Poliittisessa vaikuttamisessa, jota arkikielessä kutsutaan myös lobbaukseksi, on kyse käytännöistä, joilla pyritään vaikuttamaan päätöksentekoon. Poliittista vaikuttamista ja sen roolia demokraattisena käytäntönä on viime vuosina tutkittu valtioiden, EU:n ja ylikansallisten instituutioiden tasolla.

Vaikka lobbauksen on osoitettu olevan olennainen osa demokraattista päätöksentekoprosessia ja lobbareiden tarjoavan päätöksentekijöille arvokasta asiantuntemusta, siihen liittyvä salamyhkäisyys ja resurssien epätasainen jakautuminen huolestuttavat niin tutkijoita kuin kansalaisiakin.

Lobbaus ei kuitenkaan ole valtiontason tai ylikansallisen päätöksenteon ominaispiirre. Lobbaus seuraa valtaa, ja valtaa käytetään myös kunnissa. Kuntatasolla lobbaus voi olla yhtä merkittävä vaikuttamisen keino kuin valtion ja ylikansallisten instituutioiden tasollakin. Niin ikään siihen liittyvät huolenaiheet ovat samoja kunnan ja valtion tasolla.

Lobbaus voi olla avointa ja läpinäkyvää, kuten kuntalaisten ja kunnassa toimivien yritysten osallistuminen kuntien järjestämiin kuulemisiin ja asukastilaisuuksiin. Toisaalta kunnissa tapahtuva lobbaus, kuten suora yhteydenpito kunnan päättäjiin, voi tapahtua julkisuudelta piilossa ja sellaisten toimijoiden taholta, joilla on jo muutenkin vaikutusvaltaa ja pääsy neuvottelupöytiin.

Mitä lobbaus merkitsee kuntatasolla?

Kunta, joita Suomessa on vuonna 2023 yhteensä 309, on kansalaista lähinnä oleva demokratian taso. Jos kansalainen haluaa vaikuttaa asuinalueensa tai arkielämänsä asioihin, kunnan päätöksenteosta on luontevin aloittaa. Näin on riippumatta siitä, asuuko kansalainen isossa kaupungissa vai pienessä kunnassa. Kansalainen voi istua kunnanvaltuustossa, olla yrityksen omistaja tai aktiivinen toimija kansalaisjärjestössä, joskus jopa kaikkia näitä yhtä aikaa.

Suomalaisten kuntien vallankäyttö perustuu asukkaiden itsehallintoon, jota tukee kunnilla oleva verotusoikeus. Kuntien itsehallinnosta säädetään perustuslaissa ja päätöksenteosta kuntalaissa. Kunta on demokraattinen yksikkö, mikä tarkoittaa sitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista.

Kunnan asukkaalla ja kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi kunnat ovat kehittäneet viime vuosina erilaisia osallistumisen ja yhteistoiminnan muotoja, jotka ovat mahdollistaneet kuntalaisten ja muiden sidosryhmien osallistumisen kunnan päätöksentekoon. Esimerkkeinä tällaisista demokraattisen pöhinän muodoista ovat osallistuvan budjetoinnin prosessit, erilaiset raadit, foorumit ja kansalaisille suunnatut kyselyt.

On mahdollista, että kaikki aktiivisuus edistää moniäänistä paikallisdemokratiaa, mutta lobbaus voi myös vahvistaa entuudestaan äänekkäiden ja hyvin resursoitujen toimijoiden asemaa ja heikentää siten kunnallisen päätöksenteon demokraattista oikeutusta.

On luontevaa ajatella, että osallistumisen uudet muodot edistävät moniäänisen kuntademokratian toimintaa. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että ne tarjoavat myös kunnissa tapahtuvalle lobbaukselle uusia vaikuttamiskanavia.

