin hyökkäys Syyrian puolelle lokakuussa 2019 heti sen jälkeen, kun Yhdysvallat ilmoitti vetävänsä joukkojansa pois alueelta, kuten tutkija Tiina Hyyppä kirjoittaa.

Kurdijohtoinen Syrian Democratic Forces (SDF) valtasi Yhdysvaltojen johtaman liittouman ilmatuen avulla maaliskuussa 2019 Baghouzin, jonne oli kerääntynyt ISISin kannattajat muilta  järjestön jo aikaisemmin menetetyiltä hallinta-alueilta.

Taistelun aikana tai heti sen jälkeen suurin osa ISISin kannattajiksi epäillyistä miehistä joko kuoli tai jäi vangiksi. Nyt SDF pitää hallussaan lähes 68 000 ISISin jäsenyydestä epäiltyä henkilöä eri leireillä pitkin Koillis-Syyriaa. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan ainakin 10 000 heistä on taistelijoita, joista 2 000 on muualta kuin lähialueelta.

Baghouzista naiset ja lapset päätyivät al-Holin (al-Hawl) pakolaisleirille Koillis-Syyriaan.  Ulkomaalaisia epäillään yhteyksistä tai kuulumisesta ISISiin. Pakenivathan he järjestön viimeiseltä hallinta-alueelta SDF:n sinne tullessa.

Baghouzista naiset ja lapset päätyivät al-Holin (al-Hawl) pakolaisleirille Koillis-Syyriaan.

Al-Holissa ulkomaalaisia asutetaan leirin lisäosassa erillään paikallisista turvallisuussyihin vedoten. Julkisuudessa olevien tietojen mukaan joukossa on 11 suomalaista naista ja 30 heidän alaikäisiä lastaan.

 

Meidän vai Kalifaatin Sanna?

Tieto suomalaisten naisten ja lasten leirilläolosta tuli julkisuuteen vuoden 2019 alkupuolella. Tätä edelsi CNN:n julkaisema video, jossa suomalaista ”Sannaa” haastateltiin. Hän halusi palata takaisin kotimaahansa.

Suomessa alkoi pian raivokas yhteiskunnallinen väittely siitä, että ketkä pitäisi leiriltä kotiuttaa vai pitäisikö ketään.  Keskustelua on hallinnut kaksi näkemystä, joista toisen mukaan naiset lapsineen aiheuttavat turvallisuusuhan, mikäli heidät autetaan leiriltä Suomeen. Toinen näkemys painottaa, että koska humanitaarinen tilanne on leirillä erittäin huono, tulee naiset lapsineen kotiuttaa pian.

Suomen hallitus linjasi joulukuun puolessavälissä, että se tahtoo tuoda lapset nopeasti al-Holin leiriltä. Kantaa ei kuitenkaan otettu siihen, mitä naisten – äitien – suhteen tulisi tehdä.

Suomen hallitus ei ottanut linjauksessaan kantaa siihen, mitä naisten – äitien – suhteen tulisi tehdä.

Viranomaiset toimeenpanivat pian päätöksen jälkeen operaation, jossa suomalaisen naisen kaksi Syyriassa syntynyttä, mutta orvoksi jäänyttä lasta evakuoitiin leiriltä. Muiden leirille jääneiden naisten ja lasten kohtalo on edelleen epäselvä tätä kirjoittaessa.

 

Kalifaatin leijonanpennut

Osa asiantuntijoista pitää leiriä ideologisesti vaarallisena. Heidän mukaansa sieltä kotiutettavat voivat muodostaa terroriuhan suomalaiselle yhteiskunnalle. Etenkin lasten ja nuorten epäillään olevan traumatisoituneita ja mahdollisesti jopa radikalisoituneita. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, etteivät kaikki kotiutettavat olisi välitön turvallisuusriski, sillä osallistuminen terroritoimintaan on hyvin usein kontekstisidonnaista.

