Eriarvoistumisen politiikka

Suomen hallitus on viime kuukausina tehnyt pari orastavan rohkaisevaa aloitetta tarttua suomalaiseen eriarvoistumiskehitykseen.

Pääministeri Juha Sipilä perusti marraskuun lopussa työryhmän, jonka tehtävänä on tuottaa uusia ratkaisuja ja pidemmän aikavälin näkemyksiä eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Sisäministeri Paula Risikko esitti puolestaan joulukuun alussa, että syrjäytymisen estämisestä tulisi tehdä hallituksen loppukauden kärkihanke.

Kyseiset avaukset heijastelevat tulokulmaa, jota Mike Savage ja John Hills kutsuvat eriarvoisuuden politiikaksi. Kolmen keskeisen taloustieteilijän – Tony Atkinsonin, Thomas Pikettyn ja Joseph Stiglitzin – näkemyksiä yhdistävässä puheenvuorossaan he toteavat, että yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi on kyllä löydettävissä keinoja, mikäli siihen on riittävästi poliittista halua.

Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi on löydettävissä keinoja, mikäli siihen on riittävästi poliittista halua.

Hyvä- ja huono-osaisten yhä kasvavaa eriytymistä voidaan hillitä esimerkiksi progressiivisella tuloverotuksella ja laajalle ulottuvilla tulonsiirroilla.

Sosiaalinen liikkuvuus eriarvoistumisen hillitsijänä

Eriarvoistumiskehitys johtaa pahimmillaan joidenkin ryhmien pysyvään taloudelliseen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen. Suomessa eriarvoistumiskehitys on ollut perinteisesti markkinaliberalistisia yhteiskuntia maltillisempaa.

Savagen ja Hillsin listaamat keinot ovat meillä jo nyt laajassa, joskaan eivät riittävässä, käytössä. Maksuton koulutus ja erilaiset hyvinvointivaltion tuottamat julkiset palvelut ovat mahdollistaneet kansainvälisesti katsoen korkean sukupolvien yli ulottuvan sosiaalisen liikkuvuuden.

Eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisemisessä kuitenkin myös sukupolven sisäinen liikkuvuus on tärkeää.

Kyse on siitä, miten yksilöiden sosioekonominen asema muuttuu heidän elämänkulkunsa aikana. Tiedämme sukupolven sisäisen liikkuvuuden tasosta ja erilaisista vaikutuksista hieman yllättäen huomattavasti ylisukupolvista liikkuvuutta vähemmän.

Yhteiskuntaluokan ja tulojen pohjalta mitattu sosiaalinen liikkuvuus hillitsee äänestysaktiivisuuden sosioekonomista eriytymistä.

Tuoreessa tutkimuksessamme osoitamme, että yhteiskuntaluokan ja tulojen pohjalta mitattu sosiaalinen liikkuvuus hillitsee äänestysaktiivisuuden sosioekonomista eriytymistä. Tulos pohjautuu Tilastokeskuksen yli puolen miljoonan henkilön rekisteriaineistoon, jossa on henkilötunnuksen avulla yhdistetty yksilön ammattiluokka- ja tulotiedot vuosilta 2000 ja 2011 ja tiedot äänestämässä käymisestä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa.

Työuran aikainen liikkuvuus ammattiluokissa ja etenkin tulotasoissa on tulostemme mukaan melko yleistä Suomessa. Ylöspäin liikkujat ovat selvästi alkuperäistä ammattiluokkaansa tai tuloryhmäänsä aktiivisempia äänestäjiä, mutta eivät aivan yllä uuden ryhmänsä osallistumistasolle. Vastaavasti alaspäin liikkuvien äänestystodennäköisyys laskee, mutta pysyy silti korkeampana muihin uuden luokan tai tuloryhmän jäseniin verrattuna.

Osallistumiserot olisivat siis huomattavasti suuremmat kuvitteellisessa tilanteessa, jossa jokaisen lopullinen asema olisi kiinnitetty esimerkiksi heidän 30-vuotispäivänään.

Sukupolven sisäinen sosiaalinen liikkuvuus on konkreettinen ammatti- ja tuloryhmien välisiä äänestyseroja kaventava mekanismi.