Yhteistoimintaan perustuva päätöksenteko ei tarjoa ainoastaan omassa asiassaan aktiiviselle kuntalaiselle vaikuttamisen paikkoja, mutta avaa uusia ovia myös ammattimaisen edunvalvonnan, yritystoiminnan tai kansalaisjärjestön lobbarille. Kuntavaikuttamisen tukimateriaaleja löytyy niin Suomen Yrittäjien, Kehitysvammaisten Tukiliiton kuin Olympiakomitean sivuilta.

On mahdollista, että kaikki aktiivisuus edistää moniäänistä paikallisdemokratiaa, mutta lobbaus voi myös vahvistaa entuudestaan äänekkäiden ja hyvin resursoitujen toimijoiden asemaa ja heikentää siten kunnallisen päätöksenteon demokraattista oikeutusta. Tiedämme valtioiden ja ylikansallisten järjestöjen toiminnasta saatujen kokemusten perusteella, että lobbauksen ja demokratian suhde on monimutkainen, eikä meillä ole mitään syytä olettaa, että suhde jäsentyisi mutkattomasti kuntatasolla.

Kuntatasolla tapahtuva lobbaus on ajankohtainen ja kiinnostava myös siksi, että eduskunta hyväksyi lobbauksen avoimuutta koskevan avoimuusrekisterilain 430/2023 alkuvuodesta 2023. Alkuvaiheessa ainoastaan valtiontasolla toimivan rekisterin laajentamista alue- ja kuntatasolle tullaan arvioimaan lain seurannan ja jälkiarvioinnin yhteydessä. Kunnissa tapahtuvan lobbauksen läpinäkyvyyden lisääminen ei ole kuitenkaan mahdollista ilman tietoa siitä, onko kunnissa lobbausta, kuka pyrkii vaikuttamaan ja keneen, missä asioissa ja miten.

Mitä erityispiirteitä kuntalobbaukseen liittyy?

Kuntatason lobbaus eroaa valtiotason lobbauksesta useilla eri tavoilla. Eroa on ainakin intensiivisimmän lobbauksen ajankohdassa. Kun valtiotasolla vaikuttaminen on erityisen tiivistä vaalien yhteydessä, kunnissa lobbaus kohdistunee esimerkiksi strategioiden, yleiskaavojen ja osayleiskaavojen valmisteluun. Tämä oletus saa epäsuoraa tukea myös kansainvälisistä selvityksistä. Irlannissa on todettu, että alue- ja kuntatasolla epäasiallisen vaikuttamisen riskit paikantuvat erityisesti maankäyttö- ja kaavoitusasioihin.

Toiseksi on oletettavissa, että lobbauksen käytänteet ja toimijat ovat kuntatasolla moninaisemmat kuin valtiontasolla. Valtiotasolla lobbausta harjoittavat usein vaikuttamisen ammattilaiset, kun taas kunnissa vaikuttavat enemmän yritykset ja sivutoimiset lobbarit.

Kunnissa erilaisten roolien sekoittuminen ja intressiristiriidat voivatkin olla valtion tasoa yleisempiä. Uusissa aluevaltuustossa voi myös istua niin sanottuja superpäättäjiä, jotka on valittu myös kunnanvaltuustoon ja eduskuntaan.

Kunnissa erilaisten roolien sekoittuminen ja intressiristiriidat voivatkin olla valtion tasoa yleisempiä. Uusissa aluevaltuustossa voi myös istua niin sanottuja superpäättäjiä, jotka on valittu myös kunnanvaltuustoon ja eduskuntaan. Päätöksentekijöiden toisiinsa kietoutuneista rooleista ja niiden vaikutuksesta on tärkeää tietää lisää, kun uusiin aluerakenteisiin liittyvää sääntelyä kehitetään.

Kolmanneksi kunnat ovat keskenään erilaisia: kuka pääsee mukaan päätöksentekoon, kuka pääsystä päättää, mitkä ovat puolueiden alueelliset intressit ja tärkeät aiheet. Itäisessä Suomessa vaikuttavat erityisesti Venäjään liittyvät kysymykset, Pohjois-Suomessa saamelaisasiat ovat merkityksellisiä, ja länsirannikolla esiin nousevat uskonnollisiin yhteisöihin ja kielivähemmistöön liittyvät asiat. Kuntien päätöksenteon arjen eroavaisuuksia on syytä valottaa, jotta kaikenlaiset kunnat osattaisiin ottaa huomioon politiikkatoimissa ja lainsäädännössä.