Huoli terroriuhasta ei ole täysin aiheeton, sillä ISIS:illä oli ”Kalifaatin leijonanpennut” (Ashbal al-Khilafah) -niminen koulutusohjelma, jossa lapset pyrittiin indoktrinoimaan järjestön ideologian mukaisesti. Lasten ja nuorten osallistaminen konfliktiin ei ole uusi ilmiö tai ISIS:in ainutlaatuinen järjestely, vaan alaikäisiä on ympäri maailmaa mukana sotatoimissa erilaisista kansainvälisistä sopimuksista huolimatta.

Unicefin mukaan lapsisotilaita ovat kaikki alle 18-vuotiaat, jotka ovat liittyneet armeijaan tai osallistuvat aseelliseen konfliktiin joko pakotettuina tai vapaaehtoisesti. Osallistuminen ei tarkoita pelkästään taistelutoimiin tai itsemurhaiskuihin osallistumista, vaan lapset voivat toimia erilaisissa avustavissa tehtävissä, kuten lähetteinä, vakoojina ja jopa seksiorjina.

John G. Horganin ja muiden tutkijoiden  mukaan ISIS aivopesi lapsia ja nuoria monitasoisella ohjelmalla, joka asteittain opetti järjestön arvojärjestelmän ja hyväksytyt toimintamallit. Vaikka kaikki eivät välttämättä osallistuneet suoranaiseen väkivaltaiseen toimintaan, on kuitenkin oletettavaa, että lapset ja nuoret ovat altistuneet järjestön väkivaltaa ihannoivalle ideologialle.

Lapset ja nuoret ovat todennäköisesti altistuneet järjestön väkivaltaa ihannoivalle ideologialle.

Lapsia pyrittiin emotionaalisesti uudelleenohjelmoimaan, jotta he omaksuisivat väkivallan luonnolliseksi asiaksi, jonka jatkumona olisi siihen osallistuminen. Heitä kannustettiin seuraamaan, tai jopa osallistumaan, suoritettaviin kidutuksiin ja teloituksiin.

Edes nuori ikä ei ole ollut suojaava tekijä, sillä yksi nuorimmista tunnetuista järjestön brutaalilla propagandavideolla esiintyneistä oli vasta 4-vuotias.  Videolla lapsi painaa laukaisijaa ja auto, jossa on ISISin vankeja, räjähtää.  ”Allahu akbar!” huutaa pieni poika.

Video osoittaa, kuinka taitavasti ISIS hallitsi länsimaalaisille suunnattua propagandaa käyttämällä pientä lasta äärimmäisen julmaan väkivallan tekoon. Jumalaa ylistävä pieni poika ei ole enää olosuhteiden viaton uhri, vaan osa järjestön pelkoa kylvävää väkivallan koneistoa.

Hieman vanhemmat lapset ovat osallistuneet taistelukoulutukseen ja länsimaalaisten 13-ja 14-vuotiaiden poikien tiedetään kuolleen ISIS:in aseellisessa toiminnassa.

13-ja 14-vuotiaiden poikien tiedetään kuolleen ISIS:in aseellisessa toiminnassa.

ISIS:in äärimmäisen väkivaltaisen ideologian indoktrinoinnin lisäksi lapset ja nuoret ovat voineet joutua todistamaan niin ystäviensä kuin läheistensä väkivaltaista kuolemaa. He ovat voineet joutua Yhdysvaltojen johtaman liittouman ilmapommitusten uhreiksi ja olleet keskellä taisteluita Baghouzin valtauksen aikana.

Tämänhetkiset leiriolosuhteet eivät myöskään ole vakaat, sillä al-Holin oloja kuvataan kaoottisiksi ja väkivaltaisiksi. Nämä tekijät vaikuttavat lasten ja nuorten psyykkiseen kehitykseen ja hyvinvointiin. Leirin lastenlääkäreiden sekä psykologien mukaan lasten leikkitavoissa onkin havaittavissa selkeästi aggressiivista käytöstä. Lapset heijastavat ja kopioivat leikeissään kokemuksiaan sekä ympäristön jännitteitä.

 

Väestön terveys Kalifaatin ”kansallisen terveydenhuoltojärjestelmän” jälkeen

Kun konfliktiolosuhteissa perusterveydenhuolto usein rampautuu, esimerkiksi kroonisten sairauksien hoidonsaanti heikkenee. Samanaikaisesti taas erikoissairaanhoidon tarve lisääntyy esimerkiksi taisteluiden aiheuttaminen vammojen takia.

