Huhtikuun 2. päivänä Serbiassa järjestettiin vaalit, joissa maata vuodesta 2012 johtanut pääministeri Aleksandar Vučić valitutti itsensä presidentiksi. Presidentinvaaleja ovat seuranneet ”protestit diktatuuria vastaan”, joissa kymmenet tuhannet serbialaiset ovat vastustaneet pääministeri Vučićin itsevaltaista hallintotapaa.

Tuleva presidentti on täysiverinen populisti, joka on entisenä radikaalina ja nationalistina onnistunut ajamaan Serbiassa läpi hankalia taloudellisia uudistuksia. Niiden tekeminen olisi ollut aikaisemmin valtaa pitäneelle, sosiaaliliberaalille keskustavasemmistolaiselle demokraattiselle puolueelle mahdotonta.

Euroopan unioni katsoo sormien läpi EU-myönteisen Vučićin populistista politiikkaa, yhä autoritaarisemmaksi käyvää hallintotapaa sekä median vapauden rajoittamista. Demokratian ongelmat eivät kuitenkaan katoa minnekään, kun ne sivuutetaan, kuten naapurimaa Unkarin esimerkki osoittaa.

Koko Balkanin tilanne on viime vuosien aikana ottanut askelia epävakaampaan suuntaan.

Kriittiseksi asian tekee se, että koko Balkanin tilanne on viime vuosien aikana ottanut askelia epävakaampaan suuntaan ja EU:ta on myös tässä yhteydessä syytetty liian passiivisesta toiminnasta alueella.

Jalkapallohuligaanista propagandistiksi ja puoluejohtajaksi

Tulevaa presidenttiä on vaikea arvioida tuntematta hänen taustaansa. Vučić on entinen jalkapallohuligaani, nationalisti ja Serbian radikaalipuolueen kasvatti. Hän toimi puolueen pääsihteerinä vuosina 1995–2008 ja informaatioministerinä Slobodan Miloševićin aikaisessa hallituksessa, jossa hän vastasi muun muassa tiukoista sensuurilaeista.

Nuorena Vučić oli Suur-Serbia-aatteen innokas kannattaja ja 1990-luvulla Bosnian sodan aikaan hän uhosi parlamentissa jokaista tapettua serbiä kohden tapettavan sata muslimia. Hän vastasi Ratko Mladićin Haagin rikostuomioistuimeen luovuttamista vastustavien kampanjoiden ja protestien organisoinnista kymmenen vuotta sitten.

Vučić jatkoi oppositiopolitiikkaa radikaalipuolueessa myös Miloševićin vallan kaaduttua. Vuonna 2008, kun Serbia allekirjoitti EU:n vakautus- ja assosiaatiosopimuksen, hän erosi puolueesta yhdessä Tomislav Nikolićin kanssa perustaakseen EU-myönteisen Serbian edistyspuolueen. Vuonna 2012 Nikolić voitti presidentinvaalit ja joutui luopumaan puolueen puheenjohtajuudesta.

Samana vuonna edistyspuolueen johtama koalitio voitti myös parlamenttivaalit, ja syyskuussa Vučić valittiin puolueen puheenjohtajaksi ilman haastajaa.

Korruption vastaisella taistelulla vallankahvaan

Vučićista tuli uuden hallituksen varapääministeri ja de facto johtaja suurimman puolueen puheenjohtajana. Hallituksen pääministeriksi nousi sosialistien Ivica Dačić.

Varapääministerinä Vučić otti teemoikseen taistelun korruptiota ja rikollisia vastaan sekä maan talouden kohentamisen. Huono taloustilanne sekä poliitikkojen ja virkamiesten korruptio ovat olleet koko 2000-luvun ajan maan akuuteimpia ongelmia.

Talouden lukujen parantamisessa Vučić on arvioiden mukaan onnistunut. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n edellyttämän tiukan budjettikurin ylläpitäminen on saanut äänestäjät kuitenkin myös kritisoimaan pääministeriä. Suurista puheista ja loputtomista lupauksista huolimatta todellista edistystä korruption ja rikollisten vastaisessa taistelussa ei ole tapahtunut. Vučićin suosio kannatusmittauksissa ei silti juuri ole kärsinyt.