Kuntalobbaus ”söpönä ja pörröisenä puuhana”?

Suuri yleisö yhdistää lobbauksen usein korruptioon. Asiaa ei auta se, että kuntien päätöksenteko on usein julkisuudessa silloin kun joku on mennyt vikaan. Pintapuolinenkin lehdistökatsaus kuntien ja kaupunkien päätöksenteosta raportoiviin uutisiin osoittaa, että usein ongelmia ilmenee kunnanjohtajien palkkauksessa ja päätöksenteon avoimuudessa. Oikeusministeriön joulukuussa 2022 julkaiseman selvityksen mukaan kuntien pitäisikin arvioida korruptioriskejä hallinnossaan ja toiminnassaan.

Kuntalobbaus ei kuitenkaan ole synonyymi kuntakorruptiolle. Silti kunnissa ja alueilla tapahtuvaa päätöksentekoa ja siihen kohdistuvaa poliittista vaikuttamista ei tule ohittaa pienimuotoisena ja harmittomana puuhasteluna. 

Iltalehden politiikan toimittaja Jari Hanska kommentoi loppuvuodesta 2021 silloin vielä valmisteilla olevaa lobbauksen avoimuusrekisteriä. Kuntatasolla tapahtuva vaikuttaminen päätettiin jo valmistelun alkuvaiheessa jättää avoimuusrekisterin ulkopuolelle. Hanska kritisoi tehtyä ratkaisua ja totesi: ”Jostain syystä osalla kansanedustajista on tarve nähdä maakunnissa tapahtuva vaikuttamistyö hieman söpönä ja pörröisenä puuhana, jota ei tarvitse valvoa samaan tapaan kuin Helsingissä tapahtuvaa lobbausta”.

Vaikka kunnissa voi ilmetä epäasianmukaista toimintaa ja korruptioriskit on otettava vakavasti, kunnissa tapahtuu paljon – ja ennen kaikkea: pääasiallisesti – korruptiosta vapaata lobbausta, joka on tutkimuksen väärti.

Onko kuntalobbaus tutkimuksen sokea piste?

Suomessa ei ole tähän mennessä juurikaan tutkittu kunnissa tapahtuvaa lobbausta. Yksi syy sille on se, että tutkijan ei ole helppo lähestyä aihetta. Kuntatason lobbauksesta kiinnostunut tutkija joutuu pystyttämään tutkimuksellisen palomuurin lobbauksen ja korruption väliin. Tutkija joutuu yhtäältä puolustamaan kiinnostustaan lobbaukseen niille, jotka epäilevät lobbauksen olevan synonyymi korruptiolle ja toisaalta niille, joiden mielestä kuntatasolla tapahtuvaan lobbaukseen ei tarvitse kiinnittää huomiota.

Kotimaisessa yhteiskuntatieteellisessä ja hallintotieteellisessä tutkimuksessa erilaisia sidosryhmiä on tarkasteltu ennemminkin yhteistoiminnan ja osallistumismahdollisuuksien valossa kuin lobbausnäkökulmasta. Oikeustieteessä kuntiin kohdistuva tutkimus taas keskittyy kunnan toiminnan normatiiviseen arviointiin kuntalain puitteissa.

Lobbaus putoaa ikään kuin kahden tutkimusalan tradition ja trendien väliin. Myös Euroopassa lobbaustutkimus ja kansalaisliikkeitä ja osallisuutta koskeva tutkimus ovat eriytyneet omiksi tutkimuksellisiksi kuplikseen, joilla on omat lähtökohdat, käsitteet ja menetelmät.  

