Al-Qaidan toiminta nousi laajan huomion kohteeksi syyskuun 11. päivän 2001 iskujen myötä. Siitä lähtien on käyty myös keskustelua siitä, mitä nimitystä sen kaltaisista omaan salafistiseen uskontulkintaansa nojaavista ja väkivaltaisia keinoja käyttävistä ryhmistä pitäisi käyttää. Al-Qaidan ohella tähän ilmiöön lukeutuvia ryhmiä ovat olleet esimerkiksi Isis, al-Shabaab ja Boko Haram.

Suomessa terminologian pohtiminen on tullut ajankohtaiseksi Syyrian ja Irakin konfliktin myötä. Useiden kymmenien henkilöiden lähteminen konfliktialueelle Suomesta on tunnetuin, mutta ei ainoa merkki tästä.

Ilmiölle ei ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä ja vakiintunutta termiä, vaan siitä käytetään vaihdellen eri ilmaisuja niin julkisessa keskustelussa kuin viranomaisten ja tutkijoidenkin keskuudessa.

Jos aiheesta halutaan käydä tarkempaa ja analyyttisempaa keskustelua, tarvitaan täsmällisempiä termejä.

Ei ole vain tekninen asia, millä sanalla ilmiöön viitataan, vaan se on väistämättä myös vallankäyttöä. Valinnoilla vaikutetaan ilmiötä koskeviin mielikuviin riippumatta siitä, onko se tarkoituksena.

Tämän vuoksi valintoja tehdessä on syytä olla tietoinen eri termeihin liittyvistä vahvuuksista, heikkouksista ja painolasteista.

Ääri-islamilainen

Ensimmäisinä vuosina vuoden 2001 iskujen jälkeen suomalaisissa viranomaisdokumenteissa, kuten suojelupoliisin vuosikertomuksissa, käytettiin usein ilmaisua ”ääri-islamilainen”, kun viitattiin al-Qaidaan, sen kannattajiin ja näiden toimintaan.

2000-luvun alun suojelupoliisin vuosikertomuksissa puhuttiin myös äärimuslimeista. Tälle sukua oleva ilmaisu ”väkivaltainen ääri-islam” esiintyi myöhemmin myös ensimmäisissä väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksissa. Sittemmin termin käyttö vaikuttaa vähentyneen merkittävästi.

Al-Qaidan kaltaisten liikkeiden toiminnasta käytetty terminologia oli 2000-luvun alussa yleisesti varsin epätäsmällistä, ja tämä termivalinta heijastaa sitä. Ääri-islamilainen on hyvin yleisluontoinen ilmaisu ja sillä on haluttu ilmeisesti vain ilmaista etäisyyttä siihen, mitä on pidetty niin sanotusti valtavirran islamina. Termiin ei ole liittynyt tarkempaa määrittelyä siitä, minkälaisesta liikehdinnästä on kyse tai mikä tekee siitä äärimmäistä.

Islamistinen, ääri-islamistinen

2000-luvun alun käsitehämmennyksestä kertoo sekin, että esimerkiksi suojelupoliisin raporteissa näkee käytettävän sekaisin ilmaisuja ääri-islamilainen ja ääri-islamistinen. Viranomaiset eivät olleet tässä mitenkään yksin, vaan tällainen käsitteellinen horjunta oli tyypillistä myös mediassa.

Islamilainen ja islamistinen eivät kuitenkaan ole synonyymeja. Islamilainen on yleistermi, joka viittaa islamin uskoon liittyvään toimintaan. Islamismi taas on monimuotoinen aatesuuntaus ja poliittinen liike, joka syntyi 1900-luvun alussa osin reaktiona länsimaiden poliittisen ja kulttuurisen vaikutusvallan kasvuun islamilaisten valtojen alueella.

Islamilainen ja islamistinen eivät ole synonyymeja.

Islamismi on saanut useita hyvin erilaisia ilmenemismuotoja. Niille yhteistä on kuitenkin se, että islamia ei pidetä vain henkilökohtaisena uskona vaan katsotaan, että sen pitäisi olla kaikki elämän osa-alueet kattavan järjestelmän perusta.

