Yhtä paljon kuin itse elokuvasta on kirjoitettu taakasta, jota Aku Louhimies koki Tuntematonta sotilasta tehdessä. Tämä on ymmärrettävää, nauttiihan Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954) ainutlaatuisesta klassikkoasemasta Suomessa.

Hienolta elokuva kieltämättä näyttää: rivissä vasten aurinkoa usvaisessa metsässä etenevät miehet ovat varmasti laadukkainta kuvaa, mitä Suomi-elokuvassa on isolla kankaalla nähty. Äänetkin ovat kohdallaan, venäläistankin vyöryminen maantietä pitkin kohti tai pommikoneiden lähestyvä hurina saa kylmät väreet kulkemaan katsojankin läpi.

Rivissä vasten aurinkoa usvaisessa metsässä etenevät miehet ovat varmasti laadukkainta kuvaa, mitä Suomi-elokuvassa on isolla kankaalla nähty.

Näyttelijätyö on myös laadukasta, ja lähes kaikki hahmot ovat kirjan lukeneelle tai Edvin Laineen elokuvaversion (1955) nähneelle tunnistettavia. Siitä huolimatta taistelujen tauottua katsojan valtaa nopeasti tylsistyminen, hämmennys ja vaivaantuminen. Mistä sitten kiikastaa?

Linna värikuvissa

Elokuvan juoni, tapahtumat ja dialogi etenevät teoksen tuntevalle tuttuja uria tasaisesti jauhavaa tahtia. Tapahtumia ja vuorosanoja on ilmeisesti lainattu myös vuonna 2000 julkaistusta Sotaromaanista, joka on lyhentämätön versio Linnan teoksesta.

Kolmannen Tuntematon-elokuvan (toinen elokuvaversio on Rauni Mollbergin ohjaus vuodelta 1985) tekemistä onkin perusteltu sillä, että yhä harvempi on lukenut kirjan tai nähnyt aiemmat elokuvat.

Ongelma vain on se, että elokuva yrittää kantaa kirjan tunnetuimpien kohtausten varassa, joihin kohdeyleisöllä ei kuitenkaan ole mitään kosketusta tai tunnesidettä. Esimerkiksi sanavalmiin Hietasen (Aku Hirviniemi) sutkautukset, joita Vanhala (Hannes Suominen) toistelee hihitellen, saattavat vielä herättää Tuntematon-veteraanissa nostalgisen mielihyvän, mutta ne jättävät kylmäksi katsojat, joille elokuva on ensikosketus teokseen.

Miksi hahmojen kemia ei puhuttele ja viettele yleisöä? Kirjan henkilöt taitavat valitettavasti olla liian yksipuolisia nykykatsojalle.

Henkilögalleria muotoutuu turhan selkeästi kaikista ihmisryhmistä tunnistettavista rooleista ja niiden yhdistelmistä, kuten äänekäs vitsailija ja hiljainen myötäilevä ihailija -parivaljakosta. Ongelma ei ole näiden roolien läsnäolo vaan niiden stereotyyppisyys ja turhan selkeä tuputtaminen katsojalle klassikkoaineksena.

Yhtä lailla Tuntemattoman kuolemattomat hokemat, kuten ”Mää ole hiilest tehty ahvena!” tai ”Koskela Suomesta. Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä” kaikuvat kuluneina. Elokuva taitaa paljastaa sen, mikä kansainvälisen lehdistön kirja-arvosteluissa on huomattu aikoja sitten: Tuntematon sotilas on täynnä ongelmia, kuten ylitsevuotava henkilögalleria, yliampuvat kliseiset kuvaelmat ja dialogin luonnottomuus.

Teos antoi ensimmäisenä äänen sotilaille, joiden kokemukset eivät olleet saaneet tilaa virallisessa tulkinnassa.

Kirjallisuuden saralla Tuntematon ei ehkä vedä vertoja klassikkokirjallisuudelle, mutta Tuntemattoman suosio Suomessa ei perustukaan sen kuvaukseen ihmiselämän kohtaloista historian suurissa mullistuksissa. Teos antoi ensimmäisenä äänen sotilaille, joiden kokemukset eivät olleet saaneet tilaa virallisessa tulkinnassa sodasta, joka käytiin Euroopan reuna-alueella osana toista maailmansotaa.