Lobbaustoiminta on intensiivisempää suuremmissa kaupunkikunnissa ja niissä kunnissa, joissa äänestysprosentti on alhainen. Sen sijaan lobbausta on vähemmän niissä kunnissa, joissa poliittinen johto on aktiivista

Paikallistason lobbauksen tutkimus on myös kansainvälisesti lapsenkengissä. Sarah Anzian teos Local Interests: Politics, Policy and Interest Groups in US City Governments on yksi harvoista teemaan perehtyneistä tutkimuksista. Euroopasta vastaavanlaista tutkimusta on vaikea löytää. Rune J. Sørensenin vuonna 1998 julkaistu artikkeli Norjasta osoittaa, että lobbaustoiminta on intensiivisempää suuremmissa kaupunkikunnissa ja niissä kunnissa, joissa äänestysprosentti on alhainen. Sen sijaan lobbausta on vähemmän niissä kunnissa, joissa poliittinen johto on aktiivista.

Kuntatason lobbaukseen liittyvän tutkimuksen vähäisestä määrästä ei tule kuitenkaan vetää sitä johtopäätöstä, etteivät kunnat kiinnostaisi tutkijoita. Päinvastoin: kunta- ja aluetutkimus elää kukoistuskauttaan. Kunnat ovat hallinnollisesti suurten muutosten kourissa, ja samalla kunnilta ja alueilta odotetaan ratkaisuja muun muassa ilmastonmuutokseen ja digitaaliseen siirtymään. Lisäksi myös tulevaisuus tuo mukanaan merkittäviä muutoksia, kun työllisyys- ja elinkeinopalvelut siirtyvät kuntien järjestettäväksi vuoden 2024 aikana.

Itä-Suomen yliopistossa kesällä 2023 alkaneessa, Koneen Säätiön rahoittamassa nelivuotisessa hankkeessa tutkitaan suomalaisissa kunnissa tapahtuvaa poliittista vaikuttamista. Lähemmän tarkastelun kohteeksi on valittu yhdeksän kuntaa. Ryhmään kuuluu niin isoja kaupunkeja kuin pieniä kuntia eri puolilta Suomea.

Kuntien välillä on eroja sosiaalisilla mittareilla sekä niiden poliittisissa, sosioekonomisissa, kulttuurisissa ja uskonnollissa ryhmissä. Tutkimuksen avulla voidaan esimerkiksi tarkastella kunnissa tapahtuvan vaikuttamisen mahdollisia alueellisia eroja ja sitä, onko kunnissa tapahtuvaa lobbausta tarpeen säädellä ja jos on, niin miten.

OTT Emilia Korkea-aho johtaa Lobbaus Suomen kunnissa -hanketta ja työskentelee professorina Itä-Suomen yliopistossa.

HT Kaisa Kurkela työskentelee tutkijatohtorina Vaasan yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa.

HM Salla Mikkonen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa ja työskentelee Itä-Suomen yliopistossa.

TT Jenni Spännäri työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa.

Artikkelikuva: bertholdbrodersen / Pixabay

Julkaisu Lobbaus Suomen kunnissa: Poliittinen vaikuttaminen ja paikallisdemokratian tulevaisuus ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Muutosten ja murrosten leimaamassa nykypäivässä yksi keskeinen ja huolestuttava kehityskulku on demokratian kriisikehitys. Kriisillä on monia seurauksia, mutta selkeimmin se näkyy madaltuneina äänestysprosentteina viime vuosien vaaleissa.

Esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäisissä aluevaaleissa vuonna 2022 äänestysinnokkuus jäi huolestuttavan matalaksi: 47,5 prosenttiin. Myöskään kuntavaalit vuonna 2021 eivät saavuttaneet suurta kiinnostusta: vain 55,1 prosenttia äänioikeutetuista käytti ääntään.

Kun ilmiötä tarkastelee syvemmin, voi huomata muitakin kehityskulkuja, joista on syytä olla huolissaan. Niitä ovat esimerkiksi kasvava tyytymättömyys ja suomalaisten epäluottamus poliittiseen järjestelmään, mielipiteiden polarisoituminen, disinformaation lisääntyminen sekä äänestämisen eriytyminen.

Tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi nuorten, pienituloisten ja matalasti koulutettujen äänestysaktiivisuus on matalaa verrattuna ikääntyneiden, hyvätuloisten ja korkeasti koulutettujen äänestysaktiivisuuteen. Nämä kehityskulut herättävät huolen vallan keskittymisestä yhä pienemmälle ja vauraammalle joukolle – ja yleisemmin pelon siitä, että kansalaisten yhteys päätöksentekoon on yhä ohuempi.

Kunnat ja osallistuva demokratia

Kunnat ovat kansalaisia lähinnä oleva hallinnon taso. Kuntien asema on suomalaisessa yhteiskunnassa erityisen vahva niiden itsehallinnollisen aseman ja laajan tehtävän vuoksi. Siksi myös demokratian kriisi ja siihen liittyvät edustuksellisen demokratian haasteet näyttäytyvät vahvana kunnissa.

Samalla kunnilla on kuitenkin mahdollisuuksia kehittää toimintatapoja, jotka edistävät ja tukevat demokratiaa. Ne voivat olla mukana keksimässä tapoja, joiden avulla voidaan vastata demokratian ongelmiin.

Osallistuvan demokratian hengessä Suomen kuntalaki velvoittaa kuntia järjestämään asukkailleen mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon muutenkin kuin vaaleissa.

Osallistuvan demokratian moninaiset muodot on nähty keinona vastata demokratian kriisiin sekä laajentaa ja monipuolistaa julkiseen päätöksentekoon osallistuvien kansalaisten joukkoa. Osallistuvan demokratian tehtävinä nähdään demokraattisten kansalaistaitojen kehittäminen (engl. educative function), kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen suhteessa yhteisöönsä (integrative function) sekä tehtyjen päätösten legitimiteetin vahvistaminen.

Osallistuvan demokratian hengessä Suomen kuntalaki velvoittaa kuntia järjestämään asukkailleen mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon muutenkin kuin vaaleissa. Samalla velvoitteita on asetettu myös esimerkiksi nuorisolain ja maankäyttö- ja rakennuslain kautta.

Monet kunnat ovat näin ollen ottaneet käyttöön erilaisia osallistumisen kanavia ja menetelmiä, joista mainittakoon esimerkiksi kansalaisraadit, sähköiset osallistumisen tavat, työpajat ja asukasfoorumit.

Kiinnittääkseen osallistumisen vahvemmin osaksi hallintoaan monet kunnat ovat myös rakentaneet erilaisia osallisuusohjelmia- ja malleja. Ne ohjaavat organisaation eri tasoja osallistumisen järjestämisessä ja osoittavat resursseja osallistumisen kehittämiselle ja toteuttamiselle. Nämä mallit ja ohjelmat ylittävät selkeästi lain vähimmäisvaatimukset.

Moni kunta on viime vuosina ottanut osallistuvan budjetoinnin käyttöön.

Erityisesti osallistuva budjetointi on herättänyt kunnissa innostusta, ja siitä on keskusteltu melko vilkkaasti. Osallistuvassa budjetoinnissa otetaan kansalaiset mukaan verovarojen käyttöön. Käytännössä kyse on usein tietystä rahasummasta, jonka käytöstä kansalaiset saavat päättää. Moni kunta on viime vuosina ottanut osallistuvan budjetoinnin käyttöön: esimerkiksi Helsinki liittyi joukkoon vuonna 2018 Suomen mittakaavassa verrattain suurella 4,4 miljoonan euron budjetilla.

Osallistuvaa budjetointia on kuitenkin paitsi hehkutettu, myös tarkasteltu kriittisesti tutkijoiden ja muiden toimijoiden parissa. Tutkijat ovat nostaneet esiin sen resurssi-intensiivistä luonnetta ja pohtineet sen todellisia mahdollisuuksia toteuttaa tasavertaisia osallisuusmahdollisuuksia.