Al-Qaidan ja Isisin kaltaisten ryhmien ajatusmaailma pohjaa osittain islamismin ajatusmaailmaan ja klassisiin ajattelijoihin. Niiden tarkoituksena on perustaa oman islamin tulkintansa mukainen ”islamilainen” valtio ja yhteiskunta. Islamismi on kuitenkin valtavasti näitä liikkeitä laajempi ilmiö, eikä al-Qaidaa ja Isisiä voi pitää mitenkään sen tyypillisimpinä tai vaikutusvaltaisimpina ilmentyminä. Islamismin kannalta keskeisiä toimijoita ovat usemmiten puoluepolitiikkaan osallistuvat muslimiveljeskuntaan kytkeytyvät toimijat.

Islamistinen on siis sekin tarpeettoman laaja käsite, jos tarkoitetaan vain al-Qaidan ja Isisin kaltaisia liikkeitä. Toiseksi se on omiaan tuottamaan virheellisiä ja yksinkertaistavia mielikuvia islamismista ilmiönä.

Ääri-etuliite sijoittaa tässäkin tapauksessa puheena olevaa ilmiötä islamismin kenttään, mutta ei edelleenkään määrittele sitä sen tarkemmin.

Radikaali-islamistinen

2010-luvun puolella suomalaisissa viranomaisdokumenteissa on vakiintunut käyttöön ilmaisu radikaali-islamistinen.

Radikaali-islamistiselle on annettu viranomaisdokumenteissa tarkempia määritelmiä. Suojelupoliisi kertoo tarkoittavansa sillä ”salafi-jihadistiseen ideologiaan perustuvaa islamismin muotoa, jonka tavoitteena on luoda väkivallan avulla islamilainen, sharia-lain mukaan hallittu, yhteiskunta”.

Ilmaisua käytetään nykyisin varsin yleisesti juuri tässä suojelupoliisin määrittämässä merkityksessä.

Al-Qaidan ja Isisin toiminnan kutsuminen radikaali-islamistiseksi on perusteltua. Ongelmana on kuitenkin se, että radikaali-islamismia käytetään yleisesti viitattaessa tätä laajempaan ilmiöön. Laajimmillaan sillä tarkoitetaan kaikkia sellaisia islamistisia toimijoita, jotka käyttävät väkivaltaa osana toimintaansa. Tämä sisältää esimerkiksi libanonilaisen, šiialaisen Hizbollahin ja Palestiinassa toimivan Hamas-järjestön, joihin al-Qaida ja Isis suhtautuvat vihamielisesti.

Suojelupoliisin määritelmässä kuvattu radikaali-islamismi on siis itse asiassa vain yksi, salafi-jihadistiseen ideologiaan perustuva suuntaus paljon laajemmassa ilmiössä.

Mikäli ei ole tarvetta täsmentää, mistä radikaali-islamismin muodoista puhutaan, tai viitataan väkivallan hyväksyvään islamistiseen liikehdintään yleisesti, termin käyttäminen ei ole välttämättä ongelma. Jos sitä kuitenkin käytetään tarkoittamaan pelkästään salafi-jihadistiseen ideologiaan perustuvaa radikaali-islamismia, varjopuolena on, että se on omiaan hämärtämään sen ja muiden radikaali-islamismin muotojen välisiä eroja.

Jihadismi

Radikaali-islamismin ohella al-Qaidan ja Isisin toiminnasta käytetään tyypillisesti ilmaisua jihadismi. Termi on yleisessä käytössä tiedotusvälineiden lisäksi myös akateemisessa tutkimuksessa sekä se on ryhmien itse itsestään käyttämä nimitys.

Jihadismi-sana on esiintynyt silloin tällöin sisäministeriön ja suojelupoliisin dokumenteissa. Suojelupoliisi vaikuttaa käyttävän sitä erityisesti viitatessaan Euroopan ulkopuolisissa aseellisissa ryhmissä toimineisiin tai niiden koulutusleireillä olleisiin henkilöihin. Sen sijaan länsimaissa tapahtuvaan toimintaan viitataan yksinomaan radikaali-islamismina.

Jihadismi on yleisessä käytössä tiedotusvälineiden lisäksi myös akateemisessa tutkimuksessa sekä se on ryhmien itse itsestään käyttämä nimitys.

Jihadismia voi pitää yhtenä radikaali-islamismin suuntauksena, mutta se on myös monella tapaa erilainen ilmiö kuin (muu) radikaali-islamismi. Itse asiassa jihadistinen liike on pitkään määrittänyt itsensä islamismin vastaiseksi voimaksi, mikä johtuu paikoitellen merkittävistä eroavaisuuksista jihadistien ja islamistien välillä esimerkiksi uskonpuhtauden vaalimiseen liittyvissä kysymyksissä.