Sukupolven sisäinen sosiaalinen liikkuvuus on konkreettinen ammatti- ja tuloryhmien välisiä äänestyseroja kaventava mekanismi. Siten sosiaalisen liikkuvuuden lisääminen pienentää myös poliittisessa osallisuudessa ilmeneviä sosioekonomisia eroja.

Miten lisätä sukupolven sisäistä sosiaalista liikkumista?

Miten sukupolven sisäistä luokka- ja tuloliikkuvuutta olisi mahdollista lisätä poliittisin keinoin? Yksi keino on lisätä aikuiskoulutusta ja laajentaa työn ohella tapahtuvaa kouluttautumista erityisesti matalasti koulutetuille työntekijäryhmille.

Aikuiskoulutusjärjestelmä kaipaisi kuitenkin uudistusta, koska tällä hetkellä siihen osallistuu kaikkein vähiten niitä, joiden osaamistaso on heikoin ja joiden työtehtäviin kohdistuu suurin digitalisaation uhka.

Toinen mahdollinen keino on pienituloisten verotuksen alentaminen, joka nostaisi pienituloisempien työllisyysastetta. Palkkojen paikallinen sopiminen, johon toki liittyy muita mahdollisia ongelmia, voi myös lisätä luokka- ja tuloliikkuvuutta.

Mikäli paremmassa asemassa olevat äänestävät selvästi muita yleisemmin, heidän näkemyksensä ja preferenssinsä tulevat otetuiksi huomioon päätöksenteossa.

Osallistumiserojen kaventaminen on tärkeää paitsi politiikan sisällön myös poliittisen järjestelmän legitimiteetin kannalta. Mikäli paremmassa asemassa olevat äänestävät selvästi muita yleisemmin, heidän näkemyksensä ja preferenssinsä tulevat otetuiksi huomioon päätöksenteossa. Tämä saattaa johtaa kehään, jossa erot osallistumisessa muokkaavat politiikkaa osallistumiseroja edelleen kasvattamaan suuntaan.

Kuten jo Erik Allardt osoitti, poliittinen osallisuus on tärkeä yksilön hyvinvoinnin osatekijä. Kun hallituksen tasollakin pohditaan keinoja eriarvoisuuden hillitsemiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi, poliittisen osallisuuden tasapuolisen jakautumisen vahvistaminen on olennainen ulottuvuus.

Hanna Wass on akatemiatutkija politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa ja Valtiotieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen. VTM Hannu Lahtinen on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston Health and political engagement -projektissa. Heikki Hiilamo on yhteiskuntapolitiikan professori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Hänen kirjoittamalleen teokselle Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2016.

Julkaisu Liikettä poliittiseen osallistumiseen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että myös terveydellä on vaikutusta äänestysaktiivisuuteen. Yhteys on havaittu sekä yksilö- että aluetason tutkimuksissa. Terveydentilansa huonoksi kokevien kansalaisten äänestysaktiivisuus on terveitä matalampi. Aluetasolla vaikutus näkyy esimerkiksi siten, että niillä alueilla, joilla kuolleisuus on korkeaa, äänestysaktiivisuus on tyypillisesti matalaa. Myös vammaisuuden tai vastaavankaltaisen toimintarajoitteen on havaittu vähentävän yksilön äänestämistaipumusta merkittävästi. Terveyserot äänestämisessä eivät myöskään johdu siitä, että heikon terveyden omaavien koulutus- tai tulotaso olisi terveitä matalampi vaan terveyden vaikutus säilyy silloinkin kun sosioekonominen asema on otettu huomioon.

