<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?><rss version="2.0"
	xmlns:content="http://purl.org/rss/1.0/modules/content/"
	xmlns:wfw="http://wellformedweb.org/CommentAPI/"
	xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/"
	xmlns:atom="http://www.w3.org/2005/Atom"
	xmlns:sy="http://purl.org/rss/1.0/modules/syndication/"
	xmlns:slash="http://purl.org/rss/1.0/modules/slash/"
	>

<channel>
	<title>Ari-Elmeri Hyvönen &#8211; Politiikasta</title>
	<atom:link href="https://politiikasta.fi/author/ari-elmeri-hyvonen/feed/" rel="self" type="application/rss+xml" />
	<link>https://politiikasta.fi</link>
	<description>Ajankohtaista analyysia yhteiskunnasta</description>
	<lastBuildDate>Tue, 07 May 2024 08:20:32 +0000</lastBuildDate>
	<language>fi</language>
	<sy:updatePeriod>
	hourly	</sy:updatePeriod>
	<sy:updateFrequency>
	1	</sy:updateFrequency>
	<generator>https://wordpress.org/?v=7.1.5</generator>

<image>
	<url>https://politiikasta.fi/wp-content/uploads/2022/07/cropped-Icon-Politiikasta-1-1-32x32.png</url>
	<title>Ari-Elmeri Hyvönen &#8211; Politiikasta</title>
	<link>https://politiikasta.fi</link>
	<width>32</width>
	<height>32</height>
</image> 
	<item>
		<title>Eurostorie: Näkökulmia eurooppalaisen projektin arvopohjaan</title>
		<link>https://politiikasta.fi/eurostorie-nakokulmia-eurooppalaisen-projektin-arvopohjaan/</link>
					<comments>https://politiikasta.fi/eurostorie-nakokulmia-eurooppalaisen-projektin-arvopohjaan/#respond</comments>
		
		<dc:creator><![CDATA[Ari-Elmeri Hyvönen]]></dc:creator>
		<pubDate>Fri, 03 May 2024 07:00:00 +0000</pubDate>
				<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Eurostorie]]></category>
		<category><![CDATA[Juttusarjat]]></category>
		<category><![CDATA[Arvot]]></category>
		<category><![CDATA[Euroopan unioni]]></category>
		<category><![CDATA[Eurooppa]]></category>
		<guid isPermaLink="false">https://politiikasta.fi/?p=24735</guid>

					<description><![CDATA[<p>Monitieteellinen artikkelisarja tarjoaa uusia tulkintoja eurooppalaisuudesta.</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/eurostorie-nakokulmia-eurooppalaisen-projektin-arvopohjaan/">Eurostorie: Näkökulmia eurooppalaisen projektin arvopohjaan</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></description>
										<content:encoded><![CDATA[
<pre class="wp-block-preformatted">Monitieteellinen artikkelisarja tarjoaa uusia tulkintoja eurooppalaisuudesta, Euroopan unionin perustavista arvoista sekä Suomesta osana Eurooppaa.</pre>



<p class="wp-block-paragraph">Eurooppalainen projekti on kriisissä. Pitkään jatkuneiden sisäisten vaikeuksien lisäksi muun muassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja koronaviruspandemia ovat viime vuosina pakottaneet pysähtymään ja pohtimaan eurooppalaisia arvoja sekä niiden toteutumista. Tässä keväällä 2024 julkaistavassa Eurostorie-artikkelisarjassa eurooppalaista jaettua arvopohjaa tarkastellaan kriittisesti monitieteisistä näkökulmista.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Euroopan unionin perustaviksi arvoiksi on nimetty muun muassa ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia. Näiden arvojen toteutuminen on aiempaa heikommissa kantimissa niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Voidaan myös kysyä, onko niiden korostaminen unionin tukipilareina historiallisesti tarkasteltuna perusteltua. Puhetta esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteesta ja demokratiasta unionin perustavina arvoina voidaan pitää, ellei harhaanjohtavana, ainakin rajuna yksinkertaistuksena.</p>



<blockquote class="wp-block-quote is-layout-flow wp-block-quote-is-layout-flow">
<p class="wp-block-paragraph">Artikkelisarjan seitsemän artikkelia avaavat ikkunoita eurooppalaisen politiikan kriiseihin oikeuden tutkimuksen, historian, aatehistorian ja politiikan tutkimuksen näkökulmista.</p>
</blockquote>



<p class="wp-block-paragraph">Historiallisesti Suomi on usein nähty saarekkeena, jonka historialla ei ole yhtymäkohtia esimerkiksi Itä-Euroopan entisiin valtiososialistisiin maihin. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan myötä Suomen aseman yhteys ja samankaltaisuus Itä-Eurooppaan on kuitenkin korostunut uudella tavalla. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia vertailevalle tutkimukselle Suomen ja niin kutsuttujen Visegrád-maiden historioista. Samalla avautuu uusia yllättäviäkin horisontteja tulevaan: esimerkiksi maankäyttöä koskevien uudistusten historia voi auttaa hahmottamaan tulevia ekologisia haasteita uudesta näkökulmasta.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Artikkelit ammentavat myös eurooppalaisesta aatehistoriasta, ja pohtivat sen kykyä valottaa nykyhetken poliittisia kriisejä kuten polarisaatiota ja totuudenjälkeisyyttä. <strong>Aristoteleen</strong>&nbsp;ja <strong>Machiavellin</strong> kaltaiset ajattelijat pitivät sisäisiä konflikteja keskeisenä osana hyvin toimivaa demokratiaa. Tästä näkökulmasta viimeaikaista konsensuksen murenemista ja polarisaatiota voitaisiin pitää myös mahdollisuutena, ei pelkkänä uhkana. Samalla kuitenkin muun muassa tasa-arvon ja vapauden toteutuminen on monella tapaa uhattuna.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Sen sijaan, että sosiaalinen media olisi kumonnut eliitin merkityksen julkisessa keskustelussa, se vaikuttaa luoneen uuden eliitin, jolla on yhä vahvempi rooli julkisen keskustelun suunnannäyttäjänä. Esimerkiksi pakolaisten kohtelu ja pakolaisuudesta käyty keskustelu tuottaa poliittisia hierarkioita, jotka asettuvat ristiriitaan poliittisen tasa-arvon kanssa.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Artikkelisarjan seitsemän artikkelia avaavat ikkunoita eurooppalaisen politiikan kriiseihin oikeuden tutkimuksen, historian, aatehistorian ja politiikan tutkimuksen näkökulmista. Kirjoittajat työskentelevät Suomen Akatemian huippuyksikössä&nbsp;<a href="https://www.helsinki.fi/en/researchgroups/law-identity-and-the-european-narratives" target="_blank" rel="noreferrer noopener">Law, Identity and the European Narratives (Eurostorie).</a> Sarjan on toimittanut yhdessä lehden päätoimittajien kanssa Eurostoriessa tutkijatohtorina vuosina 2022–23 työskennellyt Politiikasta-lehden toimituskunnan jäsen <strong>Ari-Elmeri Hyvönen </strong>jahuippuyksikön johtaja <strong>Kaius Tuori</strong>.</p>



<p class="wp-block-paragraph"></p>



<p class="wp-block-paragraph"><em>Ari-Elmeri Hyvönen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hyvösen tutkimusintressejä ovat muun muassa politiikan ja kansainvälisten suhteiden teoria, totuuden rooli demokratiassa ja turvallisuuspolitiikka. Hyvönen on Politiikasta-lehden toimituskunnan jäsen.</em></p>



<p class="wp-block-paragraph"><strong>Artikkeli on johdanto <a href="https://politiikasta.fi/tag/eurostorie/" target="_blank" rel="noreferrer noopener">Eurostorie-juttusarjaan</a>.</strong><br><a href="https://politiikasta.fi/en/tag/eurostorie-en/">Eurostorie-articles in english</a></p>



<p class="wp-block-paragraph"><em>Artikkelikuva: 652234 / Pixabay</em></p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/eurostorie-nakokulmia-eurooppalaisen-projektin-arvopohjaan/">Eurostorie: Näkökulmia eurooppalaisen projektin arvopohjaan</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></content:encoded>
					
					<wfw:commentRss>https://politiikasta.fi/eurostorie-nakokulmia-eurooppalaisen-projektin-arvopohjaan/feed/</wfw:commentRss>
			<slash:comments>0</slash:comments>
		
		
			</item>
		<item>
		<title>Politisoitu yksinäisyys</title>
		<link>https://politiikasta.fi/politisoitu-yksinaisyys/</link>
					<comments>https://politiikasta.fi/politisoitu-yksinaisyys/#comments</comments>
		
		<dc:creator><![CDATA[Ari-Elmeri Hyvönen]]></dc:creator>
		<pubDate>Tue, 13 Feb 2024 08:00:00 +0000</pubDate>
				<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[demokratia]]></category>
		<category><![CDATA[Media]]></category>
		<category><![CDATA[yksinäisyys]]></category>
		<guid isPermaLink="false">https://politiikasta.fi/?p=24414</guid>

					<description><![CDATA[<p>Yksinäisyys on laajasti tunnustettu yhteiskunnallinen epäkohta. Mikä on yksinäisyyden suhde poliittiseen toimijuuteen ja radikalisoitumiseen?</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/politisoitu-yksinaisyys/">Politisoitu yksinäisyys</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></description>
										<content:encoded><![CDATA[
<pre class="wp-block-preformatted">Yksinäisyys on laajasti tunnustettu yhteiskunnallinen epäkohta. Politiikan ja yksinäisyyden rajankäyntiin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, vaikka yksinäisyyden kokemusten ja ääriajattelun välillä on huomattu olevan yhteyksiä. </pre>



<p class="wp-block-paragraph">Sekä julkisessa keskustelussa että akateemisessa tutkimuksessa on viime vuosina kiinnitetty huomiota yksinäisyyden lisääntymiseen ja sen seurauksiin. Puheenvuorot ovat kuitenkin pitkään keskittyneet yksinäisyyden psykologisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin ulottuvuuksiin. Mikä on yksinäisyyden suhde poliittiseen toimijuuteen ja mikä on sen rooli radikalisoitumisessa?</p>



<p class="wp-block-paragraph">Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus ja siksi sitä voi olla vaikea havaita tai mitata ulkopuolelta. Tästä huolimatta yksinäisyyden tiedetään vaikuttavan monella tavalla terveyteen ja olevan riskitekijä <a href="https://www.magonlinelibrary.com/doi/abs/10.12968/bjca.2019.0093" target="_blank" rel="noreferrer noopener">sairauksien</a> kehittymisessä. Samalla yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on korostettu, ettei yksinäisyyttä tulisi käsitellä vain yksilön kannalta, vaan pikemminkin sosiaalisena ongelmana, johon on etsittävä ratkaisuja yhteisöjen, instituutioiden ja koko yhteiskunnan tasolla.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Yksinäisyyden kokemusten voi olettaa liittyvän monin tavoin kyvykkyyteen ja halukkuuteen toimia poliittisena olentona osana yhteiskuntaa. Sosiaalisen kuulumattomuuden <a href="https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/pops.12827" rel="noopener">on huomattu</a> <a href="https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/pops.12827" target="_blank" rel="noreferrer noopener">vaikuttavan</a> esimerkiksi äänestämättä jättämiseen sekä populististen puolueiden kannattamiseen. Yhdysvaltojen hyvin polarisoituneessa ilmapiirissä sekä <a href="https://www.theatlantic.com/ideas/archive/2023/08/hillary-clinton-essay-loneliness-epidemic/674921/" target="_blank" rel="noreferrer noopener">demokraatit</a> että <a href="https://posthillpress.com/book/the-weaponization-of-loneliness-how-tyrants-stoke-our-fear-of-isolation-to-silence-divide-and-conquer" target="_blank" rel="noreferrer noopener">konservatiivit </a>ovat myös syyttäneet toisiaan “yksinäisyyden aseistamisesta” – siis inhimillisen yksinäisyydenpelon valjastamisesta poliittisiin tarkoituksiin.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Yksinäisyyden kokemuksilla <a href="https://www.rand.org/pubs/research_briefs/RBA1071-1.html" target="_blank" rel="noreferrer noopener">on todettu olevan</a> yhteyksiä myös ääriajattelun tukemiseen. Esimerkiksi yksin toteutettujen terroritekojen motiivien on huomattu kietoutuvan <a href="https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09546553.2023.2202779" target="_blank" rel="noreferrer noopener">yksinäisyyteen</a>. Myös yksinäisyyden ja aggressiivisten tunteiden välillä <a href="https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/0306624X05274898" target="_blank" rel="noreferrer noopener">on havaittu yhteys</a> sekä yksilöpsykologiassa että terrorismitutkimuksessa.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Poliittisen asemoitumisen ja yksinäisyyden välistä suhdetta on kuitenkin tutkittu vasta vähän. Tässä artikkelissa tarjotaan näkökulmia esimerkiksi sen tutkimiseksi, miten yksinäisyydellä ja ulossuljetuksi tulemisen tunteilla oikeutetaan katkeraa raivoa ympäröivää yhteiskuntaa, naisia, vähemmistöjä ja arvoliberaalia poliittista ajattelua kohtaan.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Esimerkkinä tämän kaltaisesta liikehdinnästä on verkossa toimiva incel-alakulttuuri, joka on kehittynyt paitsi tahdonvastaisen selibaatin myös jaettujen yksinäisyyskokemusten ympärille.</p>