Toinen keskeinen eroavaisuus on se, että islamistit pääsääntöisesti hyväksyvät valtioiden ja kansainvälisen poliittisen järjestelmän legitimiteetin. Jihadistiset toimijat taas kategorisesti kiistävät molempien oikeutuksen uskonnollisin perustein.

Islamistinen liike mukaan lukien sen radikaalit edustajat on teologisesti monimuotoinen. Jihadistiset ryhmät sen sijaan ovat salafistisia. Salafismi on sunnalaisen islamin haara, joka jäljittelee ja pyrkii elvyttämään islamin kolmen ensimmäisen sukupolven aikaisen islamin ja tavan harjoittaa sitä erityisesti uskonopillista puhtautta vaalimalla.

Strategisesti islamistiset toimijat ovat pääasiallisesti osallistuneet maidensa puoluepolitiikkaan, myös jotkut radikaali-islamistiset toimijat kuten Hamas ja Hizbollah, tai harjoittaneet sosiaalista aktivismia. Jihadistit taas ovat pyrkineet muutokseen lähes yksinomaan aseellisen toiminnan kautta.

jihadistinen liike on pitkään määrittänyt itsensä islamismin vastaiseksi voimaksi.

Jihadistiseksi itseään kutsuvan liikehdinnän tapa tulkita sitä, mitä jihad tarkoittaa, on omanlaisensa ja monin tavoin koko liikettä määrittelevä. Jihadismille ominaista on jihadin tulkitseminen aseelliseksi kamppailuksi ja henkilökohtaiseksi velvollisuudeksi jokaiselle muslimille. Tämä nähdään keskeisenä, jopa tärkeimpänä uskonnon harjoittamisen muotona.

Jihadismi on käytössä olevista termeistä analyyttisesti tarkin kuvaamaan al-Qaidaa ja Isisiä, koska se viittaa juuri näiden kaltaisiin ryhmiin. Siksi päädyimme keväällä julkaistuissa, sisäministeriön tilauksesta tekemissämme raporteissa käyttämään tätä termiä.

Termiä on kuitenkin kritisoitu voimakkaasti. Pääsyy kritiikkiin ovat olleet mielikuvat, joita termin käytön katsotaan tuottavan islamista uskontona ja islamin kytköksistä ilmiöön.

Muslimiyhteisöt ovat kritisoineet ylipäätään islam-johdannaisten sanojen käyttämistä tässä yhteydessä. Uskonnon nimen tai sen käsitteiden sisällyttäminen nimitykseen yhdistää väkivaltaisen toiminnan islamiin uskontona ja antaa harhaanjohtavan kuvan siitä, että jihadistisen liikehdinnän suosimat tulkinnat islamin keskeisistä uskonopeista olisivat laajasti ominaisia islamille.

Huoli on ymmärrettävä, sillä näkemyksiä islamista kokonaisuudessaan väkivaltaisena uskontona on esitetty toistuvasti länsimaisessa julkisessa keskustelussa, myös Suomessa.

Erityisesti jihadin käsite yhdistyy länsimaisessa keskustelussa hyvin herkästi juuri väkivaltaan, vaikka suurelle osalle muslimeista se tarkoittaa ensisijaisesti rauhanomaista, itsensä kanssa kilvoitteluun keskittyvää toimintaa. Tämä lienee yhtenä syynä siihen, että etenkin länsimaissa asuvien muslimiyhteisöjen kannanotoissa toistuu se, että jihadismia pidetään vielä islam-sanan sisältäviä termejä ongelmallisempana.

Kharijiitti

Edellä mainittuja termejä on kritisoitu myös siitä, että ne ovat länsimaisessa keskustelussa annettuja tai al-Qaidan ja Isisin kaltaisten liikkeiden itsensä kehittämiä termejä.

Islam- ja jihad-sanan sisältävien käsitteiden sijasta muslimiyhteisöistä on ehdotettu ilmiöstä käytettävän kharijiitti-termiä (kirjaimellisesti ”ne, jotka lähtivät”).

Termillä on juurensa islamin ensimmäisen vuosisadan ajan valtataisteluissa ja opillisissa riidoissa. Näiden kiistojen myötä irronnutta liikettä kutsuttiin tällä nimellä. Kharijiiteille on katsottu ominaiseksi jyrkkä suhtautuminen niihin, jotka eivät hyväksy heidän uskontulkintojaan, sekä sen aikaisen kalifaatin vallan vastustaminen.