Toistaiseksi ei vielä tiedetä, miten terveys tarkalleen ottaen vaikuttaa osallistumiseen. Mahdollisia vaikutusmekanismeja voidaan kuitenkin esittää. Heikon terveydentilan omaavilta henkilöiltä saattaa puuttua yhteiskunnallisessa osallistumisessa hyödyllisiä resursseja, kuten aikaa, rahaa tai vaikuttamista helpottavia kansalaistaitoja. Toisaalta huono terveys saattaa rajoittaa poliittisen mobilisaation mahdollisuuksia. Ne joiden terveys on heikko, eivät välttämättä liiku yhtä paljon sellaisissa tiloissa ja sosiaalisissa ympyröissä, joihin poliittinen mobilisaatio on keskittynyt. Myös tiedon hankkiminen ehdokkaista ja asioista vaatinee enemmän ponnisteluja. Samoin varsinainen äänestystapahtuma voi olla raskaampi ja voimavaroja kuluttavampi niille, joiden terveydentila on heikko. Oletettavasti tätäkin enemmän heikkoon terveydentilaan liittyvät rasitukset voivat vaikuttaa äänestysmotivaatioon, vaikka varsinainen äänestystilanne ei tuottaisikaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Äänestäminen on melko vähän vaivannäköä vaativa osallistumistapa. Näin ollen edellä mainitut mekanismit saattavat näkyä vahvempina, kun tarkastellaan enemmän aikaa ja vaivaa vaativia yhteiskunnallisen ja poliittisen osallistumisen muotoja. Terveyden vaikutusta muunlaiseen osallistumiseen on tutkittu vielä vähemmän kuin terveyden ja äänestämisen välistä suhdetta. Aiheesta on julkaistu ainoastaan muutama yksittäinen tutkimus. Sen sijaan aihetta on kyllä lähestytty syy-seuraussuhteiltaan päinvastaisesta suunnasta. On saatavilla runsaasti tutkimustietoa, jossa osallistumisella on yritetty selittää terveyttä. Osallistumisen on tällöin nähty kuvaavan sosiaalista pääomaa, jonka suotuisat vaikutukset näkyvät myös terveydessä.

Miksi kiinnittää huomiota äänestämisen ja terveyden väliseen yhteyteen?

Hyvän terveyden vaaliosallistumista edesauttavaan vaikutukseen on syytä kiinnittää huomiota esimerkiksi siitä syystä, että epätasainen osallistuminen eri ryhmien välillä näkyy myös edustuksellisena epäsuhtana. Päätöksenteossa painottuvat aktiivisesti osallistuvien intressit. Terveysnäkökulma saattaa antaa työkaluja myös laajemmin kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen ja äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen. Aktiivisella osallistumisella taas on positiivisia vaikutuksia niin yhteisön kuin yksilönkin kannalta, mistä eräs ajankohtainen esimerkki on syrjäytymisen ehkäisy. Ihannetapauksessa syntyy positiivinen kierre: väestön kohentunut terveys näkyy korkeampana osallistumisena, mikä taas puolestaan lujittaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta, joka taas näkyy parempana yksilöiden hyvinvointina ja terveytenä.

Eri terveysryhmien osallistumiserojen tutkimisen merkitystä puoltaa sekin seikka, että ilmiön yhteiskunnallinen merkitys on todennäköisesti Suomessa kasvamassa pääosin kahdesta syystä. Ensinnäkin väestön ikääntymisen myötä myös ikääntymiseen liittyvät terveysongelmat lisääntyvät, ja näihin haasteisiin on varauduttava. Toiseksi sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot ovat Suomessa huomattavan suuret ja ne ovat myös kasvaneet viime vuosikymmeninä. Terveyserot voidaan nähdä yhtenä tekijänä, joka lisää esimerkiksi eri koulutus- tai tuloryhmien eriarvoisuutta yhteiskunnallisessa osallistumisessa.

Terveyttä ja osallistumista tarkastelevan tutkimuksen etu on myös käytännönläheisyys. Tutkimustieto ei hyödynnä ainoastaan akateemisia intressejä, vaan sen avulla saatetaan löytää konkreettisia keinoja, joilla terveyseroja osallistumisessa voidaan kaventaa.

”Health and political engagement” -tutkimusprojekti

Syksyllä 2013 käynnistyi Helsingin yliopistossa Suomen akatemian rahoittama nelivuotinen tutkimusprojekti ”Health and political engagement”, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten terveys liittyy poliittiseen osallistumiseen. Tähän mennessä projektin tiimoilta on ilmestynyt yksi tutkimus, jossa on kartoitettu äänestämisen ja terveyden välistä yleistä yhteyttä Euroopan laajuisesti. Tutkimuksessa havaittiin muun muassa hyvän terveydentilan liittyvän korkeaan äänestysaktiivisuuteen. Kun iän ja terveyden yhteisvaikutus oli otettu huomioon, ero äänestämistodennäköisyydessä erittäin hyväksi ja erittäin huonoksi terveydentilansa arvioivien välillä oli keskimäärin noin 10 prosenttiyksikköä. Terveyssyistä johtuvat osallistumiserot olivat tätäkin voimakkaampia vanhemmissa ikäryhmissä.