Kuten edustuksellisen demokratian, myös osallistuvan budjetoinnin kaltaisten osallistuvan demokratian kanavien haaste on osallistaa tasavertaisesti ja saattaa kuuluviin myös  hiljaisempien ryhmien ääni.

Kunnat ja osallistuvan demokratian edistämisen rajat

Edellä mainittuja osallistumisen tapoja voidaan kuvata institutionaalis-organisatorisiksi osallisuuden tavoiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että osallistuminen kiinnittyy kunnan hallintoon tavalla tai toisella ja on lähtöisin hallinnosta.

On kuitenkin huomioitava, että kuntien järjestämän osallistumisen lisäksi kunta toimii myös paikkana kansalaisista ja yhteisöistä nousevalle aktiivisuudelle ja yhteisöllisyydelle. Tämä kansalaisyhteiskunnasta nouseva aktiivisuus on tärkeä osallistumisen tapa, ja kunnilla on rooli sen mahdollistamisessa.

Keskeistä on tarkastella kuntien mahdollisuuksia edistää osallistumista ja näin myös demokratiaa. Innostuksesta huolimatta kunnilla on todellisuudessa rajalliset mahdollisuudet edistää osallisuutta ja rikastaa demokratiaa.

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Anni Jäntin kanssa toteuttamassani tutkimuksessa havaitsimme, että kuntalaisten osallistumishalukkuuteen vaikuttaa hyvin erilaiset tekijät, joista osaan kunta voi vaikuttaa hyvin suoraviivaisesti, mutta osaan puolestaan hyvin rajallisesti.

Innostuksesta huolimatta kunnilla on todellisuudessa rajalliset mahdollisuudet edistää osallisuutta ja rikastaa demokratiaa.

Nämä tutkimuksessa esiin nousseet yhteiskunnalliset tekijät liittyvät yhteiskunnalliseen ilmapiiriin sekä poliittiseen järjestelmään kohdistuvaan luottamukseen ja tyytyväisyyteen. Yhteiskunnassa selkeämmin näkyvä vihapuhe on kuvaava esimerkki tekijästä, joka voi estää kansalaisen osallistumishalukkuutta kunnan asioihin. Tämän kaltaisiin tekijöihin kunnan on vaikea vaikuttaa suoraviivaisesti ja näin ollen kuntien mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnallisiin tekijöihin ovat rajalliset.

Henkilökohtaisiin tai henkilökohtaisiksi koettuihin tekijöihin liittyvät kuntalaisten kyvyt ja taidot, henkilökohtaiset resurssit sekä omat mieltymykset koskien osallistumisen tapoja. Vaikka henkilökohtaisiin tekijöihin kunnat voivat vaikuttaa vain rajallisesti, niihin voidaan kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi koulutuksen ja muiden kuntapalveluiden kautta.

Tutkimuksemme kolmannen kategorian muodostavat instrumentaalis-prosessuaaliset tekijät, eli toisin sanoen erilaiset kanavat kuntalaisten osallistumisen vahvistamiseksi sekä näiden kanavien toimivuus ja vaikuttavuus. Näihin tekijöihin kunta voi hyvin laajasti vaikuttaa – ja näyttääkin siltä, että juuri niiden kehittämisessä kunnat ovat laajalti kunnostautuneet viime vuosina.

Osallistuva demokratia kunnan hallinnan kysymyksenä

Tutkimuksemme keskeinen huomio on, että pelkästään osallistumisen kanavien kehittämisellä ei voida ratkaista osallistumisen haasteita. Tästä huolimatta osallistumisen kehittämisen parissa tehty työ ei missään tapauksessa ole hyödytöntä demokratian edistämisen näkökulmasta.

Tutkimuksessa korostuu yhtä lailla toimivien ja laadukkaiden osallistumisen kanavien mahdollisuudet parantaa kunnan osallistumiskulttuuria ja osallistumisen ilmapiiriä yhteiskunnallisesti.