Hämmennyksestä vaivaantumiseen

Juoksujalkaa toisiaan seuraavista sutkautuksista vielä selvitään ihmettelemällä, miksi joku puhuu noin luonnottomalla tavalla, mutta elokuvan laulu- ja tanssikohtaukset ovat jo liian kiusallisia. Vaikka sotilaat varmasti keksivät ajanvietettä rintamalla asemasodan aikana, niin turhan monet laulukohtaukset eivät onnistu välittämään uskottavalla tavalla hetken vilpitöntä iloa keskellä sodan kurjuutta. Mieleen tulee pikemminkin fantasiaseikkailujen lauleskelevat satuhahmot kuin sodan fyysisesti ja psyykkisesti runtelemat miehet.

Edes kirjan unohtumattomimpiin tapahtumiin lukeutuva kiljukänni-kohtaus Mannerheimin 75-vuotispäivänä ei oikein aukea katsojalle. Epäselväksi muun muassa jää, miksi Koskela tirvaisee upseeria päällystön korsussa. Syynä saattaa olla elokuvan edellyttämä nopeatempoisuus – runsas henkilögalleria ja neljän vuoden sotatapahtumat rintamalla ja kotona yritetään puristaa kolmeen tuntiin. Tapahtumia ei yksinkertaisesti ehditä rakentaa ja viedä eteenpäin niiden edellyttämällä tarkkuudella.

Tapahtumia ei yksinkertaisesti ehditä rakentaa ja viedä eteenpäin niiden edellyttämällä tarkkuudella.

Elokuvassa on myös kourallinen irralliseksi jääviä lyhyitä kohtauksia, jotka olisi ehdottomasti pitänyt karsia muutenkin pitkästä elokuvasta. Parhaasta esimerkistä käy kohtaus elokuvan loppupuolella, jossa Rokka nostaa sadunomaisessa metsässä jäniksen syliinsä silitettäväksi. Jo sinällään turha kohtaus lipsahtaa absurdiksi, kun Rokka on vain hieman aiemmin omin päin lahdannut joukkueellisen venäläisiä ja epäinhimillistänyt vihollisen keskustelussaan Hauhian kanssa.

Elokuvan sankari vertautuu lähinnä – ilmeisesti tahattomasti – trillerielokuvan klassikkopahikseen Norman Batesiin, joka Alfred Hitchcockin Psykossa katselee kylmäveristen murhien jälkeen kärpästä kädellään näyttääkseen, että ei tee pahaa edes eläinkunnan pienimmille.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä ongelmana ovat kirjan omat aivopierut, kuten kokeneen ja miehistön kunnioittaman kapteeni Kaarnan käsittämätön itsetuho hänen kävellessään pistooli pystyssä suon yli vihollisrintamaa kohti.

Realismi löytyy lopussa

Louhimiehen elokuva löytää oikeastaan oikean sävyn vasta loppumetreillä, kun se kuvaa voitokkaan hyökkäyssodan kääntymistä nopeasti syveneväksi tappiokierteeksi. Mielivaltaisesti perääntyvää miehistöä ampuva everstiluutnantti ja Rokan murtuminen sodan lopun helvetillisissä tykistökeskityksissä antavat elokuvalle sitä paljon mainostettua realismia, mikä sodassa ilmenee sietämättömänä inhimillisenä kärsimyksenä.

Ikoniseen teokseen pohjautuvalta elokuvalta olisi toivonut rohkeampaa otetta tulkita uudestaan alkuperäisteosta niin, että sisältö vastaisi laadultaan ulkoisia puitteita.

Tämä on elokuvan kansainvälisesti parasta antia, mutta valitettavasti puolituntinen vajaan kolmen tunnin elokuvasta ei taida riittää. Esimerkiksi kesällä ilmestynyt Dunkirk-elokuva piinaa katsojaa sodan hyytävällä kauhulla koko kaksituntisensa ajan. Elokuvat painivat tietenkin eri budjettisarjassa, mutta se ei valitettavasti taida riittää myyntiargumentiksi kansainvälisesti.