<h3 class="wp-block-heading">Yksinäisyyden ja politiikan rajankäynnistä</h3>



<p class="wp-block-paragraph">Perinteisesti yksinäisyyden suhdetta politiikkaan on käsitelty sen passivoivan luonteen näkökulmasta. Ranskalainen filosofi <strong>Alexis de Tocqueville</strong> (1805–1859) <a href="https://www.gutenberg.org/files/816/816-h/816-h.htm#link2HCH0023" target="_blank" rel="noreferrer noopener">totesi jo 1800-luvun alkupuolella</a>, että demokratia tuottaa omanlaistansa individualismia, joka ajaa ihmiset “vetäytymään itseensä sekä sulkeutumaan lopulta kokonaan omaan yksinäiseen sydämeensä”. 2000-luvun alussa Harvardin yliopiston valtio-opin professori <strong>Robert D. Putnam </strong>puolestaan kytki <a href="http://bowlingalone.com/" target="_blank" rel="noreferrer noopener">klassikkoteoksessaan <em>Bowling Alone</em></a> yksinäisyyden sosiaalisten verkostojen puutteeseen ja tästä juontuvaan kansalaistaitojen heikkouteen.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Selväsanaisimmin yksinäisyyden suhteesta poliittisiin ääriliikkeisiin on kirjoittanut politiikan teoreetikko <strong>Hannah Arendt</strong>, joka <a href="https://vastapaino.fi/sivu/tuote/totalitarismin-synty/1090509" target="_blank" rel="noreferrer noopener">käsitteli 1900-luvun puolivälissä totalitarismia</a> “organisoituna yksinäisyytenä”. Yksinäisyyden Arendt ajatteli olevan syvälle ulottuva kokemus, jonka ytimessä oli tunne suhteiden katkeamisesta muiden kanssa jaettuun maailmaan.</p>



<blockquote class="wp-block-quote is-layout-flow wp-block-quote-is-layout-flow">
<p class="wp-block-paragraph">Hannah Arendtin mukaan totalitarismi hyödynsi nopean teollistumisen aiheuttamia juurettomuuden tunteita sekä kokemusta, että kenestä tahansa voi tulla taloudellisesti ja sosiaalisesti tarpeeton.</p>
</blockquote>



<p class="wp-block-paragraph">Arendtin mukaan totalitarismi hyödynsi nopean teollistumisen aiheuttamia juurettomuuden tunteita sekä kokemusta, että kenestä tahansa voi tulla taloudellisesti ja sosiaalisesti tarpeeton. Arendt näki, että osa luokka- ja tuotantojärjestelmän reunamille päätyneistä yksilöistä oli sisäistänyt oman “tarpeettomuutensa” yhteiskunnassa, jossa menestys kilpailussa muita vastaan oli kaikki kaikessa.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Arendt ei pitänyt yksinäisyyttä ainoastaan passiivisena ja vetäytyneenä tilana, vaan ajatteli sen joskus myös aktivoivan tai motivoivan taisteluun. Hän huomasi yksinäisyyden ruokkivan <em>negatiivista solidaarisuutta</em>: näkymättömyyden ja syrjään jäämisen pelossa ihmiset muodostivat uhkakuville perustuvia yhteenliittymiä. Totalitaariset maailmanselitykset ja tarinat suuresta taistelusta ihmiskunnan kohtalosta tarjosivat merkitystä ja tunnetta yhteisöllisyydestä.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Yksinäisyyden poliittisten ulottuvuuksien hahmottamiseksi on kuitenkin tärkeää tutkia tarkemmin myös nykypäivän yhteisöjä, joissa yksinäisyys muodostuu omaa minäkuvaa tietoisesti määrittäväksi tekijäksi. Miten yksinäisyydestä muodostuu poliittisen kamppailun väline? Minkälaiset ajatusmallit kytkevät yksinäisyyden vihaan? Miten verkkoyhteisöt tukevat tätä prosessia?</p>



<h3 class="wp-block-heading">Yksinäisyys verkkoyhteisöissä</h3>



<p class="wp-block-paragraph">Filosofi <strong>Jennifer Gaffney </strong><a href="https://rowman.com/ISBN/9781786606945/Political-Loneliness-Modern-Liberal-Subjects-in-Hiding" target="_blank" rel="noreferrer noopener">kirjoittaa <em>Political Loneliness</em> -teoksessaan </a>“merkillisestä yksinäisyydestä”, jossa lisääntyvistä yhteydenpidon muodoista huolimatta ihmiset kokevat olevansa yhä eristyneempiä muista. <a href="https://link.springer.com/article/10.1007/s10676-022-09669-4" target="_blank" rel="noreferrer noopener">Tutkimuksissa</a> onkin alettu kiinnittää huomiota, miten yksinäisyyttä tunnetaan myös verkkoyhteisöissä. Yksinäisyyden, radikalisoitumisen ja demokratian suhde kietoutuu nykymaailmassa enenevästi erilaisten informaatioteknologioiden kehitykseen.</p>



<p class="wp-block-paragraph"><a href="https://politiikasta.fi/category/juttusarjat/sosiaalinen-media-ja-politiikka/" target="_blank" rel="noreferrer noopener">Sosiaalisen median</a> alustojen vaikutuksista demokraattiselle kansalaiskeskustelulle on oltu huolissaan jo pitkään, sillä niiden tapa tuottaa liikevoittoa ohjaa lisäämään näkyvyyttä provosoivalle sisällölle. Ääriajattelua ei kuitenkaan esiinny pelkästään tunnetuimmilla sosiaalisen median alustoilla, vaan erityisesti pienemmillä keskustelupalstoilla, joilla voi pysytellä anonyyminä.</p>



<blockquote class="wp-block-quote is-layout-flow wp-block-quote-is-layout-flow">
<p class="wp-block-paragraph">Sosiaalisen median sisältöjen lisäksi tarvitaan tutkimusta informaatioteknologioiden ja yksinäisyyden kokemusten välisestä suhteesta. On kiinnitettävä huomiota myös siihen, miten anonyymi osallistuminen sekä fyysisen ja materiaalisen ihmiskontaktin puuttuminen voivat liittyä yhteiskunnasta vieraantumiseen.</p>
</blockquote>



<p class="wp-block-paragraph">Parhaimmillaan anonymiteetti voi toimia suojakeinona ja kannustaa osallistumaan keskusteluun, mutta <a href="https://trepo.tuni.fi/handle/10024/122754" target="_blank" rel="noreferrer noopener">nimettömyys voi kuitenkin myös ruokkia vihapuhetta</a>, trollaamista ja kiusaamista. Vaikka käyttäjillä olisikin vakiintuneita nimimerkkejä ja keinoja toistensa tunnistamiseksi, anonyymeillä palstoilla ei altisteta tosielämän identiteettiä muiden arvioinnille.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Sosiaalisen median sisältöjen lisäksi tarvitaan siis tutkimusta informaatioteknologioiden ja yksinäisyyden kokemusten välisestä suhteesta. On kiinnitettävä huomiota myös siihen, miten anonyymi osallistuminen sekä fyysisen ja materiaalisen ihmiskontaktin puuttuminen voivat liittyä yhteiskunnasta vieraantumiseen. Esimerkiksi Arendt ajatteli juuri fyysisen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen olevan keskeistä. Hänen mukaansa nimenomaan kasvokkainen kanssakäyminen mahdollisti kokemuksen jaetusta todellisuudesta sekä tunnustetuksi tulemisen yksilönä.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Verkkofoorumeita ei tulisi kuitenkaan nähdä ihmisten toiminnasta ja fyysisyydestä erillisinä alustoina, vaan pikemminkin toimintaa <a href="https://www.peterlang.com/document/1055009" target="_blank" rel="noreferrer noopener">ehdollistavina ympäristöinä</a>. Ne muokkaavat toimijuuden kokemusta ja vaikuttavat sekä ihmisten käyttäytymiseen että sosiaalisen organisoitumisen tapoihin.</p>



<h3 class="wp-block-heading">Yksinäisiä väkivaltaan kutsuva incel-kapina</h3>



<p class="wp-block-paragraph">Incel-alakulttuuria on käsitelty viime vuosina <a href="https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009389877.html" target="_blank" rel="noreferrer noopener">näkyvästi eri medioissa</a> yksinäisyyden kannalta. Incelit muodostavat hajanaisia, miesvoittoisia internet-yhteisöjä, joissa jaetaan kokemuksia yksinäisyydestä ja selitetään maailman tilaa. Yhteisöillä on myös poliittinen ulottuvuus: <a href="https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009389877.html" target="_blank" rel="noreferrer noopener">ne ovat osa laajempaa</a> manosfääriä, eli 2010-luvulla verkossa syntynyttä miesasialiikehdintää.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Näillä keskustelufoorumeilla algoritmien lisäksi keskeisessä roolissa on omanlaisensa sanasto, kielioppi ja kerrontatyyli. Näissä yksinäisyyden kuvaukset limittyvät esimerkiksi äärioikeistolaiseen, niin sanottuun <em>alt-right</em>-ajatteluun sekä <a href="https://link.springer.com/article/10.1007/s11245-023-09921-6" target="_blank" rel="noreferrer noopener">misogyniaan</a>. Tässä asiayhteydessä tarkoitamme misogynialla &nbsp;vihaa ja muita, esimerkiksi alistavia tai vähätteleviä, puhetapoja ja tunneilmauksia, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Incel-foorumeilla yhteenkuulumisen ja yksinäisyyden välillä vaikuttaa kuitenkin vallitsevan ristiriitainen suhde: kuulumisen edellytyksenä on syrjäytyminen tai koettu mahdottomuus muodostaa intiimejä tai muuten merkityksellisiä suhteita. Yksinäisyyden taustalla vaikuttavia syitä selitetään vetoamalla pseudotieteellisiin analyyseihin sukupuolista, feminismistä ja yhteiskunnan seksuaalisesta hierarkiasta.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Kuten laajemminkin manosfäärissä, incel-alakulttuurissa nojataan myös tarinankerrontaan sekä<a href="https://read.dukeupress.edu/poetics-today/article-abstract/43/2/309/308871/From-Swallowing-the-Red-Pill-to-Failing-to-Build?redirectedFrom=PDF" target="_blank" rel="noreferrer noopener"> metaforisiin kertomuksiin</a>, jotka vahvistavat yhteisöä ja tarjoavat <a href="https://www.taylorfrancis.com/chapters/edit/10.4324/9780429279713-32/big-bang-chaotic-masculine-disruption-matias-nurminen?context=rho&amp;refId=40c935da-71e2-4482-b20e-1c6694bf4893" target="_blank" rel="noreferrer noopener">vetävän ”vastakertomuksen&#8221;</a> haastamaan yhteiskunnan normeja. Manosfääriryhmät esittävät, että yhteiskuntaa uhkaa feministinen <a href="https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/maaliskuussa-2019-nettipalstoille-ilmestyi-vihje-pian-50-ihmista-kuoli-uuden-seelannin-christchurchissa/" target="_blank" rel="noreferrer noopener">salaliitto</a>, jonka vain he ovat tunnistaneet ja jota he murtavat tuomalla näkemyksiään esiin.</p>



<blockquote class="wp-block-quote is-layout-flow wp-block-quote-is-layout-flow">
<p class="wp-block-paragraph">Kun katkera taustaideologia näyttäytyy ehdottomana totuutena, syntyy poikkeuksellisen suotuisa maaperä myös rasismin ja misogynian sävyttämälle vihalle. Tällöin kaikki yhteisön ulkopuoliset nähdään ainoastaan yhteiskunnan syöttämien ajattelumallien vankeina.</p>
</blockquote>



<p class="wp-block-paragraph">Incel-yhteisöissä yksinäisyyttä selitetään siis tietyin tavoin. Osa muista manosfääriyhteisöistä liputtaa itsensä kehittämisen ja toimijuuden vahvistamisen puolesta sekä kannustaa saliharjoitteluun ja viettely- ja manipulointitekniikoiden opiskeluun.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Sen sijaan incelien keskusteluryhmät ovat usein <a href="https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fpsyg.2023.1235929/full" target="_blank" rel="noreferrer noopener">toivottomia</a> yhteisöjä, jossa yksilöitä asetetaan erilaisiin hierarkkisiin järjestelmiin. Ajattelun ytimessä on vakuuttuneisuus siitä, ettei heidän omille puutteilleen, erityisesti ulkonäölleen ja sosiaalisille taidoilleen voi tehdä mitään. Yhteisö saattaa kuitenkin olla monelle tärkein sosiaalinen kontakti, vaikka vertaistuen sijaan keskusteluissa kommentoidaan esimerkiksi ulkonäköä julmaan sävyyn.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Incel-yhteisöihin on kiinnitetty huomiota<a href="https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009361771.html" target="_blank" rel="noreferrer noopener"> julkisissa keskusteluissa</a>, koska alakulttuurin ajatusmaailma on motivoinut yksittäisiä tekijöitä väkivaltaan ja terroriin. Vaikka incelit usein mieltävät itsensä mielikuvia vähemmän väkivaltaisiksi, terroriteot ovat vaatineet maailmalla kymmeniä kuolonuhreja.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Siksi ilmiötä on syytä tarkastella myös sen kannalta, miten yhteisöt, niiden selitysmallit sekä tavat kommunikoida tuottavat edellytyksiä poliittiseen vihaan. Incelien itsensä <a href="https://www.bbc.com/news/blogs-trending-43881931" target="_blank" rel="noreferrer noopener">kapinaksi </a>kutsuma ilmiö mainitaan kasvavana uhkakategoriana niin Yhdysvaltain <a href="https://www.whitehouse.gov/wp-content/uploads/2021/06/National-Strategy-for-Countering-Domestic-Terrorism.pdf" target="_blank" rel="noreferrer noopener"> kansallisessa sisäisen terrorismin ehkäisystrategiassa</a> kuin Britannian terrorismintorjuntaan keskittyvässä<a href="https://assets.publishing.service.gov.uk/media/64f8498efdc5d10014fce6d1/14.258_HO_Prevent_Duty_Guidance_v5c.pdf" target="_blank" rel="noreferrer noopener"> Prevent-ohjelmassakin. </a></p>