Jo vuonna 2014 presidentti Nikolić ilmoitti uusista vaaleista, joissa ennätyksellisiin kannatuslukuihin kiivenneelle edistyspuolueelle povattiin hyvää menestystä. Yleinen käsitys oli, että edistyspuolueen johtaja Vučić ei enää tyytynyt varapääministerin salkkuun. Edistyspuolue sai vaaleissa suuren voiton, ja Vučić valittiin itseoikeutetusti pääministeriksi.

Vučić näyttääkin käyttävän ennenaikaisia vaaleja yhtenä strategisena keinona valtansa vahvistamiseen.

Keväällä 2016 Vučić ilmoitti jälleen ennenaikaisista vaaleista. Syyksi hän ilmoitti, että hallitus tarvitsi ”täyden mandaatin vaikeiden päätösten tekemiseen, sillä seuraavan hallituksen nelivuotiskauden päätteeksi Serbia on jo Euroopan unionin ovella”. Vučićin johtama edistyspuolueen koalitio voitti vaalit ja pääministeri sai jälleen neljä vuotta lisäaikaa itsevaltaiselle politiikalleen.

Vučić näyttääkin käyttävän ennenaikaisia vaaleja yhtenä strategisena keinona valtansa vahvistamiseen. Vaaleista on säännönmukaisesti ilmoitettu edistyspuolueen kannatuslukemien ollessa korkealla, jolloin se on aina pystynyt uudelleen legitimoimaan asemansa.

Presidentinvaalit 2017: Kansa kyllästyy diktatuuriin

Vielä alkuvuodesta radikaalipuolueen presidenttiehdokkaaksi oli ryhtymässä valtaapitävä presidentti Nikolić. Alustavat kannatusmittaukset ennustivat kuitenkin istuvalle presidentille vaalitappiota.

Useiden arvioiden mukaan pääministeri Vučić lähtikin puolueen presidenttiehdokkaaksi voidakseen pitää myös presidenttiyden edistyspuolueella. Ehdokkuutensa ilmoittaessaan hän totesi toivovansa voittoa heti ensimmäisellä kierroksella, mikä toteutuikin, kun hän sai heti 55 prosenttia äänistä.

Presidentin rooli Serbiassa on pitkälti seremoniallinen ja todellinen valta on pääministerillä. Presidenttinä Vučić sai kuitenkin jälleen viiden vuoden pituisen mandaatin politiikkansa ja toimiensa jatkamiselle. Edistyspuolueen puheenjohtajana hän valitsee myös Serbian seuraavan pääministerin.

Presidentin rooli Serbiassa on pitkälti seremoniallinen ja todellinen valta on pääministerillä.

Vučićin voitto antaa hänelle ennenkuulumattoman vahvan henkilökohtaisen valta-aseman Serbiassa. Tämä on myös herättänyt vertailuja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğaniin ja epäilyjä siitä, että Vučićin tavoitteena olisi samankaltainen vallan keskittäminen.

Jo ennen vaaleja julkisuuteen vuosi tietoja pääministeripuolueen edustajien yrityksistä ostaa ääniä, ja Vučić sai huomattavasti oppositiokandidaatteja enemmän tilaa esitellä politiikkaansa valtamediassa.

Puolueettomien arvioiden mukaan vaalit olivat kaikkea muuta kuin vapaat. Todisteita suoranaisesta äänten ostamisesta ei ole kuitenkaan tähän mennessä tullut ilmi.

Puolueettomien arvioiden mukaan vaalit olivat kaikkea muuta kuin vapaat.

Heti vaalien jälkeisenä maanantaina Serbiassa alkoivat suuret, jo kuukauden kestäneet, protestit. Mielenosoittajien ydinjoukko koostuu nuorista ja opiskelijoista, mutta viikkojen mittaan joukkoon on liittynyt myös eläkeläisiä, työväestöä sekä oppositiopuolueiden edustajia.

Mielenosoituksilla ei ole virallista järjestäjätahoa vaan ne viestivät sosiaalisen median kanavien kautta. Myös puoluepoliittiset tunnukset on haluttu pitää protestien ulkopuolella.

Mielenosoittajat vaativat Vučićin johtaman eliitin poistamista vallasta, aidosti vapaita vaaleja, median vapautta sekä muutoksia talous- ja sosiaalipolitiikkaan. Protesteissa onkin nähty kaikuja vuoden 2000 mielenosoituksista, jotka toivat Miloševićin vallan päätökseen.

