”Ujot äänestäjät” (shy voters) saattaa olla heikko käännös, mutta se kuvaa todellista ilmiötä. Termillä tarkoitetaan äänestäjien joukkoa, jotka sanovat gallupeissa yhtä ja äänestyskopissa toista, täysin tietoisesti. Aluksi ilmiö tunnettiin nimellä ”Bradley effect”. Vuonna 1982 Los Angelesin pormestari Tom Bradley (D) hävisi Kalifornian kuvernöörivaalit 1,2 prosenttiyksikön erolla, selvästä gallup-johdosta huolimatta.

Tuolloin spekuloitiin, että osa valkoihoisista äänestäjistä kertoi gallupeissa äänestävänsä mustaa Bradleytä, mutta ruksasivatkin äänestyskopissa vaalit voittaneen George Deukmejian (R) nimen. Teorian mukaan syynä salailuun oli rasistiksi leimautumisen pelko. Vaikka ”Bradley effectin” vaikutusta vaaleihin ei pystytty aukottomasti osoittamaan, käsite jäi elämään.

Teorian mukaan syynä salailuun oli rasistiksi leimautumisen pelko.

Britannian parlamenttivaaleissa 1992 Labour-puolueen niukka gallup-johto suli 7,6 prosenttiyksikön tappioksi konservatiivipuolueelle. Gallup-yritys Market Research Society selvitteli asiaa ja havaitsi, että konservatiivioikeistolaiset äänestäjät, ”toryt” salasivat poliittisen kantansa mielipidekyselyissä. Vaikutus oli vain 2 prosenttiyksikköä, mutta riitti sekoittamaan ennusteet. Syntyi käsite Shy Tory factor, joka muokkautui arkikielessä muotoon shy voters – ujot äänestäjät.

Nykyajan ujot äänestäjät

2010-luvulla gallupit erehtyivät oikeistokonservatiiveista ainakin Britannian parlamenttivaaleissa 2015, Perussuomalaisten jytkyssä 2011, sekä Yhdysvaltojen presidentinvaalien ratkaisevissa vaa’ankieliosavaltiossa 2016. Joka kerta kyselytutkimusten laatijat korjasivat otantojaan ja yrittivät minimoida vääristymät. Ongelmana on, että jos edes parin prosentin ihmisjoukko ei paljasta kantaansa, mikään korjausliike ei auta.

Ujon äänestämisen toteutuminen Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa 2020 on ammuttu alas usealta taholta. Tätä on perusteltu sillä, että vääristyneet mielipidetutkimusten otannat on nyt korjattu.  Ujot äänestäjät eivät olisi mieluinen yllätys gallup-yrityksille ja mediataloille. Hankaluutta lisää ilmiön tutkimisen ongelmallisuus; miksi kyselytutkimuksissa huijaavat vastaisivat totuudenmukaisesti kysymykseen: ”huijaatko kyselytutkimuksessa?”

Jotkut ovat kuitenkin yrittäneet. Esimerkiksi Cato Instituten mukaan 77 prosenttia Yhdysvaltojen konservatiiveista ei uskalla sanoa poliittista kantaansa ääneen. 32 prosenttia kaikista työssäkäyvistä pelkäsi, että poliittisten mielipiteiden paljastuminen saattaisi johtaa työsuhteen irtisanomiseen. Korkeasti koulutettujen republikaanien kohdalla määrä oli peräti 60 prosenttia.

Miksi kyselytutkimuksissa huijaavat vastaisivat totuudenmukaisesti kysymykseen: ”huijaatko kyselytutkimuksessa?”

Kokeellisen psykologian tohtorin Leib Litmanin (PhD) tutkimusryhmä selvitti yhdysvaltalaisten gallup-käyttäytymistä kesällä 2020. Tulokset tukivat ujon äänestäjän teoriaa: niiden mukaan peräti 10,1 prosenttia Donald Trumpin kannattajista kertoi puhelinkyselyissä tietoisesti väärän kannan (likely to be untruthful on phone surveys). Joe Bidenin kannattajien kohdalla määrä oli puolet pienempi, 5,1 prosenttia.

Motivaationa oli sosiaalisen paineen lisäksi muun muassa yleinen epäluottamus valtamedian ja mielipidetutkimusten luotettavuuteen. Osa vastaajista koki, että koska gallupit ovat joka tapauksessa pelkkää propagandaa, on vain oikeus ja kohtuus ”huijata huijaria”. Voi olla, että Trumpin kannattajat huijasivat myös Litmania, mutta mikäli gallup-harhauttajien prosentuaalinen osuus on edes lähellä totuutta, sen on merkitys käänteentekevä.

Mikäli edes 5 prosenttia republikaaneista olisi niin sanotusti ”epärehellisiä republikaaneja”, keikahtaisi 11 osavaltiosta peräti 8 – ja samalla koko kisa – Bidenilta Trumpille.

Vuonna 2016 Trump voitti 12 vaa’ankieliosavaltioista 8. Kuudessa osavaltiossa Clintonin ja Trumpin äänimäärän ero oli alle 1,5 prosenttiyksikköä, kahdessa alle 2,5. Kun vuoden 2020 vaaleihin on aikaa hieman alle viikko, Joe Biden on gallup-johdossa yhdessätoista vaa’ankieliosavaltiossa. Kolmessa osavaltiossa johto on yli 10 prosenttiyksikköä. Mikäli edes 5 prosenttia republikaaneista olisi niin sanotusti ”epärehellisiä republikaaneja”, keikahtaisi 11 osavaltiosta peräti 8 – ja samalla koko kisa – Bidenilta Trumpille.

Mikä on ujon äänestämisen perimmäinen syy?