<p class="wp-block-paragraph">Incel-yhteisöt ovat pääsääntöisesti immuuneja kritiikille, sillä yhteisöön kuuluvat uskovat heränneensä näkemään asioiden niin sanotun todellisen laidan – erityisesti yhteiskuntaa hallitsevan feministisen <a href="https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/maaliskuussa-2019-nettipalstoille-ilmestyi-vihje-pian-50-ihmista-kuoli-uuden-seelannin-christchurchissa/" target="_blank" rel="noreferrer noopener">salaliiton</a>. Kun katkera taustaideologia näyttäytyy ehdottomana totuutena, syntyy poikkeuksellisen suotuisa maaperä myös rasismin ja misogynian sävyttämälle vihalle. Tällöin kaikki yhteisön ulkopuoliset nähdään ainoastaan yhteiskunnan syöttämien ajattelumallien vankeina.</p>



<h3 class="wp-block-heading">Verkkovälitteinen yksinäisyys ja demokratia</h3>



<p class="wp-block-paragraph">Nykyaikainen verkkovälitteinen yksinäisyys vaikuttaa poikkeavan artikkelin alussa mainituista perinteisemmistä politisoidun yksinäisyyden muodoista siinä määrin, että ilmiön ymmärtäminen edellyttää uusia käsitteellisiä työvälineitä. Teknologiset infrastruktuurit ovat osa nykyistä yksinäisyyden kokemusta, vaikkei niitä voikaan pitää ainoina syyllisinä yksinäisyyden yleistymiseen. Yksinäisyyden yhteydet muihin poliittisiin ongelmiin ovat myös muuttuneet.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Yksinäisyyttä ei siis ole riittävää tarkastella ainoastaan kansanterveyden, talouden tai väkivallan uhan kannalta, vaan ilmiötä on tutkittava myös esimerkiksi populismin nousun, demokratian murenemisen sekä poliittisen polarisoitumisen näkökulmista.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Viime kädessä kyse on demokratiasta – kyvystä tai kyvyttömyydestä jakaa maailma muiden kanssa – ja siksi myös yksilötason ratkaisut ovat riittämättömiä. Niiden lisäksi tarvitaan ratkaisuja teknologian ja loputtoman kilpailumentaliteetin aiheuttamiin ongelmiin, yhteiskunnallisen luottamuksen vahvistamista sekä eloisia julkisia tiloja.</p>



<p class="wp-block-paragraph"></p>



<p class="wp-block-paragraph"><em>Kirjoittajat ovat tutkijoita Emil Aaltosen säätiön tukemassa <a href="https://researchportal.helsinki.fi/en/projects/politisoitu-yksin%2525C3%2525A4isyys-viha-v%2525C3%2525A4kivalta-ja-yksin%2525C3%2525A4isyyskokemus-verk" target="_blank" rel="noreferrer noopener">Politisoitu yksinäisyys</a><a href="https://researchportal.helsinki.fi/en/projects/politisoitu-yksinäisyys-viha-väkivalta-ja-yksinäisyyskokemus-verk" rel="noopener">-hankkeessa</a> (2023–26) ja Suomen Akatemian rahoittamassa <a href="https://researchportal.helsinki.fi/en/projects/philosophy-of-loneliness-phenomenological-inquiries-into-the-soci" target="_blank" rel="noreferrer noopener">Yksinäisyyden filosofia</a> -projektissa (2023–27).</em></p>



<p class="wp-block-paragraph"><em>YTT Ari-Elmeri Hyvönen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa ja Politiikasta.fi -verkkolehden toimituskunnan jäsen.</em></p>



<p class="wp-block-paragraph"><em>VTT Sanna Tirkkonen on akatemiatutkija Helsingin yliopistossa.</em></p>



<p class="wp-block-paragraph"><em>FM Matias Nurminen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.</em></p>



<p class="wp-block-paragraph"><em>YTM Mirka Muilu on väitöskirjatutkija ja yliopisto-opettaja Tampereen yliopistossa.</em></p>



<p class="wp-block-paragraph"><em>Artikkelikuva: Lukas Rychvalsky / Pixabay</em></p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/politisoitu-yksinaisyys/">Politisoitu yksinäisyys</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></content:encoded>
					
					<wfw:commentRss>https://politiikasta.fi/politisoitu-yksinaisyys/feed/</wfw:commentRss>
			<slash:comments>1</slash:comments>
		
		
				<dc:creator><![CDATA[Sanna Tirkkonen]]></dc:creator>
		<dc:creator><![CDATA[Matias Nurminen]]></dc:creator>
		<dc:creator><![CDATA[Mirka Muilu]]></dc:creator>
	</item>
		<item>
		<title>Kysy politiikasta: Mikä on autoritaarisen ja totalitaarisen järjestelmän ero?</title>
		<link>https://politiikasta.fi/kysy-politiikasta-mika-on-autoritaarisen-ja-totalitaarisen-jarjestelman-ero/</link>
					<comments>https://politiikasta.fi/kysy-politiikasta-mika-on-autoritaarisen-ja-totalitaarisen-jarjestelman-ero/#respond</comments>
		
		<dc:creator><![CDATA[Ari-Elmeri Hyvönen]]></dc:creator>
		<pubDate>Thu, 21 Jan 2021 08:31:52 +0000</pubDate>
				<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Kysy politiikasta]]></category>
		<guid isPermaLink="false">https://politiikasta.fi/?p=13174</guid>

					<description><![CDATA[<p>Totalitarismi pyrkii tuottamaan alamaisia, joiden elämän joka osa-alue on alistettu totalitaariselle liikkeelle.</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/kysy-politiikasta-mika-on-autoritaarisen-ja-totalitaarisen-jarjestelman-ero/">Kysy politiikasta: Mikä on autoritaarisen ja totalitaarisen järjestelmän ero?</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></description>
										<content:encoded><![CDATA[<h3><em>Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen </em><a href="mailto:toimitus@politiikasta.fi">toimitus@politiikasta.fi</a><em>.</em></h3>
<p>&nbsp;</p>
<h2>Mikä on autoritaarisen ja totalitaarisen järjestelmän ero?</h2>
<p>Poliittisten järjestelmien luokitteluun käytettävistä käsitteistä ei ole täyttä yksimielisyyttä. Totalitarismia ja autoritaarisuutta yhdistää vapauden puute. Ne erotetaan yleensä toisistaan sen perusteella, kuinka kattavasti hallinto kontrolloi alamaisiaan.</p>
<p>Autoritäärisuus voidaan nähdä yleisnimenä sellaisille järjestelmille, jossa kansalaisten vapautta on rajoitettu ja poliittisia vastavoimia hallitsijalle tai hallitsijoille ei enää ole. Ylimmän vallan käytölle ei toisin sanoen ole rajoitteita. Tällaisia yksin- ja harvainvallan muotoja tunnetaan antiikista nykypäivään. Nykyesimerkkinä voidaan mainita esimerkiksi Saudi-Arabia. Usein on mielekkäämpää puhua autoritaarisista piirteistä kuin puhtaasta autoritarismista.</p>
<p>Totalitarismi puolestaan on 1900-luvulla syntynyt ilmiö. Se samaistetaan erityisesti Natsi-Saksaan vuosina 1938–1945 ja <strong>Josif Stalinin</strong> Neuvostoliittoon vuosina 1929–1953. <strong>Mao Zedongin</strong> ajan Kiinan (1949–1976) totalitaarisuudesta on väitelty, mutta myös se voidaan perustellusti laskea tähän joukkoon. Nimensä mukaisesti tällainen järjestelmä pyrkii ”totaaliseen”, kaiken kattavaan ihmiselämän alistamiseen ja hallinnointiin.</p>
<blockquote><p>Autoritäärisuus voidaan nähdä yleisnimenä sellaisille järjestelmille, jossa kansalaisten vapautta on rajoitettu ja poliittisia vastavoimia hallitsijalle tai hallitsijoille ei enää ole.</p></blockquote>
<p>Totalitaarisen ja autoritaarisen hallinnon ero huomataan erityisesti niiden jo varmistettua valta-asemansa. Autoritaariselle hallitsijalle riittää, että hänen poliittista valtaansa ei uhata, etenkään sisäisesti. Tämän jälkeen autoritaarinen hallinto yleensä vakiintuu jonkinlaiseen pysyvään muotoon oman maansa sisällä. Eriävät näkemykset tukahdutetaan, mutta niitä ei pyritä välttämättä omistajineen tuhoamaan. Joitain demokratiankin piirteitäkin saatetaan sallia. Esimerkiksi vaaleja voidaan nimellisesti järjestää, kunhan ne eivät uhkaa ylimmän valtiojohdon asemaa.</p>
<p>Totalitarismi sen sijaan vain kiihdyttää omaa liikettään valtaan päästyään. Se kiristää otettaan oman maansa sisällä ja pyrkii laajentumaan sen rajojen yli. Se pyrkii kontrolloimaan ihmiselämän jokaista osa-aluetta koulutuksesta yksityiselämään sekä laajentamaan tätä hallintomallia. Siksi sitä määrittää terrori ja tietty ideologia.</p>
<blockquote><p>Autoritaariselle hallitsijalle riittää, että hänen poliittista valtaansa ei uhata, etenkään sisäisesti. Totalitarismi sen sijaan vain kiihdyttää omaa liikettään valtaan päästyään.</p></blockquote>
<p>Totalitarismissa terrori ei ole pelkkä keino vastustajien kukistamiseen, vaan keskeinen osa järjestelmää. Sen ydin on, että kenestä tahansa voi tulla järjestelmän arvaamattomuuden uhri. Viattomuus on yhtä vaarallista kuin syyllisyyskin.</p>
<p>Keskitysleirit palvelivat terroria.  Niiden tarkoitus ei kuitenkaan ollut vain tuhota ihmisiä, vaan alentaa heidät olioiksi, jotka eivät kykene oma-aloitteiseen toimintaan. Totalitaristinen järjestelmä pakottaa myös muut omaksumaan vastaavia epäinhimillistäviä käsityksiä. Tämä tavoite koskee  totalitaarista järjestelmää laajemminkin. Elämän jokaista osa-aluetta määrittää ideologia. Se on äärimmilleen viety maailmankatsomus, jossa niin menneisyys kuin tulevaisuuskin voidaan selittää yksinkertaisista lähtökohdista, kuten ”rotujen” välisen kamppailun nojalla. Mikäli todellisuus asettuu ideologian tielle, on todellisuuden väistyttävä. Erottelu faktan ja fiktion välillä katoaa.</p>
<p>Tiivistettynä, autoritaarinen järjestelmä siis tukahduttaa poliittisen vapauden varmistaakseen hallitsijan aseman. Totalitarismi taas pyrkii tuottamaan alamaisia, joiden elämän joka osa-alue on alistettu totalitaariselle liikkeelle. Kaikki omaehtoinen yhteys muihin ihmisiin on katkottu, ja suhde todellisuuteen on korvattu ideologialla.</p>
<p><em>Ari-Elmeri Hyvönen on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimusintressejään ovat muun muassa politiikan ja kansainvälisten suhteiden teoria, totuuden rooli demokratiassa ja turvallisuuspolitiikka. Hyvönen on myös Politiikasta-lehden toimituskunnan jäsen.</em></p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/kysy-politiikasta-mika-on-autoritaarisen-ja-totalitaarisen-jarjestelman-ero/">Kysy politiikasta: Mikä on autoritaarisen ja totalitaarisen järjestelmän ero?</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></content:encoded>
					
					<wfw:commentRss>https://politiikasta.fi/kysy-politiikasta-mika-on-autoritaarisen-ja-totalitaarisen-jarjestelman-ero/feed/</wfw:commentRss>
			<slash:comments>0</slash:comments>
		
		
			</item>
		<item>
		<title>Onko sosiaalinen media alusta totuudenjälkeisyydelle?</title>
		<link>https://politiikasta.fi/onko-sosiaalinen-media-alusta-totuudenjalkeisyydelle/</link>
					<comments>https://politiikasta.fi/onko-sosiaalinen-media-alusta-totuudenjalkeisyydelle/#comments</comments>
		
		<dc:creator><![CDATA[Ari-Elmeri Hyvönen]]></dc:creator>
		<pubDate>Mon, 10 Aug 2020 09:52:19 +0000</pubDate>
				<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Sosiaalinen media ja politiikka]]></category>
		<guid isPermaLink="false">https://politiikasta.fi/?p=12335</guid>