Kuntatasolla laadukkaasti toteutetun kansalaisten osallistumisen kautta voidaan siis lisätä luottamusta paitsi kuntaan itseensä, myös laajemmin yhteiskuntaan ja julkiseen hallintoon. Kaiken kaikkiaan osallistumisen edistäminen tulisi ymmärtää tutkimuksemme valossa laajana yhteiskunnallisena kysymyksenä, jossa osallistumisen kanavat ovat vain jäävuoren huippu.

Tutkimuksemme keskeinen huomio on, että pelkästään osallistumisen kanavien kehittämisellä ei voida ratkaista osallistumisen haasteita.

Osallistumisen edistäminen tulisi kiinnittää vahvemmin kunnan johtamiseen, hallintaan ja toimintaan. Osana Helsingin kaupungin johtamisjärjestelmän arviointia tutkijaryhmämme tarkasteli kaupungin osallisuus- ja vuorovaikutusmallia. Arvioinnissa havaitsimme, että osallistumisen kiinnittymiseksi osaksi kunnan johtamista ja perustyötä, tarvitaan  laajaa yhteistä dialogia osallistumisen merkityksistä, osallistumisen nostamista johtamisen keskiöön sekä huomion kiinnittämistä osallistumisen keinojen inklusiivisuuteen ja organisatoriseen kuormittavuuteen.

Arviointimme valossa osallistumisen edistäminen paikantuu organisaatiossa kolmelle eri tasolle. Ensimmäisenä on tavoitteiden ja asenteiden taso. Toiseksi se ilmenee instrumentaalis-prosessuaalisella tasolla, joka tarkoittaa esimerkiksi osallistumisen järjestämiseen käytettäviä resursseja ja osallistumisen eri keinoja, mutta myös sen järjestämistä ja johtamista koskevia vastuita ja työnjakoa organisaatiossa.

Kolmanneksi osallistumisen edistäminen paikantuu yhteiskunnallisten, poliittisten ja hallinnollisten tarpeiden yhteensovittamisen tasolle. Kyse on tällöin esimerkiksi yhteiskunnallisesta keskustelusta kumpuavasta osallistumisen oikeutuksesta sekä johdon ja politiikan tuesta.

Onko kunnista lopulta demokratian kriisin ratkaisijoiksi?

Nyt kun olen pohtinyt kuntien mahdollisuuksia edistää osallistumista ja demokratiaa, on syytä vielä palata otsikon kysymyksen äärelle. Voisivatko kunnat ratkaista demokratian kriisin? Tuskinpa kunnat siihen yksin pystyvät, mutta kunnilla ja paikallistasolla on eittämättä merkittävä rooli demokratian kriisin selättämisessä.

Kunnilla on sellaisia mahdollisuuksia, joita muilla hallinnon tasoilla ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole.

Keskeistä olisi ymmärtää demokratian edistäjän rooli kunnissa ja niiden johtamisessa. Kunnilla on nimittäin sellaisia mahdollisuuksia, joita muilla hallinnon tasoilla ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole. Kunnat ovat hallinnon tasoista lähinnä kansalaisia ja heidän arkeaan.

Kunnat voivat siis ratkoa demokratian kriisiä  ruohonjuuritasolla ja pyrkiä näin edistämään keskeisiä osallistuvan demokratian arvoja ja tavoitteita, kuten tasavertaisia ja oikeudenmukaisia osallistumismahdollisuuksia. Paitsi kuntien roolin ymmärtäminen, tärkeää on myös demokratian kriisin tunnistaminen yhteiskuntamme keskeisenä kehityskulkuna sekä jaettu ymmärrys demokratian edistämisen tarpeellisuudesta.

Kaisa Kurkela on kunta- ja aluejohtamisen väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.

Artikkeli on osa Studia Generalia: Demokratiatutkimus -juttusarjaa.

Julkaisu Voivatko kunnat ratkaista demokratian kriisin? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.