Nykyistä hallintoa myötäilevät tiedotusvälineet tuomitsivat protestit pieniksi opposition organisoimiksi mielenilmauksiksi, eikä valtamediassa moneen viikkoon nähty totuudenmukaisia raportteja protesteista.

Mielenosoitukset näyttävätkin olevan osin reaktio myös pitkäaikaiseen kehitykseen.

Mielenosoitukset näyttävätkin olevan osin reaktio myös pitkäaikaiseen kehitykseen, jossa muun muassa median vapautta on jatkuvasti ja tietoisesti rajoitettu ja korruption vastaista taistelua on käytetty myös Vučićin poliittisten kilpailijoiden kaatamiseen.

Tilannetta heikentää myös varteenotettavan opposition puute, jota median keskittyminen Vučićin tukemiseen on vain kärjistänyt. Koko Vučićin hallintokauden ajan Serbian oppositio on ollut kykenemätön vastustamaan pääministerin yksinvaltaa yhteisellä oppositiopolitiikalla.

Serbian oppositio on ideologisesti ja poliittisesti hyvin hajanainen, mikä näkyikin hyvin presidentinvaalien ehdokaslistoissa. Serbian seuraavaksi presidentiksi pyrki yhteensä 11 ehdokasta, joista kolme Vučićin jälkeen suosituinta sitoutumattomina.

Pääministerin jälkeen suurimman äänisaaliin saivat entinen oikeusasiamies ja Vučićin politiikan äänekäs vastustaja Saša Janković (17 %), parodiahahmona presidentiksi pyrkinyt koomikko Luka Maksimović (10 %), sekä Serbian entinen ulkoministeri Vuk Jeremić (6 %), joka on viime aikoina profiloitunut Kosovon itsenäisyyden äänekkääksi vastustajaksi.

Vučić EU-lähentymisen takuumiehenä

EU on tyytynyt seuraamaan sivusta, kun Serbian pääministeri keskittää itselleen yhä enemmän valtaa. Vučić on pitkään nauttinut suosiota lännessä, missä hänet on nähty jatkuvuuden takeena Serbian politiikassa sekä ainoana poliittisena kandidaattina, joka voi realistisesti luotsata Serbian EU:n jäseneksi.

Luottamusta eivät näytä juuri horjuttaneen sen enempää autoritaarinen kehitys kuin esimerkiksi Vučićin tiiviisti ylläpitämät Venäjä-kumppanuussuhteet, joita hän käytti myös presidentinvaaleissa valttikorttinaan. EU:ssa kritiikille ei joko ole nähty tarvetta tai sitä ei ole julkisesti haluttu esittää, jottei riskeerattaisi maan länsisuuntausta.

Suhtautuminen muistuttaa EU:n yleisempää Balkan-politiikkaa, jota on viime vuosina leimannut vaiteliaisuus. Virallinen kanta esimerkiksi vuoden 2014 mellakointiin Bosnia-Hertsegovinassa oli pidättäytyvä, ja muutenkin EU on näyttää enemmän välttelevän sekaantumista kuin aidosti pyrkivän ratkomaan kyteviä ongelmia.

Suhtautuminen muistuttaa EU:n yleisempää Balkan-politiikkaa, jota on viime vuosina leimannut vaiteliaisuus.

Lähestymistapa alkaa nyt kuitenkin kääntyä itseään vastaan, kun kriisit leimahtavat kytevistä akuuteiksi. Esimerkiksi Makedoniassa parlamenttivaalit ovat äityneet pitkiksi mielenosoituksiksi ja levottomuuksiksi, kun taas Bosnia-Hertsegovinassa on vihjailtu Serbitasavallan irtautumisesta.

EU-jäsenyyden jo saavuttanut Kroatia puolestaan tarjoaa hienovaraisemman esimerkin siitä, miten äärioikeistolainen ja nationalistinen ajattelu on valtavirtaistunut, kun siihen liittyviin epäkohtiin ei EU-jäsenneuvotteluiden aikana kylliksi puututtu.

Juuri siksi Serbian tilannetta tulisi seurata entistä tarkemmalla silmällä, vaikka se alueellisesti vertailtuna näyttäisi vakaalta. Vučić voi toki olla muuttunut mies suhteessa nationalistimenneisyyteensä, mutta hänen nykyisiä autoritaarisia taipumuksiaan ei myöskään voi sivuuttaa.