					<description><![CDATA[<p>Sosiaalisesta mediasta on viimeisen vuosikymmenen aikana tullut julkisen keskustelun keskeinen alusta. Sen rakennetta ei kuitenkaan ohjaa huoli demokratiasta, vaan yksityinen voitontavoittelu.</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/onko-sosiaalinen-media-alusta-totuudenjalkeisyydelle/">Onko sosiaalinen media alusta totuudenjälkeisyydelle?</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></description>
										<content:encoded><![CDATA[<h3>Sosiaalisesta mediasta on viimeisen vuosikymmenen aikana tullut julkisen keskustelun keskeinen alusta. Sen rakennetta ei kuitenkaan ohjaa huoli demokratiasta, vaan yksityinen voitontavoittelu. Osana muita poliittisia kehityskulkuja tämä ”julkisuuden rakennemuutos” uhkaa demokraattisen politiikan ennakkoehtoja, kuten faktoihin perustuvaa mielipiteenmuodostusta.</h3>
<p>Sosiaalisen median poliittisista vaikutuksista on viime vuosina keskusteltu paljon. Eräs keskeinen näkökulma tähän kysymykseen on liittynyt siihen, millainen rooli sosiaalisella medialla on ollut niin sanotun totuudenjälkeisen politiikan nousussa.</p>
<p>Totuus ja teknologia ovat omiaan herättämään vahvoja kantoja. Ajatusta totuudenjälkeisyydestä kritisoidaan usein sanomalla, ettei totuudella ole politiikassa koskaan mitään roolia ollutkaan. Viestintäteknologian kriitikko taas leimataan helposti menneeseen haikailevaksi luddiitiksi.</p>
<blockquote><p>Teknologiat eivät ole itsenäisiä toimijoita, vaan saavat merkityksensä osana laajempaa poliittista ja taloudellista ympäristöään.</p></blockquote>
<p>Sosiaalisella medialla on kuitenkin suuri merkitys todellisuutemme muokkaajana. <strong>Byung-Chul Han</strong> on <a href="https://books.google.fi/books?id=ZR-QDgAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=in+the+swarm&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwiYxrfqgrPpAhXCxcQBHZQSATAQuwUILjAA#v=snippet&amp;q=changing%20the%20ways%20that%20we%20act%2C%20perceive%2C%20feel%2C%20think%2C%20and%20live%20together&amp;f=false" rel="noopener">todennut</a> uuden median muokkaavan tiedostamattamme ”tapojamme toimia, havaita, tuntea, ajatella ja elää yhdessä”. Näin ollen sen vaikutus myös totuuden rooliin julkisessa tilassa on huomattava. Alusta alkaen on kuitenkin hyvä huomata, että teknologiat eivät ole itsenäisiä toimijoita, vaan saavat merkityksensä osana laajempaa poliittista ja taloudellista ympäristöään.</p>
<p>&nbsp;</p>
<h2>Totuus ja politiikka</h2>
<p>Puhtaan matemaattiset, filosofiset tai moraaliset totuudet (esimerkiksi ”kaikki ihmiset syntyvät tasavertaisina”) eivät ole totuudenjälkeisyyden ytimessä ideologisista ’totuuksista’ puhumattakaan. Sen sijaan empiiriset faktatotuudet muodostavat demokraattisen keskustelun eräänlaisen <a href="https://www.e-ir.info/2018/10/22/defining-post-truth-structures-agents-and-styles/" rel="noopener">’perusinfrastruktuurin’</a>. Ymmärrän faktuaaliset totuudet <strong>Hannah Arendtia </strong><a href="https://books.google.fi/books?id=VZrpAgAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=arendt+between+past+and+future&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwjwyq2037LpAhUKzaYKHYYsCdwQuwUILzAA#v=onepage&amp;q=Belgium&amp;f=false" rel="noopener">seuraten</a> sellaiseksi ”brutaalin alkeelliseksi materiaaliksi”, jonka pohjalta mielipiteenmuodostus tulee mahdolliseksi – Saksa hyökkäsi Belgiaan vuonna 1914, eikä toisinpäin.</p>
<p>Demokratia on mielipiteisiin perustuva poliittinen järjestelmä. Mielipiteet taas ovat <a href="https://books.google.fi/books?id=3HbzAgAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=urbinati+democracy+disfigured&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwie1pT837LpAhXKyKYKHbD0DS4QuwUILjAA#v=onepage&amp;q=facts%20and%20events&amp;f=false" rel="noopener">tulkintoja</a> faktoista. Ilman faktoja niistä tulee ennakkoluuloja. Niinpä ”<a href="https://books.google.fi/books?id=VZrpAgAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=arendt+between+past+and+future&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwjwyq2037LpAhUKzaYKHYYsCdwQuwUILzAA#v=onepage&amp;q=freedom%20of%20opinion%20is%20a%20farce&amp;f=false" rel="noopener">mielipiteenvapaus on farssi ellei faktuaalista informaatiota voida taata ja erimielisyys koskee faktoja sinänsä</a>”. Faktojen tehtävänä on taata, että mielipiteet ovat näkökulmia johonkin jaettuun.</p>
<blockquote><p>Demokratia on mielipiteisiin perustuva poliittinen järjestelmä. Mielipiteet taas ovat tulkintoja faktoista. Ilman faktoja niistä tulee ennakkoluuloja.</p></blockquote>
<p>Totuudenjälkeisyydestä on esitetty iso joukko erilaisia tulkintoja. Omassa tutkimuksessani olen nojautunut kaksijakoiseen <a href="https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/2336825X1802600303" rel="noopener">määritelmään</a>: totuudenjälkeisyydessä on kyse yhtäältä tietystä politikoinnin <em>tyylistä</em> ja toisaalta poliittisen keskustelun faktaperustan <em>rakenteellisesta</em> haurastumisesta.</p>
<p>Retorisesti totuudenjälkeisyys liittyy tyyliin, jota kutsun huolettomaksi tai piittaamattomaksi puheeksi (<em>careless speech</em>). Tarkoitan tällä puhetta, joka on piittaamatonta paitsi faktoista sinänsä, myös laajemmin siitä jaetusta todellisuudesta, jonka ympärille demokraattinen politiikka rakentuu. Toisin kuin klassinen valhe, se ei peittele yksittäisiä tosiseikkoja, vaan pyrkii aktiivisesti tuhoamaan ajatuksen siitä, että totuudenmukaisuus voisi olla yksi niistä kriteereistä, joiden valossa mielipiteitä ja päätöksiä arvioidaan.</p>
<p>Totuudenjälkeisyyttä pitää lähestyä myös laajemmin demokraattisen keskustelun ja poliittisen päätöksenteon perusinfrastruktuurin murenemisen sekä viime vuosikymmenien poliittisten ja yhteiskunnallisten murrosten näkökulmasta.</p>
<p>&nbsp;</p>
<h2>#JulkisuudenRakennemuutos</h2>
<p>Hyvän vertailukohdan viime vuosien politiikan ja median kehityskuluille tarjoaa <strong>Jürgen Habermasin</strong> vuonna 1962 julkaistu <em>Julkisuuden rakennemuutos</em> – <a href="https://www.semanticscholar.org/paper/Rethinking-the-Public-Sphere%3A-A-Contribution-to-the-Fraser/b3d083906255e6dbaa4c401027cfce6f24af393e" rel="noopener">ongelmistaan</a> huolimatta. Habermasin historia kuvaa julkisen alueen uudelleensyntyä keskiajan jälkeen 1600-luvusta eteenpäin ”porvarillisena julkisuutena”.</p>
<p>Poliittisen julkisuuden ytimessä on yksityishenkilöiden julkiseen toimintaan kohdistama kriittinen arviointi. Faktaperustaisen julkisen keskustelun ja objektiivisen median ideaali syntyi, kuten myös historiantutkija <strong>Sophia Rosenfeld</strong> <a href="https://books.google.fi/books/about/Democracy_and_Truth.html?id=QdR5DwAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;source=kp_read_button&amp;redir_esc=y#v=onepage&amp;q=the%20modern%20republican&amp;f=false" rel="noopener">toteaa</a>, vasta tällaisen porvarillisen julkisuuden myötä, ja sitä tuki samaan aikaan noussut valistusaate.</p>
<p>Habermasille kriittisen keskustelun alustoina toimivat sanomalehtien palstat sekä kahviloiden, salonkien ja pöytäseurojen muodostat fyysiset tilat. Alun perin yksityisomistus suojeli niitä julkisen vallan otteelta. 1800-luvun lopulta alkaen kaupallistumisen ja taloudellisen keskittymisen myötä kuitenkin yksityinen omistus alkoi uhata kriittistä tehtävää.</p>
<p>Kun talouden lait tunkeutuivat julkisuuden piiriin, ”pohtiva keskustelu alkoikin vaihtua kulutukseen”. Sosiaalisen median ja totuudenjälkeisyyden juuret voidaankin jäljittää Habermasin (1962) kuvaamaan ”hömpän” nousuun, jossa</p>
<p>”<em>uskollisuus todellisuudelle korvautuu vähin erin yhä helpommalla kulutettavuudella ja joka houkuttelee pikemmin rentoutumisärsykkeiden persoonattomaan kulutukseen kuin johtaa julkiseen järjenkäyttöön</em>”.</p>
<p>Habermasin historian eräänlaisena jatko-osana voidaan lukea mediatutkija <strong>Neil Postmanin</strong> <em>Huvitamme itsemme hengiltä </em>(1985, suom. 1987). Postmanin huomio kiinnittyy erityisesti televisioon. Nopeutunut uutissykli, kaapelikanavien nousu Yhdysvalloissa ja ylipäätään ajatus uutistoimituksista liikevoiton lähteenä kiihdyttivät viihteen ja informaation yhteensulautumista, ja samalla faktan, mielipiteen ja fiktion välisen eron hälvenemistä.</p>
<blockquote><p>Orwellilaisen totuuden tukahduttamisen sijaan olisi syytä olla huolissaan huxleylaisesta ”totuuden hukkumisesta turhuuden mereen”.</p></blockquote>
<p>Postmanille tämä tarkoitti, että orwellilaisen totuuden tukahduttamisen sijaan olisi syytä <a href="https://books.google.fi/books?id=oup6iagfox8C&amp;printsec=frontcover#v=onepage&amp;q=the%20truth%20would%20be%20drowned%20in%20the%20sea%20of%20irrelevance&amp;f=false" rel="noopener">olla huolissaan</a> huxleylaisesta ”totuuden hukkumisesta turhuuden mereen”. TV välineenä tapaa muuntaa kaiken viihteeksi.</p>
<p>Sekä Habermasin että Postmanin kritiikkiä yhdistää yleisön taantuminen passiiviseksi vastaanottajaksi. Tässä mielessä varhainen intoilu internetistä ja sen aktivoivasta vaikutuksesta on ymmärrettävää. Eikö ole parempi, että ihmiset etsivät itse tietoa kuin että he vain seuraisivat median asettamaa agendaa?</p>
<p>&nbsp;</p>
<h2>Informaatiotarjonta ja sen ongelmat sosiaalisen median näkökulmasta</h2>
<p>Olemme tottuneet ajattelemaan yhteiskunnallisia ongelmia niukkuuden näkökulmasta. Esimerkiksi luonnonresurssien osalta niukkuusnäkökulma onkin ehkä <a href="http://www.villelahde.fi/niukkuuden-maailmassa/" rel="noopener">keskeisempi</a> kuin koskaan. Samalla on huomattava, että informaation — ja monen muun kysymyksen — kohdalla ongelmat olisi nähtävä ennemminkin <a href="https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/0735275114523419" rel="noopener">ylettömyyden</a> (<em>excess</em>) näkökulmasta.</p>
<p>Sosiaalisen media toimii osana teknologista ympäristöä, jota määrittää informaation paljous ja tästä juontuva hajaannus. Koronakriisin aikainen julkinen keskustelu on tästä hyvä osoitus: keskenään ristiriitaista informaatiota on tarjolla lähes rajattomasti ja vakiintunutta tietoa vähän. Näin ollen sosiaalisen median keskustelua on leimannut informaatiomurusten taistelu, mikä on uhannut haudata selkeämmin poliittisen arvodebatin alleen.</p>
<blockquote><p>Sosiaalisen median kohdalla ongelmat tulisi nähdä niukkuuden sijaan ylettömyyden näkökulmasta.</p></blockquote>
<p>Suodattaminen on tapa navigoida informaation ylenpalttisuudessa. Algoritmejä tutkinut <strong>Cathy O’Neil</strong> on <a href="https://books.google.fi/books?id=60n0DAAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=oneil+weapons+of+math&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwiwtOHm_rzpAhVgwMQBHSD4DxMQuwUIMDAA#v=onepage&amp;q=editorial%20decision&amp;f=false" rel="noopener">todennut</a>, että TV:n ja lehtien toimitukselliset päätökset ovat selviä, koska ne ovat kaikille samat. Ne muodostavat perustan keskustelulle. Sosiaalisen median uutisvirta tekee vastaavia ’toimituksellisia päätöksiä’ piilossa ja yksilöidymmin algoritmien perusteella. Tämä monimutkaistaa ajatusta siitä, että sosiaalisen median uutistarjonta mahdollistaisi ulkoapäin asetetusta agendasta vapautumisen.</p>
<p>Sosiaalisen median uutisvirralle altistuminen jäsentää todellisuuttamme. Jos algoritmit siis määrittävät, mitä kukin käyttäjä näkee, on mahdollista, että todellisuus jäsentyy samankin poliittisen yhteisön jäsenille hyvin eri tavalla. Poliittiset toimijat voivat edistää tätä piirrettä esimerkiksi yksilötasolla kohdennetun mainosviestinnän eli mikrotargetoinnin avulla.</p>
<p>Esimerkiksi presidentti <strong>Donald Trumpin</strong> virkasyytekäsittelyn aikana tapahtumat väitetysti <a href="https://www.theatlantic.com/magazine/archive/2020/03/the-2020-disinformation-war/605530/" rel="noopener">vaikuttivat</a> erilaisilta riippuen siitä, seurasiko niitä suorana, esimerkiksi CNN:n välityksellä, vai sellaisen Facebook-tilin kautta, jonka ”tykkäykset” kohdistuivat yksinomaan republikaani- ja Trump-myönteisiin sivuihin.</p>
<p>Sosiaalinen media on nähtävä osana laajempaa ”<a href="https://uralehti.fi/ilmiot/sivistyksen-ohut-pintalakka-rapisee/" rel="noopener">hybridiä mediajärjestelmää</a>”, jossa perinteiset ja uudet mediat muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Esimerkiksi Harvardin yliopiston <a href="https://cyber.harvard.edu/publications/2017/08/mediacloud" rel="noopener">tutkimuksen</a> mukaan Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja edeltävänä aikana poliittisen spektrin oikealle laidalle syntyi mediaekosysteemi, joka oli lähes täysin eristäytynyt niin sanotusta valtavirtamediasta ja linkittyi vahvasti salaliittosivustoihin.</p>