Ikoniseen teokseen pohjautuvalta elokuvalta olisi toivonut rohkeampaa otetta tulkita uudestaan alkuperäisteosta niin, että sisältö vastaisi laadultaan ulkoisia puitteita. Louhimiehen elokuvan kohtaloksi koituu turhan suuri kunnioitus alkuperäisteosta kohtaan, joka on klassikkoasemansa ansainnut sotakriittisellä asevelifiilistelyllä, mutta painii ylitsepääsemättömien kirjallisten ongelmien kanssa.

VTM Isak Vento on väitöskirjatutkija Helsingin ylipiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella ja Politiikasta-lehden avustava päätoimittaja.

Julkaisu Uusi Tuntematon Sotilas on tylsä ja kiusaannuttava elokuva ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Selitykset ovat kuitenkin pitkälti hajanaisia ja vailla huomiota historiasta, ja osa voisi periaatteessa johtaa myös täysin päinvastaiseen lopputulemaan. Saman henkiset ovat aina järjestäytyneet omiksi ryhmittymiksi esimerkiksi uskonlahkoihin ja yhdistyksiin, ja keskustelua on käyty ilman ulkopuolisia vaikutteita tapahtumissa ja kokouksissa tai omalle ryhmittymälle suunnatuissa jäsenkirjeissä tai lehdissä.

Kohonnutta koulutustasoa ja tieteen kansantajuistamista voisi yhtä hyvin pitää tieteen luottamusta lisäävänä tekijänä, kun edellytykset periaatteessa paranevat kyseenalaistaa maalaisjärjellä perusteltuja tavanomaisia olettamuksia ja ymmärtää tieteellisiä totuusväittämiä.

Postmodernin henki

Aiemmin selitystä tieteenvastaisuudelle haettiin yhteiskunnan postmodernista ajan hengestä. Perusteluna oli, että postmodernismin filosofisena vaikutteena toiminut moderni ranskalainen filosofia, jossa yksinkertaistaen korostetaan totuusväittämien olevan sekä tutkimuskohteen viitekehyksen että sen ymmärtämiseen käytettävän tulkinnallisen viitekehyksen tulosta, avasi epistemologisen Pandoran lippaan, joka oikeutti äärimmäisen relativismin.

Aiemmin selitystä tieteenvastaisuudelle haettiin yhteiskunnan postmodernista ajan hengestä.

Viimeaikaisissa puheenvuoroissa tiedekritiikkiä on kuitenkin pidetty pikemmin pyrkimyksenä yksinkertaistaa monimutkaisia asioita eli reaktiona postmodernismille. Luomisopin lisäksi suosiotaan ovat kasvattaneet esimerkiksi rokotevastaisuus ja usko vaihtoehtoisiin hoitokeinoihin ja käsittelemättömiin ruoka-aineisiin. Selityksenä on pidetty kaipuuta menneeseen, perinteiseen ja aitoon, joista haetaan turvaa postmodernia yhteiskuntaa leimanneista kaoottisuudesta ja ironiasta.

Kaipuu vanhaan ja aitoon

Kaipuu menneeseen ja aitoon ei ole varsinaisesti uutta. Vastaavanlainen liike tuli 1700-luvun lopulla tunnetuksi romantiikkana, joka syntyi Manner-Euroopan taiteessa ja filosofiassa. Lähtölaukauksena romantiikalle pidetään usein saksalaisen Friedrich Maximilian von Klingerin näytelmää Sturm und Drang (Myrsky ja kiihko), joka antoi nimen myös taidesuuntaukselle, jossa korostetaan yksilön kokemaa tunnetta.

Romantiikan syntyä pidetään yleisesti reaktiona valistukselle, joka pyrki järkeistämään maailmaa. Tunteiden lisäksi romantiikassa korostui kaipuu aitoon ja paluu luontoon. Myös kiinnostus henkisyyttä kohtaan ja yksilöiden poikkeuksellisille ominaisuuksille eli neroudelle voimistui. Tästä viitekehyksestä katsottuna reaktiot postmodernismille ovatkin lähinnä historian riimittelyä.