Ujon äänestämisen ilmiötä on selitetty muun muassa ”hiljaisuuden kehällä” (spiral of silence). Saksalainen politiikantutkija Elisabeth Noelle-Neumann esitteli 1970-luvun alussa teorian, jonka mukaan moraalisesti arkaluontoiset mielipiteet pyritään pitämään omana tietona, jos ne koetaan yleisen mielipiteen vastaisina. 2010-luvulla tällaisia voivat olla esimerkiksi maahanmuuttokriittisyys, abortin vastustus tai ilmastonmuutosskeptisyys. Pelkona on sosiaalisiin viiteryhmiin, jopa omaan perhepiiriin, ulottuva stigma.

Avointa tiedonvälitystä on perinteisesti pidetty tärkeänä osana liberaalia demokratiaa. Kun yksilöiden tai ihmisryhmien kokemat ongelmat pääsevät yhteiskunnassa ääneen, ne voidaan korjata. Journalistitaustainen Noelle-Neumann näki joukkotiedotusvälineet kuitenkin ”yleisen mielipiteen” muokkaajana, jossa kovaäänisimmät saavat suhteettoman paljon valtaa. Kiistanalaisissa kysymyksissä media saattaa sortua yksipuoliseen tai asenteelliseen uutisointiin, joka kumuloituessaan luo vääristyneen konsensuksen.

Hiljaisuuden kehä -teorian mukaan moraalisesti arkaluontoiset mielipiteet pyritään pitämään omana tietona, jos ne koetaan yleisen mielipiteen vastaisina.

Kuvaukseen voisi sopia esimerkiksi Ulvilan murhaoikeudenkäynti 2009-2013, jolloin isot sanomalehdet kohtelivat Anneli Aueria jo valmiiksi syyllisenä oikeudenkäynnin ollessa vielä kesken. Koska ”murhaajaa” ei kovinkaan äänekkäästi uskallettu julkisuudessa puolustaa, tulkitsivat mediat asian niin, että valtaosa uskoo Auerin syyllisyyteen. Mitä pidempään kehä jauhoi, sitä syyllisemmältä Auer näytti. Lopulta hänet vapautettiin murhasyytteestä.

Sosiaalinen media voidaan nähdä uudenlaisena tilaisuutena hiljaisuuden kehän rikkomiseen. Toisaalta klikkauksiin pohjautuva, digitaalisen journalismin ansaintalogiikka on 2010-luvulla johtanut siihen, että mielipiteet esitetään yhä useammin uutisina. Mediatalojen ei yksinkertaisesti kannata tähdätä puolueettomuuteen. Se ei ole hyvää bisnestä. Päivittäinen, somealustojen pöyristelyteatterin mahdollistaminen puolestaan on.

Yhdysvaltojen kahtiajakautumisen perinteet ulottuvat jo 1980-luvulle. Presidentti Ronald Reaganin vapautettua kaapeli-TV:n sääntelystä ja lakkautettua uutisoinnin monipuolisuuteen tähtäävän Fairness doctrine -lain, konservatiivit ja liberaalit alkoivat rakentaa omaa mediatodellisuuttaan. Kun sosiaalinen media löi läpi, kansa eli jo valmiiksi mediakuplissa.

Trumpin Twitter-kirjoittelu on paljastanut mielipideuutisoinnin ikävimmät ominaispiirteet, kuten agendajournalismin sekä faktojen ja mielipiteiden välisen rajan hälvenemisen.

Donald Trump on 2010-luvun ilmenemismuoto siitä, mihin kuplautunut mediakulttuuri voi johtaa. Yhdysvaltojen presidentin Twitter-kirjoittelua ei kannata tulkita pelkäksi riehumiseksi. Se on samalla paljastanut mielipideuutisoinnin ikävimmät ominaispiirteet, kuten agendajournalismin sekä faktojen ja mielipiteiden välisen rajan hälvenemisen.

Voidaan myös tulkita, että Trump on räjäyttänyt auki hiljaisuuden kehän. Vaikkei asiaa työpaikalla tai kaveriporukoissa uskallattaisi myöntää ääneen, konservatiivien enemmistö on usein samaa mieltä valeuutisista (fake news), Washingtonin eliitistä, Yhdysvaltojen vasemmistolaistumisesta ja Trumpin muista provosoivista kommenteista.

Kyseessä on viihteellinen tapa viestiä omille kannattajille. Kun Trump rähisee vastustajilleen, republikaanien hiljainen enemmistö seuraa show’ta sivusta ja viihtyy. Oikea mielipide kerrotaan vasta äänestyskopissa.

Voiko ujot äänestäjät -ilmiö ratkaista vaalit Trumpille?

Vaaliasiantuntijoiden enemmistö ei pidä todennäköisenä, että ujot äänestäjät riittäisivät ratkaisemaan vaalit Trumpin eduksi. Toisaalta kyseessä on maa, jonka politiikasta on tullut ammattiurheilun kaltaista viihdettä, presidentti-instituutio muutettu tosi-tv-ohjelmaksi ja luottamus muun muassa virkavaltaan ja mediaan ennätysalhainen.

Peräti 73 prosenttia yhdysvaltalaisista kertoi kysyttäessä, etteivät demokraatit ja republikaanit kykene olemaan samaa mieltä edes perustavanlaatuisista tosiasioista. Tätä taustaa vasten konservatiivien toteuttama käytännön pila, jossa mielipidekyselyissä huijataan tahallaan, ei olisi suurikaan yllätys.

Vuoden 2020 tapahtumia seuraava voisi melkein kysyä: miksi tätä ei tapahtuisi?

Kami Launonen on yhteiskuntapolitiikan maisteri ja Yhdysvaltojen politiikan suurkuluttaja.

Julkaisu Voivatko ujot äänestäjät ratkaista voiton Trumpille? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.