<p>Oikeustieteen professori<strong> Cass Sunsteinin</strong> <a href="https://books.google.fi/books?id=nVBLDwAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=%23republic&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwiixvPJsb3pAhVHXpoKHdzrDjMQuwUILjAA#v=snippet&amp;q=encounters&amp;f=false" rel="noopener">huoli</a> demokratian kannalta keskeisten sattumanvaraisten kohtaamisten, jaettujen kokemusten ja jossain määrin yhtenevien todellisuuskäsitysten näivettymisestä vaikuttaakin perustellulta. Kuplautumisen todellisesta mittakaavasta ei ole vakiintunutta tutkimuksellista näkemystä, mutta polarisaatio ja keskenään ristiriitaiset <a href="https://books.google.fi/books?id=Yu-MDwAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=marietta+barker+one+nation&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwj4k67e57XpAhXryKYKHUh5CO0QuwUINzAB#v=snippet&amp;q=dueling%20fact%20perceptions&amp;f=false" rel="noopener">käsitykset</a> faktoista ja <a href="https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/pops.12394" rel="noopener">todellisuudesta</a> ovat joka tapauksessa tunnustettu tosiasia.</p>
<p>Ongelma kytkeytyy isoilta osin nimenomaan siihen, että sosiaalisen median yhtiöt ovat liikeyrityksen logiikalla toimivia alustoja. Niiden tuote on <a href="https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-3-030-00813-0_1" rel="noopener">huomio</a>, jota mitataan ’sitoutumisilla’  eli <em>engagementillä</em>, mikä pitää sisällään esimerkiksi klikkaukset, katsomiskerrat, katsomiseen käytetyn ajan ja niin edelleen.</p>
<blockquote><p>Ongelma kytkeytyy isoilta osin nimenomaan siihen, että sosiaalisen median yhtiöt ovat liikeyrityksen logiikalla toimivia alustoja. Niiden tuote on huomio.</p></blockquote>
<p>Viime vuosina on käynyt selväksi, että esimerkiksi valeuutiset, ovat erinomaisia <em>engagementin </em>lähteitä, samoin kuin viraalit <a href="https://alusta.uta.fi/2017/02/28/kertomuksen-vaarat-kokemuspuhe-eksemplumin-paluu-ja-aikalaiskriittinen-narratologia/" rel="noopener">kertomukset</a> yksilöiden kokemuksista. Kaikki tunteita, erityisesti vihaa, herättävä onkin <a href="https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-3-030-00813-0_2" rel="noopener">kuumaa valuuttaa</a> <em>engagement</em>-markkinoilla. ”Piittaamaton puhe” palvelee näitä tarpeita hienosti. Julkisen toiminnan pohtiva arviointi puolestaan jää heikkoon asemaan.</p>
<p>Kuluttajan näkökulmasta sosiaalisen median uutisvirran pakonomaista päivittämistä on <a href="http://fillingthevoid.wtf/chapters/chapter-5-politics-of-content/" rel="noopener">verrattu</a> toistuvaan jääkaapin oven avaamiseen tutkiakseen löytyisikö sieltä sittenkin jotain hyvää. Ihminen, joka ’kuluttaa’ uutisvirtaa rentoutuakseen, saadakseen viihdettä, ei kuitenkaan välttämättä ole ideaalissa mielentilassa arvioimaan informaation totuudenmukaisuutta. Siksi esimerkiksi meemikuvien muodossa liikkuva misinformaatio saatetaan niellä helposti kyseenalaistamatta sen uskottavuutta.</p>
<blockquote><p>sosiaalinen median uutisvirta vaikuttaa vastaavan Adornon ja Horkheimerin kuvausta, jossa ”täsmäinformaatiosta ja uutuuttaan kiiltävistä huvituksista koostuva virta tekee ihmisistä nokkelia typeryksiä”.</p></blockquote>
<p>Sunstein, joka muutoin kertoo ajattelevansa taloudesta uusklassisen Chicagon koulukunnan jalanjäljissä, <a href="https://books.google.fi/books?id=nVBLDwAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=%23republic&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwiixvPJsb3pAhVHXpoKHdzrDjMQuwUILjAA#v=onepage&amp;q=serious%20problems%20if%20information%20is%20seen%20as%20an%20ordinary%20consumer%20product&amp;f=false" rel="noopener">toteaa</a> informaation näkemisen tavallisena kuluttajatuotteena johtavan ”vakaviin ongelmiin”. Jaettujen kokemuksien pohja katoaa Postmanin ”turhuuden mereen”. Sosiaalinen media antaa mahdollisuuden valita – tai valitsee puolestamme – uutislähteemme niin, että faktoihin luontaisesti kuuluva epämiellyttävyys vähenee.</p>
<p>Kun samalla aktiivinen Googlen käyttö ruokkii luonnollista taipumustamme <a href="https://psycnet.apa.org/record/2015-13957-001" rel="noopener">liioitella omaa tietämystämme</a>, ei ole ihme että sosiaalinen median uutisvirta vaikuttaa vastaavan <strong>Adornon</strong> ja <strong>Horkheimerin</strong> <a href="https://books.google.fi/books?id=l-75zLjGlZQC&amp;printsec=frontcover&amp;dq=dialectic+of+enlightenment&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwj3kIrOsrPpAhVbw8QBHTbRC18QuwUIMDAA#v=onepage&amp;q=precise%20information&amp;f=false" rel="noopener">kuvausta</a>, jossa ”täsmäinformaatiosta ja uutuuttaan kiiltävistä huvituksista koostuva virta tekee ihmisistä nokkelia typeryksiä”.</p>
<p>&nbsp;</p>
<h2>Totuudenpuhuminen vs. militantti nurkkakuntaisuus ja disinformaatio</h2>
<p>Sosiaalista mediaa voidaan toki käyttää myös <a href="https://foucault.info/parrhesia/" rel="noopener">totuuden puhumiseen</a>. Huomionarvoisia ovat erityisesti kampanjat, joita voitaisiin politiikantutkimuksen apulaisprofessori <strong>Lida Maxwellia</strong> <a href="https://books.google.fi/books?id=aiCWDwAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=maxwell+truth+insurgent&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwiwvayqnb3pAhXBxaYKHQdWDYYQuwUILjAA#v=onepage&amp;q=insurgent%20truth&amp;f=false" rel="noopener">seuraten</a> kuvata ”kapinallisen totuuden” (<em>insurgent truth</em>) kertojiksi. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi <a href="https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/1350506818765318?casa_token=TdSrJFDda9wAAAAA:2aANE3OCma8qz5dHtWdAOz1Tc-Lx9wetPtlFwKyGHHZGgmZre6IKnSuLZROYPb4PFDBscFASK4pd8A" rel="noopener">#MeToo</a> ja <a href="http://radicalteacher.library.pitt.edu/ojs/radicalteacher/article/view/302" rel="noopener">#BlackLivesMatter</a>, jotka ovat onnistuneet tuomaan yhteiskunnan rakenteisiin liittyviä ongelmia osaksi julkista keskustelua.</p>
<p>Sosiaalisen median voidaankin ajatella avaavan mahdollisuuksia erilaisille <a href="https://www.semanticscholar.org/paper/Rethinking-the-Public-Sphere%3A-A-Contribution-to-the-Fraser/b3d083906255e6dbaa4c401027cfce6f24af393e" rel="noopener">”vastajulkisuuksille”</a>.</p>
<p>Samalla kuitenkin myös politiikan tutkija <strong>Saara Särmän</strong> termein “<a href="https://journals.sagepub.com/doi/pdf/10.1177/2336825X20906316" rel="noopener">Internetin alalaita</a>”, asiaton ja erityisesti nais- ja vähemmistövihan määrittämä viestintä, vahvistuu.</p>
<p>Uhkana onkin, että ihmiset <a href="https://books.google.fi/books?id=3HbzAgAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=urbinati+democracy+disfigured&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwie1pT837LpAhXKyKYKHbD0DS4QuwUILjAA#v=onepage&amp;q=online%20dispersal%20of%20informaton%20inclines%20citizens%20toward%20militant%20factionalism%20and%20the%20formation%20of%20self-referential%20and%20homogenous%20niches%20of%20like-minded%20militants&amp;f=false" rel="noopener">jakautuvat</a> yhä selvemmin omiin keskenään vihamielisiin <a href="https://books.google.fi/books?id=eBF1DwAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=Know-It-All-Society&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwjKw8Td6LXpAhWZwcQBHSkkAYMQuwUILjAA#v=onepage&amp;q=tribal%20arrogance&amp;f=false" rel="noopener">nurkkakuntiinsa</a>, samaistaen totuuden omaan ryhmäänsä. Samalla valehtelu aletaan <a href="https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-3-030-00813-0_5#Sec4" rel="noopener">hyväksyä</a> omalta viiteryhmältä, koska tosiasioiden vääristely voi hyvin palvella jotain korkeampaa <a href="https://books.google.fi/books?redir_esc=y&amp;id=QdR5DwAAQBAJ&amp;q=ideal#v=snippet&amp;q=group%20loyalty&amp;f=false" rel="noopener">päämäärää</a>.</p>
<p>Sosiaalinen media mahdollistaa strategian, jossa omalta kannalta epämiellyttäviä faktoja ei pyritä piilottamaan, kuten perinteisesti on tehty. Sen sijaan esimerkiksi <em>Breitbart Newsin</em> perustajan <strong>Steve Bannonin</strong> strategiaa on <a href="https://www.vox.com/policy-and-politics/2020/1/16/20991816/impeachment-trial-trump-bannon-misinformation" rel="noopener">kuvattu</a> ”kilpailevien kertomusten lumivyöryllä hämmentämiseksi”, jonka tavoitteena on johdattaa osa yleisöstä hylkäämään ajatuksen siitä, että totuus olisi ylipäätään tiedettävissä. Konservatiivivaikuttaja <a href="https://theintercept.com/2017/03/06/facts-are-in-the-eye-of-the-beholder-says-roger-stone-trump-confidante-in-exclusive-interview/" rel="noopener"><strong>Roger Stonen</strong></a> sanoin ”faktat ovat katsojan silmässä”.</p>
<blockquote><p>Politiikan teoreetikot Cicerosta ja John Rawlsiin ovat varoittaneet väkivallan uhan kasvusta, mikäli poliittinen kiistely koskee ensisijaisesti totuutta.</p></blockquote>
<p>Kokemusten eriytyminen vähentää keskinäistä kunnioitusta keskustelijoiden välillä.  Ei ihme, että yksi merkittävämpiä sosiaalisen median ilmiöitä on Byung-Chul Hanin sanoin <a href="https://books.google.fi/books?redir_esc=y&amp;id=ZR-QDgAAQBAJ&amp;q=shitstorm#v=snippet&amp;q=shitstorm&amp;f=false" rel="noopener">paskamyrsky</a>. Ongelmat eivät myöskään välttämättä jää vain puheen tasolle. Politiikan teoreetikot <strong>Cicerosta</strong> ja <strong>John Rawlsiin</strong> ovat varoittaneet <a href="https://books.google.fi/books?id=3HbzAgAAQBAJ&amp;printsec=frontcover&amp;dq=urbinati+democracy+disfigured&amp;hl=en&amp;sa=X&amp;ved=0ahUKEwie1pT837LpAhXKyKYKHbD0DS4QuwUILjAA#v=onepage&amp;q=disagreement%20in%20the%20name%20of%20truth%20has%20natural%20propensity%20to%20degenerate%20into%20violence%2C%20&amp;f=false" rel="noopener">väkivallan uha</a>n kasvusta, mikäli poliittinen kiistely koskee ensisijaisesti totuutta.</p>
<p>Sosiaalinen median alustat ovat myös <a href="https://www.newamerica.org/public-interest-technology/policy-papers/digitaldeceit/" rel="noopener">alttiita</a> monenlaiselle <a href="https://www.smithsonianmag.com/smart-news/meet-the-money-behind-the-climate-denial-movement-180948204/?fbclid=IwAR3VJ7p32dZfHLgBsveAB63UtMWmKav74yh-PgIRSsLH6IE_9HNi1EGzPbw" rel="noopener">disinformaatiolle</a> ja erilaisille informaatiohäirinnän muodoille. Esimerkkeinä jälkimmäisestä voidaan mainita ”trollaaminen” ja ”piittamattoman puheen” kaltaisen viestinnän <a href="https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/0967010618785102" rel="noopener">strateginen</a> käyttö niin sisäpolitiikassa kuin ulkosuhteissakin. Erityisesti Twitterissä ihmisinä esiintyvien bottien eli tietokoneohjelmien rooli keskusteluissa tuo aivan oman kierteensä näihin <a href="https://www.businessinsider.com/trolls-bots-flooding-social-media-with-anti-quarantine-disinformation-2020-4?r=US&amp;IR=T" rel="noopener">ongelmiin</a> ja haastaa monia vakiintuneita <a href="https://www.theatlantic.com/technology/archive/2020/01/future-politics-bots-drowning-out-humans/604489/" rel="noopener">oletuksia</a> poliittisesta keskustelusta.</p>
<p>&nbsp;</p>
<h2>Sosiaalisen median sääntely: yksityisyyden suojasta julkisuuden suojaan?</h2>
<p>Sosiaalisen median suoria vaikutuksia politiikkaan on hankala osoittaa aukottomasti. Kuitenkin kuten oikeustieteen professori <strong>Thomas Wischmeyer</strong> on <a href="https://doi.org/10.1111/eulj.12312" rel="noopener">todennut</a>, rakennemuutoksen käsite ohjaa huomiota erilaisiin hajaantuneihin tapoihin, joilla sosiaalinen media muuttaa julkisen keskustelun tyyliä ja rakennetta.</p>
<p>Tällaista muutosta ei voi ymmärtää pelkän teknologian perusteella, vaan teknologiat saavat merkityksensä aina poliittisessa, yhteiskunnallisessa, taloudellisessa ja kulttuurillisessa yhteydessään. Myös maakohtaiset erot ovat huomattavia.</p>
<blockquote><p>Mikäli demokraattisen debatin kytkeytyminen tosiasioihin halutaan jatkossa turvata, digitaalisten alustojen rooliin julkisina tiloina olisikin syytä kiinnittää jatkossa tarkempaa huomiota.</p></blockquote>
<p>Olen tässä artikkelissa kuvannut riskejä, joita liittyy siihen, että keskeisen demokraattisen infrastruktuurin rakennetta ei ohjaa julkinen intressi, vaan yksityinen voitontavoittelu. Demokraattisen keskustelun alustoina <em>de facto</em> toimivien yritysten poliittinen ja oikeudellinen sääntely on toistaiseksi keskittynyt ensisijaisesti yksityisyyden suojaan. Hieman kärjistäen painopiste on ollut kuluttajan, ei kansalaisen roolissa.</p>
<p>Mikäli demokraattisen debatin kytkeytyminen tosiasioihin halutaan jatkossa turvata, digitaalisten alustojen rooliin julkisina tiloina olisikin syytä kiinnittää jatkossa tarkempaa huomiota. Yksityisyyden suojan lisäksi on huolehdittava ja suojattava julkisuutta.</p>
<p><em>Artikkeli on osa <a href="https://politiikasta.fi/tag/sosiaalinen-media-ja-politiikka/">Sosiaalinen media ja politiikka</a> -juttusarjaa.</em></p>
<p><em>Ari-Elmeri Hyvönen on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimusintressejään ovat muun muassa politiikan ja kansainvälisten suhteiden teoria, totuuden rooli demokratiassa ja turvallisuuspolitiikka. Hyvönen on myös Politiikasta-lehden toimituskunnan jäsen.<br />
</em></p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/onko-sosiaalinen-media-alusta-totuudenjalkeisyydelle/">Onko sosiaalinen media alusta totuudenjälkeisyydelle?</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></content:encoded>
					