Lisäksi kahdessa valmisteilla olevassa projektin tutkimuksessa on tarkasteltu erilaisten institutionaalisten tekijöiden vaikutusta terveyden ja osallistumisen väliseen suhteeseen. Toisessa niistä on tutkittu erilaisten äänestämistä helpottavien käytännön järjestelyjen (engl. voter facilitation) vaikutusta eri Euroopan maiden äänestysaktiivisuuden ”terveyskuiluun” eli siihen, kuinka suuria eroja äänestysaktiivisuudessa on terveiden ja terveysongelmista kärsivien välillä. Järjestelyihin lukeutuvat muun muassa mahdollisuus äänestää ennakkoon muuna kuin varsinaisena vaalipäivänä, postiäänestys, internet-äänestys, viikonloppuäänestys ja äänestämisen järjestäminen vanhainkodeissa tai sairaaloissa. Tutkimuksen ennakko-oletus oli, että useat näistä käytännöistä helpottavat erityisesti terveysvaivoista kärsivien osallistumista. Alustavat tulokset ovat kuitenkin olleet hieman yllättäviä. Äänestämistä helpottavat ratkaisut ovat toki yhteydessä yleiseen äänestysaktiivisuuteen: niissä maissa joissa äänestämistä helpottavia palveluita on paljon, myös äänestysaktiivisuus on korkeampi kuin maissa, joissa palveluja on vähän. Toisaalta myös terveyserot äänestämisessä ovat suuremmat silloin kun äänestämistä helpottavia järjestelyjä on paljon tarjolla. Vaikuttaisi siis siltä, että kyseiset järjestelyt motivoivat erityisesti niitä, joiden osallistumislodennäköisyys on jo lähtökohtaisesti korkeampi, ja vähemmässä määrin niitä, joiden terveydessä on ongelmia.

Toisessa tutkimuksessa tarkasteltiin hyvinvointivaltiojärjestelmien suhdetta äänestämisen terveyseroihin Euroopassa. Tutkimuksessa testataan kahta vaihtoehtoista hypoteesia. Ensimmäisen väittämän mukaan niissä maissa, joissa on paljon eriarvoisuutta tasapainottavia sosiaalipoliittisia rakenteita, äänestämisessä ilmenevät terveyserot ovat kapeampia. Toisen väittämän mukaan heikon terveyden omaavat kansalaiset ovat motivoituneempia osallistumaan maissa, joissa hyvinvointivaltio on vähemmän kehittynyt. Tämä johtuu siitä, että kansalaiset tuntevat tuolloin painetta pyrkiä itse aktiivisesti vaikuttamaan harjoitettavaan politiikkaan. Alustavien tulosten mukaan jälkimmäinen hypoteesi näyttää todennäköisemmältä, sillä tutkimuksessa havaitaan, että niissä maissa, joissa hyvinvointirakenteet ovat kapeampia, myös äänestämisen terveyserot ovat pienemmät.

Terveyden ja osallistumisen tutkimuksen haasteita

Tutkimusprojektissa on tähän mennessä käytetty aineistona European Social Surveytä (ESS). ESS-kyselytutkimus on toteutettu tähän mennessä kuusi kertaa suurimmassa osassa Euroopan maita.

Aineiston pohjalta on mahdollista tehdä analyysejä, joissa mukana olevia eri maita verrataan toisiinsa. Kyselyaineistossa on kuitenkin myös ongelmansa. Terveydentilan mittaamisessa joudutaan tyytymään subjektiivisiin terveyden kokemuksiin, jotka saattavat vaihdella kulttuurisesti. Tämä saattaa olla ongelmallista varsinkin kun vertaillaan eri maiden välistä tilannetta. Esimerkiksi kulttuurierot saattavat vaikuttaa siihen, miten ihminen ilmoittaa terveytensä haastattelijalle. Toinen ongelma liittyy äänestysaktiivisuuden mittaamiseen. Kyselyaineistojen perusteella tutkittuna äänestysaktiivisuus näyttää järjestelmällisesti korkeammalta kuin mitä toteutuneet äänestysluvut ovat. Tähän vaikuttaa ainakin äänestämiseen liittyvä osallistumisnormi, äänestäminen koetaan sosiaalisesti suotavaksi toiminnaksi, mikä näkyy jonkin verran yliarvioituna aktiivisuutena jopa nimettömissä kyselyissä, sekä vastauskadon luonne. Ne jotka osallistuvat vaaleihin, osallistuvat todennäköisemmin myös kyselyihin.