Monet serbialaiset näkevät Euroopan unionin demokratian ja ihmisoikeuksien vankkumattomana puolustajana. Unionin haluttomuus puuttua epädemokraattiseen kehitykseen Balkanilla vähentää myös sen legitimiteettiä vaatia tulevilta jäsenmailta uudistuksia tällä rintamalla. Mikäli EU esittää itsensä arvojohtajana, sen tulisi sitä myös olla.

Emma Hakala on poliittisen historian jatko-opiskelija ja töissä Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa.  VTM Jenni J. Laakso on Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen pääsihteeri. 

Julkaisu Serbian tuleva presidentti – susi lampaan vaatteissa? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Viimeisen vuosikymmenen aikana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon edistämisessä on otettu merkittäviä edistysaskelia. Useissa läntisen Euroopan maissa sekä useassa Yhdysvaltojen osavaltiossa on laillistettu samaa sukupuolta olevien avioliitot. Monissa Latinalaisen Amerikan sekä Aasian maissa valtiot ovat organisoineet homofobian vastaisia kampanjoita ja parantaneet syrjintään puuttuvia lakeja.

Samaan aikaan kuitenkin HLBTIQ-ihmset ovat edelleen yksi haavoittuvimmista ryhmistä maailmassa. Esimerkiksi itäisessä Euroopassa näiden vähemmistöjen oikeuksia rajoitetaan usein ankarasti.

Euroopan unionia on syytetty siitä, ettei se ole kyennyt puuttumaan itäisten jäsen- ja ehdokasmaittensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivään politiikkaan. Syyskuussa 2014 Itä-Euroopassa otettiin kuitenkin yksi merkittävä edistysaskel sateenkaariväen oikeuksien turvaamisessa, kun Serbiassa järjestettiin ensimmäinen Pride-kulkue neljään vuoteen. Kulkueen onnistunut ja säännöllinen järjestäminen on ollut yksi kynnyskysymyksistä Serbian EU-jäsenneuvotteluissa.

Serbian pitkä tie Euroopan unionin jäseneksi

EU:n uusien itäisten sekä vanhojen läntisten jäsenmaiden integraatioprosessit eroavat suuresti toisistaan niiden erilaisten aloitustilanteiden vuoksi.

Keski- ja Itä-Euroopan entiset kommunistimaat kävivät jäsenneuvotteluiden aikana läpi myös demokratisoitumisen sekä sääntelemättömään markkinatalouteen siirtymisen prosesseja. Keski- ja Itä-Euroopan maiden halu liittyä Unioniin sekä jäsenyyteen liittyvän säännöstön valtava määrä antoivat EU:lle ennennäkemättömän vallan muokata maiden koko poliittista järjestelmää.

Vaikka kaikki jäsenmaat ovat joutuneet implementoimaan saman säännöstön osaksi lainsäädäntöään ennen Unioniin liittymistä, Euroopan komissio kontrolloi ja valvoo itäisten ehdokasmaittensa implementaatioprosessia huomattavasti tarkemmin kuin läntisten jäsenmaidensa.

Itäinen eurooppalaistuminen ei ole siis kaksisuuntainen suhde, vaan kyseessä on yksinomaan Euroopan unionin vaikutus ehdokasmaiden kansalliseen päätöksentekoon.

EU:n käyttämä valta on nostanut kritiikkiä esimerkiksi Serbiassa, missä demokratisoituminen ja eurooppalaistuminen lähtivät käyntiin vasta vuoden 2000 puskutraktorivallankumouksesta, jossa syrjäytettiin Slobodan Miloševićin 13 vuotta kestänyt diktatuurihallinto.

Serbian uudelle hallinnolle jäi perinnöksi joukko vakavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia. Maa oli ollut käytännössä koko 1990-luvun sotatilassa, kauppasaarrossa ja eristyksissä kansainvälisestä yhteisöstä sekä kevään ja kesän 1999 Naton pommitusten kohteena.