					<wfw:commentRss>https://politiikasta.fi/onko-sosiaalinen-media-alusta-totuudenjalkeisyydelle/feed/</wfw:commentRss>
			<slash:comments>2</slash:comments>
		
		
			</item>
		<item>
		<title>Elämmekö todella faktojen jälkeistä aikaa?</title>
		<link>https://politiikasta.fi/elammeko-todella-faktojen-jalkeista-aikaa/</link>
					<comments>https://politiikasta.fi/elammeko-todella-faktojen-jalkeista-aikaa/#respond</comments>
		
		<dc:creator><![CDATA[Ari-Elmeri Hyvönen]]></dc:creator>
		<pubDate>Mon, 02 Jan 2017 13:20:42 +0000</pubDate>
				<category><![CDATA[Videot]]></category>
		<category><![CDATA[Faktojen (jälkeinen) politiikka]]></category>
		<category><![CDATA[Tutkijavideot]]></category>
		<guid isPermaLink="false">https://politiikasta.fi/?p=5574</guid>

					<description><![CDATA[<p>Vuoropuhelua politiikasta ja tutkimuksesta -videolla dosentti ja yliopistotutkija Paul-Erik Korvela Jyväskylän yliopistosta ja väitöskirjatutkija Ari-Elmeri Hyvönen Jyväskylän yliopistosta pohtivat, elämmekö todella paljon puhuttua faktojen jälkeistä aikaa.</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/elammeko-todella-faktojen-jalkeista-aikaa/">Elämmekö todella faktojen jälkeistä aikaa?</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></description>
										<content:encoded><![CDATA[
<p class="wp-block-paragraph">Uudessa videosarjassa Vuoropuhelua politiikasta ja tutkimuksesta <em>Politiikasta</em>-lehti tuo tutkijat yhteen keskustelemaan kiinnostavasta yhteiskunnallisesta tutkimuskysymyksestä kahdesta eri näkökulmasta. Vuoropuhelun tarkoituksena on tuoda esiin tutkijoiden erilaisia lähestymistapoja ilman, että keskustelusta tulee nykypäivälle tyypillistä yksisuuntaista monologia. Tätä keskustelua ei ole tarkoitus voittaa paremmilla perusteluilla vaan havainnollistaa, että yhteiskuntatieteissä on vastakkaisia tulkintoja, jotka voivat olla yhtä perusteltuja.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Ensimmäisellä videolla dosentti ja yliopistotutkija <a href="https://politiikasta.fi/category/paul-erik-korvela/">Paul-Erik Korvela</a> Jyväskylän yliopistosta ja väitöskirjatutkija <a href="https://politiikasta.fi/category/ari-elmeri-hyvonen/">Ari-Elmeri Hyvönen</a> Jyväskylän yliopistosta pohtivat, elämmekö todella paljon puhuttua faktojen jälkeistä aikaa.</p>



<p class="wp-block-paragraph">Lue aiheesta lisää:</p>



<p class="wp-block-paragraph">Paul-Erik Korvela: <a href="https://politiikasta.fi/elaneet-faktojen-jalkeista-aikaa/">Olemme aina eläneet faktojen jälkeistä aikaa</a> (10.11.2016)</p>



<p class="wp-block-paragraph">Ari-Elmeri Hyvönen: <a href="https://politiikasta.fi/politiikan-faktoista-syytakin-huolissaan/">Politiikan faktoista on syytäkin olla huolissaan</a> (16.11.2016)</p>



<figure class="wp-block-embed is-type-video is-provider-vimeo wp-block-embed-vimeo wp-embed-aspect-16-9 wp-has-aspect-ratio"><div class="wp-block-embed__wrapper">
https://vimeo.com/197293562
</div></figure>



<p class="wp-block-paragraph">Videon kuvaus <a href="https://politiikasta.fi/category/kirjoittajat/susanna-hast/" target="_blank" rel="noopener">Susanna Hast</a>.</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/elammeko-todella-faktojen-jalkeista-aikaa/">Elämmekö todella faktojen jälkeistä aikaa?</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></content:encoded>
					
					<wfw:commentRss>https://politiikasta.fi/elammeko-todella-faktojen-jalkeista-aikaa/feed/</wfw:commentRss>
			<slash:comments>0</slash:comments>
		
		
				<dc:creator><![CDATA[Paul-Erik Korvela]]></dc:creator>
	</item>
		<item>
		<title>Politiikan faktoista on syytäkin olla huolissaan</title>
		<link>https://politiikasta.fi/politiikan-faktoista-syytakin-huolissaan/</link>
					<comments>https://politiikasta.fi/politiikan-faktoista-syytakin-huolissaan/#comments</comments>
		
		<dc:creator><![CDATA[Ari-Elmeri Hyvönen]]></dc:creator>
		<pubDate>Wed, 16 Nov 2016 07:45:48 +0000</pubDate>
				<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Faktojen (jälkeinen) politiikka]]></category>
		<category><![CDATA[Retoriikka]]></category>
		<guid isPermaLink="false">https://politiikasta.fi/?p=4005</guid>