Sksi on oletettavaa, että terveydenhuoltoon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn, kuten lastensairauksien, syövän, diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien hoitoon ei ole pystytty kiinnittämään huomiota Islamilaisen valtion hallinnossa. ISIS kuitenkin esitteli korkealaatuista terveydenhuoltojärjestelmäänsä.  Järjestö kertoi, että ihmisten käytettävissä olisi “ISHS” (Islamic State Health Service) dialyysilaitteineen ja ulkomaalaisine erikoislääkäreineen. Osana propagandaansa ISIS pyrki näyttämään luomansa yhteiskunnan ihanteellisena.

Epäily vakavista terveydenhuollon puutteista vahvistui Mosulin haltuunoton jälkeen, jolloin tartuntatauteja sekä kroonisia sairauksia raportoitiin väestössä. Lisäksi psykiatrisia häiriöitä todettiin normaalia enemmän.

Väestön hoitoon hakeutuminen oli ollut vähäistä, kroonisten sairauksien hoito heikkoa ja hoitovaihtoehdot potilaille vähäisiä ISHS:n alaisuudessa. ISIS hallitsi alaisuudessaan elävää väestöä pelolla ja ihmiset välttivät turhaa liikkumista julkisilla paikoilla, jos suinkin vain pystyivät.

ISIS hallitsi alaisuudessaan elävää väestöä pelolla.

Nämä samat terveysongelmat seurasivat al-Holiin pakenevia ihmisiä. Leirillä heidän terveydentilansa mahdollisesti pahenee entisestään. Norja hakikin yhden äidin lapsineen takaisin kotimaahan, sillä lapsi sairastaa mahdollisesti kystistä fibroosia. Kyseessä on perinnöllinen kuolemaan johtava sairaus, jonka oireita voidaan kuitenkin säännöllisellä hoidolla lieventää ja eliniänennustetta parantaa.

Tämä humanitaarisin perustein tehty kotiuttaminen on kuitenkin yksittäistapaus ja asian tulenarkuudesta kertoo se, että yhdenkin äidin ja lasten palauttaminen Norjaan on aiheuttanut maassa hallituskriisin.

Al-Holin naisilla ja lapsilla on huonossa hoitotasapainossa olevien mahdollisten kroonisten sairauksien lisäksi ripulia, hengitystieinfektioita, leishmaniaasia, vesirokkoa ja lepraa. Lisäksi al-Holissa tarkkaillaan erityisesti lavantaudin sekä tuberkuloosin esiintymistä.

Nämä infektiosairaudet johtuvat pääasiallisesti ahtaasta ja huonosta elinympäristöstä sekä terveydenhuollon puutteesta. International Rescue Committee raportoi viime vuoden syyskuussa lisääntyneestä alle viisivuotiaiden kuolleisuudesta leirillä. Maailman Terveysjärjestön WHO:n mukaan kyseessä oli kuitenkin väärinraportointi. WHO:n mukaan lasten kuolleisuus on pysynyt leirillä kurissa vaikeista olosuhteista huolimatta. Tähän mennessä kuolleita on  517 ihmistä, joista 371 on lapsia.

Kuolleiden lasten suuri määrä selittyy lasten suhteellisesti korkealla osuudella leirin väestörakenteessa. Lapset ovat menehtyneet pääasiallisesti aliravitsemukseen, synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin ja talvikuukausina kylmyyden aiheuttamaan hypotermiaan Kurdien Punaisen Puolikuun edustajan mukaan.

Al-Holissa lapsia on kuollut nälkään, kylmään ja synnytyksiin.

Tällä hetkellä sääolosuhteet Koillis-Syyriassa ovat huonot. Kylmyys yhdistettynä vesi- ja hiekkamyrskyihin luo vaikeat olosuhteet leirin asukkaille ja altistaa väestön sairauksille. Etenkin pienet lapset kärsivät herkästi hengitystieinfektioista.