Euroopan unioni ryhtyi heti Miloševićin syrjäyttämisen jälkeen myöntämään Serbialle avustusta ja nimesi maan potentiaaliseksi ehdokasmaaksi muutama vuosi myöhemmin. Unionin avustus ja integraatioprosessin eteneminen ovat alusta asti olleet voimakkaasti riippuvaisia Serbian halukkuudesta ja kyvystä täyttää EU:n asettamat ehdot sotarikollisten saattamisesta oikeuden eteen sekä maan taloudellisen ja ihmisoikeustilanteen parantamisesta.

EU:n avustuksen ja integraatioprosessin etenemisen ehdollisuuden takia serbialaisten suhtautumien Unionin jäsenyyteen on pitkään ollut ristiriitaista. Kesäkuussa 2014 noin puolet serbialaisista kannatti, ja vain noin viidennes vastusti, maan liittymistä Unioniin.

Monet kuitenkin samaan aikaan näkevät EU:n vieläkin välttämättömänä pahana – instituutiona, joka kiristää maata lupauksilla taloudellisen tilanteen paranemisesta, mutta vaatii vastapalvelukseksi kohtuuttomia myönnytyksiä ja uudistuksia. Serbia onkin pitkään ollut haluton tekemään EU:n vaatimia uudistuksia huonosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Serbiaa on vuodesta 2012 hallinnut edistyksellisten ja sosialistien koalitio, jota johtaa Edistyspuolueen puheenjohtaja Aleksandar Vučić.

Edistyspuole on entisten äärioikeistolaisten perustama populistinen Eurooppa-myönteinen puolue, joka on onnistunut ajamaan maassa viime vuosina läpi uudistuksia, joiden tekeminen oli aikaisemmin valtaa pitäneelle sosiaaliliberaalille Demokrattiselle puolueelle mahdotonta.

Sosialistinen puolue taas on Miloševićin perustama puolue, joka nimestään huolimatta on voimakkaan kansallismielinen. Myös maan EU-integraatio on edennyt aikaisempaa vauhdikkaammin Edistyspuoleen hallituskaudella.

Talous ei kuitenkaan ole lähtenyt kasvamaan odotetulla tavalla ja ponnistelut korruption kitkemiseksi ovat jääneet toistaiseksi vajavaisiksi. Serbia on toistuvasti saanut kritiikkiä myös siitä, että se ei toimeenpane hyvin muotoiltuja uudistuksiaan eikä strategioitaan. Myös lainsäädännön implementoinnissa on ongelmia.

Jäsenneuvotteluiden aikaista eurooppalaistumista on usein tarkasteltu EU-lainsäädännön omaksumisen ja talouden rakenteiden uusintamisen kautta. Vähemmälle tarkastelulle on jäänyt, kuinka paljon Unioni levittää läntisen Euroopan arvoja ja asenteita tuleviin jäsenmaihin.

Euroopan unionia onkin usein kritisoitu esimerkiksi siitä, että se ei vuosien 2004 ja 2007 suuren itälaajentumisen yhteydessä onnistunut muuttamaan kansalaisten lähtökohtaisesti negatiivista suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Belgradin Pride-kulkueen lyhyt historia

HLBTIQ-oikeuksien kohdalla puhutaan usein Euroopan jakautumisesta itään ja länteen. Keski- ja Itä-Euroopan, usein uskonnollisille konservatiiveille, HLBTIQ-vähemmistöjen oikeudet ovat länsimaalaistumisen ja eurooppalaistumisen symboleita.

EU:n voimakas tuki näiden oikeuksien ajamiselle on johtanut voimakkaisiin vastareaktioihin. Konservatiivit ovat syyttäneet Unionin tahtovan tuhota maiden perinteisen kulttuurin. Populistipoliitikot ovat käyttäneet taistelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta vetämään huomiota esimerkiksi vaikeasta taloudellisesta tilanteesta tai raskaista rakenteellisista uudistuksista.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat hiertäneet myös Serbian ja EU:n välejä. Vuonna 2008 Serbiasta itsenäistyneen Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen sekä joka syksyinen, suurta mediahuomiota maassa herättävä taistelu Pride-kulkueen järjestämisestä Belgradissa ovat nousseet avainasemaan maan jäsenneuvotteluissa taloudellisen tilanteen parantamisen ja korruption kitkemisen ohella.

Serbiassa HLBTIQ-aktivistit yrittivät ensimmäisen kerran järjestää Pride-kulkueen jo vuonna 2001, heti Miloševićin syrjäyttämisen jälkeen. Yritys päättyi kymmenien ihmisten loukkaantumiseen, kun poliisin resurssit eivät riittäneet suojelemaan osallistujia äärioikeistolaisilta vastamielenosoittajilta.