Termin juurruttaminen julkiseen keskusteluun on kuitenkin hankalaa, koska se on suurimmalle osalle ei-islaminuskoisista länsimaalaisista täysin tuntematon.

Kharijiittien ja nykypäivän jihadistisen liikkeen toiminnan ja opin välillä on merkittäviä eroja.

Kharijiitti-termiin sisältyy latauksia, jotka tekevät siitä ongelmallisen käyttää silloin, kun tarkoituksena on yksinomaan kuvata tai analyyttisesti tarkastella jihadismia ilmiönä. Termiin sisältyy tuomitseminen ja halu erottaa sen kohde islamista harhaoppisena haarana.

Varsinkin tutkimuksen näkökulmasta lisähaasteena on se, että termi ei ole analyyttisesti järin osuva. Kuten Nelly Lahoud on huomauttanut, kharijiittien ja nykypäivän jihadistisen liikkeen toiminnan ja opin välillä on merkittäviä eroja.

Uskonnolla perusteltu väkivalta, terrorismi

Yksi ratkaisu terminologisiin hankaluuksiin on ollut välttää kokonaan uskontoon viittaavia ilmaisuja. Tämä on myös yksi niistä ratkaisuista, joita muslimiyhteisöt ovat ehdottaneet. Yksi tapa on puhua yksinkertaisesti al-Qaidasta, Isisistä ja muista ryhmistä niiden nimellä ja välttää yleistävämpiä luonnehdintoja.

Yksi ratkaisu terminologisiin hankaluuksiin on ollut välttää kokonaan uskontoon viittaavia ilmaisuja.

Sisäministeriö on viime vuosina suosinut ilmaisua uskonnolla perusteltu väkivalta. Ilmaisu on ollut käytössä väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisytyön yhteydessä. Termiin on päädytty siksi, että ennaltaehkäisytyön kohteena on kaikki uskonnollisesti motivoitunut väkivalta uskontoon katsomatta.

Kohtuullisen yleinen tapa väistää määrittelyä on puhua yksinkertaisesti (kansainvälisestä) terrorismista. Terrorismi yhdistyy voimakkaasti nykyisin juuri al-Qaidaan ja Isisiin, koska ne ja niiden inspiroima toiminta nähdään suurimpana terrorismin uhkana länsimaissa.

Tämä puhetapa on kuitenkin ongelmallinen siksi, että likimainkaan kaikki terrorismi ei ole radikaali-islamistista tai jihadistista. Lisäksi kaikki al-Qaidan ja Isisin kaltaisiin ryhmiin liittyvä väkivalta ei ole oikeudellisessa tai tutkimuksen tarkoittamassa mielessä terrorismia. Pääasiallinen väkivallan muoto on itse asiassa aseellisen ryhmän toiminta konfliktialueilla länsimaiden ulkopuolella.

Tarve tarkkuudelle

Al-Qaidan ja Isisin toiminnasta käytettyjen ilmaisujen kirjavuus on ollut oire siitä, että ymmärrys niiden toiminnan ideologisesta perustasta ja varsinkin sen sijoittumisesta laajempaan kontekstiin on ollut vajavaista. Näin on ollut varsinkin 2000-luvun alkuvuosina, mutta on osin edelleen.

Kielenkäyttö ja keskustelu aiheesta liikkuu usein hyvin yleisellä tasolla. Tarvetta täsmällisemmille käsitteille ei ole ollut, jos tavoitteena ei ole ollut ilmiön täsmällisempi analysointi.

Tarpeettoman yleisluontoisten käsitteiden käyttämisessä on kuitenkin se ongelma, että ne saattavat ruokkia kuvaa siitä, että al-Qaidan ja Isisin edustamat näkemykset olisivat laajemmin jaettuja kuin ne ovat. Jos aiheesta halutaan käydä tarkempaa ja analyyttisempaa keskustelua, tarvitaan täsmällisempiä termejä. Tällä hetkellä yleisessä käytössä olevista termeistä täsmällisin on jihadismi.

Leena Malkki on Politiikasta-lehden päätoimittaja ja toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa. Juha Saarinen on jatko-opiskelija King’s College Londonissa. 