Kaipuu aitoon ilmenee tänä päivänä varsin laajasti elämäntavoissa. Erityisesti kosmopoliittiset, koulutetut nuoret aikuiset ovat jo jonkin aikaa olleet innostuneita elämysmatkailusta. Perinteisten turisteille rakennettujen matkakohteiden sijaan on matkustettu omatoimisesti keskelle paikallisväestöä ja nukuttu hotellien sijaan kyläläisten nurkissa betonilattialla. Aitoutta edustavat turisteja varten tuotettujen kansanpukuihin pukeutuneiden tanssijoiden sijaan paikalliset arjen käytännöt, joihin turisti osallistuu hetkeksi.

Tunteiden lisäksi romantiikassa korostui kaipuu aitoon ja paluu luontoon.

Aitouden ilmentymisenä on pidetty myös tunteiden näyttämistä, mikä näkyy hyvin viihdeteollisuudessa. Yksi aitouden hakemisen kotimainen ilmentymä on suosittu Vain elämää -sarja, jossa saman katon alle kootut suomalaiset muusikot rituaalimaisesti kyynelehtivät omien kappaleiden hieman muunneltujen versioiden soidessa.

Varsinaiseksi villitykseksi on noussut halu tunnustaa ylivertaisia yksilöitä, jotka jollakin poikkeuksellisella ominaisuudellaan yltävät ennen näkemättömiin suorituksiin. Nykyaikaisia neroja haetaan järjestään huippuammattilainen haussa -konseptilla, joka taipuu erilaisille aloille ja monenlaiseen mediaan.

Romantiikan piirteitä on helppo havaita yhteiskunnassa. Romantiikan ilmenemisessä tulisi kuitenkin miettiä ennen kaikkea sen mahdollisia seurauksia. Perinteinen romantiikka kehittyi 1800-luvulla kansallisromantiikaksi, jossa moni on nähnyt kylvetyn siemenen 1900-luvun nationalismille. Nationalismin vahvistumisesta löytyy viitteitä ympäri maailman.

Ei ole vaikea löytää modernin romantiikan ja nationalismin yhtymäkohtia, kuten itsensä kreationistiksi ja kansallismieliseksi julistaneesta Laura Huhtasaaresta tai eroa Euroopan unionista ajavan kansallispuolueen Sami Kilpeläisestä, joka haluaa koulujen palaavaan tiukan kristilliseen maailmankuvaan.

Romantiikan ilmenemistä tulisi tutkia ennen kaikkea nykyisten instituutioiden välittämänä ymmärtääksemme, mitä siitä voi seurata.

Romantiikka näyttäisi vaikuttavan yhteiskuntaan monella tapaa myös nykyaikana. Viihteessä romantiikka ei välttämättä aiheuta tunneähkyä suurempaa vaikutusta ja elämysmatkailussa suurimman riskin kantanee yksilö altistuessaan vieraille taudeille. Kansanliikkeissä ja politiikassa seuraukset voivat olla vakavammat niiden kohdistuessa laajemmin yhteiskuntaan. Romantiikan ilmenemistä tulisi tutkia ennen kaikkea nykyisten instituutioiden välittämänä ymmärtääksemme, mitä siitä voi seurata.

VTM Isak Vento on väitöskirjatutkija Helsingin ylipiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella. Hänen väitöskirjansa käsittelee politiikan toimeenpanon uusia välineitä ja niiden demokratiavaikutuksia. Vento on erityisesti perehtynyt Euroopan unionin rakennerahastoihin ja niiden hankkeisiin. Vento on myös Valtiotieteellisen yhdistyksen johtokunnan jäsen. Vento on vastuussa Politiikasta-lehden ruotsinkielisestä toimituksesta.

Julkaisu Romantiikan paluu ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kansallisten akateemisten yhdistysten toimintaympäristö on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana korostamaan entisestään yhteistyön merkitystä sekä kansainvälisten että kansallisten tieteellisten ja tiedepoliittisten toimijoiden kanssa. Globalisaation myötä lisääntynyt ihmisten ja ajatusten liikkuvuus sekä kilpailu akateemisista työpaikoista ja rahoituksesta on tehnyt tieteentekijöistä entistäkin kosmopoliittisempia.