Kulkue peruttiin ja siitä aiheutuneet mittavat henkilö- ja materiaaliset vahingot johtivat Pride-kulkueen kieltämiseen seuraavaksi vuosikymmeneksi.Vuosina 2009, 2011, 2012 ja 2013 kulkue kiellettiin vetoamalla vastamielenosoittajien aiheuttamiin turvallisuusuhkiin – usein vasta tapahtumaa edeltävänä iltana.

Euroopan unioni ja erityisesti sen läntiset ja pohjoiset jäsenmaat ovat aina protestoineet voimakkaasti vastaan hallituksen päätöstä alistua huligaanien vaatimuksiin rajoittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokoontumisvapautta.

Pride-kulkue järjestettiin onnistuneesti ensimmäisen kerran vuonna 2010, kun poliisi lupasi suojella noin tuhatta marssijaa yli viideltä tuhannelta vastamielenosoittajalta. Poliiisisuojelusta huolimatta marssi päätyi jälleen kymmenien ihmisten loukkaantumiseen ja koko päivän kestäneeseen mellakointiin.

Mittavien vahinkojen seurauksena kulkue kiellettiin jälleen seuraaviksi vuosiksi. Vuonna 2014 Belgradissa järjestettiin viimein ensimmäinen väkivaltaisilta vastareaktioilta säästynyt Pride-kulkue voimakkaassa poliisisuojeluksessa. Myös vuonna 2014 lupaa Pride-kulkueen järjestämiseen jouduttiin odottamaan edelliseen yöhön saakka.

Serbian sateenkaariväen oikeuksissa vielä paljon parannettavaa

Serbiassa on viime vuosina tehty merkittäviä parannuksia HLBTIQ-vähemmistöjen oikeuksien parantamiseksi.

Vuoden 2014 Pride-kulkue oli tärkeä askel oikeaan suuntaan ja maan lainsäädäntöä on kehitetty EU:n vaatimusten mukaisesti. Maa on kuitenkin saanut usein EU:lta kritiikkiä siitä, ettei se implementoi lakeja tai valvo niiden toteutumista riittävästi.

Serbiassa on sekä EU:n että paikallisten ihmisoikeusjärjestöjen arvioiden mukaan riittävä lainsuoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Vihapuhe ja -rikokset ovat lailla kiellettyjä kuten myös seksuaaliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä työpaikoilla.

Lakeja ei kuitenkaan toimeenpanna riittävän tehokkaasti, jos lainkaan. Esimerkiksi kaksi vuotta voimassa ollut viharikokset tuomitseva laki ei ole vielä tuottanut yhtään tuomiota huolimatta siitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat joutuvat Serbiassa edelleen usein viharikosten uhreiksi ja HLBTIQ-aktivistit joutuvat elämään jatkuvan väkivallan uhan alla.

Ongelmana Serbiassa on erityisesti yleinen tietämättömyys.

Homofobia on edelleen yleistä niin poliisien, terveydenhuollon kuin sosiaalityön ammattilaistenkin parissa. Noin puolet serbialaisista on sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on sairaus. Vain joka kolmas serbialainen oli valmis sietämään homoseksuaalisuutta yhteiskunnassa, kunhan sen harjoittaminen tapahtuu neljän seinän sisällä.

EU:n painostuksen takia maa on liikkumassa oikeaan suuntaan ja maan eurooppalaistuminen näkyy myös ihmisoikeuksien parantumisena. Serbian haasteena on kuitenkin vielä kansalaisten asenteiden muuttamisen lisäksi turvata Pride-kulkueen säännöllinen järjestäminen sekä HLBTIQ-vähemmistöjen oikeudet kaikilla elämänalueilla.

Nähtäväksi jää, onko ylhäältäpäin ohjattu eurooppalaistuminen ja sen mukanaan tuomat institutionaaliset muutokset riittäviä muutamaan myös yleistä asenneilmapiiriä maassa, vai nähdäänkö myös Serbiassa samanlaisia vastareaktioita kuin muualla Itä-Euroopassa on viime vuosina jouduttu todistamaan.

Julkaisu Serbian HLBTIQ-vähemmistöt ja EU-integraatio ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.