Julkaisu Miten nimittää Isisin ja al-Qaidan edustamaa ilmiötä? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Euroopassa vaikuttaa olleen viime aikoina verrattain hiljaista jihadististen iskujen osalta. Uutisoinnin perusteella syntyy vaikutelma, että vuosien 2014–2017 tiheään toistuneiden iskujen jälkeen on tapahtunut huomattavasti vähemmän onnistuneita iskuja. Tarkoittaako tämä sitä, että jihadistinen toiminta Euroopassa olisi hiipumassa?

Iskujen huippuvuodet tällä erää ohitettu

Terrori-iskuja koskevat tilastot tukevat mielikuvaa jihadististen iskujen määrän vähenemisestä. Jihadistisilla iskuilla tarkoitetaan tässä al-Qaidan ja Isisin kaltaisten ryhmien väkivaltaista toimintaa, jolla ajetaan nykyisen yhteiskunta- ja maailmanjärjestyksen kumoamista ja niiden uskontulkinnan mukaisen yhteiskunnan luomista. Näistä puhutaan usein myös radikaali-islamistisina iskuina.

Norjalaisen FFI-tutkimuslaitoksen tutkijat ylläpitävät tietokantaa jihadistisista iskuista ja paljastuneista iskusuunnitelmista Euroopassa. Tietokannassa ovat mukana sellaiset tapaukset, joista on saatavilla tietoa avoimista lähteistä eli mediasta tai viranomaisten julkisesta raportoinnista ja asiakirjoista.

Tietokannasta saattaa puuttua sellaisia iskusuunnitelmia, joista ei ole keskusteltu julkisuudessa. Luku sisältänee kuitenkin kaikki merkittävimmät iskusuunnitelmat, joista on saatavilla selvää näyttöä, sillä ne etenevät yleensä vähintään syyteharkintaan asti.

Ennakkotietojen mukaan iskujen ja iskusuunnitelmien määrä oli huipussaan vuonna 2017 (16 iskua ja 7 paljastunutta suunnitelmaa), kun taas vuonna 2018 sekä iskuja että paljastuneita suunnitelmia oli molempia kuusi. Vuoden 2018 iskujen yhteismäärä voi vielä kasvaa tästä, kun tiedot tarkentuvat.

Iskujen määrä on siis huippuvuosista laskenut, mikä saattaa sijoittaa Syyrian konfliktiin ja erityisesti Isisiin kytkeytyneen terrori-iskujen aallonharjan vuodelle 2017. Luvut ovat kuitenkin edelleen korkeita, jos niitä vertaa tilanteeseen ennen vuonna 2012 alkanutta Syyrian konfliktia.

Miksi iskut ovat vähentyneet?

Jihadististen iskujen määrän vähentyminen on ollut jossain määrin odotusten vastaista. Jo useamman vuoden ajan on puhuttu siitä, miten Isisin kärsimät tappiot saattavat johtaa siihen, että iskuja aletaan tarkoituksella kohdistaa entistä enemmän alueen ulkopuolelle länsimaat mukaan luettuna.

Tätä ajatusta tukeva muutos on näkynyt myös Isisin viestinnässä. Kalifaattiin houkuttelemisen sijasta kannattajia Euroopassa on rohkaistu tekemään helposti toteutettavia iskuja omin neuvoin.

Vaikka Isisin loppu on vielä kaukana, sen vetovoima on hiipunut, sillä se ei ole enää houkutteleva menestyjä.

Iskujen toteuttaminen konfliktialueen ulkopuolella on ollut osa ryhmän strategiaa sen koko historian ajan. Kannattajia on lietsottu iskujen tekemiseen Isisin propagandassa etenkin elokuun 2014 jälkeen, kun siihen kohdistunut kansainvälinen sotilasoperaatio alkoi.

Iskuihin innostamisen lisäksi Isis on myös pyrkinyt suoraan rekrytoimaan ja ohjeistamaan kannattajiaan iskuihin Euroopassa virtuaalisesti sekä lähettämällä omia taistelijoitaan kokoamaan pienryhmiä ja laajempia verkostoja toteuttamaan iskuja. Malliesimerkkejä jälkimmäisestä ovat Pariisissa ja Brysselissä vuosina 2015–2016 tapahtuneet tuhoisat iskut, joihin osallistui ryhmän riveissä Syyriassa taistelleita henkilöitä.