Kansallista toimintaympäristöä on lisäksi muovannut nopeaan tahtiin akateemiseen tutkimus- ja opetustoimintaan kohdistetut säästöt. Kysymys kuuluu, millainen rooli kansallisella tieteellisellä yhdistyksellä on tulevaisuuden akateemisessa tutkimus- ja opetustoiminnassa.

Valtiotieteellinen yhdistys on vuonna 1935 perustettu yhdistys, joka edistää valtiotieteellistä tutkimusta ja valtiotieteellisten kysymysten harrastusta Suomessa sekä osallistuu alan kansainväliseen tieteelliseen yhteistoimintaan. Yhdistyksen tärkeimmät toimintamuodot ovat tieteellinen julkaisutoiminta ja valtiotieteellisten tutkimusseminaarien järjestäminen.

Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää vertaisarvioitua Poliitikka-lehteä, Politiikasta.fi-verkkojulkaisua sekä yhdistyksen kirjasarjaa.

Valtiotieteellinen yhdistys kysyi 80-vuotisjuhlavuonna 2015 jäseniensä mielipidettä yhdistyksen nykyisestä toiminnasta ja tulevaisuuden kehityssuunnista. Samalla selvitettiin myös tieteellisen yhdistyksen jäsenen profiilia. Valtiotieteellisen yhdistyksen johtokunnan tekemä kysely julkistettiin Politiikan tutkimuksen päivillä 2015 Åbo Akademissa.

Taustatietoja

Jäsenkyselyyn vastasi 88 henkilöä, joista 36 naista ja 50 miestä (2 ei ilmoittanut) (kuva 1). Yhdistyksen jäsenmäärän ollessa 355 vuonna 2015 jäsenkyselyyn vastasi 25 prosenttia jäsenistöstä. Vastaajista valtaosa (23 vastaajaa) oli ollut jäsenenä 6–15 vuotta, ja toiseksi eniten (21) oli ollut yli 25 vuotta jäsenenä (kuva 2). Uudempia, 1–3 vuotta jäsenenä olleita oli 17 henkilöä, ja korkeintaan 6 vuotta jäsenenä olleita yhteensä 33 henkilöä.

Jäsenistön työmarkkina-asemista heijastuu akateemisten töiden määräaikaisuus (33 vastaajaa) (kuva 3). Toisaalta toiseksi suurin ryhmä muodostuu vakituisessa työsuhteessa olevista tutkijoista (27 vastaajaa). Apurahalla, opiskelijana, eläkkeellä tai työttömänä yhdistyksen jäsenistöä on selkeästi vähemmän, yhteensä 27 henkilöä.

Yliopistot pitävät edelleen pintansa selkeästi suurimpana valtiotieteellisten tutkijoiden työllistäjänä. Suurimmalla osalla työsuhteesta ilmoittaneista oli työsuhde yliopistoon (55 vastaajaa) (kuva 4). Ainoastaan 7 henkilöllä oli työsuhde muuhun organisaatioon ja 3 henkilöllä tutkimuslaitokseen. Valtio-opin yliopistokeskeisyys näkyy myös ammattikorkeakoulussa työskentelevien puuttumisella.

Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen toiminnassa arvostetaan eniten Politiikan tutkimuksen päiviä ja muita yhdistyksen järjestämiä tapahtumia, kotimaiseen tiedeyhteisöön kuulumista ja Politiikka-lehteä (taulukko 1). Lähes yhtä tärkeänä pidetään valtiotieteiden yhteiskunnallisen näkyvyyden tukemista.

Tärkeänä, vaikkakin hieman pienemmällä painoarvolla, jäsenet pitävät kansainvälisiä tiedeyhteisökontakteja, kotimaista tiedevaikuttamista tiedepoliittisten instituutioiden kautta ja valtiotieteellisen tutkimuksen ja opetuksen edunvalvontaa. Ainoastaan historiaa ja perinteitä yhdistyksen jäsenet pitivät jokseenkin vähempiarvoisena tekijänä VTY:n jäsenyydessä.