					<description><![CDATA[<p>Sekä faktojen vähättely että niiden ylikorostaminen sekoittavat faktojen ja mielipiteiden välistä erottelua, jolla on keskeinen rooli demokraattisessa keskustelussa.</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/politiikan-faktoista-syytakin-huolissaan/">Politiikan faktoista on syytäkin olla huolissaan</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></description>
										<content:encoded><![CDATA[<h3><em>Sekä faktojen vähättely että niiden ylikorostaminen sekoittavat faktojen ja mielipiteiden välistä erottelua, jolla on keskeinen rooli demokraattisessa keskustelussa.</em></h3>
<p style="padding-left: 30px;">&#8221;Jos valheella, kuten totuudella, olisi vain yhdet kasvot, tuntisimme tilanteemme paremmin; […] mutta totuuden vastakohdalla on tuhannet muodot ja määrittämätön ala.”<br />
– Michel de Montaigne, <a href="https://www.gutenberg.org/files/3600/3600-h/3600-h.htm" rel="noopener"><em>Of Liars</em></a></p>
<p><strong>Paul-Erik Korvelan</strong> <a href="https://politiikasta.fi/elaneet-faktojen-jalkeista-aikaa/">artikkeli</a> ”Olemme aina eläneet faktojen jälkeistä aikaa” purkaa onnistuneesti viimeaikaiseen ”post-faktuaalisuudesta” käytyyn keskusteluun liittyviä virheolettamuksia. Muun muassa <strong>Donald Trumpin</strong> presidentinvaalikampanjasta ja brexit-debateista ammentaen monet kirjoittajat ovat esittäneet huolensa faktojen ohittamisesta poliittisessa päätöksenteossa.</p>
<p>Korvelan mukaan ilmiössä ei ole mitään uutta. Länsimaisen perinteen läpileikkaava piirre <strong>Platonista</strong> alkaen on epäluottamus tunteikasta ja epärationaalista kansaa kohtaan.</p>
<p>Nähdäkseni tällainen <em>nihil sub sole novum </em>(ei mitään uutta auringon alla) ‑johtopäätös on osin ongelmallinen. Se myös perustuu olkiukkoversioon ”faktojen jälkeisestä ajasta”. Ilmaus ei välttämättä edellytä esimerkiksi kansan kyvyistä tehtyjä oletuksia tai erottelua tunteiden ja faktojen välillä.</p>
<blockquote><p>Miten väitettä post-faktuaalisesta ajasta voisi tarkentaa tutkimusta mahdollisesti edesauttavaksi käsitteeksi?</p></blockquote>
<p>Tarkoitukseni onkin jatkaa Korvelan onnistuneesti avaamaa keskustelua. Pohdin, miten väitettä post-faktuaalisesta ajasta voisi tarkentaa tutkimusta mahdollisesti edesauttavaksi käsitteeksi. Puolustan myös faktojen asemaa poliittisessa keskustelussa Korvelan kritiikkiä vastaan.</p>
<p>Sekä faktojen vähättely että niiden ylikorostaminen sekoittavat faktojen ja mielipiteiden välistä erottelua, jolla on keskeinen rooli demokraattisessa keskustelussa.</p>
<h2>”Faktojen jälkeinen aika” tutkimuskysymyksenä</h2>
<p>Väitteeseen ”faktojen jälkeisestä ajasta” on mahdollista suhtautua lähtökohtana tutkimukselle. Tämä olisi loogista jatkoa politiikan teoriassa viime vuosina uudelleen heränneeseen kiinnostukseen <a href="https://muse.jhu.edu/issue/11190" target="_blank" rel="noopener">totuuden </a>ja <a href="http://press.princeton.edu/titles/7328.html" target="_blank" rel="noopener">totuudellisuuden </a>käsitteitä kohtaan – Korvelan mainitseman kielellisen käänteen argumentit <a href="http://link.springer.com/article/10.1057%2Fcpt.2013.22" target="_blank" rel="noopener">huomioon ottaen</a>.</p>
<p>Faktojen ja epätotuudellisuuden aatehistoriallinen jäljittäminen Korvelan tapaan on toki hyvä alku tällaisessa tutkimuksessa. Sen vaarana on kuitenkin ilmiön poisselittäminen sen ymmärtämisen sijaan.</p>
<p>Pelkkä historiaan vetoaminen ei todista, etteikö olisi olemassa ilmiötä, jolla on uusia piirteitä. Uusi luodaan aina vanhoista elementeistä.</p>
<p>Tunnustamalla samalla politiikan ja totuudellisuuden hankala suhde olisikin tärkeää kysyä, miten valheellisuuden, faktojen ja totuudenpuhumisen luonne ja niiden välinen dynamiikka ovat ajan myötä muuttuneet.</p>
<blockquote><p>Vaarana on ilmiön poisselittäminen sen ymmärtämisen sijaan.</p></blockquote>
<p>Lisäksi on hankkiuduttava eroon sekä moraalisesta puhdasoppisuudesta että kyynis-relativistisesta ”realismista”, jotka <a href="http://www.upress.virginia.edu/title/4221" target="_blank" rel="noopener">ohjaavat </a>ajattelua kuluneille poluille.</p>
<p>Faktojen kulta-aikaa ei tietenkään ole koskaan ollut. Toisaalta juuri kukaan ei niin väitäkään.</p>
<p>Useimmat aiheesta kirjoittaneet toteavat<a href="https://www.washingtonpost.com/opinions/fact-checking-in-a-post-fact-world/2016/05/19/d37434e2-1d0f-11e6-8c7b-6931e66333e7_story.html?postshare=2181463703487972&amp;tid=ss_tw-bottom&amp;utm_term=.6aba0693f0be" target="_blank" rel="noopener"> propagandan ja disinformaation</a>, <a href="https://granta.com/why-were-post-fact" target="_blank" rel="noopener">valehtelun</a>, <a href="http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/08/19/valheenpaljastaja-tervetuloa-faktojen-jalkeiseen-aikaan" target="_blank" rel="noopener">salaliittoteorioiden</a> ja vääristelyn olleen aina osa politiikkaa.</p>
<p>Kyse on ennemminkin poliittisen ilmapiirin ja mediaympäristön väitetyistä muutoksista, valehtelun kasvaneesta määrästä tai siitä kiinnijäämisen seurauksista. Ei siis ainoastaan valehtelusta, vaan välinpitämättömyydestä faktoja ja totuudellisuutta kohtaan. Post-määrettä ei tule ymmärtää absoluuttisesti, vaan suhteessa lähihistoriaamme.</p>
<p>Keskustelu on myös jäänyt jokseenkin historiattomaksi. Valheiden käyttöä viimeaikaisissa vaalikamppailuissa käytetään todisteena faktojen jälkeisestä ajasta tarjoamatta minkäänlaista vertailukohtaa. Ja mitään valmista vertailukelpoista aineistoa aiheesta tuskin löytyykään.</p>
<p>Tarvitaankin muutoksille herkkää genealogista tutkimusta, joka huomioi Montaignen sanoin ”valheen tuhannet kasvot”.</p>
<p>Jos ja kun politiikassa on kyse siitä, millaisena toimija näyttäytyy, kuinka suuressa arvossa totuudenmukaiselta vaikuttamista pidetään ja kuinka suuri imagotappio valheesta kiinni jääminen on? Millaista faktojen ohittamista politiikassa minäkin aikana tehdään?</p>
<p>Selvää on ainakin, että faktoista on tullut aiempaa merkittävämpi poliittisen kamppailun kohde. Kasvanut into tarkastaa faktoja poliittisessa puheessa olisikin nähtävä osana ilmiötä, ei sen vastakohtana.</p>
<blockquote><p>Faktoista on tullut aiempaa merkittävämpi poliittisen kamppailun kohde</p></blockquote>
<p>Meillä on perusteltuja syitä uskoa, että 1900–2000-luvuilla faktojen manipulaatio on <a href="http://www.hannaharendtcenter.org/truthtelling-democracy-in-an-age-without-facts/" target="_blank" rel="noopener">yleistynyt ja saanut</a> uusia muotoja ja mittasuhteita. Muutaman viime vuosikymmenen aikana rehellisyyden arvostus on <a href="http://www.upress.virginia.edu/title/4221" target="_blank" rel="noopener">laskenut </a>ja tutkimusten mukaan kansalaiset ovat yhä useammin sitä mieltä, että totuuden vääristely ei ole paha asia.</p>
<p>Ainakin miespoliitikoilla vaikuttaisi olevan entistä enemmän mahdollisuuksia valehdella ja jäädä siitä kiinni ilman mainittavia jatkoseuraamuksia.</p>
<p>On myös mielenkiintoista, että jopa 81 prosenttia äänestäjistä näki Trumpin ja <strong>Hillary Clintonin</strong> välisessä kamppailussa olevan kyse erimielisyyksistä, jotka <a href="http://www.people-press.org/2016/10/14/in-presidential-contest-voters-say-basic-facts-not-just-policies-are-in-dispute/" target="_blank" rel="noopener">koskivat </a>”perusfaktoja”, eivät vain politiikkalinjauksia.</p>
<p>Maassa, jonka historiaa värittää puritanismi ja myytit presidenttien rehellisyydestä – <strong>George Washingtonista</strong>, joka ei kyennyt edes 6-vuotiaana valehtelemaan puusta putoamisestaan; <strong>Abraham Lincolnista</strong>, jota kiitettiin lisänimellä ”Honest Abe” – presidentiksi valittiin henkilö, jonka faktoja koskevista väitteistä <a href="http://www.politifact.com/personalities/donald-trump/" target="_blank" rel="noopener">arviolta </a>70 prosenttia oli valheellisia.</p>
<h2>Politiikka: Loputon A2-ilta vai jotain muuta(kin)?</h2>
<p>Korvelan mukaan ”erityisesti juuri demokraattiseen politiikkaan sopii huonosti ajatus siitä, että olisi joku todennettu versio faktoista ja muut näkemykset olisivat disinformaatiota”. Ajatusta verrataan <strong>George Orwellin</strong> uuskieleen.</p>
<p>Viittaus uuskieleen on erikoinen, sillä Orwell itse piti sitä totalitaarisen faktojen tuhoamisen kuvauksena. Julmuuksia pahempaa totalitarismissa oli hänen <a href="http://orwell.ru/library/articles/As_I_Please/english/eaip_01" target="_blank" rel="noopener">mukaansa </a>se, että ”se hyökkää objektiivisen totuuden käsitettä vastaan”. Totalitarismia kuvastaa nimenomaan historian uudelleenkirjoitus faktoista välittämättä.</p>
<p>Totalitarismi, kuten muun muassa <strong>Hannah Arendt</strong> on <a href="http://vastapaino.fi/kirjat/totalitarismin-synty/" target="_blank" rel="noopener">esittänyt</a>, perustui nimenomaan faktan ja fiktion välisen erottelun tuhoamiseen ja eräänlaisen vaihtoehtoisen todellisuuden luomiseen.</p>
<p>Faktojen samaistaminen yhteen viralliseen tarinaan edustaa yksioikoista, vaikkakin yleistä, näkemystä tosiasioiden ja politiikan suhteesta. Sen mukaan faktojen rooli voi olla ainoastaan keskustelun pysäyttäminen tai rajoittaminen.</p>
<blockquote><p>Määritelmällisesti kaikista poliittisista kysymyksistä voidaan oikeutetusti olla erimielisiä.</p></blockquote>
<p>Monesti näin onkin. ”Faktoihin” vedotaan, jotta voidaan oikeuttaa tietty poliittinen linjaus. Näin demokraattinen prosessi alistetaan sen ulkopuoliselle voimalle eli asiantuntijoille. Silloin unohdetaan, että määritelmällisesti <em>kaikista</em> poliittisista kysymyksistä voidaan oikeutetusti olla erimielisiä, esittää toisistaan poikkeavia mielipiteitä.</p>
<p>Onkin tärkeää erottaa toisistaan mielipide ja fakta ja nähdä, kuinka ne edellyttävät tosiaan. Vapaa, demokraattinen politiikka kärsii, jos tämän käsiteparin kumpi tahansa osapuoli alkaa hallita.</p>
<p>Jos politiikka nähdään rationaalisena prosessina, jossa faktojen perusteella tehdään objektiivisesti oikeita päätöksiä, surkastetaan oikeutetut mielipide-erot. Faktantarkistussivustot ylittävätkin aika ajoin mandaattinsa arvioimalla esimerkiksi kilpailevia näkemyksiä valitun poliittisen linjan ”rationaalisuudesta”.</p>
<p>Poliittinen puhe – toisin kuin suurimmat fakta-intoilijat antavat ymmärtää – ei voi olla puhtaasti episteemistä. Se ei typisty tosiasioiden toteamiseen, vaan pyrkii tavalla tai toisella tosiasioiden muuttamiseen.</p>
<p>Ongelmallista on myös, jos mielipiteet otetaan annettuina – eräänlaisina kiistämättöminä faktoina. Mielipide edellyttää mielipiteen <em>muodostusta</em>. Tässä mielipiteistä erillisillä faktoilla on tärkeä asema.</p>
<blockquote><p>Poliittinen erimielisyys on mahdollista vain, jos se kohdistuu johonkin jaettuun.</p></blockquote>
<p>Poliittinen erimielisyys on mahdollista vain, jos se kohdistuu johonkin jaettuun. Ilman debattia pohjustavia faktoja ihmisten välinen tila hajautuu joukoiksi toisistaan irrallisia monologeja, eräänlaiseksi loputtomaksi steroideilla pumpatuksi A2-keskusteluillaksi, joka <a href="http://etiikka.fi/brexit-ja-ylimaaraytyminen" target="_blank" rel="noopener">perustuu </a>ennalta annettujen mielipiteiden yhteentörmäyksen spektaakkeliin.</p>
<p>Mielipiteitä voi olla vain, jos asioita erilaisista tulokulmista lähestyvät ihmiset voivat asettaa oman näkökulmansa muiden näkökulmien kontekstiin ja käydä vastavuoroista dialogia erimielisyyksistään.</p>
<p>Kuten Korvela toteaa, ihmisten teoista voidaan kertoa monta erilaista versiota. Itse asiassa keskeinen osa demokraattiseen politiikkaan kuuluvaa arvostelukykyä on näiden tekojen arviointi.</p>
<p>Tässä kilpailevien narratiivien moninaisuudessa keskeistä kuitenkin on, Korvelaa lainatakseni, että kyseessä ovat ”<em>samat</em> faktat, jotka toisessa narratiivissa on esitetty eri valossa”. Voimme olla erimielisiä faktojen merkityksestä, mutta tämä on eri asia kuin niiden olemassaolon kiistäminen.</p>
<p>Ihmisten teot – <em>fakta</em>-sanan alkuperää kunnioittaen – ovat yksi esimerkki tällaisista faktoista. Yhdysvallat, ei Japani, käytti ydinasetta toisessa maailmansodassa. Toisin kuin Trump väitti, <strong>Barack Obama</strong> <a href="http://www.politifact.com/truth-o-meter/statements/2016/nov/06/donald-trump/donald-trumps-pants-fire-claim-obama-screamed-prot" target="_blank" rel="noopener">ei huutanut</a> kampanjatilaisuuden protestoijalle.</p>
<p>En myöskään voi käydä relevanttia poliittista keskustelua ihmisen kanssa, jonka mukaan maailmaa hallitsee poliitikkoja sätkynukkeinaan käyttävä liskojen eliitti.</p>
<h2><span style="font-weight: normal !msorm;">Huoli faktoista</span></h2>
<p>Emme siis voi ongelmitta todeta ”nietzscheläisittäin: ei ole faktoja, on vain perspektiivejä”. Politiikka kyllä perustuu erilaisiin näkökulmiin, mutta jos mitään toimijoiden jakamaa faktuaalista todellisuutta ei ole, mihin nämä näkökulmat kohdistuvat?</p>
<p>Huoli faktoista ei siis typisty kaipuuksi ”hegemonisiin kertomuksiin”. Päinvastoin, se voidaan nähdä pluralistisen keskustelun näkökulmasta, jossa paitsi ollaan eri mieltä, pyritään myös oppimaan, miltä samat faktat näyttävät toisenlaisessa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta.</p>
<blockquote><p>Pyritään oppimaan, miltä samat faktat näyttävät toisenlaisessa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta.</p></blockquote>
<p>Brexit-keskustelussa kumpikin osapuoli <a href="https://medium.com/quote-of-the-week/truthfulness-in-a-post-truth-society-aff660074c5f#.7xx7sthye" target="_blank" rel="noopener">rikkoi </a>tällaisen dialogin periaatteita. Haitallisena voidaan pitää myös maahanmuuttokeskustelussa todistamaamme taktiikkaa, jossa keksityt rikokset, epämääräinen narratiivi ”islamisaatiosta” ja ”faktapohjaisen” – siis tilastoihin perustuvan – debatin vaatimus lyövät kättä.</p>
<p>Myös tieteelliset faktat voivat tulla politiikan kohteeksi, jos niistä voi vetää eri johtopäätöksiä. Esimerkiksi ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta voidaan käydä poliittista linjakeskustelua.</p>
<p>Itse ilmiön <span lang="FI">olemassaolon kiistäminen, jossa käytetään usein avuksi faktojen sosiaalista konstruktiota korostavan tieteentutkimuksen argumentteja, on ongelmallisempaa. Tällaisen tutkimuksen tarkoitus, kuten</span> <strong>Bruno Latour</strong> <a href="http://www.bruno-latour.fr/sites/default/files/89-CRITICAL-INQUIRY-GB.pdf" target="_blank" rel="noopener">toteaa</a>, ei ”koskaan ollut faktoista eroon hankkiutuminen, vaan niitä lähemmäksi pääseminen”.</p>
<blockquote><p>Jos emme voi tuntea puhuvamme samasta asiasta, poliittinen keskustelu kuolee.</p></blockquote>
<p>Rajanteko faktan ja mielipiteen välillä on luonnollisesti aina osa poliittisen väittelyn sisältöä. Tämä ei kuitenkaan <a href="http://aikalainen.uta.fi/2016/03/23/siloteltu-totuus/" target="_blank" rel="noopener">tee </a>niiden välistä erottelua tyhjäksi. Jos emme voi tuntea puhuvamme samasta asiasta, poliittinen keskustelu kuolee.</p>
<p>Siksi haitallisempaa kuin satunnainen valehtelu – sinänsä relevantti poliittisen toiminnan muoto – on faktojen ohittaminen tai sellaisen ”suuren kertomuksen” esittäminen, joka pyrkii Arendtin <a href="http://vastapaino.fi/kirjat/totalitarismin-synty/" target="_blank" rel="noopener">sanoin </a>”pysyvään voittoon todellisuuden kustannuksella”.</p>
<p style="text-align: right;"><em>YTM Ari-Elmeri Hyvönen viimeistelee väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee kokemuksen roolia poliittisessa ajattelussa, kansannousujen ja valtauksien demokraattisuutta ja maailmanpolitiikan eri ulottuvuuksia. Hän on myös toiminut vierailevana tutkijana Bard Collegen Hannah Arendt Center for Politics and Humanities &#8211;<wbr />tutkimuskeskuksessa.</em></p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/politiikan-faktoista-syytakin-huolissaan/">Politiikan faktoista on syytäkin olla huolissaan</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></content:encoded>
					
					<wfw:commentRss>https://politiikasta.fi/politiikan-faktoista-syytakin-huolissaan/feed/</wfw:commentRss>
			<slash:comments>3</slash:comments>
		
		
			</item>
		<item>
		<title>Arabikevään tragediasta</title>
		<link>https://politiikasta.fi/arabikevaan-tragediasta/</link>
					<comments>https://politiikasta.fi/arabikevaan-tragediasta/#comments</comments>
		
		<dc:creator><![CDATA[Ari-Elmeri Hyvönen]]></dc:creator>
		<pubDate>Tue, 02 Feb 2016 12:36:46 +0000</pubDate>
				<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[arabikevät]]></category>
		<category><![CDATA[demokratia]]></category>
		<guid isPermaLink="false">https://politiikasta.fi/?p=2189</guid>