Iskut, joissa Isisin rooli on ollut korkeintaan inspiroiminen tai etäältä ohjeistaminen, ovat yleensä olleet vähemmän tuhoisia. Tällainen oli esimerkiksi Turussa elokuussa 2017 tapahtunut puukkoisku.

Iskujen määrän väheneminen on vaikeasti selitettävissä. Itse asiassa iskuja olisi voinut odottaa tapahtuneen enemmän kuin niitä on tapahtunut. Isisillä on ollut selkeästi paremmat mahdollisuudet ja enemmän kiinnostusta vedota eurooppalaiseen yleisöön ja saada heidät toimimaan kuin esimerkiksi al-Qaidalla, joka yrittimuutama vuosi sitten inspiroida länsimaissa asuvia muslimeita iskuihin varsin laihoin tuloksin.

Viimeaikaisen hiipumisen voi nähdä ainakin osittain voimistuneen terrorismin vastaisen toiminnan tuloksena. Esimerkiksi Isisiin kohdistunut sotilasoperaatio sai suurilta osin tuhottua sen ulkomaanoperaatioiden infrastruktuurin.

Tulevaisuus

Toteutuneissa ja paljastuneissa iskuissa näkyvät trendit tarjoavat kohtuullisen kapean ikkunan tarkastella jihadistisen aktivismin kehittymistä Euroopassa.

2010-luvun alussa ennen Syyrian sodan syttymistä arvioitiin varsin yleisesti jihadismin olleen Euroopassa hiipumaan päin. Tosiasiassa näiden vuosien tienoilla tapahtui paljon seuraavien vuosien kannalta olennaista verkostoitumista ja ei-väkivaltaista aktivismia, jotka loivat osaltaan pohjan Syyriaan ja Irakiin suuntautuneelle historiallisen laajamittaiselle mobilisaatiolle.

Väkivaltaisen toiminnan kehittymisen ennustaminen on aina vaikeaa, sillä se ei heijasta juurikaan sellaisia rakenteellisia tekijöitä, joiden kehittymistä olisi helppo havainnoida, mitata ja ennustaa. Paljon on kiinni siitä, miten eri osapuolten välinen vuorovaikutus kehittyy.

Selvää on, että Syyrian ja Irakin konflikti vierastaistelijailmiöineen ja Isis jättävät voimakkaan jäljen jihadistiseen toimintaan Euroopassa. Vaikka Isisin loppu on vielä kaukana, sen vetovoima on hiipunut, sillä se ei ole enää houkutteleva menestyjä. Sen edustama utopia kalifaatista ja muisto menestyksen vuosista on kuitenkin edelleen elossa virtuaalisessa toimintaympäristössä.

Lähes kaikki jihadismia Euroopassa seuraavat tutkijat odottavat jihadistisen toiminnan jatkuvan Euroopassa tulevina vuosina vähintään nykyisellä tasollaan.

Lähes kaikki jihadismia Euroopassa seuraavat tutkijat odottavat jihadistisen toiminnan jatkuvan Euroopassa tulevina vuosina vähintään nykyisellä tasollaan. Nähtävissä on paljon seikkoja, jotka ovat omiaan ylläpitämään jihadistista liikehdintää ja sen kehittymistä.

Ensinnäkin useat maat arvioivat maassaan olevan jihadistisia aktivisteja enemmän kuin aikaisemmin. Tämä voi osin johtua siitä, että ilmiötä seurataan aiempaa tarkemmin, mutta ei selity yksin sillä. Jihadistisesta toiminnasta kiinnostuneiksi tiedettyjen määrä ei ole näyttänyt vähenemisen merkkejä.

Tämän lisäksi Euroopassa asuvat jihadismin kannattajat ovat paremmin verkostoituneita kuin aikaisemmin. Euroopan sisäisten verkostojen ja kontaktien järjestelmällinen luominen jihadistipiireissä alkoi jo Syyrian konfliktia edeltävänä vuosina.

Matkustaminen Syyriaan ja Irakiin on laajentanut näitä verkostoja entisestään. Samalla on syntynyt entistä voimakkaampia yhteyksiä eurooppalaisten verkostojen ja muualla toimivien aseellisten ryhmien välille. Sosiaalisen median tarjoamat viestintämahdollisuudet ovat tarjonneet uusia tapoja luoda ja ylläpitää yhteyksiä.