Yhdistyksen järjestämistä tilaisuuksista suosituin on Politiikan tutkimuksen päivät, joilla suurin osa vastaajista käy joka vuosi tai toisinaan (kuva 5). Yhdistyksen muissa tilaisuuksissa käydään toisinaan tai harvemmin. Yhdistys ei tosin järjestä säännöllisesti muita tilaisuuksia kuin Politiikan tutkimuksen päiviä.

Yhdistyksen tiedotus ja tavoitettavuus

Valtiotieteellinen yhdistys on siirtynyt asteittain tiedotuksessa jäsenistölleen perinteisestä paperisesta tiedotuksesta sähköiseen tiedotukseen. Yhdistyksen tiedotteet, kuten jäsenkirje ja kutsu vuosikokoukseen ja Politiikan tutkimuksen päiville, lähetetään jäsenistölle sähköpostitse. Myös muu yhteydenpito toiminta- ja jäsenasioissa tapahtuu sähköpostin tai yhdistyksen kotisivujen kautta.

Kysely osoittaa, että yhdistyksen kotisivuilta etsitään lähinnä tietoa julkaisuista, tapahtumista ja jäsenasioista. Vain pienelle osalle vastaajista kotisivut ovat tuntemattomat (kuva 6). Yhdistyksen kotisivut ovat kuitenkin hyödyiltään vain keskinkertaiset jäsenelle (kuva 7).

Yhdistys on pyrkinyt edistämään tavoitettavuutta ja vuoropuhelua jäsenistön kanssa aktivoitumalla myös sosiaalisessa mediassa. Yhdistyksen Facebook-yhteisöpalvelimen sivut ovat tästä huolimatta suurimmalle osalle tuntemattomat (kuva 8). Sivuilla käyneistä suurin osa vierailee niillä harvoin tai silloin tällöin. Sivut ovat saaneet jonkin verran ”tykkäyksiä” jäseniltä, mutta sivuilla olevia päivityksiä on jakanut vain kourallinen.

Tuloksista heijastuu, miten digitaalisen ja sosiaalisen kommunikoinnin mahdollisuuksia ei yrityksistä huolimatta vielä pystytä hyödyntämään täysin tieteellisessä yhdistystoiminnassa.

Tieteellinen julkaiseminen ja kanavat yhteiskunnalliseen vuoropuheluun

Tieteellinen julkaiseminen on nähty olevan kanaviltaan murroskohdassa. Akateemiseen toimintaan kohdistuvat säästöpaineet, sähköisen julkaisemisen kehitys, kasvava kysyntä tutkijoiden ja yhteiskunnan vuoropuhelulle ja tietoisuus ympäristöarvoista ovat herättäneet kysymyksiä parhaasta tavasta julkaista tutkimusta tulevaisuudessa.

Valtiotieteellisen yhdistyksen jäsenet haluavat lukea Politiikka-lehteä tulevaisuudessa sekä painettuna että verkkojulkaisuna (47 vastaajaa) (kuva 9), kun taas pääasiassa painettuna (18 vastaajaa) ja pääasiassa verkkojulkaisuna (23 vastaajaa) lehden mieluiten lukisi noin neljännes. Tulosten perusteella voi todeta, että jäsenistön mielestä digitaalista tiedonjulkaisua tulee kehittää, mutta ei kuitenkaan perinteisen painetun lehden kustannuksella.

Sama viesti on tulkittavissa kahdesta väittämästä, joista ensimmäisessä kysyttiin painetun lehden arvoa lukijalle siinä tilanteessa, jossa sen säilyttäminen vaatisi yhdistyksen jäsenmaksun korottamista (kuva 10). Selkeää kantaa puolesta tai vastaan ei muodostunut väitteeseen.

Toisessa väitteessä kysyttiin, missä määrin vastaaja olisi valmis siirtymään painetusta lehdestä täysin sähköiseen lehteen. Tähänkään väitteeseen ei muodostunut selkeää enemmistökantaa puolesta tai vastaan (kuva 11).