					<description><![CDATA[<p>Voisiko "arabikevään" kansannousujen merkitystä tulkita toisin?</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/arabikevaan-tragediasta/">Arabikevään tragediasta</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></description>
										<content:encoded><![CDATA[<h3><em>Vuonna 2011 Tunisiasta alkanut vallankumouksien aalto järisytti Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän, eli niin kutsutun MENA-alueen (Middle East and North Africa), autokraattisesti hallittuja valtioita ja sai aikaan vallan vaihtumisen muun muassa Egyptissä, Tunisiassa, Jemenissä ja Libyassa. Viisi vuotta myöhemmin, alun innostuneen vastaanoton jälkeen, ”arabikeväästä” on tullut poliittisen kyynisyyden symboli ja näennäisen itsestäänselvä oppitunti hitaiden demokraattisten uudistusten puolesta.</em></h3>
<p>Taustoitan tässä tekstissä lyhyesti arabikevään tapahtumien tulkintoja erityisesti Euroopassa. Keskityn erityisesti Egyptin vallankumoukseen, josta on julkisessa keskustelussa muodostunut koko ”arabikevättä” edustava esimerkki.</p>
<p>Tarkoitukseni on laajentaa kansannousujen merkityksestä – niiden tragediasta – käytyä keskustelua ja kyseenalaistaa mainitsemaani vallitsevaa tulkintaa niistä.</p>
<h2>Arabikevät ja sen eurooppalainen vastaanotto:<br />
lyhyt historia</h2>
<p>”[Y]ksi teko tai joskus pelkkä yksi sana [voi] riittää muuttamaan minkä tahansa asetelman”, kirjoittaa politiikan teoreetikko <strong>Hannah Arendt</strong> (1906–1975) teoksessaan <em>Vita Activa</em> (2002). Tämä pitää paikkansa MENA-alueen kansannousujen kohdalla.</p>
<p>Koko ”arabikevääksi” <a href="http://ulkopolitist.fi/2011/10/01/arabikevat-kaikki-nimessa/" target="_blank" rel="noopener">ristitty </a>tapahtuma sai alkunsa, kun 17.12.2010 pienessä Sidi Bouzidin kaupungissa 26-vuotias kauppias <strong>Mohamed Bouazizi</strong> sytytti itsensä tuleen vastalauseena hallinnolle.</p>
<p>Teko käynnisti sarjan mielenosoituksia ja lakkoja, jotka levisivät ensin kansalliselle tasolle ja pian useaan eri lähialueen valtioon. Egyptissä Kairon ikoniseksi muodostuneen Tahrir-aukion valtaus alkoi tammikuun lopulla 2011. Se johti <strong>Hosni Mubarakin</strong> eroon 11. helmikuuta, vajaa kuukausi Tunisian presidentti <strong>Ben Alin</strong> jälkeen.</p>
<blockquote><p>Keskeiset maailmanpoliittiset toimijat kääntyivät alkuvuodesta 2011 vallankumouksellisten puolelle kannattamaan vanhan hallinnon välitöntä korvaamista uudella</p></blockquote>
<p>Maailmalla tapahtumat otettiin pääosin vastaan iloiten. Keskeiset maailmanpoliittiset toimijat kääntyivät alkuvuodesta 2011 vallankumouksellisten puolelle kannattamaan vanhan hallinnon välitöntä korvaamista uudella – kriitikoiden mukaan tosin vasta, kun vallan vaihtuminen alkoi näyttää väistämättömältä.</p>
<p>Esimerkiksi Euroopan unionin <a href="http://eeas.europa.eu/euromed/docs/com2011_200_en.pdf" target="_blank" rel="noopener">tilanneanalyysi </a>alkuvuodesta 2011 oli kansannousujen merkitystä korostava: ”Eteläisen naapurustomme tapahtumat ovat mittasuhteiltaan historiallisia […] ja niillä tulee olemaan pysyviä seurauksia paitsi alueen ihmisille ja valtioille, myös muulle maailmalle ja erityisesti EU:lle.”</p>
<p>Olisi kuitenkin väärin väittää, että tapahtumat otettiin lännessä vastaan yksinomaan riemulla. Pikemminkin niiden dramaattinen arvo syntyi jännityksestä, joka muodostui niihin heijastetun negatiivisen ja positiivisen kehityskulun kamppailusta.</p>
<p>Skenaariot Iranin vuoden 1979 vallankumouksen jälkeisen kehityksen kaltaisesta polusta, islamin ylivallasta ja romahtaneista valtioista varjostivat tilanteen seurantaa. ”Me kaikki tiedämme näihin siirtymäprosesseihin liittyvät riskit erittäin hyvin”, <a href="http://europa.eu/rapid/press-release_SPEECH-11-137_en.htm" target="_blank" rel="noopener">muistutti </a>Euroopan komission puheenjohtaja <strong>Jose Manuel Barroso</strong>.</p>
<p>Positiivisempi kehys kansannousujen tulkintaan – ja esimerkiksi EU:n kannanotoissa pitkään ensisijainen – oli liittää ne osaksi historiallista jatkumoa. Kehityksen mallina pidettiin eurooppalaisia vallankumouksia Ranskasta kylmän sodan loppuun.</p>
<p>Tällaisessa tavassa kehystää tapahtumat niiden <a href="http://eeas.europa.eu/enp/pdf/pdf/com_11_303_en.pdf" target="_blank" rel="noopener">nähtiin </a>edustavan samoja, EU:n ja sen jäsenvaltioiden ruumiillistamia ”universaaleja arvoja, jotka me kaikki jaamme”. Näihin lukeutuvat muun muassa demokratia, hyvä hallinto, markkinatalous ja oikeusvaltioperiaate.</p>
<p>Näin kansannousut esitettiin pyrkimyksenä liittyä osaksi samaa siirtymäprosessia, jonka osa eurooppalaisista valtioista aloitti 1990-luvulla ja johon osa on liittynyt vasta hiljattain. EU instituutiona tarjosikin tekniseksi miellettyä asiantuntemustaan avuksi MENA-alueen ihmisille heidän pyrkimyksessään <a href="http://eeas.europa.eu/euromed/docs/com2011_200_en.pdf" target="_blank" rel="noopener">saavuttaa </a>”samat vapaudet, joita me pidämme oikeutenamme”.</p>
<h2>Keväästä talveen</h2>
<p>Puoli vuosikymmentä myöhemmin tilanne näyttää erilaiselta. Puhe keväästä muuttui syksyksi, ja nyt eletään jo sydäntalvea. Oxfordin yliopiston kansainvälisten suhteiden vanhempi tutkija <strong>Adam Roberts</strong> <a href="http://www.theguardian.com/commentisfree/2016/jan/15/arab-spring-badly-wrong-five-years-on-people-power" target="_blank" rel="noopener">esitti </a>hiljattain <em>The Guardianissa</em> arvioita kansannousujen epäonnistumisen syistä.</p>
<p>Robertsin mukaan &#8221;kansalaisvastarinta&#8221; voi kyetä kumoamaan autokratian, mutta toimii huonommin uuden rakentamisessa, etenkin jos sen taustalla ei ole valmista suunnitelmaa uudesta järjestyksestä. Tämän vuoksi liikkeiden pitäisi toimia esittäen asteittaisia ja maltillisia muutosvaatimuksia hallinnon kumoamisen sijasta.</p>
<p>Roberts ja monet muut kommentaattorit ovat luonnollisesti oikeassa siinä, että vuoden 2011 vallankumoukset ovat epäonnistuneet, ja siinä, että tämä liittyy keskeisesti kansalaisoikeuksien ja demokraattisten instituutioiden puutteeseen. Sen sijaan osin puutteellisena voidaan pitää tapaa, jolla tämä epäonnistuminen on käännetty universaaliksi opiksi kyynisyyden ja hitaiden uudistusten oikeellisuudesta: ”Katsokaa nyt, näin käy kun kansa ryntää kadulle ja ohittaa hitaat institutionaaliset kanavat muutokseen”.</p>
<p>Tämä on ongelmallista useammastakin syystä. Ensinnäkin maltillisuuden nostaminen <em>ehdottomaksi</em> poliittiseksi hyveeksi on väitteenä jokseenkin poliittista historiaa yksinkertaistava. Merkittäviä edistysaskelia on historian valossa saavutettu pienten uudistusten kautta, mutta vähintään yhtä merkittävissä määrin myös suurin harppauksin – Ranskan ja Yhdysvaltain vallankumoukset ja niistä käyty keskustelu ovat esimerkkejä jälkimmäisestä.</p>
<p>Entä kuinka mielekästä hitaiden uudistusten vaatiminen vaikkapa Mubarakin Egyptissä olisi ollut? Kuten kansannousuun osallistunut kirjailija <strong>Ahdaf Soueif</strong> <a href="http://www.bloomsbury.com/uk/cairo-9781408830505/" target="_blank" rel="noopener">kirjoitti</a>, Egyptissä oli osoitettu mieltä kymmenen vuotta, ellei pidempäänkin, ja tämä oli usein johtanut lupauksiin uudistuksista. Näitä lupauksia ei vain koskaan lunastettu, eikä niiden vaatimiseen tarvittavia poliittisia mekanismeja ollut olemassa.</p>
<p>Kolmanneksi tällainen tulkinta jättää melko rajatun tilan poliittisten toimijoiden kyvylle mielekkäästi määrittää omia tavoitteitaan. Ajatuksena on, että vallankumouksen pitäisi tuottaa käyttöliittymä, jonka avulla Egypti voisi ottaa käyttöön globaalin ohjelmiston nimeltä liberaalidemokratia. Ne demokratian muodot, joita vaikkapa Egyptin Tahrir-aukiolla esitettiin, eivät kaikki istu tähän malliin.</p>
<blockquote><p>Ajatuksena on, että vallankumouksen pitäisi tuottaa käyttöliittymä, jonka avulla Egypti voisi ottaa käyttöön globaalin ohjelmiston nimeltä liberaalidemokratia.</p></blockquote>
<p>Muun muassa kansalaisliikkeiden tutkija <strong>Donatella della Porta</strong> on <a href="http://cadmus.eui.eu/handle/1814/32471" target="_blank" rel="noopener">esittänyt</a>, että vuoden 2011 kansannousuja määritti radikalisoidun demokratianäkemyksen kehittyminen ja ajatus ruohonjuuritason demokraattisista yksiköistä, joilla on aitoa valtaa.</p>
<p>Tällaisesta näkemyksestä todistaa tutkimusten lisäksi muun muassa sosiaalisen median kommentointi, joka seurasi, kun <strong>Mohamed El Baradein</strong> nimi nousi esiin Mubarakin seuraajana. <strong>Hossam el-Hamalawy</strong>, yksi aktiivisimmista Tahririlta ”twiittaajista”, kommentoi: ”Siemen tulevaisuuden suoraan demokratiaan löytyy kansankomiteoista. Meidän pitää keskittyä niihin eikä Baradeihin”.</p>
<p>Soueif ja muut paikalla olleet kuvailevat myös tapaa, jolla Tahrirista itsestään tuli julkinen tila, joka mahdollisti paitsi mielipiteiden vaihdon myös vapauden ja jopa eräänlaisen ilon tai onnellisuuden kokemuksen.</p>
<h2>Tahririn tragedia</h2>
<p>Egyptin &#8221;kahdeksantoista kultaista päivää&#8221;, kuten Soueif niitä nimittää, eivät muuttuneet aidoksi demokratiaksi, vaan johtivat vapauden kaventumiseen ja pahempaan poliisiväkivaltaan kuin Mubarakin aikana.</p>
<p>Valitettavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että mahdollinen – jopa todennäköinen – uusi poliittinen purkaus tulee nousemaan epätoivosta, ei toivosta. Tällöin vuoden 2011 keskeinen iskulause, ”rauhassa, rauhassa” (”<em>selmiyya, selmiyya</em>”), saattaa unohtua.</p>
<p>Vallankumous ei sen paremmin onnistunut luomaan omia instituutioitaan kuin omaksumaan tutumpia liberaalidemokraattisia rakenteitakaan. Epäonnistumisen syyt ovat moninaisia, eikä niitä ole mahdollista käydä tässä läpi. Sekä vallankumouksen toimijoilla, paikallisella ja globaalilla toimintaympäristöllä että ulkopuolisilla tukijoilla oli osansa kehityksessä.</p>
<blockquote><p>Esimerkiksi Ranskan vallankumousta seuranneesta väkivallasta huolimatta harva on valmis toivomaan, että sitä ei olisi tapahtunut laisinkaan.</p></blockquote>
<p>Jos epäonnistumisesta tehdään se johtopäätös, että koko vallankumous oli ”huono idea”, tullaan paitsi yksinkertaistaneeksi tilanteen monimutkaisuus myös mitätöineeksi koko tapahtuman merkitys sekä toimijoille itselleen että sivustakatsojille. Yksittäisten tapahtumien merkitys on usein tärkeää sekä pidempiaikaisille poliittisille kehityskuluille että tavallemme hahmottaa poliittista todellisuutta.</p>
<p>Tässä suhteessa vertailu aiempiin vallankumouksiin muistuttaa aikajänteen merkityksestä. Esimerkiksi Ranskan vallankumousta seuranneesta väkivallasta huolimatta harva on valmis toivomaan, että sitä ei olisi tapahtunut laisinkaan.</p>
<p>Lisäksi muun muassa filosofi <strong>Immanuel Kantin</strong> mukaan sivustakatsojien eli yleiseurooppalaisen julkisen keskustelun ”toiveikas osanotto” vallankumoukseen oli merkittävämpää kuin sen välitön lopputulema.</p>
<p>Samaan tapaan aiemmin mainitsemani Arendt <a href="http://www.jstor.org/stable/2127387?seq=1#page_scan_tab_contents" target="_blank" rel="noopener">totesi </a>Unkarin tukahdetun kansannousun (1956) olleen &#8221;todellinen tapahtuma, jonka merkitys ei tule riippumaan voitosta tai tappiosta; sen suuruus on turvattu sen näyttelemässä tragediassa&#8221;. Ajatusta voidaan soveltaa myös Egyptin (ja muiden MENA-maiden) kansannousuihin.</p>
<p>Ehkäpä jälkiviisastelua keskeisempää on nähdä niihin kytkeytyvä tragedia – tragedia, joka on sen kreikkalaisesta alkuperästä alkaen muistuttanut katsojiaan yhtäältä inhimillisten tekojen arvaamattomuudesta ja taipumuksesta johtaa katastrofeihin, mutta toisaalta myös näiden samojen tekojen vapaudesta ja arvokkuudesta.</p>
<p>Julkaisu <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi/arabikevaan-tragediasta/">Arabikevään tragediasta</a> ilmestyi ensimmäisenä <a rel="nofollow" href="https://politiikasta.fi">Politiikasta</a>.</p>
]]></content:encoded>
					
					<wfw:commentRss>https://politiikasta.fi/arabikevaan-tragediasta/feed/</wfw:commentRss>
			<slash:comments>2</slash:comments>
		
		
			</item>
	</channel>
</rss>