Sama ongelma korostuu, kun tutkitaan terveyttä, sillä niitä, joiden terveydentila on huomattavan heikko, on vaikea tavoittaa kyselyjä varten. Suomen osalta on kuitenkin avautunut kansainvälisesti harvinaislaatuinen tilaisuus tutkia aihepiiriä myös rekisteriaineistojen avulla. Vuoden 1999 eduskuntavaalien rekisteripohjaisen äänestysaktiivisuusaineiston lisäksi vuoden 2012 presidentinvaaleista ja kunnallisvaaleista on saatavilla yksilötason äänestystiedot niiltä äänestysalueilta, jotka ovat mukana sähköisen äänioikeusrekisterin kokeilussa. Kyseiset tiedot voidaan yhdistää Tilastokeskuksessa tiettyihin olemassa oleviin terveysrekistereihin. Näin päästään käsiksi itsearvioitua terveyttä luotettavampiin ja objektiivisempiin terveysindikaattoreihin, kuten lääkärin määräämien sairaspäivien lukumäärään.

Tutkimuksen uusia mahdollisuuksia

Projektissa on suunnitteilla myös tuoreen tutkimusmenetelmällisen innovaation hyödyntäminen. Vuonna 2015 pyritään toteuttamaan kyselytutkimus, joka käsittelee terveyteen ja poliittiseen osallistumiseen liittyviä teemoja. Tämä kysely puolestaan liitetään edellä mainittuihin yksilötason rekisteriaineistoihin, joissa äänestystiedot on yhdistetty terveystietoihin. Kyselyn avulla on mahdollista laajentaa tutkimuksen aihepiiriä äänestämisestä myös muihin poliittisen osallistumisen muotoihin, jotka ovat puolestaan puhtailla rekisteriaineistoilla saavuttamattomissa.

Parhaimmillaan uudet aineistot avaavat mahdollisuuksia entistä tarkempiin ja luotettavampiin tuloksiin, sekä sitä myötä myös erilaisten vaikutussuhteiden aiempaa tarkempaan empiiriseen tutkimukseen. Näin voidaan kasvattaa ymmärrystä sekä terveyden laajemmista vaikutuksista yksilön elämänpiiriin ja tarkemmin ottaen poliittiseen osallistumiseen. Laajemmassa mielessä uudet aineistot saattavat avata näkökulmia myös monille muille yhteiskuntatieteellisille tutkimusaloille. Tämä voi koitua merkittäväksi eduksi suomalaiselle yhteiskuntatutkimukselle kansainvälisessä tieteellisessä kilpailussa. Suomessa rekisteriaineistojen hyödyntämiseen on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet johtuen yksityiskohtaisesta tilastoinnista, yleisestä luottamuksesta tilastointia tekeviä viranomaisia kohtaan sekä tilastoviranomaisten ja tutkimuslaitosten hyvistä yhteistyösuhteista

Lähteet

Mattila, Mikko, Söderlund, Peter, Wass, Hanna and Rapeli, Lauri. 2013. Healthy voting: the effect of self-reported health on turnout in 30 countries. Electoral Studies 32(4), 886–891.

Söderlund, Peter, Rapeli, Lauri, Wass, Hanna ja Mattila, Mikko. 2014. Health, the welfare state and turnout. Käsikirjoitus.

Wass, Hanna, Mattila, Mikko, Söderlund, Peter ja Rapeli, Lauri. 2014. Voting while ailing? The effect of voter facilitation policies on health differences in turnout. Käsikirjoitus.

Artikkelikuva: National Cancer Institute / Unsplash

Julkaisu Terveyserot heijastuvat poliittisessa osallistumisessa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.