Valtiotieteellisen yhdistys on pyrkinyt edistämään tutkijoiden ja yhteiskunnan vuoropuhelua kehittämällä Politiikasta.fi-verkkojulkaisu vertaisarvioidun Politiikka-lehden rinnalle. Politiikasta.fi-verkkojulkaisu näyttää löytäneen hyvin jäsenistön (kuva 12). Vastaajista enemmistö on vieraillut sivustolla, vaikkakin suurin osa vieraileekin vain harvoin tai silloin tällöin. Vastaajista 18 ei ollut vieraillut sivustolla lainkaan. Politiikasta.fi-verkkojulkaisu aktivoi myös jäseniä, kun 15 vastaajaa on jakanut sivuston julkaisuja sosiaalisessa mediassa, 9 on kommentoinut juttuja sivustolla tai sosiaalisessa mediassa ja peräti 21 vastaajaa on kirjoittanut tai harkinnut kirjoittavansa Politiikasta.fi-verkkojulkaisuun.

Politiikasta.fi-verkkojulkaisu painii kuitenkin sosiaalisen median tavoitettavuudessa samojen haasteiden kanssa kuin yhdistys yleisemmin (kuva 13). Verkkojulkaisun Facebook-yhteisöpalvelimen sivustoa seurataan jonkin verran enemmän kuin VTY:n Facebook-sivua (kuva 8), mutta myöskään verkkojulkaisun juttuja ei jaeta tai kommentoida Facebookissa kuin harvakseltaan. Valtaosa vastaajista ei myöskään tällä hetkellä seuraa verkkojulkaisun Facebook-sivustoa.

Vielä vähemmän Politiikasta.fi-verkkojulkaisua seurataan Twitter-yhteisöviestipalvelimessa, jossa säännöllinen seuranta tai aktiivisuus on erittäin harvinaista (kuva 14). Tutkimusjulkaisun sähköinen julkaiseminen ei kyselyn perusteella itsessään vielä takaa julkaisulle tavoitettavuutta ja vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa.

Yhteenveto

Valtiotieteellisen yhdistyksen jäsenille tehty kysely antaa tietoa 2015 kansallisen tieteellisen yhdistyksen jäsenprofiilista, yhdistyksen toimintamuotojen merkityksestä ja tulevaisuuden kehityssuunnista jäsenistön näkökulmasta.

Valtiotieteellisen yhdistyksen jäsenistö on tasainen yhdistelmä pitkäaikaista, keskipitkän ajan ja lyhyen aikaa jäsenenä ollutta akateemista tutkijaa, joista valtaosa työskentelee yliopistoissa. Työsuhteissa yleisimpiä ovat määräaikaisuudet ja toiseksi yleisimpiä vakituiset työsuhteet.

Kansallisella tieteellisellä yhdistyksellä on jäsenien mukaan edelleen tilausta tieteellisten tapahtumien, julkaisujen ja tieteentekijöitä yhdistävänä toimijana. Tieteellinen yhdistys nähdään myös tiedepoliittisena vaikuttamiskanavana ja kontaktina kansainväliseen tieteelliseen toimintaan.

Tieteellisten yhdistysten tiedotus ja vuorovaikutus jäseniin ja yhteiskuntaan on muuttunut digitalisaation myötä. Vaikka yhdistyksen tiedotus on viety sähköisiin kanaviin, niin täysin digitaalisen ja varsinkin sosiaalisen median potentiaalia ei ole vielä pystytty hyödyntämään.

Tieteellisen julkaisutoiminnan on myös nähty olevan murroksessa digitaalisten kanavien kehityksen myötä. Tulosten perusteella vertaisarvioitua tutkimusjulkaisua halutaan lukea tulevaisuudessa sekä sähköisenä että perinteisesti paperille painettuna. Vertaisarvioidun tutkimusjulkaisun rinnalla tehtävä tutkijoiden ja yhteiskunnan vuorovaikutusta edistävä ketterä verkkojulkaiseminen, jota on kehitetty viime vuosina, on saanut hyvän vastaanoton jäsenistössä. Verkkojulkaisu painii kuitenkin samojen haasteiden kanssa sosiaalisen median hyödyntämisessä kuin vertaisarvioitu julkaisu ja yhdistyksen tiedotus yleisemmin.

Teksti: Isak Vento

Julkaisu Mikä on kansallisen tieteellisen yhdistyksen tehtävä 2010-luvulla? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.