Taistelualueilla ja vangittuna olleet ovat aiempina vuosina tyypillisesti toimineet keskeisinä verkostoijina ja toiminnan aikaansaajina. Heitä on Euroopassa lähivuosina aiempaa enemmän, mikä ennakoi jihadistisen toiminnan jatkumista. Ensimmäinen aktivistien aalto on jo vapautunut tai vapautumassa vankilasta.

Toisaalta on nähtävissä myös merkkejä toiminnan hiipumisesta etenkin virtuaalisessa ympäristössä. Isisin kyky tuottaa verkkoaineistoa on myös heikentynyt merkittävästi. Jihadistinen sosiaalisen median aineisto on merkittävästi vähentynyt, kun palveluntarjoajat ovat tiukentaneet toimiaan. Jihadistinen viestintä on siirtynyt suljetuille ja salaisille kanaville, mikä tarkoittaa sitä, että se on samalla vaikeammin löydettävissä.

Jotkut tutkijat ovat nähneet merkkejä uusien aktivistien määrän laskemisesta. Vaikka jihadistisessa toiminnassa mukana olevien määrä on Euroopassa edelleen aiempaan verrattuna korkea, uusia ihmisiä ei vaikuta tulevan enää mukaan samaa tahtia kuin ennen.

Vastatoimia merkittävämmät syyt terroritoiminnan hiipumiseen löytyvät tyypillisesti asenteiden muuttumisesta potentiaalisten kannattajien keskuudessa.

On mahdollista, että koventuneet terrorismin vastaiset toimet ovat vaikuttaneet tähän. Tosin aiemman tutkimuksen pohjalta tiedetään, että vastatoimet ovat aina korkeintaan osaselitys terroritoiminnan hiipumiseen. Merkittävämmät syyt löytyvät tyypillisesti asenteiden muuttumisesta potentiaalisten kannattajien keskuudessa.

Tällä hetkellä tilanteeseen vaikuttaa ainakin se, että Syyrian ja Irakin konfliktin ja Isisin hiipuvan vetovoiman tilalle ei ole noussut vielä vastaavaa korvaajaa.

Syyriasta ja Irakista palaavat

Syyrian ja Irakin konfliktialueilta palanneita on nyt Euroopassa  vajaat 2 000. Heistä noin puolet on tai on ollut vangittuina.

Lisää saattaa olla tulossa seuraavien kuukausien aikana riippuen osin siitä, miten Euroopan maat päätyvät toimimaan vankileireillä olevien maansa kansalaisten suhteen, eli annetaanko heidän palata ja missä määrin palaamista edesautetaan. Syyriassa taistelleita on vapautumassa vankilasta lähikuukausina ja -vuosina, etenkin sellaisissa maissa, joissa tuomiot terroristisista rikoksista ovat olleet pääosin lyhyehköjä.

On mahdotonta ennustaa, kuinka moni Syyrian ja Irakin kävijöistä tulee päätymään merkittävään rooliin tai ylipäänsä edes jatkamaan toimintaa jihadistisissa verkostoissa Euroopassa. Syyrian ja Irakin konfliktin mobilisaatio on niin monin tavoin erilainen kuin aiemmat konfliktit ja niihin liittyvä vierastaistelijailmiö, ettei niitä voi luotettavasti käyttää osviittana.

Sen verran historiallisen tutkimuksen pohjalta uskaltaa sanoa, että ainakin pieni vähemmistö palaajista jää todennäköisesti jihadistiseen liikehdintään ja on keskeisessä roolissa uusien pienryhmien ja laajempien verkostojen muodostumisessa. He saattavat olla mukana myös lähivuosina tapahtuvissa terrori-iskuissa.

Tämä on yksi merkittävä syy tämänhetkiselle haluttomuudelle ottaa vastaan vielä vankileireillä olevia Isisin alueella asuneita Euroopan maiden kansalaisia. Palaajien aikeista varmistuminen ja saattaminen oikeuden eteen vaatii väistämättä mittavia resursseja.

Vaikka leireillä limbossa olevat Isisiin kytkeytyneet henkilöt ovat saaneet mittavasti mediahuomiota etenkin viime viikkojen aikana, jihadistinen toiminta tulee kuitenkin jatkumaan Euroopassa jatkossakin tehdyistä ratkaisuista riippumatta.

Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa ja Politiikasta-lehden päätoimittajana. Juha Saarinen on jatko-opiskelija King’s College Londonissa. 

Julkaisu Jihadismin tulevaisuus Euroopassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.