Mielenterveysongelmien määrä leirillä asuvien keskuudessa on normaalia väestöä korkeampi, koska naiset ja lapset ovat altistuneet ankarille henkistä hyvinvointia kuormittaville kokemuksille ja menetyksille. Hoitamattomina psykiatriset sairaudet eivät vain aiheuta inhimillistä kärsimystä, mutta myös altistavat itsetuhoisuudelle sekä psykoottisasteisille häiriöille.

 

Hyvät ja pahat autettavat

Koska ulkomaalaisten asuttamassa lisäosassa asuvia epäillään ISIS:in kannattajiksi, tai jopa jäseniksi, on tämä aiheuttanut eettisen ja moraalisen ongelman humanitaarisen avun periaatteiden mukaisessa jaossa. Ihmiset ovat jaettu hyviin ja pahoihin autettaviin – uhreihin ja tekijöihin.

Kuten väitöskirjatutkija Iida-Maria Tammi kirjoittaa, näemme nämä naiset ja lapset apua ansaitsemattomina ja pahoina, vaikka tunnistamme heidän hätänsä. Tämä ajatusmalli vaikuttaa muun muassa terveyspalveluiden saatavuuteen, sillä osa rahoittajista ei halua auttaa epäiltyjä ISIS:in kannattajia.

Al-Holin leiriä voidaan pitää eräänlaisena ISIS-ajatushautomona. Elinolosuhteet luovat otollisen maaperän ISIS:in vääryyden, epäkohdan ja koston narratiiville. Tämä tekee ideologian vahvistamisesta sekä rekrytoinnista helpompaa.

ISIS:in valheellinen väite siitä, ettei länsimaissa ole tilaa muslimeille, realisoituu leirillä. Marttyyriajattelu saa vahvistusta ja vastakkainasettelu lännen kanssa syvenee. Al-Holia onkin verrattu olosuhteisiin, jotka synnyttivät Taleban-liikkeen.  Vaikka ISIS on menettänyt hallintoalueensa, ideologiana se elää yhä myös al-Holin leirillä.

 

Lapsia, ei juniorijihadisteja

Huolimatta siitä, ovatko lapset ja nuoret osallistuneet ISIS:in toimintaan vai eivät, ovat he uhreja. Alaikäisten osallistaminen sotatoimiin rikos. Siviilejä koskevan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden yleisen suojelun lisäksi lapsille on taattu erityssuojelu.

Lapset ovat uhreja. Alaikäisten osallistaminen sotatoimiin rikos.

Lapsia ja nuoria tulee kohdella ja hoitaa kuten heidän ikänsä vaatii. Nyt heidät on leimattu länsimaisessa iltapäivälehdistössä “ISIS-lapsiksi” tai “juniorijihadisteiksi”. Leirillä he altistuvat jatkuvasti siellä olevien vakaumuksellisten ISIS:in naiskannattajien propagandalle.

Naisten rooli on ollut kasvattaa lapsia järjestön ideaalin mukaisiksi tuottaen tulevaisuuden johtajia, taistelijoita ja kannattajia ISIS:ille.  Lasten irtautuminen ideologiasta leirillä on mahdotonta.

Ratkaisut al-Holin leirin suomalaisten ja muiden länsimaalaisten kohtalosta eivät ole yksiselitteisiä tai helppoja. Kyseessä eivät kuitenkaan ole kansanvaalit, vaikka tämänkaltaiseen ajatteluun on sorruttu jopa ministeritasolla. Päätökset naisten ja lasten evakuoinnista tulee tehdä perustuen asiantuntija-arvoihin sekä kansainvälisiin sopimuksiin, joihin myös Suomi on demokraattisen valtiona sitoutunut.

 

FM Agneta Kallström on valmistunut Helsingin yliopistosta modernin Lähi-idän tutkimuksesta. Kallström on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen laitoksella. Työssään Kallström käsittelee Syyrian konfliktin vaikutusta terveydenhuoltojärjestelmään.

1 ajatus aiheesta “Al-Holin alaikäiset suomalaiset – lapsisotilaita vai sotalapsia?”

  1. Paluuviite: Journalismi, hallituskriisit ja polarisaation ilkeä kierre – Politiikasta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top